Miksi Ouluun ei rakenneta erikoisempia vuokra-asuntoja ?

Anonyymi-ap

Toivoisin Ouluun vuokralle enemmän kaksikerroksisia Loft-asuntoja, koko asunnon levyisiä parvekkeita, merinäköala-asuntoja yms.

Tuntuu oudolta, että pääkaupunkiseudulle rakennetaan jatkuvasti mitä hienompia ja erikoisempia asuntoja, on esimerkiksi lasitettua terassiparveketta, jonka jälkeen vielä aidattua pihaakin jne.

Miksi Oulu ei halua kehittyä ja modernisoitua, eikö Oulun arkkitehdit ja muut ole koskaan käyneet pääkaupunkiseudulla, kun esimerkiksi katsoo surullisen ahdistavaa Kaakkuria, jossa kaikilla miniparvekkeet ja vieläpä ilman lasituksia. Ihan järkytys on koko Kaakkurin alue.

Nykyään ihmiset haluaa olla oman perheen kanssa tai yksinään, ei kukaan viihdy enää niin paljon toisten kanssa kuin ennen vanhaan. Olisi luullut, että korona-aika olisi avannut Oululaistenkin silmät. Koti on hyvin tärkeä osa perheen arkea. Oman kodin pitää olla sekä turvapaikka, että myös niin viihtyisä, että siellä jaksaa oleskella pidempäänkin.

Missä on luxus asunnot, joissa ihmiset viihtyy vuokralla pitkään ?

Ei enää näitä pieniä koppiasuntoja, mihin ei mahdu mitenkään päin varsinkin jos useampi lapsi on ja eri-ikäisiäkin vielä. Eikä näitä samaa pohjaa olevia kaksioita. Todella rasittavia. Kai tässä on joku säästöleikki että elementtiä vaan kiireellä ja identtisiä koppeja vierekkäin, joissa ei kunnollista parveketilaa.

Miniparvekkeet oli sitä aikaa, kun parveke oli vain tupakointia varten. Tupakointi on kielletty jo kaikkialla vuokralla ja tupakan myynti loppuu Suomesta lähivuosina, joten parvekkeen idea on olla lisähuone tai kesähuone tai mikä tahansa oleskelutila vieraille, grillaukseen, viini-istujaisiin, lapsille säkkituolit pelaamiseen, siis mitä tahansa voi keksiä, kun on tarpeeksi tilava ja iso lasitettu huone tai lasitettu terassi.

Ouluun luxusta vuokralaisille, kiitos.

1

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niiden vuokrat olisi sitten 2000 - 3000 euroa kuukaudessa. Sillä rahalla jo muuttaa pois koko Suomesta ihmismäisempään ympäristöön saamaan elämään laatua .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. ALFA TV:N Konkurissi katastrofi media-alalle

      ALFA TV:n konkurssi on katastrofi, koska paljon hyviä asiaohjelmia katoaa televisiotarjonnasta ja ALFA:lla ääneen pääsi myös yrittäjiä ja tasapuolises
      Maailman menoa
      609
      2142
    2. Tajuan, että tein virheen

      kun pidin sinua hyvänä, mukavana, vaatimattomana, ymmärtäväisenä, oikeudenmukaisena ja älykkäänä ihmisenä. Sitä mielikuvaa ikävöin, en koskaan oikeaa
      Ikävä
      84
      1635
    3. Martinan jorailut

      Ai että Martina on jäykän näköinen kun hän joraa muiden naisten kanssa botskilla Dubaissa..Ja onpa hänellä hiirenhäntä ponnariksi🙄 Tämä ei ole provo,
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1365
    4. Mulla on ikävä sitä aikaa

      kun säkin olit ihastunut minuun mies. Siltä se silloin alussa tuntui. Sekosin susta täysin ja tuntuu että en pääse irti enää.
      Ikävä
      54
      1238
    5. Sano sano todella

      Onko sinulla Ikävä minua?
      Ikävä
      78
      949
    6. Kerro jotain kaivatustasi

      jotain mitä teille on sattunut keskenään? Ei silmiin katsomista kun sitä on kaikilla. Jotain mistä hän voisi tietää että olet täällä...
      Ikävä
      83
      918
    7. Arvaapa mies

      montako vuotta oon sua ihaillut salaa?
      Ikävä
      75
      900
    8. Miehet hoi!

      Kysymys teille Jos näätte ja tapaatte naisen,joka on mielestänne mukava ja haluaisitte jatkaa vaikka siitä mihin jäitte tai haluatte nähdä tämän nais
      Ikävä
      39
      842
    9. Voiko yksi kohtaaminen

      jäädä pysyvästi mieleen?
      Ikävä
      54
      775
    Aihe