Marsin kansoittaminen

Elon Muskin näkökulmasta. Elon näkee ihmiskunnan järjettömimpänä tekona kaivaa kivihiiltä Maan uumenista triljoonia tonneja esiin ja suihkuttaa se ilmakehään.

Liikakansoitus, saasteet, sodat, pandemiat, suuret joukkotuhot, tekoäly, asteroidit jne.

Monissa joukkotuhoissa kauan ennen ihmistä on kuollut jopa 90% kaikesta elämästä Maan päältä ja meristä. 100% tarkoittaisi täydellistä maailmanloppua. Pikkuisen isompi paukku kuin Jukatanin niemimaalle osunut riittäisi siihen.

Elon ei havittele muihin tähtiin ja sanookin ettei vielä aikoihin ole keinoja lähteä etsimään uutta Maata lähimmiltäkään tähdiltä, koska se löytäminen ei ole todennäköistä vielä.

Sen sijaan ihmiskunnan turvaksi olisi hyvä jos ihmiskunnalla olisi toinenkin asuttu planeetta ikäänkuin vakuutuksena.
https://www.youtube.com/watch?v=sQifzQwbSrY

Ei ole kuin satakunta vuotta, kun pelättiin marsilaisia, kun ei oltu varmoja onko niitä siellä vai ei.

Sitten se todettiin kuolleeksi planeetaksi, sittemmin sieltä löydettiin merkkejä vedestä ja metaanista ja nykyään oletetaan että siellä on joskus ollut elämää ja sitä etsitään yhä.

..Ja nyt sitä ollaan asuttamassa taas ja ihmisistä tulee marsilaisia. Musk tarvitsee tuohon projektiin muitakin kuin itsensä ja omat firmansa. Haasteita on niin valtavasti.

En halua olla skeptinen, mutta epäilen että ensimmäinen ihminen Marsissa nähdään 2030 luvulla ja sen loppupuolella, ellei sitten jotkut lähde varmaan itsemurhatehtävään ennen tekniikan kehittymistä.

21

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toistan: elon musk sanoi ,että hän ei ole nähnyt todisteita alieneista.

      • Luettele kerralla ne kaikki jotka eivät ole nähneet todisteita alieneista, niin ei tarvi sitä sitten aina erikseen mainita.

        En minäkään ole nähnyt todisteita alieneista, mutta pidän niitä erittäin todennäköisenä, varsinkin viime vuosien tapahtumien vuoksi. Tieteellisesti mitattavissa oleva data kertoo omaa kieltään.

        On selvä ettei Muskilla ole aikaa jäädä odottelemaan, että alien ojentaa hänen kouraansa uuden propulsion piirrustukset, joka mahdollistaa uudenlaiset avaruusalukset.

        Siksi hänen on tehtävä omat avaruusaluksensa itse. Suurien massojen siirtäminen Marsiin nykytekniikalla edellyttää sen että Kuun kiertoradalla tapahtuu suurten alusten rakentaminen, joihin kuljetukset hoidetaan perinteisillä raketeilla.

      • Anonyymi

        Noin on sanonut, mutta on pyöritellyt aihetta silloinkin kun sitä ei häneltä ole kysytty.
        Hän on sanonut olevansa itse alien, sitten hän on sanonut että jos pääsemme tähtiin tulemme löytämään sieltä eläviä tai kauan sitten kadonneita sivilisaatioita, sitten hän on sanonut että he saattaa olla jo joukossamme ja on sanonut että ne (tai niiden tunnustaminen) on todella lähellä. Musk puhuu usein niin kryptisesti ja ei vaivaudu perustelemaan myöhemmin.
        Ottaisi varmaan mielellään USA:n tiedot alienien aluksista mielellään vastaan. On ihmiskunnan kannalta rikollista toimintaa pimittää sellaista teknologiaa, joka voisi tarjota meille valtavia mahdollisuuksia. Jos siis jollakin on sellaista hallussaan.

        Sitten jää vielä kysymys että kertoisiko Musk, jos hänellä olisi salaista tietoa? Hän kuitenkin tekee NASAlle ja USA:lle alihankintaa ja tuskin USA antaa Muskille lupaa puhua asioistaan, tai rahahanat menee kiinni.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Luettele kerralla ne kaikki jotka eivät ole nähneet todisteita alieneista, niin ei tarvi sitä sitten aina erikseen mainita.

        En minäkään ole nähnyt todisteita alieneista, mutta pidän niitä erittäin todennäköisenä, varsinkin viime vuosien tapahtumien vuoksi. Tieteellisesti mitattavissa oleva data kertoo omaa kieltään.

        On selvä ettei Muskilla ole aikaa jäädä odottelemaan, että alien ojentaa hänen kouraansa uuden propulsion piirrustukset, joka mahdollistaa uudenlaiset avaruusalukset.

        Siksi hänen on tehtävä omat avaruusaluksensa itse. Suurien massojen siirtäminen Marsiin nykytekniikalla edellyttää sen että Kuun kiertoradalla tapahtuu suurten alusten rakentaminen, joihin kuljetukset hoidetaan perinteisillä raketeilla.

        Ärsyttävä sekopää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ärsyttävä sekopää!

        Kuin myös, mutta toista nyt kuitenkin vielä kerran että: elon musk sanoi ,että hän ei ole nähnyt todisteita alieneista, niin tulee asia selväksi että elon musk sanoi ,että hän ei ole nähnyt todisteita alieneista.

        Koukku on the road

      • Anonyymi

        Tarkoittikohan miten kirjaimellisesti. Tunnistamaton tic tac ufo ei viittaa vielä alieneihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittikohan miten kirjaimellisesti. Tunnistamaton tic tac ufo ei viittaa vielä alieneihin?

        Mihin se viittaa jos ei alieneihin? Sinnehän se viittaa muttei ole todiste alieneista. Musk vastasi yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertaisesti.

    • Anonyymi

      Suurempien ihmismäärien siirtäminen marsiin varmaan kielletään jos marsista löytyy kotoperäistä elämää, vaikka ihan alkeellistakin. Perusteluna on tietysti marsin oman elämän suojelu,

      • Anonyymi

        Juu ja ne Marsin virukset ja bakteerit voisivat olla ihmiselle kohtalokkaita muutenkin. On kovat turvajärjestelyt jo suunniteltu, kun sieltä tulee ensimmäinen näyteputkilo maaperästä Maahan.

        Koukku on the road

    • Anonyymi

      2080; ihan revin sieltä mutulla.

    • Anonyymi

      ...ihan näin laittaisin,
      ..hra Muskilla on normikäsitys jota on suollettu kaikista tuubeista, luonnonvarat ei riitä, ihmisen toiminta on pahasta ja kadotaan mystiseen katastrofiin..
      Nykypäivänä maatalous tuottaa varovasti lakien ainakin 30 mrd ihmiselle ruuan, ongelmana lämpimien leveysasteisen tuotannon häipyminen varastoinnissa tai kuljetuksen aikaisessa pilaantumisessa ennenkuin saavuttaa markkinat..

      mineraalien kanssa pelataan taulukkolaskennallisissa arvioissa/ennusteissa tämän hetkisten tuotannollisten panosten ja mahdollisesti paikannettujen löydösten riittävyyden kanssa..

      energiantuotantoa soimataan turhaan (vaikka fossiilisia), sillä ennusteet perustuu tilastomatematiikkaan, jonka arvioit uutisoidaan tulostuneiden käyrien ääripäistä, tämän hetken muotina on kertoa meille, jotta huonoja ihmisiä..

      ..valtaosalla onnistuneilla henkilöillä riittää olalla taputtujeloijoita, jotka kannustavat hyvin menestyneitä ihmisiä uskomaan näkemeykseensä ja tuntemuksiinsa ja monet heistä pitävät saamastaan huomiosta kertoen tuntemuksensa em pauhaukseen perustuvana totuutena..

      ..osana taustalla saattaa puhujalla (vaurastuneella "visionäärillä") olla näkemys omasta profiilista kuparipatsaana kansakunnan kirjastoissa..

      Menee vuosisatoja välissä jotta ihmiskunnan tietämys oikeasti edistyy.. kreikkalais filosofien ja Einsteinin väliin kovan montaa satukkaan (lue Russel änsimaisen filosofian historia)

      MARS jutska on tavallaan ihan -JEES!-, mutta jos ne on amer voimin ja hlöiin, Marsiin menee aseet ja väkivalta ...?

      Ihmislaumassa muodostuu "kuppikuntia" ja näiden yli päällikkyyden tavoittelijoita, joten prognoosi Mars ajasta on aika heikko?

      joten sinänsä kiva focus tuhlata pääomia, mutta hyöty on hra Muskin mahdollinen pääsy historian kirjoihin sinänsä mitään lisää tekemättä..

      mitä ihmiskunnan nopea kehitys on? ajamme mäntämoottoreilla ja palataan takaisin 1800 luvun loppupuolen sähkömoottoriajokkeihin?

      VEIKEETÄ?

      • Ihmiskunnassa on briljantteja älyköitä joilla ei ole mitään aikeita pahantekoon eikä henkilökohtaisiin pyrkimyksiin, vaan aito into yhteiseen hyvään, kehitykseen ja hyvinvointiin.

        On siis hyviä ihmisiä olemassa.

        Sitten on niitä vasta puusta laskeutuneita, joiden tyhmyydestä tai pahuudesta ei voi suoraan syyttää heitä yksilöinä, vaan että heidän taustoillaan ja kasuympäristöllään ei paljon muuhun pystytä eikä päästä.

        Jos ja kun ihmisiä lähtee ja lähetetään avaruuteen seikkailemaan, tai Marsia asuttamaan, sinne ei valita ketään Keravan Nesteen takaa, nuorisovankilasta eikä päihdeklinikalta.

        Vaatimukset tulee olemaan samanlaisia kuin astronauteille, eli laajat psykologiset testit, terveysselvitykset joissa tutkitaan tarkkaan soveltuminen matkalle. Sinne ei psykopaatteja lähde eikä biposta kärsiviä yksinhuoltajaäitejä.

        Kun katselet vaikkapa NASA:n henkilökuntaa ja heidän ulosantia ja olemusta, niin siellä ei ole yhtäkään velmua viisastelijaa porukassa joka ei tietäisi mistä puhuisi.

        Ihmiskunnan parhain ja älykkäin kansanosa tekee työtä yhteisen hyvän eteen. Valitettavasti laiskoja lurkkeja ja huonoja johtajia on enemmistö.

        Meidän pitäisi keksiä keinot miten saada ne parhaat johtajat johtamaan meitä, eikä mitään aivottomia kuoriämpäreitä, joista meidänkin hallitus koostuu.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Ihmiskunnassa on briljantteja älyköitä joilla ei ole mitään aikeita pahantekoon eikä henkilökohtaisiin pyrkimyksiin, vaan aito into yhteiseen hyvään, kehitykseen ja hyvinvointiin.

        On siis hyviä ihmisiä olemassa.

        Sitten on niitä vasta puusta laskeutuneita, joiden tyhmyydestä tai pahuudesta ei voi suoraan syyttää heitä yksilöinä, vaan että heidän taustoillaan ja kasuympäristöllään ei paljon muuhun pystytä eikä päästä.

        Jos ja kun ihmisiä lähtee ja lähetetään avaruuteen seikkailemaan, tai Marsia asuttamaan, sinne ei valita ketään Keravan Nesteen takaa, nuorisovankilasta eikä päihdeklinikalta.

        Vaatimukset tulee olemaan samanlaisia kuin astronauteille, eli laajat psykologiset testit, terveysselvitykset joissa tutkitaan tarkkaan soveltuminen matkalle. Sinne ei psykopaatteja lähde eikä biposta kärsiviä yksinhuoltajaäitejä.

        Kun katselet vaikkapa NASA:n henkilökuntaa ja heidän ulosantia ja olemusta, niin siellä ei ole yhtäkään velmua viisastelijaa porukassa joka ei tietäisi mistä puhuisi.

        Ihmiskunnan parhain ja älykkäin kansanosa tekee työtä yhteisen hyvän eteen. Valitettavasti laiskoja lurkkeja ja huonoja johtajia on enemmistö.

        Meidän pitäisi keksiä keinot miten saada ne parhaat johtajat johtamaan meitä, eikä mitään aivottomia kuoriämpäreitä, joista meidänkin hallitus koostuu.

        "On siis hyviä ihmisiä olemassa."

        Pidätkö sinä, veli hyvä, miljardööri Elon Muskia "hyvänä" ihmisenä, joka lukeutuu ryhmään "Ihmiskunnan parhain ja älykkäin kansanosa", ja mikäli pidät, niin millä kriteereillä?
        Onko hänessä sinun mielestäsi joitain/mitään kritikoitavia piirteitä?
        Buddhalaisuuteen tutustuneena minä koen, tai pyrin kokemaan, mikä ei aina ole helppoa, järkähtämätöntä myötätuntoa kaikkea elävää kohtaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pidän hänen tavoitteistaan ja uskon että hän aidosti haluaa puhtaamman luonnon ja että hän uskoo omaan missioonsa. Ei hän mikään Jeesus kuitenkaan ole van ihminen.

        Kuten kaikki muutkin maailman ihmiset, hänkin tekee virheitä mutta hänessa on se ero, että hän on valmis välittömästi muuttamaan kantaansa jos tilanne muuttuu tai tulee korjattua informaatiota.

        Hänet houkuteltiin sodankäynnin pikku apulaiseksi mutta Musk reppana huomasi että kohta on hänenkin kätensä veressä ja ei oikein enää tiennyt mitä tehdä ja koetti ehdotella kaikenlaista joka hänen mielestään olisi säästänyt ihmishenkiä, eli ehdotti kompromissia.

        Kompromissi ei kelpaa lännelle ja Musk onkin niitä harvoja, jotka oikeasti on huolissaan ihmishengistä. Ei Muskin velvollisuus ole rahoittaa sotaa omalla kustannuksellaan eikä auttaa Ukrainaa. Eikä se ole kenenkään muunkaan. Ryssät hoitakoot asiat keskenään kuten ennenkin.

        Se ei ole järkähtämätöntä myötätuntoa kaikkea kohtaan, että vedetään koko maailma kärsimään tässä mukana vain siksi, että saadaan lännelle hirmuinen murskavoitto. Kun se voitto tulee, seuraavaksi uhitellaan Kiinalle ja Iranille.

        Kiina ei aio ryhtyä lännen huoraksi ja nyt länsi on pöyristynyt että Kiina meinaa aseistaa itsensä sellaiseen kuntoon ettei sinne ole mitään asiaa mennä pullistelemaan ainakaan sen maan, joka otti Afganistanissakin lakanaan pukeutuneilta vuohipaimenilta turpaan.

        Koska Elon on uusrikas ei-juutalainen, eikä hänellä ole suuria poliittisia taustatukia ja hän ei ole syntyperäinen amerikkalainen ja hänellä on paljon amerikkalaisia vihollisia, kuten koko Amerikan autoteollisuus ja muut avaruuskisailijat ja rahavalta, niin hänen täytyy tehdä kaikki itse.

        Jo Teslan nousun aikaan oli tiedossa että monet isot tahot haluaa hänet hengiltä. Toinen vaihtoehto on että hän ryhtyy hyödylliseksi idiootiksi suuremmille voimille.

        Kokonaisille valtioille ja kansakunnille tuntuu olevan tärkeämpää sotia ja tapella keskenään ja sitten on koko maailmassa vain yksi mies, joka aikoo toteuttaa oikeasti Marsin asuttamisen.

        Siinä on siunattu taakalla yhtä miestä kyllä ja jos hän olisi itkupilli joka lannistuu ensimmäisestä takaiskusta, emme olisi koskaan kuulleet koko miehestä. Kouluesimerkki lannistumattomuudesta ja sen avulla päämäärien saavuttamisesta.

        Ainutlaatuisuudessaan yksi miljardista. Hyvyyttä on vaikea mitata. Riippuu miten mitataan. Oliko Äiti Teresa parempi ihminen? Hän auttoi varmasti tuhansia ihmisiä.
        Musk saattaa pelastaa koko ihmiskunnan.

        Sinulla on synkkää sydämessäsi, veli hyvä, ja se sokaisee ajatteluasi.

        - "Kompromissi ei kelpaa lännelle"

        Millaista kompromissia sinä tarkoitat, jonka pitäisi kelvata?

        Venäjän presidentti Vladimir Putin piti 21. helmikuuta 2022 puheen, jossa hän ilmoitti, että Ukraina ole oikea valtio, eivät ukrainalaiset oma kansakunta vaan eroon hairahtuneita venäläisiä.
        Kolme päivää myöhemmin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan saattaakseen presidentti Putinin puheen todeksi: Ukraina vallatuksi, Volodomyr Zelenskyin hallinto syrjäytetyksi ja ukrainalaiset alistetuksi Moskovan Kremlin alamaisiksi.
        Vladimir Putin toisti äskettäin Valdain-kokouksessa nuo samat asiat, joten mikään ei ole muuttunut hänen suunnitelmissaan Ukrainan osalle.

        Ukraina ja ukrainalaiset eivät alistuneet Moskovan orjiksi, vaan puolustavat itseään, perheitään kotejaan, maataan, itsenäisyyttään ja vapauttaan.
        Puolustatko sinä itseäsi, perhettäsi, ystäviäsi ja kotiasi, jos joku hyökkää kimppuun?

        - "Musk onkin niitä harvoja, jotka oikeasti on huolissaan ihmishengistä."

        Elon Muskin ulostuloihin tutustuneena näyttää siltä, että hän on yhtälailla tai ehkä jopa enemmän huolissaan rahoistaan, pulskaksi paisuneesta egostaan ja Kiinassa sijaitsevista sähköautotehtaistaan.

        - "Ei Muskin velvollisuus ole rahoittaa sotaa omalla kustannuksellaan eikä auttaa Ukrainaa."

        Starlink-verkko Ukrainaan oli myös mittava markkinointikampanja, joka poikii moninkerroin uusia tilauksia, joten ei Musk mitään pelkkää hyväntekeväisyyskampanjaa ole edes ollut tekemässäkään, kuten näyttäisit esittävän.

        - "Kokonaisille valtioille ja kansakunnille tuntuu olevan tärkeämpää sotia ja tapella keskenään"

        Saako ihminen, ja valtio, sinun mielestäsi itsepuolustaa lainkaan?

        - "ja sitten on koko maailmassa vain yksi mies, joka aikoo toteuttaa oikeasti Marsin asuttamisen."

        - "Musk saattaa pelastaa koko ihmiskunnan."

        Sinulla näyttää menevän jo messiaspalvonnan puolelle kun lataat yhden, epäilemättä mielestäsi jalon ihmisen kontolle koko ihmiskunnan pelastamisen taakan. Toivo näyttää kyllä huteralta ellei olemattomalta, jos se lepää diktaattoreita mielistelemään pyrkivän ihmisen harteilla, mihin suuntaan herra Musk näyttää kallistuvan.
        Sinulla on oikeus olla tuota mieltä, ja oikeus olla väärässä, eikä mikään saa estää sinun oikeuttasi olla sitä mieltä mitä haluat.

        Ei suinkaan synkkyyttä, vaan positiivisuutta ja optimismia sekä tyytyväisyyttä siihen että edes jollakin on muuta mielessä kuin geopolitiikka ja sodat.

        Eipä tuonne hirveää tunkua ole ollut Marsiin. Se on noloa suurvalloille että yksityishenkilöllä vaikuttaa olevan heihin verrattuna suuri etumatka ja riitaisat hallinnot keskittyvät täällä vain sotimiseen ja kansantalouden kurjistamiseen.

        Luotan Muskin pyrkimyksiin ja niiden aitouteen, mutta mistään jumaloimisesta ei ole kyse, enemmänkin ihmettelystä miten epäinhillinen kestävyys hänellä on kaikkien paineiden alla.

        Mutta kuten sanoin, en usko että yksikään ihminen jalallaan Marsiin menee ennen vuotta 2030 ainakaan siten, että palaa elävänä takaisin Maahan, tai elää paria vuotta pidempään Marsissa.

        Muskin täytyy tehdä rahaa toteuttaakseen suuria unelmiaan, eikä mitenkään ole varmaa onko hän maailman rikkain vielä parin vuoden päästä, vai keppikerjäläinen tai vankilassa.
        Haaskalinnut ovat koko ajan kannoillaan.

        Putleri teki valtavan virheen ja en pidä häntä laisinkaan terveenä miehenä, mutta on aivan turha kenenkään kuvitella että USA on pyyteettömästi "auttamassa" saati sitten viemässä demokratiaa. Omilla asioillaan se on kuten on aina ollut.

        Kenties Putleria ja USA:ta enemmän minua korpeaa tätä tragediaa hyväksikäyttävät tahot. Suurimmalle osalle hintojen noususta ei ole mitään perusteita ja sota on suurimmaksi syyksi tekosyy. He kurjistavat kansaa.

        Samaten oli härskiä antaa lääketehtaiden tehdä miljardivoitot pandemialla, ja monet muutkin siitä hyötyivät, kuten myös Musk, tahtoen tai tahtomattaan, mutta hänen rahoilleen on muuta käyttöä kuin elostelu.

        Työnarkomaanina hän reissaa projektiensa tiimoilla jatkuvasti eikä ehdi pesiä rakennella. Äitinsä asui poikansa tehtaan autotallissa vierailun aikana. Tuollainen elämä maksaa sen että perinteistä perhe-elämää hän tuskin tulee koskaan viettämään.

        Se on aika uskomatonta että maailman vaikutusvaltaisimman tahon eli USA:n jälkeen maailman toisiksi vaikutusvaltaisin taho on yksityishenkilö.

        Kuten sanoin, koska hän on uusrikas ja ei-juutalainen, hän ei tule koskaan saamaan hyväksyntää kilpailijoiltaan, kadehtijoiltaan ja niiltä jotka kärsii hänen olemassaolostaan.

        Liikkuu vaarallisilla vesillä ja tässä sota-aikaan on mahdollista että hänet raivataan jollakin tekosyyllä kuten valtionsalaisuuksien paljastamisesta, maanpetoksesta tai vastaavasta.

        Carlos Ghosn nosti kovalla politiikalla Renault-Nissanin totaalisesta suosta kymmeniä miljardeja plussalle, mutta hänet meinattiin sulkea Japanissa loppuiäksi vankilaan hyvin kyseenalaisilla syytöksillä, joista ei ole todisteita.

        Maailmassa on sellaisia perinteisiä vanhan rahan- voimia, jotka voi jyrätä kenet vaan.
        Pahimmat ongelmat seuraa niitä jotka paljastaa Venäjän tai USA:n koiruuksia. Puhdasta valtiota tässä maailmassa ei ole.

        Suomikin on hyvin kaukana siitä. Suomi on erittäin korruptoitunut maa kunta -ja valtiosektorilla ja sen lisäksi vielä on kartellit ja hyväveliverkostot, joihin politiikka on kietoutunut.

        Jos et kuulu siihen jengiin ja raadat selkä vääränä töitä koko elämäsi heille, saat siitä elämäntyöstäsi palkaksi väärän selän.

    • Anonyymi

      Pidän itsestään selvänä, että Muskin Mars-planeetan valloitus on pelkkä savuverho ja todellinen mielenkiinnon kohde on planeettamme kuu. Tämän lisäksi Musk voisi rakentaa maan kiertoradalle ihmisasumuksia ja tehtaita, aivan kuten Kiina suunnittelee tekevänsä.

      Epäilemättä Mars, asteroidivyöhykkeen isoimmat kohteet ja muutamat Jupiterin ja Saturnuksen kuut ovat kohteita jossain vaiheessa seuraavan 100 vuoden sisällä.

    • Anonyymi

      Mitä Mars tarjoaa ihmiselle joka matkustaa sinne ilman paluulippua?

      • Anonyymi

        Hetken hurman ja pikaisen, karun lopun. Matka on niin pitkä ja säteily ankaraa, että miehistöllä alkaa syövät levitä jo ennen laskeutumista Marsin pinnalle. Joitakin siirtokunnan moduleita ehtivät saada alulle ja kuolevat sitten pois. Tarkoitus on kerätä kaikesta mahdollisimman paljon tietoa tulevia lentoja varten.

        Niinpä. Se taisi olla niin että tarvittaisiin puolimetrinen lyijyvuoraus aluksiin, jotta säteily jäisi vaarattomalle tasolle.

        Ymmärrettävistä syistä sellaisen aluksen paino tekee siitä suht mahdottoman, varsinkin jos tarkoitus on viedä isompia joukkoja ihmisiä kerralla.

        Marsissa on vain kolmasosa Maan painovoimasta, tarkoittaa sitä että suurin osa ihmisen lihasmassasta katoaa tarpeettomana.

        Marsin kaasukehä ei suojaa mikrometeoriiteilta siten kuin Maan, joten kaikki pitää rakentaa maan alle ja osastoida hyvin. Olosuhteet siis parhaimmillaankin on kuin vankilassa.

        Millä raskaita työkoneita saadaan planeetalle nopeasti, jotta ensimmäiset pystyisivät tekemään tehokasta työtäm eikä tarvisi kaivaa telttapaikan pohjaa lapiolla?

        Lienee ensimmäinen todellinen askel se, että robotit laitetaan tekemään duunia ensin, mutta sekin edellyttää soveltuvan robotiikan kehittämistä.

    • Anonyymi

      Jutustelut Marsin lähitulevaisuudessa laajemmin asuttamisesta näyttävä absurdeilta, kun päätehtävä on pitää Maa asumiskelpoisena ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun sekä ydinaseiden uhkaamana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe