On otettu, ku vapauduin. Haapavedellä soittaa kunnian tästä!

On otettu, kun ovet aukes. Edelleenkin heijaa kunniassa ja maisemassa. Nimittäin Haapavedellä. Kunnian kukot laulaa edelleen ja fanfaarit soi kukkukkuuta. Kukkuluuruu myös siellä, missä ei kännykät soi ja karavaanit kulje.
Kuulkaa, kohta on marraskuu. Kuutamo ei silleen loimota Haapavedelläkään silleen, kuin totuttu on kuutamon loisteessa.
Ollaan kuitenkin menossa kohti uutta aurinkoa nimessä ja vaivassa!

Kaikki on odottanut Hämmer-Heikin kunniallista paluuta aamun koitosta saakka. Kaikki tämä jännästi häminöityy toiseen takakeisariin. Häminöitymisessä näkyy ihanasti heleä välke ja kulke. Eli vähän kuin helisee ja välisee niin, kuin kulkunen kulkuttaa kilistellen joulua kohti! Ämmervöiden hämmervöi, niin ku jollain oli ihanasti tapana sanoa.

Haapavettä on kunniallisesti koitettu eteen päin ja tästä meidän on kiittäminen kaikkia, jotka ovat tähän hankkeeseen osallistuneet. Hämmer-Heikkiä odotellaan edelleen silti kunniassa ja maisemassa. Tähän on tultu ja tähän on ihanaa tulla!
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vapaitahan tässä on oltu vaikka kuinka pitkään. Vapauteen Herranon ostanut meidät. Kun on rauha sydämellä ja saanut uskoa evankeliumin ihanan saarnan kohdalleen, saa olla aidosti vapaa. Me Jumalan lapset saamme nauttia tästä ihanasta lahjasta, jonka Taivaan Isä valmisti Jeesuksessa Kristuksessa.

Äänestä

Aamen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On otettu, kun ovet aukes. Edelleenkin heijaa kunniassa ja maisemassa. Nimittäin Haapavedellä. Kunnian kukot laulaa edelleen ja fanfaarit soi kukkukkuuta. Kukkuluuruu myös siellä, missä ei kännykät soi ja karavaanit kulje.
Kuulkaa, kohta on marraskuu. Kuutamo ei silleen loimota Haapavedelläkään silleen, kuin totuttu on kuutamon loisteessa.
Ollaan kuitenkin menossa kohti uutta aurinkoa nimessä ja vaivassa!

Kaikki on odottanut Hämmer-Heikin kunniallista paluuta aamun koitosta saakka. Kaikki tämä jännästi häminöityy toiseen takakeisariin. Häminöitymisessä näkyy ihanasti heleä välke ja kulke. Eli vähän kuin helisee ja välisee niin, kuin kulkunen kulkuttaa kilistellen joulua kohti! Ämmervöiden hämmervöi, niin ku jollain oli ihanasti tapana sanoa.

Haapavettä on kunniallisesti koitettu eteen päin ja tästä meidän on kiittäminen kaikkia, jotka ovat tähän hankkeeseen osallistuneet. Hämmer-Heikkiä odotellaan edelleen silti kunniassa ja maisemassa. Tähän on tultu ja tähän on ihanaa tulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu