Haluan kertoa serkustani ja hänen tarinan

Anonyymi-ap

Hän oli nuorena elämäniloinen ja hyvä serkku.
Kun hänelle tuli aikuisena alkoholiongelma
se ongelma pikkuhiljaa kasvoi outoihin
mittasuhteisiin.Juominen lisääntyi ja oireet
alkoivat olla käsittämättömiä.
Hänelle tuli tarkistuspakko ja välillä ADHD
oireita ja naurukohtauksia.
Hän saattoi yöllä pölynimuroida koko huoneiston ja hammasharjalla puhdisti ahtaita
paikkoja.Tiellä kävellessään potki pieniä kiviä
ja käpyjä pois kulkuteiltä ja keräsi roskia.
Hän ei pystynyt keskittymään edes pieniin
asioihin ja jäi työttömäksi vaikka työyhteisö
pyrki auttamaan häntä.Hän muuttui aggressiivisemmaksi ja sulkeutui kuoreensa.
Lopulta hän löysi naisen ja tämä nainen oli
sellainen lääke että serkkuni lopetti kokonaan
alkoholin käytön ja uskokaa tai älkää hän
pääsi täysin eroon tarkidtuspakoista eikä huolestu enään kulkuteillä lojuvista kävyistä
tai pikkukivistä tai roskista.
Hänellä on kuin uusi sydän ja uudet aivot.
Täysin komea itsestään huolehtiva hyväkäytöksinen mies joka ei enään pienistä
hermostu ja osaa kuunnella ja kertoa asioista
joita aikaisemmin piilotteli.
Mietin itse että voiko alkoholi olla niin tuhoavaa ihmisen mielelle että sen voisi
luokitella myrkyksi joka ei tee hyvää ihmisen
psyykelle. Ainakin serkun tapaus todisti
että alkoholin käytön lopettaminen muuttaa
ihmistä selvästi parempaan suuntaan.

4

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkoholi aiheuttaa etenkin pidemmän liikakäytön seurauksena myös mt-ongelmia.
      Serkkusi käytös on kertonut siitä, että hän ei ole ollut tyytyväinen omaan itseensä ja juomiseensa, ja tunteet ovat purkautuneet huonona käyttäytymisenä.

      Hienoa lukea, että kaikki muuttui täysin, parempaan suuntaan.
      Ja varmasti on nyt tyytyväinen itseensä ja hyvään elämään, alkaa itsetuntokin korjaantua, kun on häpeä ja itsesyytökset kenties poistuneet elämästä.

      Tässäkin taas huomaa, että kaikki on mahdollista, vaikkei sitä oikeasti synkimmällä hetkellä edes itsekään halua uskoa.

    • Anonyymi

      Minulla oli sellainen lapsuus ja alkoholisti
      vanhemmat että päätimme siskoni kanssa
      että lähdemme kävelemään kodista heti
      kun laki sallii.Se alkoholistivanhempien
      kanssa eläminen oli yhtä helvettiä ja opin
      nuorena sen mitä en halua.Viinan kirousta.
      Maanantain aamuna aina ennen kun lähdin kouluun vein roskat ja kun avasin roskakomeron
      niin se viinapullojen määrä joka valui komerosta oli haudata minut alleen.Sain joka maanantai pulloista hyvän määrän markkoja ja ostin
      ison määrän karkkeja.Minulla olikin paljon
      kavereita jotka odottivat karkkipussejani ja
      puffeleita ja suffeleita ja Tietysti karkkeja
      tarjotaan myös muille eikä vain itselle.
      He luulivat että minulla oli varakkaat vanhemmat
      kun sain ostettua niin paljon karkkeja.
      Voi kuin tietäisivät.Sellaista lapsuutta täällä.

    • Anonyymi

      Tarkistuspakko on todella ihmiselle raskas ongelma.
      Normaali ihminen kun sammuttaa vesihanan,sähkölieden tai
      panee ovet lukkoon niin se on siinä ja mennään asioissa eteenpäin.
      Tarkistuspakoista kärsivä ihminen näkee että vesihana on kiinni
      ja sähköliesi kiinni ja sähkövalot sammuneet mutta hänen
      aivonsa eivät rekisteröi asiaa nopeasti ja reippaasti vaan
      epäillys silmillä havaitun ja käsillä koskettelun kautta ei
      saa aivoilta hyväksyntää ja ihminen epäilee omia aistihavaintojaan
      ja yrittää uudelleen ja uudelleen saada itselleen rauhoittavan
      palautteen että kaikki on kunnossa.
      Alkoholisteilla on joillakin vakavia tarkistuspakkoja ja nämä
      ahdistavat tilanteet huonosti toimivien hermostojen ja aistien
      kanssa aiheuttavat usein ärtymystä ja vihanpurkauksia.

    • Anonyymi

      Joskus tuntuu jopa huvittavalta kun
      lukee tarinoita lasten kokemista suruista
      kun vanhemmat eivät auttaneet poikaa
      polkupyörän korjaamisessa tai jopa
      siitä että luvattiin ostaa polkupyörä
      mutta ostettiin väärän värinen ja
      poika sai kohtauksen tästä.
      Tai tyttö haettiin tanssitunneilta
      15 minuuttia myöhässä ja tyttö sai
      raivo kohtauksen.
      Itselläni on sisko jonka kanssa vietimme
      lapsuuden alkoholistivanhempien kanssa
      ja viikonloppuna näimme kun isä hakkasi
      äitiemme ja lopulta mekin saimme selkämme
      Jos silloin olisi ollut jokin voima joka olisi
      vienyt minut ja sisareni tuon polkupyörän
      kanssa vaikeroivan pojan luokse ja sen
      tytön joka odotteli myöhässä olevia
      vanhempia olisin sisareni kanssa mieluisasti
      vaihtanut paikkaa näiden nuorten kanssa.
      Olisin sanonut heille että te voitte tulla
      asumaan minun vanhempieni luokse
      ja minä sisareni kanssa teidän vanhempien
      luokse.Sanoisin heille että jännitystä ei tule
      puuttumaan teidän nuoruudessanne kun
      pääsette tutustumaan minun ja sisareni
      vanhempien kanssa.Tehdäänkö diili?!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2658
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1124
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1078
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      897
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      831
    8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      780
    9. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      35
      740
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      116
      728
    Aihe