Se ärsyttää minua aivan vitusti. Syyttelyä, miksi sinä teit näin kun minä en tehnyt yhtään mitään. Uhriutumista, miksi sinä olet tollanen vaikka minä en ole tehnyt yhtään mitään. Aika iso prosentti on tekopyhää, uhriutujat ovat itse hankaloittaneet ja syyllistäjät ovat aivan varmasti itse syy.
Oikeasti huonosti kohdeltu ei valita vaan katsoo peiliin ja miettii mikä itsessä on vikana.
Oikeasti huonosti kohdeltu ei valita vaan katsoo peiliin ja miettii mikä itsessä on vikana.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Kaikki ihmiset ovat erilaisia, niin ei pidä olettaa mitään.
Ei pidä paikkansa. Suurin osa oletuksista tehdään muiden mielipiteistä ja valheista. Suurin osa on ahneita ja varkaita. Syyllistävät ja uhriutuvat. Vai meinaatko että eläisit köyhänä jos noilla taidoilla voit olla rikas.
Minä en kuuntelekkaan muiden mielipiteitä tai valheita. Kartan sellaisia ihmisiä. Ennakkoluuloisuudestakin olen opetellut pois ja kohtaan ihmisen ihmisenä. Iso kuva on eri asia esim ihmisryhmät.
Aijaa. Oletkin yksi harvinaisia joka kuuluu samaan kategoriaan kun minä.
Eritellä*
Astuppa jonkun erittäin huonosti kohdeltun kenkiin ( Huom! Aiheeton epäoikeudenmukaisuus ) niin opit empatiaa ehkä sinäkin.
Haha. Edelleen olen sellainen. Jos et osaa lukea. Kokemuksesta vihaan syyllistäjiä, tekopyhiä, uhriutujia.
Eli vihaat myös itseäsi.
Ei minulla ole mitään syytä sellaiseen.
Juu no narsisti on narsisti
Lopeta nyt hyvä nainen jo!
Älä itteesi ota vaikka varmasti on syytä :D
Syyllistät ja uhriudut. Hyvin menee sulla.
P mies on se verra munaton et naisesta menee
Mistä päättelet taas älykkäästi aloittajan sukupuolen?
Sulta puuttuu empatiakyky. Se on sitä, että näkee asian toisen näkökulmasta ja osaa eläytyä siihen.
Ei puutu sitäkään. Olen kaikin puolin todella hyvä ja empaattinen ihminen ja tästä syystä olen näiden tekopyhien vihan kohde.
Oot keksiny nyt ne sun vihaajat omasta päästäsi. Sulla mitään sellaisia ole. Vaikuttaa harhaiselta. Aina vaikuttaa jos ihminen ei kerro mitä on tapahtunut.
Luulen että olet hyökkäävä linja-nainen.
Mun mielestä ihmisellä ei ole puhtaat jauhot pussissa jos on tarve kertoa tuntemattomille ihmisille, että hän on keksinyt asioita omasta päästään. Tarkoitan tällä sitä, että oletat selvästi aloittajaa joksikin ihan toiseksi kuka hän on ja josta olet jauhanut hevonpeetä. Miksi muuten vakuuttelusit hyvin läpinäkyvän retoriikan kera..
Olepa tekemisissä ihmisen kanssa joka ei ymmärrä loukkaavansa tai osaa lukea toisten tunteita. Niin onko se silloin sen syytä jolla on normaali tunne elämä että voi huonosti?
Näissä asioissa pitää ensin miettiä, että onko syytä myös itsessä. Jos odottaa, että toinen joustaa aina, niin silloin syytä voi etsiä peilistä.
Kyllä ne ymmärtävät että loukkaavat. Nauravat selän takana. Nimenomaan nämä normaalit ihmiset kaikin puolin on tuollaisia tekopyhiä.
Mistä ihmeen joustamisesta puhut. Sinä et todellakaan ymmärrä että on ihmisiä joilla ei normaali tunne elämä. Jotka eivät kykene asettumaan toisen asemaan. Silloin se toinen joustaa aina. Toisen tunteilla ei silloin ole merkitystä.
Sitä minä juuri tarkoitinkin. Nämä ihmiset tunnistaa siitä, että eivät koskaan pahoittele käytöstään ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Naurettavaa on se että normaaliksi kuvaillut on niitä pahimpia jotka tuhoavat kaiken mille kadehtii.
Paskapuhetta.
Niin en tiedä kuka kadehtiu ja mitä. Se nyt ei oikeastaan liity kommenttiini kuinkaan.
Sinä puhut vittumaisista ihmistä. Minä puhun oikeasti ihmisesistä jotka eivät ymmärrä toisten tunteita. Ovat tunneköyhiä.
Liittyy, siinä oli sana normaali.
Sovitaan sitten niin.
Totta toinen puoli, jos nyt stemmaa (ei) aloittajamiehen ihanaan arkeen millään tapaa, mutta se koira älähtää keneen kalikka kalahtaa
Ei huonosti kohdellun tarvitse nähdäkseni katsoa peiliin, aloituksen sävelet on jokseenkin pielessä mun mielestä ja rivien välistä voi lukea, että jotain skismaa on ja se johtuu omasta pahansuopuudesta muita tai jotain kohtaan
Lisäksi jyrkkä jako uhriutujiin ja syyllistäjiin tukee tätä käsitystä. Oletan, että omat teot tai sanat, jotka on usein synonyymeja on jotenkin tulleet aloittajaa vastaan ja nyt karvauden kohde on noussut kollektiivitasolle.
Niin kyllä, sivistyssanakirjani, olet syyllistäjä ja uhriutuja. Sinun toinen nimi on normaali ja kolmas tylsä.
Kiitos ajatusten vahvistamisesta
Oletko mies?
Eli olet mies, jota jotkut omissa kuvioissa piehtaroijat mieltää naiseksi. Niin selvä kuvio kyllä. Harhaisista hyökkäyksistä aloitukseesi olet sentään oikeassa. Niin ennalta-arvattava kuvio joka toistuu ja toistuu täällä päivät pitkät
AITOA
Kiitos sinulle!
Sellasta se p mies on ku et osaa kattoa peilistä pitemmälle
Mene muualle vainoamaan sitä miestä.
En usko, että kaikkia mahdollisia kirjaimia kokeileva mies saa vedettyä näitä henkilökohtaiselle tasolle, mutta voin toki olla myös väärässä. Raflaava tapasi ilmaista itseäsi kiinnitti hieman huomioni, että onko jokin muu tavoite ehkä
Olipa typerä aloitus. Yleensä juuri ne uhrit katsovat peiliin ja etsivät itsestänsä vikoja. Pahimmassa tapauksessa traumatisoituvat, kun syyllistävät itseänsä. Oikeat syylliset eivät näe itsessänsä mitään vikaa. Miten näkisivät, kun eivät tunne empatiaa.
Nyt menee vähän yli ymmärryksen nää legendat 😂
Miksi kommentoit tätä pläjäystä ylipäätään? Jos ja kun oletat aloittajan olevan joku tietty henkilö, josta olet puhunut pahaa, niin eikö tuo aloittajan teksti hieman puhu sitä oletusta vastaan, jos yhtään alat lukea tarkemmin mikä on aloittajan ongelma
Mua ei kyllä vois vähempää nää sun ärsytykset kiinnostaa. Länkyti länkyti mussunmussun.
Mitä sitten luet :D
Oletko sä ihan terve ja järkevä?
En tietenkään, mutta parempi kun kukaan teistä kommentoijista jotka samantien tulitte hyökkäämään kun näitte että koskee aloitus teitä :D
Hehheh eieiei kun sääkin niin määkin ehe ehe ehe
Varmaan vituttaa kun joudutte googlettaan sanoja :D
Siinä ätmit löysi toisensa eli aloittaja ja sinä, no mutta tässä on jotain minkä ympärillä piuata pitkä ilta nääs