ISO Vastaanottokeskus keskelle kylää!

Anonyymi-ap

Kotokunta Oy perustaa Orimattilaan vastaanottokeskuksen – kaupunki vuokraa toimintaa varten kerrostalon
Julkaistu: 02.11.2022
Kotokunta Oy on päättänyt perustaa Orimattilaan 150-paikkaisen vastaanottokeskuksen. Yritys on tätä toimintaa varten vuokraamassa kaupungin tytäryhtiöltä, Orimattilan Asunnoilta Oriontie 3:n kerrostalon, jossa on tyhjänä 36 asuntoa. Asuntoihin saapuvista turvapaikanhakijoista päättää Maahanmuuttovirasto, mutta Kotokunta on tuonut keskusteluissa esiin, että pääasiassa asuntoihin saapuisi ukrainalaisia.

Kaupungin johtoryhmä ja kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa kokouksissaan useaan kertaan ja tullut siihen tulokseen, että vuokrasopimus Kotokunta Oy:n kanssa voidaan tehdä. Ennen päätöstä kaupunki halusi varmistua siitä, että vastaanottokeskuksen perustaminen ja sen toiminta sujuisivat ongelmitta.

Kaupunginjohtaja Kalle Larsson kertoo, että Orimattila haluaa kantaa oman vastuunsa auttaakseen ukrainalaisia hädässä.

”Kun mahdollisuus on, haluamme osaltamme auttaa sotaa pakenevia ja kotinsa menettäneitä ihmisiä. Toivotamme Ukrainasta paenneet tervetulleiksi Orimattilaan ja olemme iloisia, jos pystymme edes hieman helpottamaan heidän elämäänsä tässä karmeassa tilanteessa.”

Kotokunta aloittaa virallisen vuokraustoiminnan vuoden alusta eli 1.1.2023 ja asuntojen kalustaminen vastaanottokeskusvalmiuteen alkaa joulukuussa.

Turvapaikanhakijoiden palveluista vastaa pääasiassa Kotokunta Oy. Kaupungin osaksi jää valmistavan opetuksen tarjoaminen. Opetuspalvelut onkin jo valmistautunut aloittamaan turvapaikanhakijoille tarkoitetun valmistavan opetuksen alkuvuodesta 2023.

JOS OVAT MUITA KUN NAISIA JA LAPSIA UKRAINASTA NIIN PERUSTETTAVA HETI KATUPARTIO!

45

3247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä juttu että saahaan kerrostaloon asukkaita ja kaupunki saa vuokra tuloja. Hyvin on uusi johtajatar hoitanu asiaa.

      • Anonyymi

        Eihän johtajatar ole tehnyt asian eteen yhtään mitään. Koko homma on tuon vastaanottokeskusta pyörittävän tahon aloittama ja eteenpäin viemä.
        Ketään muita kun Ukrainalaisia naisia ja lapsia ei pidä päästää tänne. Saattaa moni Orimattilan mies saada morsiamen ja ensi suvena tanssitaan monien parien häitä, siis Suomimies ja Ukrainan nainen.

        Terveisin Raksa - Rane
        Mercedesmies ja Rakentaja.


    • Anonyymi

      Kuka sivistynyt nainen huolii Orimattilalaisen Mörököllin ukokseen? Eihän ne puhua pukahda ekan 10v aikana montaa lausetta, siinä jää silloin muutkin hommat äkkiä tekemättä. Naiselle pitää aina avata ovi, sitä voi halata ja pussata, ja kertoa päivittäin kuinka ihana hän on. Tällä pääsee jo pitkälle.

      • Anonyymi

        Näin ompi ja joku Rakasa Rane ei asijaa auta kun ei hänestä ole ennää niihin hommiin. Ruottin armeijan touhut ei nytten käy.


      • Anonyymi

        Orimattilan miehet on kovaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orimattilan miehet on kovaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla.

        Ehkä ovat keskenään muttei naisten mielestä.


    • Anonyymi

      Nyt lähtee Orimattilan väkiluku kovaan kasvuun kun keralla tulee 150 henkilöä. Ja Henna päälle. Hienosti menee kyllä.

      • Anonyymi

        150 tulijaa joista suurin osa on naimaikäisiä naisia .. Mikäs meidän miesten on ollessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        150 tulijaa joista suurin osa on naimaikäisiä naisia .. Mikäs meidän miesten on ollessa.

        tiineeksi vaan ja takaisin kotimatkalle


    • Anonyymi

      Orimattilan Odinit aktivoituu puolustamaan.

      • Anonyymi

        Sairas


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas

        Äitis oli kun sua teki


    • Anonyymi

      Kohta on pesää tarjolla...🙂

      • Anonyymi

        Sairas


    • Anonyymi

      https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/ukrainalaiset-haluavat-töihin-puolet-kyselyyn-vastanneista-jäisi-pysyvästi-suomeen

      Suomi saa tarvitsemiaan lisäasukkaita. Ukrainalaiset on suomalaisia nuoria ahkerampia, joten hyvä että heitä saadaan Suomeen.

      Kyllähän se lehtikin kertoo että sieltä tuloo värillistä "poikaa" Suomeen. Etenkin afrikalisia on Ukrainassa paljon javoi olla että noita tulee tännekin oikeiden Ukrainalaisten sijaan
      https://www.suomenuutiset.fi/ukrainalaispakolainen-raiskattiin-vastaanottokeskuksessa-saksassa/

    • Anonyymi

      VOK tuhoaa Orimattilan.

      Kalle Kaupunginjohtaja puhuu paskaa,
      kyse ei ole hänen tai kenenkään ”vastuunkannosta”
      vaan äijä saa siitä rahaa.

      TUTKIKAA KORRUPTIOVÄYLÄT.

      TEILLÄ ON VÄLINEET PYSÄYTTÄÄ TÄMÄ
      N Y T

    • Anonyymi

      IHMISKAUPPAA

      SOTAA EDISTÄVÄÄ IHMISKAUPPAA

    • Anonyymi

      Kohta alkaa rummut soida Olassa kun savannilta tulee niin tummaa poikaa että vain silmämunat näkyy pimeässä ja paikalliset naiset saavat kerrankin tarpeeksi isoa mokkulaa römpsään. 9 kuukauden päästä sitä voi aviomiehet miettiä että mites meille noin tumma lapsi tuli.

      • Anonyymi

        Näin tullee käymään. Mutta ei se Orimattilan nukkuma lähiötä häiritte.


    • Anonyymi

      Aktivoinnin saaneet Odinit! Lupalisenssinne noudettavissa komentokeskukselta ja koodit lähetetään koneelle. Saa toimia!

      • Anonyymi

        Aktivoinnit ovat valmiit. Siirtykää seuraavaan vaiheeseen.


    • Anonyymi

      Paras uutinen Orimattilalle sitten persujen voiton kuntavaaleissa. Hienoa kun saahaan tänne ulkomaan ihmisiä ja Orimattilakin kansainvälistyy. Päättyy peräkammaripoikien aikakausi.

      • Anonyymi

        Nyt kannattaa ottaa niihin muihinkin vuokratalojen asuntoihin maahanmuuttajia. Auttaa ihmisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaa ottaa niihin muihinkin vuokratalojen asuntoihin maahanmuuttajia. Auttaa ihmisiä.

        Ai haluut ottaa minulta suihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kannattaa ottaa niihin muihinkin vuokratalojen asuntoihin maahanmuuttajia. Auttaa ihmisiä.

        Eikös niitä asuntoja ole tyhjillään ainakin 150? Joka asuntoon 2-4 asukasta niin lähes 500 saa uuden kodin ja pääsee Orimattilaan nauttimaan rauhasta,


    • Anonyymi

      Villehän ei oikein tiennyt tuleeko keskukseen myös veli venäläisiä

      • Anonyymi

        Kysäseppä Kallelta tai Jammulta.


      • Anonyymi

        Veturi-Ville ois laittanu yksinään mutiaiset kuriin. Siitähän syystä Eino ankkurinkin tatuoi


    • Anonyymi

      Hyvä kun saahaan kauniita Ukrainalaisia naisia katukuvaan.

    • Anonyymi

      Tulee kyllä pitkä kauppa matkat pitkäks kun pitää sit mennä mäntsälään tai lahteen ja toi polttoainenkin on ilmasta

    • Anonyymi

      Soldiers of Odin ja Orimattilan katupartio pitää kyllä kurin.

      • Anonyymi

        Jos tulloo naisia niin pitää perustaa kutupartio, jos irakilaisia sotilaskarkureita niin katupartio.


      • Anonyymi

        Onko katupartiossa vielä joku jälellä? Kuulemma muutama on poistunu muonavahvuudesta viime aikoina.


    • Anonyymi

      No mutta kiva, että on kiinnostusta pakolaisia kohtaan.
      Ei kun ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, varmasti tarvitsevat kaikenlaista apua ja tukea. Voi oma maailmankuvakin siinä vähän avartua.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Toivotamme heidät vastaan. Ystävällisesti.


    • Anonyymi

      On olemassa PAKOLAISIA ja " pakolaisia" ja niissä on vissi ero. Tietäkää tämä!

      Tervesisin Raksa-Rane
      Mercedesmies ja rakentaja

    • Anonyymi

      Koska se vastaanottokeskus avataan?

      • Anonyymi

        Toivottavasti ei koskaan. Täällä ei mitään vokkia kukaan täysijärkinen kaipaa


      • Anonyymi

        Vuoden alusta. Orimattilakin kansainvälistyy. Tuo hienoa uutta tuulta kaupunkiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuoden alusta. Orimattilakin kansainvälistyy. Tuo hienoa uutta tuulta kaupunkiin.

        Todella näin. Hieno olla Orimattilalainen. Me olemme humanitäärisiä ja autamme Ukrainalaisia sodan uhreja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ei koskaan. Täällä ei mitään vokkia kukaan täysijärkinen kaipaa

        Se kirjoitetaan wokki (wok). Kyllä taas vihervassarit koittaa päteä :D


    • Anonyymi

      Tosi hienoa kun Orimattila ojentaa auttavan kätensä. Kalle, Ville ja Jannu tekevät hyvää työtä.

    • Anonyymi

      yksi J.P ei ole työssään ajan tasalla,on olevinaan pomo alaisilleen mutta mitään ei osaa tehdä.on kiertänyt ympärimaailmaa ja on sitä sun tätä.

    • Anonyymi

      onko kyseessä Jukka Pii.........?

    • Hienoa! Säästytään niiden naamoilta muualla 👍

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 421
      6148
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      21
      2420
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      204
      2304
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1668
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      121
      1628
    6. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      60
      1083
    7. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1083
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      1059
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      978
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      836
    Aihe