Lukeeko kukaan enää

Mikä on kenenkin mielestä "kunnon romsku" ?

Kyllä meidän äijä lukee

Alkeellisin vaatimus kunnon romskulle on, että sen on kokonaisuudessaan kustantanut kustannusyhtiö. Kustannusyhtiö siilaa kelvottomat pois,
mutta kustannusyhtiötkin tekevät joskus virhearvioita. Kirja ei myykään.

Luulen, että kirjojen suosio hiipuu pois. Nyt ovat äänikirjat valloittaneet luettavan kirjan paikan. Kukaan ei enää pääse eroon kirjoistaan, kun muuttaa asuntoaiso,masta pienempään. Kirjat pitää repiä, lehdet paperikeräykseen ja kannet sekajätteisiin.
Joskus Pelastusarmeija otti kirjoja vastaan, ottaneeko enää?
Luemme kirjoja kirjastosta, ja hyvä niin. Kirjojen hinnatkin ovat nousseet, paradoksi sekin. Mitä vähemmän kirjoja ostetaan, sitä kalliimmiksi ne muuttuvat.
Kunnon rakkausromaani oli kyllä toivomuslistalla joka joulu nuoruuden vuosina. Mutta vähitellen nekin ovat muuttuneet kaavamaisiksi, vai onko vika tottuneessa lukijassa. Dekkareissa sama juttu. Nykyisin ne ovatkin vakoilutarinoitia, tappoja ja ihmiskauppaa, poissa ovat ne entiset kunnon laukaukset, myrkyt ja mattoon kompastumiset.
Istumme ehkä mieluimmin Netflixin äärellä seuraamassa tositapahtumiin perustuvia sarjoja! :))

Ei äänikirja ole oikean kirjan paikkaa vielä ottanut.

Miksi kirjojen hinta ei nousisi niinkuin kaikki muukin ?

Ei ole ikinä kiinnostanut olla viihdesarjariippuvainen.
Hyviä (syvällisiä) romaaneja ei voita mikään tusinasarja.

Äänikirja tai kirja, romsku se on sittenkin.
En lue enää rakkausromaaneja, liian arkisesti jo ajattelee rakkaudesta, hurmos puuttuu.
Onko joku lukenut Kari Hotakaisen Opetuslapsen. Ajattelin lukiessani että räväytän hesarin yleisönosastolle: ei tällaisia hotakaisia saisi olla olemassakaan. Aloitin pe-aamuna klo 7, kun yleensä lähden hesarin jälkeen lenkille. Nyt lojahdin selälleni isoon tyynyyn nojaten enkä pystynyt lopettamaan ennen kuin kirja oli luettu, Oli lyhytkestoinen pakkomeno iltapäivällä mutta klo 22.50 lopetin. Johan lötsistyy ja sairastuu liikunnan puutteesta, jos noin koukuttavia kirjoja on enemmän.
Keskustelisin sisällöstä jos joku muu on lukenut.

Rakkausromaanit jäivät teinivuosille. Ei sellainen hömppä kiinnosta vaikka oli millaiset ihmiskohtalot ja suhteet.

Hotakaisen "Opetuslapsen" luin. Sinällään aihe luokkaeroista ja kulutuskäyttäytymisestä ja -helppoudesta oli kiinnostava.
En odottanut Hotakaiselta sellaista juonta mikä siinä oli.

Rämön "Hildurin" luin. Dekkariksi ihan kohtuullinen. Päähenkilö surffailee kylmässä vedessä purkaakseen ahdistustaan ja selvittää rikoksia Islannissa.
Alkaa vissiin sarjatuotanto Hildurista.

Ekhart Tollen filosofisinen teoksen läsnäolon voimasta luin.
Arne Dahlin dekkarisarja.
Nykyisin ympätään lapsia juoneen rikosten uhreiksi. Ainakin mitä olen parina viime vuotena lukenut dekkareita ja niitä on paljon.

Luulen äänirjoja kuuntelevat pääosin n. 30 -55 -ikäiset urheillessaan ja työmatkoilla. Sitä vanhemmat näkevät lukevat, huononäköiset kuuntelevat. Alle 30 enimmäkseen, luulen, kuuntelevat podcatsteja ja ovat kiinni somealustoilla. Tokihan alle 55 podcasteja kuuntelevat myös ja tietty joukko ikäihmisiä.
"Mutu" tietoa.

Hildurin luin myös ja siinä oli oikeastaan miljöön kuvaus ja henkilöt kiinnostavampia kuin juoni.
Nyt on menossa Kinnusen "Pimeät kuut". Arvostelut Goodreadsistä:

Jäänkirkasta valoa hohtava romaani naisesta, joka luuli tietävänsä kuka on.

”Ei tästä elämästä kukaan selviä ehjänä. Ainoa mistä ihminen voi yllättyä, on se millä tavalla kukakin menee rikki.”
https://www.goodreads.com/book/show/62207162-pime-t-kuut
Kohta tiedämme taas ketkä ovat ehdokkaina Finlandia-palkintoon.

Aloitukseen vastaan, että ainakin minä luen rakkausromaaneja. Ne liitetään usein viihdekirjallisuuteen, ja tottahan onkin, että viihteessä rakkaus on suosittu aihe. Romanttinen rakkaus ja erotiikka ryydittää myös jännitys- , sota- ja rikoskirjoja, ja onhan rakkaus eri muodoissaan kaikenkaikkiaan maailmaa pyörittävä voima, sopii kirjaan kuin kirjaan.

Minäkin olen lukenut paljon historiallisia romaaneja, joissa kulkee rakkaustarina punaisena lankana ajankuvan ohella. Kaari Utrio on suosikkini, harmi ettei hän enää kirjoita uusia kirjoja. Pirjo Tuominen on tuttu myös, eikä ole kauaakaan, kun luin Charlotan tarinan. Siinä köyhtyneen aatelissuvun neito Charlotta menettää sotilasuraa tekevän isänsä Anjalan liiton seurauksena Ruotsin kuninkaan mestaamana. Sotien takia rautaruukit menestyivät, ja ruukin perillinen rakastui aatelisneitoon, lopulta sai tämän omakseen. Kirjassa saa hyvän kuvan Suomen kohtalosta Ruotsin ja Venäjän välissä, vanhan ja uuden maailmankuvan törmäyksistä, eikä siinä ole mitään siirappimaista, joka yleensä viihteeseen luetaan.

Samasta ajasta on Waltarikin kirjoittanut kirjan Tanssi yli hautojen, jossa kerrotaan todellisuuteen perustuva romanssi Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja suomalaisen kartanontyttären Ulla Möllensvärdin välillä.
Suuren vaikutuksen teki aikoinaan Mitchellin Tuulen viemää, elokuvanakin huikea elämys. Emily Bronten Humiseva harju, Jane Austenin kirjat ... kyllä rakkausromaani voi olla hyvää maailmankirjallisuutta.

Kinnnusen uusinta jonotan, toivoisin hänelle seuraavan Finlandia-palkinnon. Viimevuotisen jo toistamiseen voitaneen Viikilän kirjoihin en ole saanut otetta, en myöskään Juha Hurmeen Finlandia-palkittuun Niemeen.
Aloitin nyt lukea Hannu Raittilan Canal Grandea, jonka löysin kirjahyllystäni korkkaamattomana. " Raittila luo oman, yllättävän Venetsiansa, missä kaupankäynti, taide, rakkaus ja kuolema ovat yhtä. Rikoksesta ne erottaa vain kanavan poikki vedetty viiva."

En oikein tiedä, mitä noi romskut ovat.
Luen tai siis kuuntelen romantiikkaa ja rakkausromaaneja, jos kohalle sattuvat. Mutta tämä chick lit jutut eivät oikein innosta, olen toki monia aloittanut ja kesken lopettanut. Tarinat kertooat yleensä nuorista naisista miljoonääen kanssa seikkailuista metropoleissa ja muusta varsinaisesta hömpästä, Yleensä kirjan päähenkilö on nuori nainen.
Pirjo Tuomiset olen kuunnellut kaikki, jotka on julkaistu yhtiössä, jonka kautta kuuntelen.
Hän kirjoittaa mielestäni ihan hyvää ihmiskuvausta ja paikalliskuvaustakin. Hänellä on sarjoja niin Satakunnasta kuin Viipurista. Historia on yleensä läsnä.
Samoin Enni Mustosen kirjoissa on paljon ajankuvasta ja ennenkaikkea historiaa. Niissä näkee, että Manninen on historioitsija, palaset siltä osin osuvat kohdilleen, tai ainakin kuvittelen niin, eli kirjassa pitää olla jotain aidolta tuntuvaa, jos se osuu.

katajamäki -sarjankin olen kuunnellut, se viehätti siksi, että siinä tapahtumat sijouttuvat pieneen kylään. Sijoitin tuon pienen kylän oman historiaani kun muinoin asuin pienessä kylässä. Kovin tutuilta asiat tuntuivat niissä kirjoissa.

Erilaisia sarjoja on hauska lukea, ensin tutustun kirjailijaan vikipediassa ja sitten siitä vaan, järjestyksessä kuuntelemaan.

Tuolla on aloitus , mitä olet lukenut viimeksi,
on niin pitkä ketju, etten kehtoo avata,
mutta kerronpa tässä, että viimeksi kuunteli Esko Ahon kaksi viimeisintä.
Niissä selkiää paljon Esko Ahon aikaisten hallitusten ihmissuhteita ja tekemisiä ja paljon muutakin historiaa tulee niissä esiin.
Esko Aho itse lukee ne, se lisää jännästi uskottavuutta.

Sinulle 2022-11-05 07:57:55. Olin ilmeisesti väärällä puolella kuin Hotakainen tarkoitti. Olin sen perheen puolella joka oli sen lapsen kasvatettavakseen ottanut. Olin myös purjehtijan, syöjän ja näyttleijän puolella. Niinhän sitä ihmisen kuuluu pyrkiä ja tehdä minkä hyväksi näkee. Kun itse teen aika paljon hyväntekeväisyystyötä, ihmettelisin aika lailla jos joku katsoisi minun tekevän sitä väärin.
Minusta tämä tyttö oli kiittämätön, omalaatuinen ja rettelöivä tapaus.
On selvää että sijaisvanhemmat voivat hoitaa vierasta lasta asiallisesti, kouluttaa ja ostaa viulun, mutta eivät pysty rakastamaan ihan samoin kuin omaa lastaan. Tunteelle ei voi mitään. Uskon että näin minunkin tunteeni menisivät, en tiedä kun on vain itse pykätyt pennut.
Miten sinä mielsit asian, kiinnostaisi.

Romsku = romaani.

Luen uudestaan Meriluodon viimeistä edellistä "Tältä kohtaa",
viimeisin "En minä vielä pääty" tuli jo luetuksi ja uusin Merete Mazzarella.
Teki mieli lukea lisää jo kauan sitten luettua Meriluotoa, kun muisti on sen verran huonontunut, ettei haittaa vaikka onkin sen kerran lukenut.

Nuorena luinJalna-sarjaa, kauan sitten.

Luin minäkin aina Fantomin sanomalehdestä.