Mietiskelin vaan, että kun aina sitä suositellaan kolmea ässää, jotta saataisiin kamu ulos masusta niin onkohan sitä ihan turvallista saunoskella näin loppuvaiheessa... Ihan normaalisti kun olen löylyjä ottanut, eikä mitään supistuksia tms ole sen johdosta tullut, mutta kun nyt tuli mieleen..
Haluaisin kuitenkin vielä pitää Kuulan masussa sen nelisen viikkoa, minkä olisi määrä siellä vielä vietellä.
Haluaisin kuitenkin vielä pitää Kuulan masussa sen nelisen viikkoa, minkä olisi määrä siellä vielä vietellä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kyllä sitä voi saunoa raskauden loppuun asti jos vaan itsestä hyvältä tuntuu..
kyllä se vauva itse päättää koska tahtoo syntyä.. =)
takia sieltä ulos tule ennen kuin on valmis. Mä en henkilökohtaisesti usko tuohon saunan vaikutukseen lainkaan.
vaikka vain miedossa löylyssä välillä taukoillen useinmiten alkaa supistelemaan. Käynti saunassa ei vaikuta mitään, jos ei ole muita ongelmia terveydentilassa.
Itse olen todella kova saunomaan ja nyt viimeistä odottaessa saunoin todella usein ja kauan, ei koskaan tullut mitään supisteluja saunomisen aikaan tai sen jälkeen. Aiemmissa raskauksissa en edes olisi jaksanutkaan niin pitkään saunoa mitä tätä viimeisintä odottaessa. Yli meni laskettu aika 10 pv eikä siis ainakaan minulla vaikuttanut mitenkään että aiemmin olisi tullut. Muutenkin kolme raskautta kokeneena uskon, että ei ne mitkään konstit auta jos on yli mennäkseen niin sitten menee yli lasketusta päivästä.
Olen sitä mieltä, että kaikkea voi / saa tehdä ihan normaalisti, ellei erikseen varoitella ja käsketä välttää tiettyjä asioita!
Mä olen ottanut kovat kovat löylyt kerran viikossa koko raskauden ajan. Mulla ei ainakaan ole ollut mitään vaikutusta tuolla saunomisella.
Olen kyllä kuullut, että jotkut ovat lähteneet saunomisen jälkeen synnyttämään, mutta tiedä sitten onko vaan sattumaa. Ei kai sitä ole tieteellisesti todistettu että sauna aiheuttaa lapsen syntymän.
Oiskohan kyseessä väärä tulkinta saunomisesta?
Monilta palstoilta oon nimittäin lukenut, että monet ovat kertoneet laittaneensa saunan päälle, kun alkaa supistella oikein kunnolla ja supistelevat sitten saunan lämmössä, koska se helpottaa supistusten sietokykyä. Näin ollenhan he saunomisen jälkeen synnyttämään lähteävät, vaikka itse saunomisella ei varmaan synnytyksen käynnistykseen ole vaikutusta, se ehkä vaan helpottaa oloa, tiedä vaikka nopeuttas paikkojen avautumista, kun äippä voi rentoutua lämmössä suppareitten välillä.
Olen itse ensikertalainen ja mietin samoja juttuja, että onko noilla 4 S:llä mitä vaikutusta synnytyksen käynnistykseen. Uskon kyllä, että vauva alkaa pyrkiä ulos, kun se on valmis, riippumatta siitä saunooko, siivoaako, harrastaako äiti seksiä tai juoko äiti siideriä! Mutta kai sitä loppuvaiheessa noita on kokeiltava ihan kokeilumielessä, jos vaan mikään noista mukavalta ison köllikän kanssa tuntuu!
sauna ei synnytystä käynnistä, mutta auttoi minulla supistus kipuihin, niinkuin kuumalla vedellä suihkuttelu...seksi on se mikä on toiminut useammalla, mm. minulla itsellä. Ei mennyt montaa tuntia kun lopetimme, kun piti sairaalaan lähteä...loppuvaihessa tuli aina supistuksia seksin aikana tai jälkeen.(miehen spermassa on kuulemma samaa ainetta kuin mitä on aineessa,jolla synnytys käynnistetään)
tuohon seksin käynnistävään vaikutukseen, en muihin ässiin.
Ainakin näin uudelleen synnyttäjänä voin luvata, että kolmas lapseni syntyy siivouksen jälkeen. Kahden pienen lapsen perheessä ei sellaista päivää ole, ettei tarvitsisi siivota. Lähes joka päivä myöskin saunon, joten kyllä se suurella todennäköisyydellä saunankin jälkeen tulee, vaikkei ne varmasti mitenkään edesauta tuota synnytyksen käynnistymistä.
Ekan lapsen odotuksen loppuvaiheessa harrastettiin paljon seksiä ja lapsi syntyi noin viikkoa etuajassa. Tokan lapsen odotuksen loppuajasta ei harrastettu seksiä kovinkaan usein ja vastoin lääkäreiden ennustuksia (joiden mukaan syntyy aikaisemmin kuin ensimmäinen), meni kaksi viikoa yli lasketun ajan ja sittenkin käynnistettiin. Tiedä sitten oliko sattumaa vai ei, mutta nyt täytyy kyllä olla ahkera makuuhuoneessa loppuajasta. Pitäisköhän harjoituttaa miestä jo nyt kunnolla, että kunto sitten kestää, vai olisiko parempi vähän pihdata, että into riittää sitten kun taas saa...:)
sit lähempänä LA tota sauna ja seksi yhdistettynä se kuulema toimii, tosin sitä on harrastettu viime päiviin asti aina silloin tällöin ja ehkä ainakin suppareita tulee sen reissun jälkeen tosin ei mitään kipeitä vielä ainakaan :)
itse pelkään et vauvasta on tulossa iso ja kun muutkin lapset ovat syntyneet ennen aikojaan niin tääkin voi tulla kun 36 rvk täytyy:)
Seksi on myös sellanen jonka luulen ainakin yhden synnytyksen mulla käynnistäneen, Illalla rakasteltiin ja aamu yöstä tuli lähtö :)
Nykyään hiivan pelossa pesen värkkini aina seksin jälkeen. Suppareita ei oo tullu seksin jälkeen ja luulen et se et käyn pesulla vaikuttaa asiaan??