Toisaalla on puhetta, että kelvoton kirja voi olla myyntimenestys. Kuka sen kelvottomuuden tai kelvollisuuden määrittelee? Eikö lukija itse voi päättää?
Kirjan kelpoisuus
Anonyymi-ap
69794
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kustantajalla on ammattitaitoisia kriitikoita, ei kelvottomia kirjoja oteta painatukseen.
Kustantaja asettaa kriteerioita kirjan painatukselle, perustuen sekä kirjallisiin meriitteihin että kirjan mahdolliseen kaupallisuuteen, onko sillä kohderyhmä, markkinarako, jne. Kirjailija, jolla on jo nimeä ja jonka kirjoja on myyty hyvin, joka on saanut näkyvyyttä edellisillä teoksillaan saattaa hyvinkin saada kirjansa julkaistuksi vaikka kirja olisikin suhteellisen heikkotasoinen.
Omakustannefirmat asettavat myös tietyn alarajan kirjan laadulle, mutta eivät puutu kaupallisuuteen.
"Kelvoton" kirja on luonnollisestikin vain mielipide kirjasta. Loppumetreillä lukija on se joka päättää mitkä kirjat ovat "hyviä", vaikka kriitikot ja kirjallisuuden asiantuntijat eivät olisikaan samaa mieltä. Vähän kuin taide, yksi tykkää Rembrandtista, toinen toritaiteesta.
Kirjan laatua arvioidessa kannattaa ottaa huomioon sen luettavuus, kielen ja ilmaisun selkeys, kantava juoni, kielelliset meriitit, johdonmukaisuus, sanaston monipuolisuus ja luova käyttö, henkilöhahmojen uskottavuus, monipohjaisuus, kehitys, jne.
Mutta tässäkin, jonkun aarre on voi löytyä toisen roskalavalta.
***
Monet, jotka lukevat paljon keskittyvät tiettyihin genreihin, elikkä kirjallisuuden lajeihin, kaunoon, viihteeseen, tieteis-ja fantasiakirjallisuuteen ja sitten vielä tietokirjallisuuteen, joka on aivan erikseen ja katsovat nenänvarttaan pitkin alas muita lajeja harrastaviin. Onhan se tietenkin totta, että korkealaatuinen, kielellisesti rikas kauno nostaa lukijan ulos tavanomaisesta arjesta ja rutiineistaan, avaa uusia näköaloja, antaa uusia ajatuksia, avartaa, terävöittää, uudistaa lukija perspektiiviä elämästä yleisellä tasolla, mutta myös dekkarit ja romanttinen viihde palvelevat omaa tarkoitustaan tähtäämättä mihinkään taiteelliseen tai filosofiseen päämäärään.
***
Periaatteessa, koska kirjoittaminen on luovuutta, niin "kelvoton" kirja on kluinhuonosti virkattu patalappu. Joku taas voi tykätä että että epätasainen kuvio, muoto tai virheellisyys patalapussa on vain sharmikasta.
Huono vertaus. Huonosti virkattu patalappu voi tehdä tehtävänsä patalappuna
mutta kehittyneet ihmisaivot eivät kehittymättömien tekeleitä lue.
"Kelvoton" kirja on luonnollisestikin vain mielipide kirjasta."
Ei se ole pelkästään mielipide. Se voi olla totuuskin.
Minusta ihan hieno ja osuva. Kaikki eivät aseta rimaa yhtä korkealle kuin sinä. Meille huonoaivoisillekin on hyvä olla jotain heikompitasopisia tekeleitä.
:)
Wannabe kirjailijan kermakakkutoiveajattelua:
"Onhan se tietenkin totta, että korkealaatuinen, kielellisesti rikas kauno nostaa lukijan ulos tavanomaisesta arjesta ja rutiineistaan, avaa uusia näköaloja, antaa uusia ajatuksia, avartaa, terävöittää, uudistaa lukija perspektiiviä elämästä yleisellä tasolla"
Entäs nämä kirjat jotka kustantaja on katsonut kelvottomiksi , ja ne on lähetetty toiselle kustantajalle ja niistä on tullut eniten luettuja kirjoja. Joten tottaki joka kustantaja mainostaa omaa tekelettään parhaana , mutta se miten paljon sitä sitten myydään ratkaisee sen että joku kirja miellyttää niin monia.
Ei kai tuossakaan asiassa voi olla mitään ammattitaitoista koska ihmiset ovat erinlaisia erinlaisine makuineen . Joten joka kirjalle löytyy lukijansa
Mistähän se on tuonkin iänikuisen liturgian kopsannut, millainen hyvä kirja on?
Mihinkähän sfääreihin me arki-ihmiset noustaan, kun luetaan P M V B:n kirjoja.
Jos ei pysty kehittymään kirjoittajana on tietenkin mentävä sieltä missä aita on alin.
Itsekriittisyyden puute on yksi pahimpia kehittymisen esteitä.
Koko kommentti (omaa ja lainattua) on täynnä ristiriitaisuksia, mikä kertoo johdonmukaisen ajattelun puuttumisesta.
Onneksi kirjoitit itse: Kirjasi ovat heikompitasoisia tekeleitä huonoaivoisille.
Ja monella hyvällä kirjoittajalla on itsekritiikki pahin vihollinen , sillä he tarkkailevat liikaa omia tekstejään eivätkä lopulta hyväksy sitä minkä lukija olisi varmasti hyväksynyt
Siis estävät omaa muuten niin kaunista tekstiään tulemasta pinnalle .
Joten sekin on pahaksi omalle kirjalliselle kehitykselle.
Hyvähän se on jos karsii , mutta ei saa tulla liian vaativaksi itseään kohtaan
Näin ne asiat hovissa muuttuu.
Sinä kirjoitit tuon.
Minä kirjoitin sarkastisen kommentin sen perään.
Paljon kirjoja lukenut ja hyvään kirjallisuuteen oppinut ei jaksa lukea huonoa tekstiä.
Moni roskaromaani on kirjoitettu hutiloiden ja saman kaavan mukaan kuin 10 edellistä, eikä niistä odotetakaan muuta kuin kertaluonteista sesonkimyyntiä, ennen isänpäivää tai kesälomien alkua.
Voit verrata niitä toritaiteeseen.
Meillä on juuri hyvin mielenkiintoinen keskustelu aiheesta Facebookin suljetussa ryhmässä. Siellä tuli myös tuo edellinen näkökulma esiin.
Ihan niin , sehän on lukija joka itse päättää mikä kirja miellyttää, joten usein myydään jotain kirjaa mainostamallla sitä esim vuoden kirjaksi, ja kun sitten lukee sen niin ihmettelee miten se on muka vuoden paras kirja.
Joten kaikilla on erinlainen maku siinäkin asiassa , joten se mikä toiselle on hyvä voi olla seuraavalle sellainen jota ei jaksa edes lukea loppuun asti .
Itse olen aina joskus haksahtanut näihin mainostettuihin kirjoihin vaan huomatakseen että minulle ei kirja ollut mitenkään mielenkiintoinen . Joten kukin makunsa mukaan
Kyl mä luen mitä sattuu ja
kun olen aloittanut kirjan ,
aika pian päätän onko kirja itselleni kelpoinen.
Kelvottoman lopetan lyhyeen.
Kaikin tavoin meihin yritetään vaikuttaa,
mainoksin ja nyt kun olen kuunnellut kirjoja,
niin siellä ei ole mainoksia,
mutta eteen tupsahtaa osio: katso , mitä muut lukevat..
Joskus vilkaisen joskus en.
Jokainen itse päättää kelvollisen, kirjakaverin.
On paljon lukijoita, joilla ei ole kehittynyt kirjallinen maku.
Siksi huonokin kirja voi mennä kaupaksi.
Ainakin ennen oli kauppojen kassoilla kirjateline, jossa oli Hertta-sarjan pokkareita.
Liekö niitä vielä?
Oli myös aikakausilehtiä, joissa oli etupäässä novelleja Suuresta Rakkaudesta, mm. "Viikonloppu", "Nyyrikki", "Perjantai", jotka olivat vuosikymmenet sitten jokakodin lukemistoa.
Moni kirjoittamista harjoitteleva kirjailijan alku sai kokemusta ja taskurahaa kirjoittamalla näihin lehtiin.
Yksi jatkokertomuksena julkaistu kertomus on jäänyt mieleeni nuoruusvuosilta: "Katariina ja Munkkiniemen kreivi", jonka ideasta tehtiin rakastettu elokuva 1940-luvulla.
Jatkokertomukset painettiin lehteen aina samaan kohtaan, niin että tekstit saattoi leikata irti ja ommella kirjaksi kalastajalangalla. Naapurin täti oli tämän työn tehnyt meidän muiden lapsien kateellisuuden kohteeksi.
Vaikka näiden lehtien anti ei takuulla ollut suurta kirjallisuutta, niin ne tyydyttivät romantiikan nälkäisten tarpeita siinä kuin "Emmerdale" ja "Kauniit ja rohkeat" tänä päivänä.
Tv on tukahduttanut ihmisten lukuinnon, niin että Hertta-sarjateline tulisi kyllä palauttaa kaikille kassoille tarpeellisina ja kansan lukutaitoa tukevina laitteina.
Huonossa kirjassa ei ole luovuutta.
Suurin osa ihmisistä on tasaista massaa, joka lukee massakirjallisuutta,
bestsellereitä. "Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä",
Näin on ja suurimmalle joukolle lukijoista merkitsee kirjan juoni, muu on sivuseikka.
Tähän on nyt pakko kommentoida.
Sarjatuotantona tehdyt romanttiset kaunot ja dekkarit alkavat ajan mittaan maistua liian usein lämmitetylle puurolle. Vähän kuin Midsomer Murdersit kahdeksannen katselukerran jälkeen. Samaa höttöä juoni kerran toisensa jälkeen. Kyllä hyvän kirjan tunnistaa myös kielellisestä luovuudesta . Juuri nyt luen Kinnusen "Pimeät kuut"-kirjaa ja en ole saanut mielestäni pois kielikuvaa, jossa soudetaan kirkonkylään sairaalaan naista joka oli astunut miinaan karpaloita kerätessä. Soutaminen öisen, jääriitteessä olevan järven yli, joka helisi koko matkan oli vähin sanoin luotu kielikuva, joka jää "helisemään" mieleen.
Katsos, "meille huonoaivoisillekin on hyvä olla jotain heikompitasopisia tekeleitä".
Sitä höttöä ja lämmitettyä puuroa.
Sarjatuotantoa ne Ferrantetkin on.
Sarjatuotantona tehdyt kirjat eivät ole kaunokirjallisuutta, vaan viihdettä. Mitä ylipäätään tarkoitat kaunolla?
Sinulla tuntuu muutenkin olevan puurot ja vellit sekaisin, vaikka tässäkin asiassa opettajana esiinnyt.
Ferrantet on tarkkaan laskelmoitua bestseller sarjatuotantoa.
Miten sinä ylipäänsä luet? Mitä sinulle jää päähän?
Minä kirjoitin sanan JUONI ja sinä lähdet kirjoittamaan sarjatuotannosta, romantiikasta, dekkareista.....
Viihdekirjallisuus on kaunokirjallisuuden alalaji. Ramoona taisi jo kertoa aika tyhjentävästi kirjallisuuden jaotuksesta, oliko tässä ketjussa vai jossain muussa kirjaketjussa.
"Tietokirjallisuus ja kaunokirjallisuus ovat eri kirjallisuusgenrejä. Siinä missä tietokirjat ovat faktaa, kaunokirjallisuus on keksittyä tarinaa. Se on siis yleisnimitys kaikelle kirjallisuudelle, joka on luokiteltavissa taiteeksi tai viihteeksi."
https://kirjojentakana.fi/kaunokirjallisuus/
Luutuneita käsityksiä. Tietokirjallisuus voi olla mitä parhainta viihdettä,
paljon kiinnostavampaa kuin ns. "viihdekirjallisuus".
Eräät eivät ole kiinnostuneita kuin omista kommenteistaan,
muu näyttää menevän kuin "vesi hanhen selästä".
Juurikin näin. Joku ottaa sadutkin totena ja tieteen vitsinä.
Keskustelussa on mahdollista esittää eriäviä mielipiteitä esitetystä aiheesta. Sinä sanot että JUONI on sinulle pääasia. MInä esitän eriävän mielipiteen, koska vaikka juoni (tai siis hyvä kertomus/tarina) on ehdottomasti yksi lukuelämystä kannattavista tekijöistä, niin se ei ole suinkaan ainoa.
Kielellinen ilmaisu on aivan yhtä tärkeä ja toin siitä esimerkin Tommi Kinnusen tekstistä. Mihin sinä et reagoinut millään tavalla.
Miten sinä oikein luet? Haluatko vain vahvistusta omille mielipiteillesi vai avointa keskustelua?
Toistan, miten sinä luet?
En missään kohtaan kirjoittanut, että MINULLE juoni on pääasia.
Miksi minun olisi pitänyt reagoida sinun mielipiteeseesi? Enhän alunperinkään kommentoinut sinulle.
Juuri se että ihminen saa voimakkaan mielikuvan luettuaan on mielestäni kirjailijan onnistumista työssään
No niin taas alentava kommentti asiasta joka kommentoija ymmärsi hieman väärin.joten puurot ja vellit ehkä itse sekoitti
Tuoreet, raikkaat kielikuvat/mielikuvat nostavat kirjoituksen kaunokirjallista tasoa.
Myös henkilöhahmojen monipohjaisuus, kehitys ja myös takautumat ovat tärkeitä tekijöitä.
Jäin itse miettimään Kinnusen opettajatarta, johon yritin jossain vaiheessa tuntea sympatiaa ja se jäi kuitenkin puolitiehen, kun tietyt piirteet hänessä olivat minulle suorastaan epämukavia, joihin en pystynyt mitenkään samaistumaan.
Näkykirjoja on hankala saada kaupaksi. Yksi on tärkein.
Myyntimenestys on paljolti kiinni siitä miten kirjaa markkinoidaan eli mainiostetaan. Toinen kikka ovat erilaiset kilpailut joiden voittajakirjoja sitten ihmiset ostavat kuvitellen niiden olevan parhaita. Siis lähinnä kustantaja päättää mitä kirjaa tullaan myymään miten paljon, eivät lukijat...
Itse paljon lukevana en ole erehtynyt koskaan ryntäämään hankkimaan kirjoja luettavaksi vain jos ne ovat paljon mainostettuja tai runsaan mainonnan jälkeen jo myyntimenestyksiksi muodostuneita. Toisaalta tämä valintani on ollut helppokin tehdä koska en lue juurikaan sitä mitä massat...
Et sitten ole lukenut sitä Ferr….😂
Nyt hypetetään Kinnusta, kunnes joku asiantuntija nostaa jonkun "uuden" framille. (huoh)
EVVK!
Jos se on ainoa minkä "kirjailija" on lukenut Ferranten jälkeen ?
Saattaa olla ettei ole sitäkään lukenut. Kirjablogeista kopioinut arvostelut.
Aiemminkin tuonut muualta, esim. Facessa käsiteltyjä aiheita palstalle ja lie päinvastoinkin. Vie täältä ansiokkaita arvosteluja omina pohdintoinaan 12 kirjoituskurssilaisille.
Jos kysymys oli minusta, niin olen varmaan lukenut noin 5000 -7000 sivua viimeisen Ferranten jälkeen. :)
Sekä suomalaista kaunoa, että käännöskirjallisuutta.
Kopioita on helpompi käyttää, jos ei itse pysty muodostamaan järjellistä lausetta.
Kirjojen mainokset ovat tuotemainontaa, ne ovat kustantajien tekemiä kirjan myynninedistämiseksi.
Jos kirja on jossain mediassa saanut hyviä arvosteluja, arvostelu
voidaan myös ympätä mukaan mainokseen tai kirjan takakanteen.
Valtamedian kulttuurisivujen toimittajat tekevät arviointeja uutuuskirjoista ja niiden meriiteistä. Olettaen että he eivät olisi kustanamoiden palkkalistoilla, niin lukemalla niitä pääsee paremmin jyvälle, mitä kirjoja kannattaa lukea. Monet kirjablogit ovat mys objektiivisia ja keräämällä posittivisia mainintoja blogeista voi myös lisätä kirjan takakanteen Mainiten tietenkin aina lähteen.
Jos henkilö on median palkkalistoilla tuskin hän on kustantajankin palkkalistoilla.
Kustantajaan päin kallellaan oleva kriitikko menettäisi arvostuksensa
riippumattomana kriitikkona.
Kirjablogit on aika vähän objektiivisia ja vielä vähemmän ammattimaisia.
Niissä ollaan olevinaan "asiantuntijoita".
Harva kirjailija tai kriitikko pitää blogia, blogit on harrastelijoitten heiniä.
Harrastelijablogien taso on sama kuin harrastelijakirjailijoittenkin.
Ketjussa sanotaan ytimekkäästi : "Huonossa kirjassa ei ole luovuutta."
Ketjussa on jo kattavasti käsitelty hyvältä kirjalta vaadittavia ominaisuuksia. Kirjallisuuden lajikin vaikuttaa, mitä kirjalta odotetaan. Toisaalta taas lajityyppien rajat ovat häilyvät, Palomalle tuntuukin jääneen mieleen jokin jaotteluun liittyvä kirjoitukseni. Hauskasti otsikko puhuu kelpoisuudesta. Kelvollinen ei ole välttämättä vielä kovin hyvä, ja onhan kouluarvosanoissa vielä kiitettäväkin. Jorma Uotisella on oma sanansa ei-huono, joka sopii myös moneen kirjaan : ihan luettava, mutta...
Hyvä kirja, vai pitäisikö puhua subjektiivisesta lukuelämyksestä, on aina kokonaisuus, eikä vähiten oman mielialan tai elämäntilanteen mukaan.
Kirjallisuuspalkinnot ovat monille ponnahduslauta tunnetuksi. Helmikuussa jaetaan Runeberg-palkinto, lokakuussa J.H. Erkon palkinto. Pian on jaossa Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle. Viime vuonna sen sai Meri Valkama romaanillaan Sinun, Margot.
Siinä on yksi esimerkki omasta mielestäni hyvästä kirjasta. Finlandia-palkinto on tunnetuin, senkin aika koittaa pian kolmessa kategoriassa: lasten-ja nuortenkirjallisuus, tietokirjallisuus ja kaunokirjallisuus. Tällä kertaa valinnan suorittavat ylilääkäri Hanna Nohynek, luokanopettaja ja näyttelijä Ernest Lawson ja piispa Mari Leppänen. Tietokirjaehdokkaat julkaistaan jo huomenna.
Harrastelijakirjailijoista tulee jollakin lailla mieleen tuhannet keskinkertaiset
Idols-voittajiksi pyrkivät lauleskelijat,
jotka toivovat helppoa, nopeaa, taivaat avaavaa kuuluisuutta: minä olin
mitättömyys, mutta nyt minä olen TÄHTI !
En seuraaa idols- tms. kilpailuja mutta suunnilleen tiedän mistä on kyse. Näissähän taotaan rahaa monin tavoin, järjestäjä kuittaa hyvät rahat, tuomareina tms. mukanaolijat kuittaavat hyvät rahat ja sitten kaikki rahastavat kun niitä parhaimmiksi valittuja varsinaisesti aletaan myydä...tämähän on bisnestä...
Monet ns. tähdet ovat olleet melkoisia taviksia ja mitättömyyksiä ennen kuin heistä on tehty tähtiä, esim. Armi Kuusela ei ollut juuri tavista kummempi ennen kuin tuli valituksi maailman kauneimmaksi. Hän oli aiemmin mm. pyrkinyt Pauligin kahvipaahtimon Paula- tytöksi mutta ei tullut valituksi...
Kylläpä palstalaisia jaetaan jyviin ja akanoihin!!!
Lukeminen on tärkeää, se lienee pääasia.
Just luin jutun noista pisa-tutkimuksista,
joissa suomalaiset koululaiset ovat loistaneet.
Vaan eivät loista enää,
kännykätkö ovat vieneet lukutaidon?
Suomen kouluissa on nykyisin paljon kieltä osaamattomina tulleita lapsia , joiden vanhemmat eu koskaan opettele suomea.. Kotona ei ole suomalaisia kirjoja, puhutaan lähtömään kieltä jne.
Kyllä kirjoja voi jakaa erilaisiin ja eritasoisiin, ei ne kaikki yhtä hyviäkään ole.
Kirjoista on puhe.
Entä sitten ? Onko se joku ongelma sinulle, että lapsen vanhemmille on vaikea oppia
uutta kieltä. Oppisitko sinä uuden kielen helposti ?
En näe asiassa pysyvää ongelmaa, maailma muuttuu,
maailma menee eteenpäin latuaan.
Kirjastossa näin äskettäin (mahdollisesti) ei-suomalaissyntyisen perheen,
joka lainasi ison kasan lasten ja aikuisten kirjoja, suomeksi ja ainakin englanniksi.
Eläkeläisen ajattelu on usein taantunutta, Ei meidän kannata aliarvioida ihmisiä.
Kouluu menee joka syksy suomalaisiakin lapsia kieltä oppimaan.
Ruotsissa on suomalaisia, jotka eivät ole oppineet ruotsia 50-60 vuodessa.
Eläkeläisinä heitä kuoli ruotsalaisissa hoivakodeissa, he eivät olleet oppineet
vieläkään kommunikoimaan ruotsiksi, että hoitajien kanssa edes olisi ollut yhteinen kieli.
Surullista kuolla yksinäisenä ja avuttomana karanteenissa.
Olen huomannut, että usein englantia äidinkielenään puhuvat eivät puhu suomea vuosienkaan jälkeen. Suomalaiset osaavat englantia riittävästi. Ei ole pakko oppia suomen kieltä jos ei kiinnosta.
Onko Ruotsissa paljonkin äidinkielenään englantia puhuvia suomalaisia?
Missä maassa luulet S24 sijaitsevan?
Kyllä tänne Ruotsistakin kirjoitetaan.
Klassikkoja ja nykyään paljon pelkkää roskaa, kiroilua ja hävyttömyyksiä.
Hyvällä kirjalla täytyy olla joku sanoma.
Tavallisuuksien latominen ei ole mistään kotoisin.
Älä hitossa, tuota en ajatellutkaan.
Emmääkään tota ole ajatellu koskaan, ei eres oo ollu miäleskään.
Makunsa kullakin. Toisen "kelvoton" voi olla toisen aarre.