Vaarallista uskoa synnittömänä?

Anonyymi-ap

Ensiksikin, omasta mielestään synnitön uskoo itseensä vuorenvarmasti, ilman epäilyä.

Kun puhumme uskosta, keskeisintä on aina mainita uskon kohde.

Kaikki ihmiset nimittäin uskovat johonkin, ja ovat niin muodoin uskovia.

Kristinuskossa uskotaan uskontunnustuksessa mainittuihin elementteihin.
Vanhin kristittyjen yhteisistä tunnustuksista on 0200 luvulta alunperin peräisin oleva apostolisena uskontunnustuksena tunnettu uskontunnustus.

Uskontunnustuksen voi osata ulkoa, ilman että uskoo.

Jumalan sana paljastaa meidät Jumalan tahdon rikkojiksi, jokaisen. Tästä rangaistuksena on aina kuolemantuomio, ikuinen ero Jumalasta.

Ihminen uskoo Jumalan sanan, tai hän ei usko Jumalan sanaa.

Piru on nyt keksinyt että Jumalan sanan vastustaminen onkin muka Raamatun tulkintaa. Pirun oveluus on sanoinkuvaamattoman nerokasta.

Huoruus on rakkautta.

Seksuaalisia perverssioita kuvataan (saatanan oveluutta) sateenkaarella joka on valo.

Todellisuudessa JUMALA ON VALO.

Esimerkkejä saatanan oveluudesta voisi luetella loputtomiin.
Ihminen joka ei tunne luojaansa, elää koko ajan valheessa, uskoen elävänsä totuudessa.

Näin olemme tulleet hyvin outoon aikaan, jolloin jokainen on mielestään totuus, eli kaikkivaltias Jumala.

Syntiä ei voi tuntea ilman Jumalan sanaa.
Vasta LAKI ELI JUMALAN TAHTO ilmoittaa synnin.

Ihmiset kyllä tietävät luonnostaan sen, että se on väärin kun heille tehdään pahaa. Onhan jokaisen ihmisen henki Jumalasta lähtöisin.

Itsensä Jumalaa tuntematon ihminen oikeuttaa kuitenkin tekemään pahaa toisille, käsittämättä siinä olevan mitään väärää. Näin ovela tämä piru on, joka hallitsee maailmaa. Niitä ihmisiä siis, jotka eivät usko Jumalaa olevan, eivätkä usko joutuvansa vastaamaamaan vääristä teoistaan Luojalleen.

Mikä siis mahdollistaa sen, ettei ihminen tajua tilaansa?

Vastaus on: VALHE

Perkele pitää maailmaa hallussaan valheilla. Valheen tavaramerkki on totuus, valheessa elävä on hyvin tyytyväinen itseensä, vikahan on aina muissa, koska oma vääryys mielletään totuudeksi.

Vasta sitten, kun Jumalan sana pääsee sydämeen ja paljastaa tämän saatanan valheen, ihminen kauhistuu omaa tilaansa! Ja sitä tilaa, missä kanssaihmiset kulkevat kohti helvettiä, tyytyväisinä, uskossa itseensä.

1

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aina löytyy ihmisiä, kiitos Jumalan, jotka ovat saaneet armon herätä Jumalan sanan kautta näkemään oman tilansa. Olen tehnyt syntiä. Olen kuoleman oma.

      Tästä alkaa Tie! Herännyt alkaa etsimään tietä ulos tästä tilasta. Näitä kertomuksia riittää erilaisia, miten Jumala on johdattanut kohti Kristusta, vapahtajaa, ja kuinka piru on harannut vastaan, kaikilla mahdollisilla valheillaan.

      Tiedemiehet näkevät jo, miten 3500 vuotta sitten kirjoitetut ennustukset ihmiskunnan loppuvaiheista ja lopusta kuumuudessa lähestyvät.

      He ovat alkaneet valehtelemaan kansalle, että tämä vääjäämätön tuho on teknologian avulla vältettävissä. Kansainvälisiä ryyppäjäisiä pidetään asian tiimoilta tämän tästä, ihmisiä pelotellaan ja uhkaillaan länsimaissa.

      Aina syvemmälle valheisiin painutaan, perversseistä seksuaaliuhteista ja orgioista haetaan lohtua päihteiden lisäksi. Tärkeintä on pilkata Jumalaa ja kieltää hänen olemassaolosa. Kerrotaan satuja sattumalta toimivasta tyhjästä joka loi maailman ja vuosimiljardeista. Ja ihmiset uskovat näitä valehtelijoita, kuin Jumalan sanaa. Piru on laittanut valheiden tilalle sanan "tiede", ja täydestä menee taas.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      104
      3627
    2. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      116
      2277
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      19
      2252
    4. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      6
      2173
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      1894
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      36
      1566
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      1026
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      950
    9. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      71
      909
    10. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      860
    Aihe