Siionissamme maallinen mammona jakaantuu, tai sanoisko, kerääntyy lähinnä vain tiettyjen haaviin. Siinä, missä useimpien pitää jatkuvasti miettiä, mistä seuraavaksi säästää, eliitti sijoittelee rahoja kaikkeen ylellisyyteen.
Köyhillä ei ole kohta enää laittaa Mobile Pay -kolehtiin ropojakaan, kun leipäkin pitää jo hakea leipäjonosta, jos sitä siellä sattuu olemaan jaossa.
Eliitillä on varaa vaihtaa autonsa sähköautoihin joka näkyy myös pihassamme. Ei ole enää mitenkään erikoista, että perhe tulee kahdella hienolla sähköautolla pihaan. Autot ovat pääasiassa premiummerkkejä tottakai. On Mercedes-EQ S:ää, BMW iX:ää, Tesla S-Modelia ja Porsche Taycania. Köyhälistö samaan aikaan luopuu autoistaan, kun ei ole varaa ylläpitoon ja ajoon. Mekin joudumme luopumaan viiden tontun autosta pakon edessä. Juuri, kun olen kertomassa seuroissa kahviossa eräälle puhujaveljelle, että joudumme tarkkaan miettii, mistä joutuu luopumaan jne, mutta en ehtinyt. Puhujaveli ehti sanomaan, että heidän uskovainen naapuri on laittanut tilaukseen harrasteautoksi uuden hybridi-Ferrarin. 296 GTB. Samainen perhe on omistanut aiemminkin Ferrarin ja useita Porscheja. Ne vain ei ole ihan uusina ostettuja, toisin ku tämä uusi tulokas. Puhujaveli sitten kysyi, että mitä sulla olikaan asiaa. Sopertelin, että joo, tota en muista enää.... Sitten puhujaveli sanoi, että on sekin harkinnut jotain vähän extremempää harrasteautoa itselleen. Lähdin siitä sitten vähin äänin pois itkua pidellen.
Tiedän, että rikkaat ovat tavallaan ansainneet rahansa, mutta kukaan ei valitse sitä, mihin sukuun syntyy. Joillekin vain jaetaan elämän ensimetreillä paremmat kortit käteen. En ymmärrä, miksi nämä raharikkaat eivät voi laittaa tätä ylimääräistä rahaa enemmänkin siionin työhön, kun samaan aikaan kuitenkin kuulutellaan, että toimitalon lainat uhkaavat erääntyä ja tarvittais lisää talkootyöläisiä myyjäisiin jne. Ja väännetään rautalangasta, kuinka pienikin ropo vaikuttaa suuressa kuvassa, jos jokainen laittaa joka seuroissa vaikkapa 20-senttiä ja käy vielä pullakahvit nauttimassa kahviossa. Moni väsyy talkootöihin. Itekin mieluusti tekisin enemmänkin talkootöitä, mutta koska olen vähäpalkkaisessa työssä, mun on tehtävä pitkää päivää. Ja silti kaikki menee elämiseen, eikä edes riitä enää, kun kaikki kallistuu.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sähköautojen yleistyminen näkyy toimitalomme pihassa. Meidän pihassa ei ole kohta enää ainuttakaan autoa. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin meillä ei ole edes pihaa. Vuokrapaikkaa ei voi sanoa omaksi pihaksi....
Minkälaisella autolla Jesse ja apostolit ajaisivat nyt?
Jesse ajais todennäköisesti ruosteisella ja rähmäisellä polkuautolla ja apostolit mitä ilmeisimmin sitten vähän hienommilla autoilla. Mutta vasta Jessen poijes kuoltuaan. Juudas todennäköisesti hankkisi pääsiäisen jälkeen jonku Bugattin, eikä edes katsoisi Ferrareihin päin. Osa ostais taas näitä tavisten luxusautoja ja muutamat jäisivät kokonaan ilman.
Jesse ajoi Ford Taunolla ja minulla on vankat todisteet asialle!
Miksi aloittajalla ei ole ajallista siunausta?
Mikä on ottanut ajallisen siunauksesi pois?
Onko sinulla salaisia syntejä tunnollasi joita et ole pannut pois?
Oletko kommunisti?
Saa nähä joutuuko kohta jääkaapin sammuttaan.
Mitä sitä turhaa päällä pitää kun ei sielä ole nyttenkään paljo mitään.
Oulun seudulla ei tarvi nyt muuta jääkaappia kuin ulkoeteisen, Nytkin on -4 astetta.