narsisti en ole, mutta paskasifonisti voin olla

Itse itseäni komentaen tutkin äsken tekemääni kautta. Ei ollut kovinkaan herkullista lukea omaa itseään tietämättä tulevasta. Suurin osa teksteistäni oli vähättelyä ja itsensä etsimistä. Olen pahoillani siitä, mutta yksikään meistä ei ole täydellinen.

Pentuna ollessani tunsin jotain köykkäselkäisen vanhemman naisen kulkiessa kauppaan. Tunsin elämäniloa jonkun perässä kulkevan ison ja raavaan miehen aukaistua kaupan oven.

Mopoiässä olevan pennun ajatus oli silloin pensan saanissa. Ei silloin mummoja ajateltu.

Suosittelen kaikesta huolimatta..."aja se saamaton ukkosi lenkille ja avaa sille ovi", tai tee jotain.

Yksi ainoa elämä, se yksi. Muusta en tiedä, vain pitkästä tulevasta unesta.

Vielä en siihen uneen vaivu, vaan kiusaan ihmisiä.

Lima lentää eri tavoilla. Lääkäriä kiinnostaa aina lento. Olenko ollut jonkun "valehomolääkärin" kanssa? Sattuu minun sydämeen tällainen arvointi minusta muutaman vekkulan kanssa. Yleensä kysyvät luvat, mutta tukevat silloin kun huonekaveri ja minä nukkusin!

Lopunaika minulla on jo alkanut ja vähät piittaan, koska jo tiesin sen 52 vuotta siitten. Aloitin silloin tupakoinnin. Kaikki naispuoliset sanoivat "menkää ulos ja ette ainakaan sisälle sylje!"

Ei silloin kukaan sisälle sylkenyt, mutta pikkutenevan haaveissa oli polttaa tupakkia, joskus.

Suomussalmen ja Nurmeksen tyypeille kerron..polttakaa tupakkia, pääsette jopa minun ikään, eikä siihen tarvita edes aivotoimintaa!

perukan ukkeli
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muistutat Petteri Orpoa, joka keskustelee itsensä kanssa ja ääni muistuttaa nunnamaista hyminää.

Äänestä
  • Ajattele ensin mitä kirjoitat toisista ihmisistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itse itseäni komentaen tutkin äsken tekemääni kautta. Ei ollut kovinkaan herkullista lukea omaa itseään tietämättä tulevasta. Suurin osa teksteistäni oli vähättelyä ja itsensä etsimistä. Olen pahoillani siitä, mutta yksikään meistä ei ole täydellinen.

Pentuna ollessani tunsin jotain köykkäselkäisen vanhemman naisen kulkiessa kauppaan. Tunsin elämäniloa jonkun perässä kulkevan ison ja raavaan miehen aukaistua kaupan oven.

Mopoiässä olevan pennun ajatus oli silloin pensan saanissa. Ei silloin mummoja ajateltu.

Suosittelen kaikesta huolimatta..."aja se saamaton ukkosi lenkille ja avaa sille ovi", tai tee jotain.

Yksi ainoa elämä, se yksi. Muusta en tiedä, vain pitkästä tulevasta unesta.

Vielä en siihen uneen vaivu, vaan kiusaan ihmisiä.

Lima lentää eri tavoilla. Lääkäriä kiinnostaa aina lento. Olenko ollut jonkun "valehomolääkärin" kanssa? Sattuu minun sydämeen tällainen arvointi minusta muutaman vekkulan kanssa. Yleensä kysyvät luvat, mutta tukevat silloin kun huonekaveri ja minä nukkusin!

Lopunaika minulla on jo alkanut ja vähät piittaan, koska jo tiesin sen 52 vuotta siitten. Aloitin silloin tupakoinnin. Kaikki naispuoliset sanoivat "menkää ulos ja ette ainakaan sisälle sylje!"

Ei silloin kukaan sisälle sylkenyt, mutta pikkutenevan haaveissa oli polttaa tupakkia, joskus.

Suomussalmen ja Nurmeksen tyypeille kerron..polttakaa tupakkia, pääsette jopa minun ikään, eikä siihen tarvita edes aivotoimintaa!

perukan ukkeli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu