Mitä enemmän tulee elämää ja kokemusta, työelämän ja perheen elatuksen vaatimuksia, alan ymmärtää kuinka raskas osa oli vanhemmillani ja ja heidän vanhemmillaan sodan jälkeen. Sydän täyttyy rakkaudesta, kiitollisuudesta, nöyryydesrö, säälistä, armosta ja anteeksi annosta.
Kyyneleet tulee silmiin aina Ukrainalaisten uutisista. Me Karjalaiset ymmärrämme siirtolaisuutta ja sotalasten osaa. Ja myöskin sitä miten traumat siirtyy sukupolvesta toiseen. Jumala antaa voimia uudistua ja antaa anteeksi. Krauna kärsii hätää meidänkin vuoksemme. Ja vielä monessa sukupolvessa. On oikein auttaa kaikin tavoin.
Kyyneleet tulee silmiin aina Ukrainalaisten uutisista. Me Karjalaiset ymmärrämme siirtolaisuutta ja sotalasten osaa. Ja myöskin sitä miten traumat siirtyy sukupolvesta toiseen. Jumala antaa voimia uudistua ja antaa anteeksi. Krauna kärsii hätää meidänkin vuoksemme. Ja vielä monessa sukupolvessa. On oikein auttaa kaikin tavoin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Puhut asiaa.
Olen ihan samaa mieltä. Tuttuja ajatuspolkuja sinulla. Minäkin olen Karjalan evakon lapsi. Ukrainan kansaa täytyy auttaa, taistelevat omalla maallaan etulinjassa meidän muiden maiden puolesta. Kaikki mahdollinen tuki nyt sekä jatkohuoltoon jatkossa.Koetut traumat venäjän vuoksi eivät ole Karjalaisilta siirtolaisilta unohtuneet. Kumpa lapsemme säästyisivät sodalta. Huoli on kova.
Suomessa on aina tiedetty, että venäjään ei voi luottaa ja rauhan aikanakin on pidetty armeijaa ja valmiutta puolustaa yllä. Varautumista kaikilla tasoilla tarvitaan.
Veteraanin iltahuuto ja Evakon laulu saavat kyyneleet silmiin.
Hyttikalluon koululaiset tekivät opettajiensa kanssa koskettavan pienelokuvan evakoista. Se kannattaa katsoa, se esitettiin kerran vanhempainillassa. En tiedä olisiko filmi vuokrattavissa kirjastolta tai myykö koulu näitä elokuvia? Jos niitä saisi myyntiin, niin ostaisin useampia kappaleita sukulaisille ja osan lähettäisin Ruotsiin sotalasten perheille lahjaksi. Ei tullut kysyttyä koululta ostamisen mahdollisuutta. Olisiko näitä elokuvia vielä saatavilla?
Siis Hyttikallion koulussa edes joskus opettaneet opettajat ovat niittä ainoita OIKEITA ja HYVÄKSYTTÄVIÄ evakoita joita kyynelsilmin SÄÄLIÄ ????
Suomessa on runsain määrin siirtokarjalaisia, evakoita ja sotalapsia ja veteraaneja sekä Lottia. Kaikkien sodan kokeneiden osaa ajatellessa tulee kyyneleet silmiin. Ei kenenkäön kärsimys ole mikään kilpailu.
Nämä sota-ajan vaikutukset näkyvät vielä tänäkin päivänä joko hyvässä tai pahassa.
On hyvin raskasta seurata Ukrainan tilannetta. Kuten ketjun aloittaja kirjoitti, monta sukupolvea joutuu kantamaan sodan kärsimyksiä. Toivottavasti lähimmäisen rakkautta riittää. Siellä Ukrainassa ja täällä. Tänäkin päivänä.
Näin on asia.
Paljon on kovia keromuksia sota ajalta. Ukkini oli lääkintäsotamies. Pelasti haavoittuneita kuolemasta, auttoi turvaan kentältä. Sai räjähtävän luodin reiteensä. Sota jätti jäljet.
Toinen pappa sotatantereella pyrki pommitusta turvaan korsuun, huudettiin sieltä pommituksen aikana että P.... ..täällä onjo täyrrä, mene muualle. Pappa juoksi seuraavaan ja selän takana pommi putosi juuri korsuun mihin ei päästetty. Sillä aikaa mummu kaskesi pelroja yksin Oulaisissa pienten lasten kanssa.
Karjalaisen mummoni vauva kuoli keuhkokuumeeseen karjavaunussa evakkomatkalla. Kun koteihin piti ottaa siirrettyjä Karjalaisia tahtoi ihmiset sisämaassa vain terveitä, työkuntoisia ja ei lapsiperheitä. Mummuni joutui taloon, jossa renki ehti myöhemmin rautatieasemalle siirtokarjalaisia taloon valitsemaan, sai äidin ja monta lasta. Kun mummu lasten kanssa koitti astua tupaan oli talon emäntä sadatellut että tuollainen sakki! Mummu oli vauvan kuoleman ja radkaan tilanteen vuoksi pillahtanut itkuun. Ukki oli joutunut sanomaan ( haavoittunuta palasi sotaan)että nyt reput sisälle ja täällä ollaan kunniin on käsketty. Ymmärrättekö yhtään kuinka raskas osa Karjalaisilla oli. Itse huolsivat ruokansa ja taloon piti tehdä kovasti töitä.
Isoäiti ei koskaan valittanut. Ei haukkunut ketäön. Kertoi että Haapavedellä heihin suhtauduttiin auttavaisesti ja hyvin. Isäni kertoi, että sai lapsrna usen turpaansa Karjalaisuudesta, kunnes oppi pitämään puolensa. Murhun Annikki oli luokassa pitänyt puheita, että lukkoja ei tarvinnut olla ovissa ennen kuin Karjalaiset tulivat. Eipä ihme että isä sai turpiinsa. Meidän Karjalaisessa kodissa oli ikkunoiden alla pitkät penkit eikä ovissa ollut lukkoja. Aamulla kulkijoita, työmiehiä, oli penkeillä nukkumassa ja mummu teki heille aamupalat ennen lähtöään. Meillä oli varmadti kylän viimeonen lukoton ulo ovi.
Eikä mummu koskaan haukkunut ketään. Kiitti kaikesta avusta mitä oli saanut. Kertoi, että kun meni uupuneena mattolaiturille, tuli matonpesuun naapuri avuksi ja toi leipääkin.
Minä, lapsen lapsi, asun kirkonkylällä. Kun lapseni olivat pieniä niin naapurin rouva, Martoissa mukana, toi meille leipomiaan kuumia sämpylöitä. Herkullinen tuoksu. Kyyneleet tulivat silmiini. Täällä asuu hyviä ihmisiä. Ja olen puolestani koittanut monia tukea ja auttaa.
Yritetään pitää kiinni hyvästä. Vuoronsa kullakin, antaa tai saada. Yritetään kunnioittaa isovanhempien perintöä hyvässä.
Hieno kirjoitus .