Miksi nuoret eivät osaa käyttäytyä?

aikuinen-

mihin nuorilta ovat unohtuneet käytöstavat? Monet nuoret käyttävät törkeitä kirosanoja päivittäin. Jotkut nimittelevät jopa täysin tuntemattomia ihmisiä. Osa heistä voi jopa loukkaantua. Jotkut varastavat ja särkevät toisten omaisuutta. Toiset juopottelevat kaupungin puistoissa ja sotkevat kaikki paikat. Toiset tulevat jopa rauhoitetulle suojelualueelle juopottelemaan ja häiriköimään. Toiset terrorisoivat jopa netissä toisten kotisivuja ja kirjoittavat häirikköviestejä. Eikö kukaan todellakaan opeta mitä saa tehdä ja mitä ei saa. Näyttää olevan niin, että vanhemmat vain naureskelevat lapsilleen. "Eihän meidän lapset mitään pahaa tee". Pitäisikö todellakin rangaistuksia koventaa ja pakottaa teinejä elämään kuten kunnon ihmisten kuuluu elää. Lisäksi heidän vanhemmilleen kuuluisi antaa rangaistus vähintään lapsilisien menetyksenä epäonnistuneesta kasvatuksesta. Täytyy jonkun osata kasvattaa ja opettaa, jos teinimoukka ei itse osaa.

23

3714

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teinix-pelle

      Pari vuotta sitten opettelin ohejlmoimaan C:llä ja QBasicilla. Oppiessani ohjelmoimaa opin myöskin kiroilemaan. En käsittääkseni ole ainoa, jolle näin on käynyt.

      • teinix_tytsy90

        mikä ohjelma?


    • Älä yleistä tuota. Monet "kunnolliset" eivät vaan näyttäydy kadulla yms. "kunnolliset" ovat kotona ja auttavat kiltisti äitiä kotitöissä ja isiä nurmikon leikkauksessa.

    • ...

      ehkä ei kannata yleistää... eiköhän jokaisessa ikäluokassa ole näitä huonosti käyttätyviä.

    • mie

      Mikseivät jotkut vanhemmat ihmiset sitten osaa käyttäytyä kunnolla? Varsinkin jo ikääntyneemmät ihmiset voivat käyttäytyä todella törkeästi! Liikenteessä menevät miten sattuu, voivat ilkeillä nuorille yms... Mihinkäs heiltä on käytöstavat kadonneet? En tietenkään tarkoita tässä, että kaikki vanhemman ikäpolven edustajat olisivat sellaisia, mutta aika monet ovat!

    • ^juurikasfani^

      i agree..

    • No-Face

      Että kohtelen muita kuten hekin kohtelevat minua. Minä olen varsin mukava persoona niin kauan kun minun päälleni ei syljetä. Mutta jos joku riitaa haastaa niin ei, en minä siinä vaiheessa enää mukava ole.

      Mutta jos tapaan ihmisen ensikertaa tai hän on varsin neutraali minua kohtaan, niin aluksi suhtaudun kaikkiin mukavasti.

    • Tyttö aikuistuvassa iässä.

      Yleistämistä, ja yleistämistä. Ihan naurattaa. Ei se ole pelkästään nuorten ongelma tuo käytöstapojen unohtaminen, nimitteleminen ja juopottelu. Tämä on tätä nykyaikaa.
      Ihan oikeessa oot tuon kiroilemisen suhteen, ja sotkemisen. Se on kyllä ihan turhaa.
      Ei sovi mennä sanomaan, että "vanhemmat vain naureskelevat", vaan "jotku vanhemmat..ehkä"
      Tässä aikuistumisen kynnyksellä -jos niin voi sanoa- huomaa, että ei ne kaikki aikuisetkaan osaa käyttäytyä. Nuorempana oli sellainen käsitys että aikuiset ovat jotenkin "parempia", mutta oikeasti, ei ne todellakaan kaikki ole.
      No, tulipa jotakin sanottua.

    • assassin

      Miksi ihmeessä yleistät? Esimerkiksi minä en juo tai riehu missään iltaisin ja tuo viestisi oli aika törkeä. No jos sinulla on itse teini-ikäisiä lapsia ehkä osaat sitten kasvattaa ne "oikein". Sitä paitsi olen myös nähnyt ikäisiäni teinejä ihan hyvin käyttäytyvänä. joten siis ÄLÄ YLEISTÄ!

    • Denuevil

      Entäpä sitten kaduille sekä seinille virtsaavat keski-ikäiset miehet, joiden pitäisi näyttää esimerkkiä meille nuorille?

      Entäpä sitten kypsässä iässä olevat murhaajat ja rikolliset?

      Kyllä se on niin, että joka ikäluokassa on omat mustat lampaansa. Me teinit olemme vielä kehitysvaiheessa ja haluamme kokeilla rajojamme.

      Osa meistä aikuistuu joskus, osa ei.

      Emme mekään nuoret itsestämme ole tällaisiksi kasvaneet, kyllä se ympäristö vaikuttaa aikalailla. Aikuiset ihmiset, media, toisten aikuisten kasvatit

    • Milla

      Muu tuossa tekstissäsi ei pistänyt ärsyyntymään.. Vain kommentti vanhempien huonommuudesta. Ei se kuule ole vanhemmista kiinni, jos lapsi joutuu yläasteella väärään porukkaan, on vielä murrosikäkin meneillään eikä millään kuunnella vanhempia.
      Vai onko sinun mielestäsi?

      Jos et itse ole äiti, niin mietippä uudemman kerran siinä vaiheessa kun oma lapsi on yläasteella. Ei kaikki ole vanhempien vikaa. Osa on, ei kaikki.

    • ankeli

      Onko nuorilla paljon vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja kun vanhemmat pistävät samalla tavalla?

    • Ope

      Olen kyllä tästä käyttäytymisasiatsa eri mieltä. Työskentelen 2. asteen oppilaitoksessa opettajana. Opiskelijoiden ikä 15-20v. Valtaosa nuorista on fiksusti käyttäytyviä. Tottakai osa tarvitsee ohjausta esim. työelämässä käyttäytymiseen, mutta sehän kuuluu ammatillisiin opintoihin.

    • sdföhö

      Mitä vittua meiräm pitääs tehä jos me ei saada kuunnella rock n rollii, juoda, tapella, hajottaa, ammuskella, kiroilla, ja kaiken tuon muassa pitää hauskaa.

    • Big-Brother

      Ootko tosiaan itse niin lapsellinen, että alat yleistään asiaa? Ei kaikki nuoret käyttäydy noin.

      • Anonyymi

        On vuosi 2020 ja tilanne on vielä pahempi joten nyt ne jotka oli teinejä 2005 ,ovat melko suurella todennäköisyydellä jonkun lapsen vanhempia.Onko kivaa katsoa millainen kusi...olit nuorena kun saat samaa lääkettä takaisin 😁👍 Ainakin täällä Joensuussa jengi on aika syvältä,riehutaan kaupungilla ja melutaan talojen pihoilla keskellä yötä,soitetaan jotain roskaa täysillä kun ihmiset nukkuu keskustassa asuinalueella jossa ei baareja ihan vieressä.On mennyt pahasti toisilla mopo metsään kasvatuksen suhteen..ei osata miettiä mikä on oikein ja väärin.Ei jää ikävä tätä kälyistä takapajulaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On vuosi 2020 ja tilanne on vielä pahempi joten nyt ne jotka oli teinejä 2005 ,ovat melko suurella todennäköisyydellä jonkun lapsen vanhempia.Onko kivaa katsoa millainen kusi...olit nuorena kun saat samaa lääkettä takaisin 😁👍 Ainakin täällä Joensuussa jengi on aika syvältä,riehutaan kaupungilla ja melutaan talojen pihoilla keskellä yötä,soitetaan jotain roskaa täysillä kun ihmiset nukkuu keskustassa asuinalueella jossa ei baareja ihan vieressä.On mennyt pahasti toisilla mopo metsään kasvatuksen suhteen..ei osata miettiä mikä on oikein ja väärin.Ei jää ikävä tätä kälyistä takapajulaa.

        Pohjois-Karjala on alueena muutenkin ihan perseestä. Porukalla ei ole siellä mitään muuta tekemistä, kuin riehuminen ja ryyppääminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjois-Karjala on alueena muutenkin ihan perseestä. Porukalla ei ole siellä mitään muuta tekemistä, kuin riehuminen ja ryyppääminen.

        Onko se loppunut mailmasta se tekeminen, voishan sitä omalla pihallaan rakentaa vaikka lentokoneen, eli olisko jostain muust akysmys, olisko pää jäänyt tyhjäksi jostain syystä!


    • Anonyymi

      Käytöstavat eivät unohdu vaan ne ovat vielä sisäistämättä. Nuorilla se on joskus tavanomaista kuten vähän vanhemmilla ja nuoremmillakin. Samasta aiheesta puhuttaneen aina ihmiskunnan illankoittoon asti.

    • Anonyymi

      Aivottomia jästipäitä jotka eivät osaa käyttäytyä eivätkä edes halua oppia korjaamaan tapojaan on joka ikäluokassa.

    • Anonyymi

      En ole koskaan sanonut veesanaa enkä mitään kirosanaa ja saman tavan ovat jälkikasvuni ottaneet omakseen.

      ei ole vielä niin pahaa asiaa tullut eteen että pitäisi ottaa kiroilu käyttöön.

    • Anonyymi

      Kyllä niitä taitaa olla ihan joka ikäluokassa

    • Anonyymi

      Opettele SINÄ käyttäytymään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      44
      1460
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1171
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1117
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      68
      819
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      812
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      648
      683
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      605
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      583
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      575
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      534
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      524
    Aihe