Vallanpitäjien kannattajan profilointia

Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin - runoili Runeberg. Niin kuin siis vänrikki Stool oli ollut sodassa, minä olen ollut valtapuolueen, vallanpitäjien ja hallituksen kannattaja. Olin pääministerin tukena vastoin parempaa tietoani ja herkkä kaikelle omien joukosta tulevalle kritiikille, sillä jokin vastapuolueeksi kuvittelemani voima saattaisi siten syrjäyttää minun puolueeni ja muodostaa paljon huonomman hallituksen. Vähitellen en parhaalla tahdollakaan voinut enää kannattaa Sd-kok-kepu akselia satelliitteineen. Näillä ei ole enää sen vertaa eroa keskenään, että kukaan jaksaisi ylläpitää mielikuvia sosiaalidemokraattien sosiaalisuudesta tai demokraattisuudesta, kokoomuksen isänmaallisuudesta tai että Keskusta piittaisi maakunnista tai maataloudesta mitään.

Valtapuolueiden kannattajalle tuli pettymys toisensa jälkeen, turhautuminen sisällöttömyyten samalla kun oli pakko uskoa, että nykyisiltä valtapuolueilta tulee pelkkiä vastenmielisiä päätöksiä. Valtio maksaa mielikuvapolitiikkaansa tai "mielenosoituspolitiikkaa", josta Paasikivi varoitti, velaksi. Kunnallisella tasolla sinipunapuolueet ja Kepu akselirasvana niiden välissä tekevät kansalaisten ja talouden kannalta yhtä tuhlailevia ja epäedullisia päätöksiä lahjusten takia ja populismin pelosta. Olisi kuulemma populismia tukea kuntalaisten enemmistön kantaa jämäkämmän taloudenpidon kohdalla.

Jotkut kuitenkin jatkavat valtapuolueiden tukemista vastoin omaa etuaan. Vallanpitäjien kannattajat eivät edusta todellista tiedonhalua, johdonmukaista ajattelua tai totuuden etsintää, vaan palvovat hallitusta ja kiistävät jokaisen tapahtuneen tosiasian. Joidenkin kohdalla asia saattaa olla jäljitettävissä johonkin psykologiseen tekijään, jossa he tarvitsevat johtajuutta poliitikoilta, kun eivät ole kokeeneet tervettä suhdetta vanhempiinsa taikka puolisoonsa. Toiset ihailevat vallanpitäjiä niin kuin kuninkaallisia. Jotkut jopa samaistuvat vallanpitäjiin, ja asettavat kaiken oman voimansa ja tärkeyden tarpeensa peliin tukeakseen hallitusta ja vaientaakseen oppositioliikehdintää. Tällainen tapaus nähtiin eräässä itsenäisyyspäivän miekkarissa, jossa muuan autoilija mylvi kuin tuomiopäivän pasuuna yli Mannerheimintien liikenteen melun. Mitähän lie hänellä oli asiaa euroskeptikoille itsenäisyyspäivänä, ei ollut erotettavissa sanoja, mutta voin kertoa, että ääni oli kova!
Kova ääni ja kovat uhkaukset ovat tulleet joidenkin kohdalle sitä mukaa kun näkyvyyttä tulee lisää. Valtamedia ja sen etunyrkki iltapäivälehdet propagandajulisteineen viheltävät koirapilliin ja saavat vallapitäjäeliitin sotakoirat mielipuolisen raivon valtaan. Sitä on vaikea hahmottaa, mistä vanhat rappiopuolueet saavat nauttimansa kannatuksen ja mikä sen nostaa äärimmäisen fanaattiselle tasolle.

Korporaatiopuolueiden kannattajilla on pelissä työmarkkina-asemansa, ja oppositio EU-politiikan suhteen muodostaa uhan EU:ta kannattavalle valtapuolueelle, ja tämän puolueen kannattaja kokee palkka- tai veroetujensa olevan vaarassa. Tämä on yksi esimerkki siitä, että jonkin tietyn asian - esimerkiksi Euroopan unionin jäsenyyden kannattamisen taustalla on Suomen vallanpitäjien kannattaminen riippumatta siitä, mitä nämä tekevät tai jättävät tekemättä. EU:n väitetään siis olevan hyvä asia siksi, koska vallanpitäjät, valtapuolueet, kannattavat sitä. Sosiaalinen media opettaa paljon, jos sitä seuraa riittävän kauan. Kun asia on niin, että hallituksen kannattajat kannattavat kaikkea ja mitä tahansa valtaeliitti tekee, ei kysymys ole asioista sinänsä. Kun joku tuli tälle palstalle vänkäämään unionin siunaukselllisuudesta ja meidän liikkeemme huonoudesta, olisi ollut hyödylllistä tietää - kuten eräs jo vihjasikin, ettei hän mikään "eurohurmoslainen" olisi - että hän oli vallanpitäjien tukija kokonaisvaltaisesti, niin että sen sijaan, että paasasimme EU:n pahuudesta, olisi pitänyt hyökätä vallanpitäjiä vastaan kokonaisvaltaisesti.

Hauska kaveri sekin, joka tuli selostamaan - kun me tässä valitimme, kuinka Unioni päättää Suomen asioista - että "eihän päätä, vaan kolmikanta päättää". Tässä nähtiin, kuinka vallanpitäjien kannattajalla on työmarkkinapolitiikka siinä kohtaakin mielessä, kun puhutaan Euroopan unionista, ja jos sen kannatus heikkenee, murenee myös sitä kannattavan puolueen kannatus, ja hänen työmarkkina-asemansa heikkkenee.
Totuus kuitenkin on, että Suomen palkat ja yritysten markkinat olisivat paremmalla tolalla, jos olisimme vapaakaupan emmekä Euroopan unionin säätelytalouden piirissä. Mutta tämä on toinen asia. Nyt hahmottelemme Suomen poliittisen vallanpitäjäeliitin kannattajan henkilökuvaa. Arvoitukseksi jää se luupäisyys, kovuus ja fanaattisuus, jota joku demari, kokoomuslainen tai keskustalainen edustaa. Vasemmistoliiton ja vihreiden liepeillä mellastava liikehdintä kuuluu samaan porukkaan, mikä on vieläkin synkempi arvoitus. Valtamedian monotoninen, hypnoottinen manipulointi on osasyynä kaikkeen.

M.Ankkuri