parisuhde menee siihen että suoritetaan pelkästään arkea. Itse kaipaa suhteeseen myös avointa keskustelua, ymmärrystä ja läheisyyttä. Naisilla ja miehillä on eri harrastukset hyvin usein, mutta jotain yhteistäkin pitää olla? Ja sitten jos toinen osapuoli on hyvin sosiaalinen ja toiselle riittää että arjen askareet on suoritettu..
Ikävää, jos
Anonyymi-ap
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattaa miettiä onko oikeassa suhteessa. Jotta arkea jaksaa pyörittää, pitää saada siihen vastapainoa. Jos kumppani pitää toista vain taloudenhoitajana niin kuka sellaista jaksaa.
Läheisyyden puuttumisellakin on ikävät seuraukset. Samoin kuin se joka sen näyttää väärin tai käsittää sen väärin. Yhteistä pitää olla muuten ei hommat toimi.
Ja varsinkin keskusteluyhteys. Se on ehkä tärkeintä. Varsinkin sosiaaliselle ihmiselle.
Jos toisen kanssa on hyvä ja turvallinen olla niin se riittää. Kaikesta muusta voi joustaa.
Riippuu vähän siitä mikä on kenellekin tärkeää. Tunteellisena ihmisenä tykkään puhua tunteista. Joillekin riittää se että on koti puhtaana ja ruokaa kaapissa.
Lopulta tuossa on kyse myös siitä kiinnostaako toinen toista tarpeeksi. Vaikka mitä harrastuksia, ei se toinen näe sitä toista niissä, ja jotkut ei harrasta mitään, eikä osaa arvostaa harrastuksia.
Edelleen uskon, että joku suurempi voima yhdistää ja kaikki sujuu sen jälkeen ja molemminpuolinen kiinnostus säilyy.
Nainen sivusta—