Onko kokemusta Joulukuun hiihtovaelluksista

Heips!
Kysymys kuuluu , onko kokemuksia Joulukuussa tehdyistä Lapin hiihtovaelluksista? Noin viikko tarkoitus olla. Lähinnä mietityttää lumen koostumus ja liikkuminen. Kevät talvesta on kokemusta, jolloin oli hyvä mennä kun hanki kantoi. Kokemuksia=?
4432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lumi voi tietysti upottaa pohjia myöten

Äänestä

Kyllähän lumi upottaa mutta lumen määrä on kohtuullinenen. Kun itse en ole kova hiihtämään, niin päivämatkat ovat sellaista 15 km luokkaa. Eli parisen kilometriä tunnissa. Ja valoisaa aikaa on vain muutama tunti. Otsavalo on tärkeä ja siinä riittävät patterit.

Äänestä

On kokemusta kolmelta lyhyeltä 2-3 yön reissulta. Paikkoina Tuntsa ja Hammaskaira. Majoitteena teltta. Aika surkeita reissuja ne oli. Sen verran surkeita, että lisäsin joulukuun heinäkuun lisäksi kelvottomien Lappi-kuukausien listaan.

Pahinta omalla kohdallani oli pimeys. Tulilla oli toki kiva istua, mutta melko paljon se oli sitä makuupussissa nuokkumista. Kysytty lumi on oma ongelmansa. Ei sellaista joulukuuta, että hiihtäminen olisi nautinnollista milläkään tasolla. Normaalivuotena kantokelit alkavat keskimääri tammi-helmikuun vaihteessa. Eli melkoista kivikoissa/ pounikoissa koluamista se meno joulukuussa usein on. Ikääntymisen kautta mukavuudenhalu on lisääntynyt ja olen päätynyt siihen lopputulemaan, että vasta maaliskuulla minä pitemmälle talvireissulle lähden.

Äänestä

Mielenkiintoisia näkemyksiä. En aivan hevin lähtis itsekään keskitalvella. Kevät talvi lienee parasta aikaa. Nyt olisi paremmin Kanarian matka ajatuksissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heips!
Kysymys kuuluu , onko kokemuksia Joulukuussa tehdyistä Lapin hiihtovaelluksista? Noin viikko tarkoitus olla. Lähinnä mietityttää lumen koostumus ja liikkuminen. Kevät talvesta on kokemusta, jolloin oli hyvä mennä kun hanki kantoi. Kokemuksia=?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu