Rohkea Sanna Marin muutti Suomen ulkopolitiikan karistamalla suomettuneisuuden harteiltamme

Anonyymi-ap

Sanna Marin on ensimmäinen pääministerimme, joka on sanonut, että meidän tulee kuunnella tarkemmin eritoten meille hyvin läheistä sukulaiskansaamme Viroa, kaikkia Baltian maita ja Puolaa ja että mielistelyn ja nöyristelyn sijaan meidän tulee vaatia Venäjältä ihmisoikeuksien kunnioittamista ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen noudattamista hyvien naapuruussuhteiden takeeksi.

Kukaan aiempi pääministerimme ei ole ollut niin tämän moraalisesti ja kansainvälisesti kestävän ja tasapainoisen ulkopolitiikan kannalla, selväsanaisesti ja pelkäämättä!

Viron pääministeri Kaja Kallas ja meidän pääministerimme Sanna Marin puhuivat kumpikin Paasikivi-seuran tilaisuudessa. Sanna Marin on ollut Paasikiviseuran jäsen kai jo toistakymmentä vuotta. Toisin kuin moni suomettuneisuuden aikana seuraan liittynyt kokoomuspoliitikko, Sanna on selvästi perehtynyt perinpohjkin itse aiheeseen, kuten hän tekee kaikissa asioissa. Sanna on lukenut ja sisäistänyt Paasikiven päiväkirjat ja ymmärtänyt, mistä Paasikiven ulkopolitiikassa pohjimmiltaan oli kysymys: Suomesta ja Suomen turvallisesta tulevaisuudesta.

Päiväkirjoista tiedämme, että Paasikiven ajattelu muuttui ajan kuluessa. Hän seurasi tarkoin sitä, mitä ympärillämme tapahtuu ja pyrki ohjaamaan Suomea sen mukaisesti. SE on Paasikiven linja.

Se on myös Sanna Marinin linja. Maailma on astumassa uuteen, parempaan aikaan, ja Sanna Marinin ja Kaja Kallaksen kaltaisten johtohahmojen valaistessa polkuamme me voimme olla kulkemasa kohti kaikille turvallisempaa tulevaisuutta ensimmäisten joukossa. Kerrankin meillä on tiennäyttäjä, jonka ansiosta lapsemme ja lapsenlapsemme voivat tuntea ylpeyttä ja kiitollisuutta meidän ponnistuksiamme kohtaan, aivan kuten me tunnemme ylpeyttä ja kiitollisuutta katsoessamme maatamme asein puolustaneita ja jälleenrakentaneita ihmisiä kohtaan.

Sanna Marin on palauttanut terveen jatkuvuuden sukupolvien välille. Niin ulkopolitiikassa kuin koulutus- ja hoitajamitoituspäätöksin myös sisäpolitiikassa.

Sanna Marin on ehdottomasti juuri sellainen pääministeri kuin minä haluan itsenäisen ja vapaan Suomen pääministerin olevan.

128

669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      sosialistiretaleen suhmurointia

      • Anonyymi

        Taitaa oikeistolasta harmittaa Natoon liittyminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa oikeistolasta harmittaa Natoon liittyminen?

        KOKomus ei osannut oitaa asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa oikeistolasta harmittaa Natoon liittyminen?

        KOK on harmissaan. 20 vuotta puheissa, mutta ei edes esitystä saatu aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KOKomus ei osannut oitaa asiaa.

        KOK onkin TYHJÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa oikeistolasta harmittaa Natoon liittyminen?

        Tekijät toimivat, petterit puhuneet tyhjää 20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KOKomus ei osannut oitaa asiaa.

        Salekin joutui taipumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa oikeistolasta harmittaa Natoon liittyminen?

        Harmi vaan, kun BOOMERIT pääsee NATOon samalla.

    • Anonyymi

      Ei anarkisti ymmärrä, että puheet ja teot ovat kaksi aivan ei asiaa.

      • Anonyymi

        Oletko kysynyt asiaa Suvi Auviselta? Hän on edelleen anarkisti vaikka ei jaksa enää päivystää.

      • Anonyymi

        Narkkis 🤣 noin lapsellinen Persua pitää kerran elämässä saada isänkädestä. Vaikka ei se sinun sivistystasoa nostaisikaan. Millainen vätys sinä oikeen olet.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus! Kiitän.

    • Anonyymi

      Tänään uutisissa näytettiin kuinka Marin vaati kaupankäynnin lopettamista Venäjältä, ettei muka tueta sotatoimia Ukrainassa.
      Suomeen tuodaan nikkeliä Venäjältä ja tuontimäärät ovat vain kasvaneet Ukrainan sodan aikana. Tuppurainen kertoi että Marinin hallituksen tahtotila on kaupankäynnin lopettaminen Venäjältä, tahtotila ja konkreettiset toimet on valitettavasti aivan eriasioita.
      Ei kannattaisi vain jatkuvasti toistaa samaa fraasia, kun sitä nikkeliä tarvitaan vihreään siirtymään ja energia riippuvuus Venäjästä vain muuttuu nikkeliin.
      Hallituksen viherministerit ovat vain tyhjänpuhujia hurskastelijoita.

      • Anonyymi

        Demareihin ja vihervasemmistoon ei kannata koskaan luottaa.
        Heille on aina taikaseinä, josta virtaa euroja ja velkoja ei populistien mukaan koskaan tarvitse maksaa takaisin.

      • Anonyymi

        On kyseenalaista kuinka pitkälle pakotteissa kannattaa mennä. Suomeen tuotu nikkeli ei ainakaan päädy venäläisten aseidentuotantoon.

        Järkevintä olisi saartaa Venäjä tuonnilta, kuten Saksalle tehtiin kummassakin maailmansodassa, mikä joidenkin tuotteiden kohdalla on osin tehtykin. Vaikeaa sitä on saada pitäväksi, mutta kauppalaivojen takavarikointi ja liikenteen estäminen satamiin tietysti vaikeuttaisi jonkin verran. Niin se tehtiin edelliselläkin kerralla, brittien toimesta. Brittein laivasto ei ehkä enää pystyisi samaan, USA:n varmaankin kyllä.

        Kaikenlainen maksuliikenteen vaikeuttaminen tietenkin haittaa Venäjää myös. Niitä toimia voitaisiin tiukentaa.

        Toisen maailmansodan aikana Britanniassa oli Taloudellisen sodankäynnin ministeriö, jonka tehtävänä oli pyrkiä heikentämään Saksaa saarrolla ja muilla taloudellisen sodankäynnin keinoin. Ainakin EU:n tasolla pitäisi olla joku tuontapainen koordinointielin, jolla olisi käytössään vahva asiantuntemus eri toimenpiteiden vaikutuksista, paitsi Venäjään, myös muihin.

        CIA kai on käynyt taloudellista sotaa kylmän sodan aikana ja sillä pitäisi olla asiantuntemusta myös Venäjän taloudesta sekä kaikista muistakin talouksista maailmassa. Brittein tiedustelu lienee myös aika hyvin perillä asioista ja tietenkin erilaiset talouselämän ammattilaiset tutkijoita businesmiehiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demareihin ja vihervasemmistoon ei kannata koskaan luottaa.
        Heille on aina taikaseinä, josta virtaa euroja ja velkoja ei populistien mukaan koskaan tarvitse maksaa takaisin.

        🤣🤣 Luottakaa porvareihin, huonomuistisimmat voivat lukea, miten edellinenporvarihallitus piti lupauksensa.
        Varsinkin vajaki Persujen kannattaa tutustua artikkeleihin miten toimivat hallituksessa.
        Nykyjohto Persuissa ajaa oikeistopolitiikkaa vielä jyrkemmin,kuin Soininporukka.
        Eli sulle rassukka käy yhtä huonosti jos seuraavahallitus pohjautuu pelkästään porvaripuolueista eli oikeistosta.

        Sipilä, Orpo, Soini-hallitus oli onneton.

      • Anonyymi

        Se ämmähän lätisee mitä sattuu, vaalit tulossa. Marinon ämmästä on päästävä eroon. Menköön Putinin kanssa, samanlaiset hullut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ämmähän lätisee mitä sattuu, vaalit tulossa. Marinon ämmästä on päästävä eroon. Menköön Putinin kanssa, samanlaiset hullut

        Persujen Huhtasaari ja Tenu Hakkarsinenhan siellä EU:ssa yrittävät venäläismielisessä ryhmässä toimia suomivastaisesti ja venäläismielisesti.

        Pääministeri Marin on sanonut aivan suoraan mielipiteensä Putinin Venäjän toiminnasta!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä, Orpo, Soini-hallitus oli onneton.

        Ei se siltä näyttänyt, kun kakkaroita naama virneessä esiteltiin, oikein poskisuudelman Petterikin moiskautti Juhan kankulle, ei ei kun kakka,,,,,.

    • Anonyymi

      Voi kiesus mitä valheita.
      Marin vastusti Natoa, kunnes kannatus kääntyi laskuun.
      Kiitokset Natoon liittymisestä kuuluvat vain Niinistölle, Kaikkoselle ja Haavistolle.

      • Anonyymi

        Mitä valheita? Aloituksessa ei mainita sanaakaan Natosta, eikä Marin ole sanonut pääministerinä ollessaan kertaakaan vastustavansa Natoa. Marin nimenomaan kutsui eduskuntaryhmät koolle heti seuraavana päivänä kun Nato-gallup ilmestyi, ennen kuin Niinistö, Kaikkonen tai Haavisto olivat tehneet mitään. Niinistö vielä haikaili kansanäänestystä senkin jälkeen, Marin vakuuttui Nato-gallupista ja lähti viemään prosessia eteenpäin nimenomaan eduskunnassa ja ennen päätöstä jo myös ulkomailla.

        Nato-gallupilla mitattiin suomalaisten halukkuutta Natoon, ei Marinin kannatusta.

        Ainoa, joka valehtelee, olet sinä. Voi olla, että valehtelet jopa itsellesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        En usko juttujasi. Henkilö, joka on kirjoittanut netissä jatkuvasti lähes tauotta, ei voi yhtäkkiä lopettaa sitä. Joten siihen on joku muu syy.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        Olet kirjoittanut paljon kristillisille palstoille. Et taida olla nuhteeton, Raamattua lueskeleva kristitty?

        Miksi olit hiljaa niin kauan? Olet kirjoittanut vuosia lähes tauotta. Siitä ei voi päästä eroon hetkessä.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        Joko olet moitteeton kristitty tai et ole. Mitään muuta vaihtoehota ei ole siinä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet kirjoittanut paljon kristillisille palstoille. Et taida olla nuhteeton, Raamattua lueskeleva kristitty?

        Miksi olit hiljaa niin kauan? Olet kirjoittanut vuosia lähes tauotta. Siitä ei voi päästä eroon hetkessä.

        Kyllästyin.
        En todellakaan ole kristitty.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        Ei todennut. Oppostiolla on heikot eväät, kun pitää yrittää mustamaalata valehtelemalla.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Kyllästyin.
        En todellakaan ole kristitty.

        Mitä sinä sitten teet kristillisillä palstoilla aiheuttaen siellä sekaannusta? Mene jonnekin muualle riitelemään. En usko, että kyllästyit. Et voi vain hetkessä ja päästä eroon vuosien riippuvuudesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei todennut. Oppostiolla on heikot eväät, kun pitää yrittää mustamaalata valehtelemalla.

        Ei tämä ole mikään valhe. Ennen sotaa Marin todella totesi, ettei Natoon liitytä.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ei tämä ole mikään valhe. Ennen sotaa Marin todella totesi, ettei Natoon liitytä.

        En usko, että kyllästyit. Et voi vain hetkessä ja päästä eroon vuosien riippuvuudesta.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        Niinhän meistä suomalaisista valtaosa ennen Putinin terroritekoja ajatteli, mutta hetkessä Putinin sadistisen Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen jokainen vastuullinen suomalainen katsoi Duomen Natoon liittymisen välttämättömäksi.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Ei tämä ole mikään valhe. Ennen sotaa Marin todella totesi, ettei Natoon liitytä.

        Ei todennut. Totesi, että se on epätodennäköistä ja totesi siinä myös, että mikäli maailmantilanne muuttuu, liittyminen on mahdollista.

        Miksi kuljet valehtelemassa? Luuletko tosiaan, että saat paljonkin ääniä oppositiolle tuolla roskalla? Kyllähän opposition kannattajissa on suuri määrä uskomattomia typeryksiä, mutta silti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän meistä suomalaisista valtaosa ennen Putinin terroritekoja ajatteli, mutta hetkessä Putinin sadistisen Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen jokainen vastuullinen suomalainen katsoi Duomen Natoon liittymisen välttämättömäksi.

        Marin totesi vain, että on epätodennäköistä, koska tiesi, että enemmistö oli siinä vaiheessa vastaan. Heti kun tuli gallup, joka kertoi kansan kääntyneen kannattamaan Natoa, Marin kutsui eduskuntaryhmät koolle seuraavana päivänä ja Natoon meneminen alkoi siitä.

        Yksikään pääministerimme ei ole reagoinut noin nopeasti. Erinomaista työtä.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        Hyvä pääministeri on sellainen joka tekee kaikkipäätökset etukäteen. Eikä tilanteen mukaan.
        Voi sinua raukkaa, täysin pihalla nyky maailmasta, tule sieltä pankonpäältäpois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä pääministeri on sellainen joka tekee kaikkipäätökset etukäteen. Eikä tilanteen mukaan.
        Voi sinua raukkaa, täysin pihalla nyky maailmasta, tule sieltä pankonpäältäpois.

        Tuo oli vain kyseenalaistus väitteeseesi ettei Sanna ole kertaakaan vastustanut Natoa.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tuo oli vain kyseenalaistus väitteeseesi ettei Sanna ole kertaakaan vastustanut Natoa.

        Raamattu ei mitään klisee, vaan jos olet kristitty, niin luet sen kunnolla ja monta kertaa.
        Tässä on joku muu syy, miksi olit niin kauan hiljaa. Sellaisesta riippuvuudesta ei pääse hetkessä eroon.

        Jotkut uskoo satukirjoihin ja jotkut hallitukseen. Suosittelen jälkimmäistä.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Tuo oli vain kyseenalaistus väitteeseesi ettei Sanna ole kertaakaan vastustanut Natoa.

        Iltakuntohoo, kuka nykyisin olet?

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        Eikä ollut Suomen kansakaan ennen sadisti Putinin hyökkäämistä Ukrainaan tappamaan siviilejä ja tuhoamaan kansalle elintärkeää infraa.

        Mutta nyt valtaosa Suomen kansasta on pääministeri Marinin kanssa yhtä mieltä:
        SUOMI NATOON mahdollisimman nopeasti Ruotsin kanssa.

      • Anonyymi

        Lähes kaikki suomalaiset vastustivat Natoon liittymistä Putin Venäjän Ukrainaan hyökkäykseen asti.
        Mutta lähes koko kansan mieli muuttui hetkessä.
        Pääministeri Marin on järkevä suomalainen, joka toimii silloin, kun on tarve toimia.

        Ruotsi kiinnostui Suomesta – taustalla Nato-hakemus ja pääministeri Sanna Marin!

        https://yle.fi/a/74-20017863

        Sanna on parasta, mitä Suomen politiikassa on tapahtunut vuosikymmeniin.

      • Anonyymi
        Verum_an_falsum kirjoitti:

        Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä.

        "Mutta hän totesi silti aikaisemmin, että hänen kaudellaan ei Natoon liitytä"

        Sanna Marin sanoi, todennäöisesti ei liitytä Natoon hänen hallituskaudellaan!

        Jos huomaat eron ja jos et, niin kerron. Tasavaltamme presidentti (kok) ei halunnut Natoon liityttävän SDP:n hallitusvastuun aikana.

        Nyt tilanne on se, että Suomea johtaa Sanna niin ulko, kuin sisäpolittiikassakin ja on todettava presidenttimme (kok) jääneen apupojan asemaan!

    • Anonyymi

      "Sanna Marin on palauttanut terveen jatkuvuuden sukupolvien välille"
      mitähän vittua tuokin tarkoittaa?

      • Anonyymi

        Se tarkoittaa juuri sitä, mitä siinä lukee: että lapsemme voivat olla meistä ylpeitä sen sijaan, että näemme vanhempiaan häpeviä itsetuhoisia sukupolvia toisensa jälkeen.

        Meidän on toimittava sillä tavalla, että ansaitsemme tulevien polvien kunnioituksen ja olemme esimerkkinä niin, että myös ne tulevat sukupolvet toimivat niin. Myös siinä, että rakastamme lapsiamme ja haluamme heille paremman elämän, jossa on mahdollisuuksia. Muutenkin kuin pikkurikollisina ja huumediilereinä. Koulutusuudistuksella juuri tarjoamme niitä muita, parempia mahdollisuuksia.

        Alatyylisten sanojen hokemisella ei mikään parane, ei edes se oma maine, vaikka se siltä varmaan vähän aikaa tuntuukin.

        Lapsemme maksavat Marinin hallituksen ottamaa velkaa kymmeniä vuosia.
        Kun lapset kysyvät "isi mihin me velkaa tarvitsimme."
        Silloin vastataan :"Emmehän me sitä rahaa tarvinneet, pääministeri ja sen kaverit jakoivat ne maailmalle"

        Tarkoittaako Pietarin ryzzä että Ukrainaa ei olisi pitänyt tukea? Toivottavasti tosiaan ryzzä tai sitten ryzzän lapset maksavatkin siitä, ja kalliisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittaako Pietarin ryzzä että Ukrainaa ei olisi pitänyt tukea? Toivottavasti tosiaan ryzzä tai sitten ryzzän lapset maksavatkin siitä, ja kalliisti.

        italiassa tehdään halpoja energiaremontteja meidän hallituksen jakamilla rahoilla.
        ukrainan asevarustelu on siihen nähden pientä mutta keskisormen näyttäminen venäjälle kostautuu kyllä myöhemmin.
        Lisäksi vaikuttaa siltä, että aivoton ilmastohumppa on tärkeimpiä marinin bilebiisejä

        Suomi ei ole maksanut Italiaan yhtään mitään.

        Sen sijaan mekin olemme saaneet elvytysrahastosta osamme. Ainakaan persut eivät ole käyttäneet niitäkään rahoja energiaremontteihin kun Kikekin edelleen itkee sähkölämmityksensä kanssa. Hänen tuloillaan maalämpöön olisi voinut siirtyä lähes ilman lainaa. Eipä vaan ole siirtynyt, kaikki aika mennyt energiaremontteihin tukea tarjoavan hallituksen haukkumiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsemme maksavat Marinin hallituksen ottamaa velkaa kymmeniä vuosia.
        Kun lapset kysyvät "isi mihin me velkaa tarvitsimme."
        Silloin vastataan :"Emmehän me sitä rahaa tarvinneet, pääministeri ja sen kaverit jakoivat ne maailmalle"

        Pöööhkön mielipide!
        Marin hallitus on luotsannut Suomea hyvin isojen kriisien keskellä ja siihen on tarvittu rahaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöööhkön mielipide!
        Marin hallitus on luotsannut Suomea hyvin isojen kriisien keskellä ja siihen on tarvittu rahaa!

        " ...siihen on tarvittu rahaa!"
        jep... kun äly ei riitä niin sitten rahalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsemme maksavat Marinin hallituksen ottamaa velkaa kymmeniä vuosia.
        Kun lapset kysyvät "isi mihin me velkaa tarvitsimme."
        Silloin vastataan :"Emmehän me sitä rahaa tarvinneet, pääministeri ja sen kaverit jakoivat ne maailmalle"

        "Lapsemme maksavat Marinin hallituksen ottamaa velkaa kymmeniä vuosia"

        En usko sinua nyt, olet oikeisto propagadan vallassa, enkä ainakaan minä päästä lapsiani oikeiston orjatöihin, vaikka asein yrittäsivät, kuten tekivät 1918;ta.

        Meillä ei ole mitään velka ongelmaa, me selviämme velasta kyllä, mutta jos leikkaukset alkaa on epävarmaa riittääkö maksukyky, katsos se on sinulta pois, tämä leikkaus, eli menetät ostovoimasi. Se on muuten tää velkasatu oikeiston viimeinen oljenkorsi, jolla se pinnalla sinnittelee ja saas nähdä kuinka kauan, kun näkyy jo asiantuntijatkin kertovan, että leikkaus ajaa meidät lamaan. Oikeistohan sitä lamaa on höpöttänyt pitkään, mutta ei näy, kun talous on kunnossa, niin ei se sakkaa.

        Viis velasta se on sadanvuoden päästä köyhän kuukausipalkka, jos ei nollia poisteta ymmärtämisen helpottamiseksi, kuten 1962;si.

    • Anonyymi

      Aloitus täyttä totta.
      Sanna Marin on ehdottomasti juuri sellainen pääministeri, jonka minäkin haluan itsenäisen ja vapaan Suomen pääministerinä olevan.

      • Anonyymi

        Täällä sossuttaja demareilla näyttää olevan henkilönpalvonta menot kuin Pohjois Koreassa.
        Aika naurettavaa. No sananlasku tietää, että hulluilla on halvat huvit.

      • Anonyymi

        Olet ilmeisesti ikäisensä akka,kun niin kehut..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä sossuttaja demareilla näyttää olevan henkilönpalvonta menot kuin Pohjois Koreassa.
        Aika naurettavaa. No sananlasku tietää, että hulluilla on halvat huvit.

        Kun ei asia-argumentein pärjää, alkaa Halla-ahon kultilla tuo ininä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei asia-argumentein pärjää, alkaa Halla-ahon kultilla tuo ininä.

        Se kuuluu persujen populidtiseen ideologiaansa. Kun ei pysty argumentoimaan, niin on pakko tuupsta aivotonta räkätystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ilmeisesti ikäisensä akka,kun niin kehut..

        Selvästi näkee, sinua vaivaa joku, onko kateus, vai mikä ? Kok Kare!

    • Anonyymi

      Sanba Marin on rohkea ja oikeudenmukainen pääministeri, jota arvostetaan ympäri maailman.

      • Anonyymi

        "arvostetaan ympäri maailman"
        demarin päiväunia......... Hitleriäkin ihannoitiin silloin aikoinaan--------
        demareiden keskuudessa on jonkunlainen joukkopsykoosi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "arvostetaan ympäri maailman"
        demarin päiväunia......... Hitleriäkin ihannoitiin silloin aikoinaan--------
        demareiden keskuudessa on jonkunlainen joukkopsykoosi

        Niin tosiaan, Venäjällä ja Kiinassa ei arvosteta Marinia. Siksi persutkaan eivät voi arvostaa kun persujen konservatiivisuuden henkisissä isänmaissa ei Sannaa arvosteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "arvostetaan ympäri maailman"
        demarin päiväunia......... Hitleriäkin ihannoitiin silloin aikoinaan--------
        demareiden keskuudessa on jonkunlainen joukkopsykoosi

        "Hitleriäkin ihannoitiin silloin aikoinaan"
        Olikohan muita, kuin Suomen valkoiset kokoomuslaiset ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tosiaan, Venäjällä ja Kiinassa ei arvosteta Marinia. Siksi persutkaan eivät voi arvostaa kun persujen konservatiivisuuden henkisissä isänmaissa ei Sannaa arvosteta.

        Kyllä venäjällä arvostetaan Sana Marinia ja erityisesti Putin arvostaa rohkeita naisia, sillä eikös venäjällä perinteisesti ole ollut rohkeita naisia johdossa ja surkeita miehiä, kuten Suomessakin viimeaikoina.

    • Anonyymi

      Sanna pyyhkäisi kekkoslovakian hajunkin pois maamme yltä. Hienoa!

    • Anonyymi

      Sanna on sotakiimassaan viemässä Suomenkin sotaan. SDP on hänen johdollaan kaikonnut kauas rauhanaatteesta.

      • Anonyymi

        Sanna pelasti maamme Ukrainan kohtalolta. Vain putinistit väittävät muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna pelasti maamme Ukrainan kohtalolta. Vain putinistit väittävät muuta.

        Sanna on sotakiimassaan viemässä Suomen sotaan ja kohti tuhoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna on sotakiimassaan viemässä Suomen sotaan ja kohti tuhoa.

        Sanna johtaa kansan kohti parempaa tulevaisuutta, jossa työttömiä ja leipää jonottavia köyhiä ei enää ole. Verotus on oikeudenmukaista ja koskee kaikkia, jopa niitä rikkaimpia.

    • Anonyymi

      Sannan ulkopoliittiset näkemykset ovat Suomelle kuolemanvaarallisia. Niiden seuraaminen tietäisi sotaa.

      • Anonyymi

        Vai on Natoon liittyminen persuryhmän mukaan kuolemanvaarallista! No ymmärtäähän sen, koska PS kuuluu EU:ssa venäjämieliseen ID-ryhmään ja saa ohjeet puheisiinsa suoraan Putinilta.

        Marin on sotakiimassa ja yllyttää hyökkäämään Venäjälle. Voi kuitenkin käydä niin, että Venäjä hyökkää Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on sotakiimassa ja yllyttää hyökkäämään Venäjälle. Voi kuitenkin käydä niin, että Venäjä hyökkää Suomeen.

        Aiheuttaako uskovaisuus noin sairaita mielipiteitä, vai onko se pelkkää mielenterveyden häiriötä?

    • Anonyymi

      Sanna karisti muutamassa kuukaudessa vuosisadan verran kertyneen kepulaisen kekkoslannan valtiomme päältä ... kiitos Sanna!

      • Anonyymi

        Nyt voimme hengittää vapaasti ...

      • Anonyymi

        Sanna teki siis sen, mitä ei yksikään oikeistolainen pääministeri ole pystynyt tekemään!

    • Anonyymi

      Zukkula aanukseen, tässä tapauksessa Putinin risteilyohjuspelko pehmitti puna-vihreät luopumaan suomettumisesta.

      • Anonyymi

        No PS ei ole tehnyt sitä vieläkään, vaan on sitkeästi EU:n venäjämielisessä ID-ryhmässä.

    • Anonyymi

      Niin, narsisti pelkää enemmän yksinjäämisen lisäksi vain kuolemaa. Liitymällä Natoon Sannakin saa taas paistatella turvallisesti EU-viran toivossa hankkien ääniä editoiduin kuvin ja tempauksin maailmalla ja yksityiselämässä. Hollyvood olisi Sannalle mainio sijoituspaikka. Eikös se edellinen Hollywoodin suomi-noita jo kupsahtanut? Satanistifilmit sopisi myös hyvin naiselle, joka ei viihdy isänsä haudalla vaan lepakkoluolissa.

      • Anonyymi

        Orpo-petterin ja kokkareiden kateus asiasta on tosiaan silmiinpistävää. Sanna teki sen mitä oikeiston ääripää on kiimaisena yrittänyt tehdä jo vuosikymmeniä ... mutta ei saanut kansaa mukaan. Mutta Sanna sai, ja nyt orpoilijoita harmittaa niin että sappineste nousee suuhun...

    • Anonyymi

      Elämme nyt myöhäistä syksyä, joten aika hälventää osan muistoja.

      Muistelkaapa alkumetrejä.
      Sekä pääministeri, että presidentti, peesasivat toukokuulle asti sitä, mitä mieltä ovat. Jopa ex-pääministeri antoi jonkun epämääräisemmän lausunnon hakemisesta ("on jo housuissa tms."). SDP:n ex-ulkoministeri taas vatusti melko avoimestikin pitkään.

      Jos joku pitäisi palkita suurimmalla ansiomitalilla, niin se on MEIDÄN KANSAMME KOLLEKTIIVI (Nato-kannatus >=85%).

      Pääministeri, puolustusministeri ja ulkoministeri sekä muu virkakunta tekevät nyt hyvää valmistelutyötä. Kiitos.

      Mitään mitalitekoja hän EI ole tehnyt. Päinvastoin, biletyksen aikana paitsioon jäänessä energiayhtiöfarssissa meni miljardeja!

      Puhukaa nyt niistä konkreettisista ansioista, jos niitä on. Henkilöpalvontakultit yhdistetään Pohjois-Korean kaltaisiin maihin. Kyllä, meillä on vapaus fanittaa ketä vain. Mutta se, että joku fanittaa, ei tarkoita, että olet erityisesti tehnyt yleisemmin jotain sankaritekoja.

      Siis fanit. Kertokaa se yksi konkreettinen sankariteko, joka on syntynyt. Edes yksi. Hänen aivan ensimmäisenä kansalle esittämänsä uusi ajatus. Tai hänen itsensä luoma uusi poliittinen ohjelma. Löytyykö, edes yhtä?

      • Anonyymi

        Tuolta se varmaan näyttää, kun kaiken poliittisen "tietonsa" kaivaa lööppilehdistä ja MV-lehdestä.

      • Anonyymi

        Päinvastoin, biletyksen aikana paitsioon jäänessä energiayhtiöfarssissa meni miljardeja!

        Tarkoitat siis Fortumin tekemiä kauppoja Uniperistä.
        Sipilän hallitus ( kok- kesk-per) olivat hallituksessa ja siunasivat Fortumin tekemät kaupat. Marinin hallitus: Tytti Tuppurainen pelasti sen mitä pelastettavissa oli ja tämän on todennut jo aika moni ja mikä tosiasia onkin. Siis haukut nyt väärää puoluetta. Kohdista katkeruutesi leikkaajiin, sillä siitä saame vielä isomman laskun maksettavaksi, jos leikkauksia tehdään!

    • Anonyymi

      Taitava johtaja.

    • Anonyymi

      Hoitaa osin presi kin tehtävää..

    • Anonyymi

      Saastuttaneisuuden kun olisi ropsautellut niin että kaikki huomaisivat vielä.

      • Anonyymi

        Pelko pois! Sannan ja Vasemmistohallituksen aikaansaama NATO-jäsenyys on nyt turvanamme.

    • Anonyymi

      Oikein

    • Anonyymi

      Sale taas statistina

    • Anonyymi

      Suomi on yhtä suomettunut kuin aina ennenkin.
      Erona on vain se, että vuoteen 1991 saakka oltiin rähmällään Moskovaan, vuodesta 1995 alkaen Brysseliin.

      • Anonyymi

        Yhteistyössä on voimaa!

    • Anonyymi

      Aina askeleen edellä.

    • Anonyymi

      UKK:n pölyt olikin jo aika poistaa.

      • Anonyymi

        Kepulaisen Urkin harteille sitä olikin kasattu ihan liian kanssa.

      • Anonyymi

        Jopa Breshnevin aikaisia ... köh köh

    • Anonyymi

      Sanna Marin on ensimmäinen pääministerimme, joka on tyhmempi aasia.

      • Anonyymi

        Noh, noh. Eikö siellä persujen Breivik-kerhossa opeteta lainkaan käytöstapoja?

    • Anonyymi

      Kalliiksi tuli Sannan pullistelu. Puolet väestöstä on kanveesissa rahapulan takia.

    • Anonyymi

      Niin toimii johtaja.

    • Anonyymi

      Toimi ja teki.

      • Anonyymi

        Teki hyvän työn, kiittäkäämme ja kannustakaamme häntä!

    • Anonyymi

      KOK on harmissaan.

      • Anonyymi

        orpoa potuttaa

    • Anonyymi

      Marin ei uskalla tehdä tehokkaita työllisyystoimia, kun pelkää SAK:n johtajien moitteita.

      • Anonyymi

        Ei työttömien kepittäminen ja nälkiinnyttäminen ole tehokas työllisyystoimi, vaikka EK-mafia ja oikeistopuolueet niin väittävätkin. Siksi Marin ja vasemmistopuolueet eivät sellaiseen lähde.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kumma juttu tuo Suomettuminen, mitä se itse asiassa tarkoittaa ? Oli Neuvostoliitto, oli yhteistyö ja avunantosopimus, mitä hävisimme ? Emme mitään, vaan voitimme hyvinvointi Suomen, silloinhan tämä kaikki "luotiin"

      Sitten alkoi Venäjän aikakausi, kaikki oli loistavasti, tehtiin kauppaa intiimeissä tunnelmissa ei kysytty rahan alkuperää eikä oikeastaan muutakaan, vain nimet alle ja sopikset kassakaappiin, sitten jostakin syystä kaikki alkoi mennä pieleen, tai ei se jostakin syystä ollut, vaan joistakin. Tuomitsen Putinin touhut täydellisesti, ja annan täyden tukeni Ukrainalle, mutta en Venäjän kansaa vihaa, sillä se olisi tyhmyyttä, mutta tää meni nyt vähän ohi aiheen, sillä tarkoitukseni oli sanoa, että, tai paremminkin kysyn, Mikä oli se Suomettumisessa oikeasti se paha, jota jatkuvasti toitotetaan, mutta ei sanota, kertokaa se minulle ?

      Onko tämän kaiken takana Kansallinen Kokoomus ? Kun alkoi intiimiin suhteeseen Putinin kanssa ? Vai miten asian näette ?

      • Anonyymi

        Kekkosen ja suomettumisen aikaan kuunneltiin Suomen politiikassa vähän joka asiassa mitä mieltä Venäjän hallinto on kys. asiasta ... ennen kuin tehtiin päätöksiä!

        Enää ei Suomi kysele Putinin Venäjältä Suomen tekemisiin hyväksyntää, onneksi.
        Pääministeri Marin on rohkeasti pyyhkäissyt Kekkoslandian suomettumisen rippeet pois politiikastamme.

        Samoilla linjoilla olen ymmärtänyt olevan myös presidentti Niinistön.

        Kyllä asia on juuri noin, mutta Kekkonen oli Neuvostoliitolle liian kova vastus. Kekkonen oli peluri, joka ei ottanut järjettömiä riskejä politiikassa, kuunteli toista ja teki sitten kuitenkin useimmiten oman päänsä mukaan ja emme tosiaankaan menettäneet mitään kuuntelemalla naapuria ja se oli viisautta. Nyky päättäjät koittaa pakolla kääntää Putinin päätä, mutta ei näytä onnistuvan, miksiköhän ei onnistu, eikö ole kuuneltu herkällä korvalla naapurin sanomaa, sillä näitä varoituksia on tullut koko 2000 luvun, mutta ei, kun mennään raha edellä, niin siitä ei mitään hyvää seuraa. Jos Kekkonen olisi ollut presidentti vuonna 2014, niin Kekkonen olisi tarttunut luuriin ja neuvotellut vaikka vuorokauden ympäri, kutsunut Putinin vierailulle, olisivat siinä saunoneet ja ehkä vähän alkomaholiakin ja Kekkonen olis ehdottanut, eikös mennä porukalla sinne Ukrainaan ja selvitetään tää natsitilanne perinpohjin ja toki jos natseja löytyy niin maa on sinun Putin, mutta kun ei ollut Kekkosta, oli vaan kokoomuslainen presidentti, joka lehdiston tiedustellessa, Aikooko presidentti soittaa Putinille, niin vastaus kuului, EI OLE MITÄÄN ASIAA! Ja nyt on tilanne tämä ja edelleen olen sitä mieltä, että pieni suomettuminen on pienempi paha, mitä sota. Vai mitä mieltä olette ?

    • Anonyymi

      ALOTTAJA ÄLÄ JAUHA PASKAA SUOMI EI VOI PYSTY VAATIMAAN VENÄJÄLTÄ YHTÄÄN MITÄÄN KOSKAAN MILLONKAAN. ASIA ON 100 VARMASTI TOISIN PÄIN JA SUOMEN PÄÄHÄN POTKITUT PIKKU POLITIIKOT PAKKO TYYTYMINEN MITÄ MAILMAN MAHTI MIEHET SANOO ( turkki, unkari, venäjä ).

      • Anonyymi

        No tuo nyt on sitä änkyrämäistä venäläismielisyyttä.
        EI KIITOS ENÄÄ SUOMESSA!

        Diktaattorit kuolevat ja maailma demokratisoituu.

      • Anonyymi

        Huutajat ovat ikäviä naapureinakin.

    • Anonyymi

      Sanna sai aikaan sen, mistä kokkaret näkivät vain märkiä toiveunia ... Hyvä Sanna!

    • Anonyymi

      Mis sie tarviit hyvvää pääministerii, ni täs sul o sellanen!
      t. Sanna Marin

    • Anonyymi

      Salea harmittaa.

    • Anonyymi

      KOK ei saanut aikanaan edes esitystä.

    • Anonyymi

      SANNA on noussut ulkopolitiikankin johtajaksi.

    • Anonyymi

      Periaatteessa kyllä. Emme tosin ole Nato-jäseniä vieläkään ... valitettavasti.

      • Anonyymi

        Emme vielä, mutta Sanna hallituksineen sai projektin käyntiin.

    • Anonyymi

      Hyvää Joulua.

    • Anonyymi

      Hyvää Joulua.

    • Anonyymi

      Voimme siis sanoa Hyvästi Kekkoslandia ja tervetuloa kahleista vapaa solidaarinen maailma.

    • Anonyymi

      Presi jää kakkoseksi.

    • Anonyymi

      Sale matkustaa.

    • Anonyymi

      Erdogan pyysi käymään.

    • Anonyymi

      Oikein

    • Anonyymi

      Rohkea Marin on kaupannut itseään useammalle miehelle ja jaksaa ryypätä.

      • Anonyymi

        Mutta Purra jakaa ilmaiseksi ihan selvinkin päin.

    • Anonyymi

      Marin-2 hallitus tulee ... ja kansa iloitsee jo nyt asiasta!

    • Anonyymi

      Salea harmittaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2884
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      536
      2733
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1885
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1867
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      302
      1698
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1352
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1144
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe