Tallinnan kaupooista

Anonyymi-ap

Onko Tallinnassa enää sellaisia vaate/tavarakauppoja joita oli aikoinaan Merekeskuksessa ja Rotermannin talossa heti Scotland Yardin jälkeen. Toki Sadamarket vielä on, mutta näyttää netin mukaan aika suppealta tänä päivänä kauppojen suhteen. En ole kiinnostunut ketjukaupoista, joissa samat hinnat kuin Suomessa. Onko vanhankaupungin ja Toompean pienet puodit enää hengissä. Kuinka paljon korona-aika näihin yrityksiin vaikutti?

3

526

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On sadamarketissa kuitenkin vielä paljon vaatetavaraa myynnissä ja edullisemmin kuin muualla,nautica lähellä D-terminaalia on hyvä paikka jos kenkiä on ostamassa

    • Anonyymi

      Tallinnassa on menty Suomen malliin eli ostosparatiiseissa on samat liikkeet ja samat tavarat eivätkä hinnatkaan hirveästi vaihtele, joten ainakin pikaisella päiväreissulla tuo Sadamarket taitaa olla ainoa vanhan ajan basaarikauppa. Siellä muuten kannattaa tinkiä, sillä kauppiaat kokeilevat aina ensin kuinka hintatietämätön "poro" sattuu olemaan. Ja tietenkin voi aina pistäytyä Balti Jaama-torilla ja keskustorilla; niistäkin voi jotain riepua löytyä. Jälkimmäisestä voi sitten jatkaa raitiovaunulla (2 ja 4) Ülemisten kauppakeskukseen, mikä on lajissaan Tallinnan suurin. Hinnat voivat olla jopa kalliimmat kuin Suomessa, mutta valikoimaa löytyy; esimerkiksi kenkäkauppoja on todella moneen lähtöön.

    • Anonyymi

      Vieläkö jossain on myytävänä Gantin yms. piraattituotteita?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1050
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      961
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      864
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      674
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      189
      629
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      627
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe