Onko kukaan lukenut?
Minä luin. En osaa vielä muodostaa mielipidettä kirjasta, pidinkö vai en...
Omituista tekstiä, kertakaikkiaan..
Minä luin. En osaa vielä muodostaa mielipidettä kirjasta, pidinkö vai en...
Omituista tekstiä, kertakaikkiaan..
Saarikoski: Aika Prahassa
thelle
101608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ko.teos on seisonut kirjahyllyssäni iät ja ajat, en muista milloin luin, lukenut kuitenkin olen. Nyt selasin, ja muistan että tietynlainen apeus kulki koko kirjan runkona. Jos on itse oikein masentunut, voi saada siihen lisäefektiä lukemalla kyseisen kirjan.
Muutamaankin kertaan. Aina erittäin suuri nautinto.
Saarikosken proosasta, vaikka aikalaiset kovasti PS:ää mollasivatkin suuren romaanin puutteesta. Kaikki Saarikosken proosa on raadollista, eritteellistä, kertomusta yksinäisen ihmisen vaelluksesta kaukana kotoa, vieraiden parissa, mielessä rakkaat, mietittävänä koko maailma, kaikki elämä.
Minussa PS:n sanat osuvat maaliin.
Niin siinä taisi käydä, ettei niin suuri mies kuin Saarikoski ehtinyt kirjoittaa ns. "pääteostaan", mutta muistettakoon kuinka mittavan käännöstyön hän elämässään suoritti!
Saarikosken merkitys on minulle (joka en paljoa runoista ymmärrä) on hänen henkilönsä ja työnsä yhteenkietoutuma. Kyllä PS oli aikansa tulkki, Suomen ensimmäisiä mediapersoonia, boheemi, täysverinen taiteilija. Eepikko hän ei ollut ajassa, jossa kirjailijan työn täyttymys oli "suuren romaanin" kirjoittaminen.
Minua koskettivat hänen viime vuosiensa runot. Ukko oli habitukseltaan kuin täysverinen Slussenin spurgu vieraassa kulttuuriympäristössä, jyräävän vaimon armostaeläjä, mutta vielä, vielä sanoi jotakin... eikä se jokin ollut yhdentekevää.
pään yli ulos ja muutenkin saarikosket ovat kovasti mieleeni
...oli Kerttu Kauniskankaan (Kansan Uutisten pakinoitsija Juorkunan Jussi) kesämökillä, jota Tuulaliina ja Pentti S. vuokrasivat 60-70-lukujen taitteessa kesäpaikakseen.
Olen aina tykännyt siitä lauseesta.
Kiitos, tämä tieto antoi vankan motiivin lukea uudellee Linnan takana Lundiassa lymyilleen teoksen.
Kiireiselle ahmijalle (ei-minä) pelkkä sisällysluettelo riittää, sehän on runo sinänsä.
P.S:n proosasta se nuoren miehen uskollinen kumppani, surun hiiri, joka nakersi sielua pikkutakin taskussa. Tästä hän kertoo, taatana, kirjassaan Euroopan reuna, siellä alkupuolella.
Oliko muuten juuri Stalin päästä kotoisin tämä, myös mieleen jäänyt alakuloinen lause: V***taa aina, se on sairasta?
muodossa: ...koskaan eivät asiat ole mitenkään kunnossa, aina v***taa, se on sairasta.
Hmm, miksiköhän itsekin laitoin nuo tähdet, sanamagiaa?