Kumpi syyllinen

Miksi ihmeessä syyllistetään syyttömimpiä osapuolia koulukiusaamisessa, miksi ei mennä rehellisesti oikeaan asiaan eli kotikasvatuksen puutteeseen, eikö vanhemmilla todellakaan ole niin paljon itsekunnioitusta että myöntäisivät virheensä ja totuushan on että kasvatusvastuu kuuluu vanhemmille ja opetusvastuu koululle.
Jos lapsi kasvatetaan hyväksymään itsensä ja muut kaikkine puolineen ja kunnioitamaan itseään ja muita tasavertaisesti nìin ei sellaisella lapsella ole mitään syytä kiusata muita, älkää vanhemmat kirrtäkö vastuutanne sillä lapset ovat teidän.
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei näköjään tosiasia kiinnosta

Äänestä
  • Olitko kuitenkin rupatellut meittin jälkeläiselle ?. Milloin ?. Missä ?.

    Äänestä

Sinä et meitä omien jälkeläistemme välitykselläkään syyllistä etkä huolissa ja murheissa erityisvuoden 2022 jälkeenkään ryvettele.

Äänestä
  • Millä estät? Saa ansionsa mukaan,mitä kylvää sitä niittää ja se on ihan oikein, Jokainen siis. Että siihen nähden toimikaa.

    Äänestä

Vanhempien asenteet näkyvät lasten käytöksessä!

Äänestä
  • Aivan totta, kun kaikki vanhemmat ymmärtäisivät kantaa vastuunsa eikä erilaisilla selityksillä pyrkiä kiertämään sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aivan totta, kun kaikki vanhemmat ymmärtäisivät kantaa vastuunsa eikä erilaisilla selityksillä pyrkiä kiertämään sitä.

    Sittenhän aina päättäjät alkaa pohtimaan mitä pitäisi tehdä kun tapahtuu joku nenimupmauluok ja selviää että tekijä oli koulukiusattu.
    Näinhän se menee kaikista asioissa.
    Vaikkapa niin että kansalaiset valittaa vaarallisesta suojatiestä niin tie/katupäällikö tms joka vastaa asiasta, eivät korvaansa lotkauta valituksille mutta sitten alkaa tapahtumaan kun joku jää ko. suojatiellä auton alle ja kuolee.

    Äänestä

Nyt on otettu VIHDOIN tapetille myös sadististen opettajien käyttäytyminen oppilaita kohtaan! Onneksi! Nämä pikku-hidalgot ja reppanat rääkkäävät niitä jotka eivät voi puolustautua. Rohkaisen lämpimästi tekemään ilmoituksia narsistisista "opettajista" ja viemään asian eteenpäin. Näitä pikkunilkkejä mm. Lapinlahdella kuuluu riittävän eikä Iisalmikaan toiseksi jää.

Äänestä

Katohan H.M. on mielipiteensä tuonu taas julki

Äänestä

Pitäisi olla Lapuan laki voimassa, kiusaajat muilutettaisiin metsäautotielle ja siellä annettais maistaa pajukeppiä ja kotiinsa saisi kävellä sieltä. Kesällä ilman kenkiä.
Puhumalla ja päätä silittämällä ei nuo opi.

Äänestä
  • Voi kauhiaa, metsässä tulee susi vastaan ja syö vanhempien kullannuput 🦧

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi ihmeessä syyllistetään syyttömimpiä osapuolia koulukiusaamisessa, miksi ei mennä rehellisesti oikeaan asiaan eli kotikasvatuksen puutteeseen, eikö vanhemmilla todellakaan ole niin paljon itsekunnioitusta että myöntäisivät virheensä ja totuushan on että kasvatusvastuu kuuluu vanhemmille ja opetusvastuu koululle.
Jos lapsi kasvatetaan hyväksymään itsensä ja muut kaikkine puolineen ja kunnioitamaan itseään ja muita tasavertaisesti nìin ei sellaisella lapsella ole mitään syytä kiusata muita, älkää vanhemmat kirrtäkö vastuutanne sillä lapset ovat teidän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu