Kuinka uskottava tämä rekisteröity nimimerkki on todellisena henkilönä ihan vaan sillä perusteella, että mies on laittanut jonkun naisen kuvan siihen ja miksi tämä oletettu henkilö olisi tuttu?
0Äänestä
Anonyymi00002
Koska minulla ei ole muuta elämää tai muuta puhuttavaa ja olen mennyt pikkusen sekaisin
Miksi mies on niin tärkeää saada muut uskomaan että olet nainen, haluaisitko olla sellainen?
Ei mun ole tarvetta saada uskomaan muita yhtään mihinkään. Sen sijaan sulla näyttää olevan.
0Äänestä
Anonyymi00005
Hullupiisi kirjoitti:
Ei mun ole tarvetta saada uskomaan muita yhtään mihinkään. Sen sijaan sulla näyttää olevan.
Niin, tietyn saman asian toistamiselle saattaa olla perusteltu syynsä. Ihmisen mieli on taitava piilottamaan itseltään sellaiset yksityiskohdat mitä hän ei halua nähdä sekä selittämään jumiin jääneen ajattelunsa itselleen parhain päin, eli näennäisen loogiseen muotoon. Arvoton näytelmä se vain on. Ihanaa ja selkiintyvää päivää, sääennuste kertoo, että sumu hälvenee.
Minusta tulee mies vasta kun olen saanut naisen kanssa yhteisen lapsen.
0Äänestä
Anonyymi00003
Kiitos olen herra 47 riihimäeltä. Vaatimukseni olisi ; nainen 20-60 v. eli rakoa laajennetaan jälleen. Tupakoimaton, alcoholia saa juoda reippaastikkin, Saa soittaa minulle Riihimäen essolle Rakkaudella sinun oma könsikäs puusikuu❤️
Siis mitä! Missä kohtaa semmonen löytyy?täytyy katsoa. Ootko varma et se on kuusikuusihuusi jutussa? En varmasti oo sanonut tollai!!
Yrität näköjään laittaa kaikki minun sanomisiksi mitä täällä hörhöt kirjoittaa😅mää katoin ei missään sanottu ketään huoraksi. Enkä edes sanoisi ketään jota en edes tunne tolla nimellä
0Äänestä
Anonyymi00006
Hullukuusi kirjoitti:
Yrität näköjään laittaa kaikki minun sanomisiksi mitä täällä hörhöt kirjoittaa😅mää katoin ei missään sanottu ketään huoraksi. Enkä edes sanoisi ketään jota en edes tunne tolla nimellä
Tämä taitaa olla ainoa keino pitää h….ja jännityksessä ns tämä itsesi kanssa tappeleminen hahmojesi kesken mies.
Telkkaria nyt vaan katselen, formulaa. Mitä ruokaa teet ?😋
Riisiä ja kanaa 😅 Niin ja salaattia.
0Äänestä
Anonyymi00008
Anonyymi00008 kirjoitti:
Telkkaria nyt vaan katselen, formulaa. Mitä ruokaa teet ?😋
Vieläkö formulat pyörii 👩?
0Äänestä
Anonyymi00008
Hullupiisi kirjoitti:
Riisiä ja kanaa 😅 Niin ja salaattia.
Miksi mies kirjoitat jokaisen tämän esittämäsi naisen kommentin perään nauruemojin? Riisiä ja kanaa😂 niin? Oletko kenties jotenkin erityispiirteinen yksilö? Vältän sitä tiettyä sanaa mikä kuvaisi tuota yksitoikkoisuuttasi parhaiten
0Äänestä
Anonyymi00009
Hullupiisi kirjoitti:
Riisiä ja kanaa 😅 Niin ja salaattia.
Kuulostaa hyvältä 🙂

En ole ikinä kirjoittanut mitään erityispiirteistä täällä:)
0Äänestä
Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
En ole ikinä kirjoittanut mitään erityispiirteistä täällä:)
No mutta kerro mies jotain muuta itsestäsi, mitä kuuluu miten menee, kuinka voit? Lähimmäinen kysyy nyt sinulta
Vikingirunoja ; ilman sinua rakkaani elämä olisi kuin piirakka ilman hilloa . Hahaa❤️
0Äänestä
Anonyymi00013
Asiaa sen kummemmin kommentoimatta. MUTTA itelle jos nainen johon olen tutustumassa jossain nettideittipalvelussa laittaan otsikon viestin esim torstaina niin se tarkoittaa yleensä f*ck you eli lopetan itse yhteydenpidon siihen.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Kuinka uskottava tämä rekisteröity nimimerkki on todellisena henkilönä ihan vaan sillä perusteella, että mies on laittanut jonkun naisen kuvan siihen ja miksi tämä oletettu henkilö olisi tuttu?
Koska minulla ei ole muuta elämää tai muuta puhuttavaa ja olen mennyt pikkusen sekaisin
Hakeudu hoitoon.
Miksi mies on niin tärkeää saada muut uskomaan että olet nainen, haluaisitko olla sellainen?
Ei mun ole tarvetta saada uskomaan muita yhtään mihinkään.
Sen sijaan sulla näyttää olevan.
Niin, tietyn saman asian toistamiselle saattaa olla perusteltu syynsä. Ihmisen mieli on taitava piilottamaan itseltään sellaiset yksityiskohdat mitä hän ei halua nähdä sekä selittämään jumiin jääneen ajattelunsa itselleen parhain päin, eli näennäisen loogiseen muotoon. Arvoton näytelmä se vain on. Ihanaa ja selkiintyvää päivää, sääennuste kertoo, että sumu hälvenee.
Niin ja hyvää miestenpäivää ❣️
Minusta tulee mies vasta kun olen saanut naisen kanssa yhteisen lapsen.
Kiitos olen herra 47 riihimäeltä. Vaatimukseni olisi ; nainen 20-60 v. eli rakoa laajennetaan jälleen. Tupakoimaton, alcoholia saa juoda reippaastikkin, Saa soittaa minulle Riihimäen essolle Rakkaudella sinun oma könsikäs puusikuu❤️
Huomenta 🎵❤️miten meni eilinen päivä?
Olet ilkeä. En halua olla missään tekemisissä kanssasi.
Kuinka? Mitä mä sit tein? Kerro. Luulitko et musta oli hauskaa lukea noita juttujas.
Tekaisit toisen nicin ja luin mitä ilkeyksiä kirjoitit.
Et edes oikeasti tunne minua.
Siis kuusikuusihuusi. Mitähän ilkeyksiä sielläkin oli ei mitään. Must tuntuu et sun huumorin taju on olematon😅ootko edes aikuinen. ❤️
Huoraksi haukkumista tuskin kukaan ottaa huumorilla.
Siis mitä! Missä kohtaa semmonen löytyy?täytyy katsoa. Ootko varma et se on kuusikuusihuusi jutussa? En varmasti oo sanonut tollai!!
Yrität näköjään laittaa kaikki minun sanomisiksi mitä täällä hörhöt kirjoittaa😅mää katoin ei missään sanottu ketään huoraksi. Enkä edes sanoisi ketään jota en edes tunne tolla nimellä
Tämä taitaa olla ainoa keino pitää h….ja jännityksessä ns tämä itsesi kanssa tappeleminen hahmojesi kesken mies.
Painu sinä hahmonen persiaan. Ja ota lääkkeesi.😅
Ainakin hyvin vihjailit. En tiedä mitä se yksi lyhenne tarkoitti yhdessä ketjussa.
Niinkuin missä ? Mitä sä oikein edes haluat minusta nainen?
Jos olisit hän jota kaipailen, niin haluaisin paljonkin. Vaan kun en yhtään tiedä kuka olet.
Minä olen Sebastian pks. 47 v. Mies
Et ole mies jota kaipailen.
En edes asu siellä siellä suunnalla.
Ei mitään se minä olen.
Niin tiedän imatralla. Tai joensuu jos oot ap
En kyllä sielläkään.
No minä asun tarkalleen Tuusulassa.
Kiitos Samoin Naiselle🥱
Kiitos.
Mitä kuuluu?🙂
Ihan hyvää. Ulkoilemaan lähdössä.
Mitäpäs sulle?
Ihan hyvää ..kerinnyt ulkoilemaan vielä oli yksi asia hoidettava aamulla. Hyvää ulkoilua siellä onkin hyvä ilma🙂
Kiitos, oli hyvä ilma.
Hyvää viikonloppua sulle piisi. Onko sulla tänään parempi olo kun eilen? T. M28
On hän on raskaana😅
Mitäpä jos lopettaisit ton ilkeän käytöksesi?
Ja mitä sä mulle äksyilet jos vaan haluan jutella hänelle. Hän oli ainut kuka vastasi asiallisesti erääseen ketjuun. Haukuit pojanklopiksikin.
Jos luulet piisi että toi ketsään hämää oot väärädsä 😅
Kiitos kysymästä, on parempi olo. Ulkoilu tekee hyvää, näin jopa 2 peuraa pellolla 😊
En ole, eikä aio enää tullakaan.
Sehän on kiva 🙂 Ulkoilu tekee hyvää tosiaan.
Kyllä, paljon virkeämpi olo.
Kiva kuulla 🙂
Mitäs touhuilet? Itse rupesin laittamaan ruokaa.
Telkkaria nyt vaan katselen, formulaa. Mitä ruokaa teet ?😋
Riisiä ja kanaa 😅 Niin ja salaattia.
Vieläkö formulat pyörii 👩?
Miksi mies kirjoitat jokaisen tämän esittämäsi naisen kommentin perään nauruemojin? Riisiä ja kanaa😂 niin? Oletko kenties jotenkin erityispiirteinen yksilö? Vältän sitä tiettyä sanaa mikä kuvaisi tuota yksitoikkoisuuttasi parhaiten
Kuulostaa hyvältä 🙂
En ole ikinä kirjoittanut mitään erityispiirteistä täällä:)
No mutta kerro mies jotain muuta itsestäsi, mitä kuuluu miten menee, kuinka voit? Lähimmäinen kysyy nyt sinulta
Nyt masu täynnä on hyvä ottaa päikkärit 🥱
Makoisia päiväunia sulle 🙂
Hyvää kuuluu:)
Yritin nukkua kanssa, mutta päätinkin nukkua ensi yönä 10 tuntia🙂
Kiitos ❣️
Kyllä, nyt on kauden vika kisa 🙂
Oot lapsellinen tyypii, annapa ku miehet hoitaa puhumisen naisille täällä. 😡
Lopeta itse tuo lapsellinen touhu.
Sinuna keskittyisin hullukuuseen etkä kakaroihin.. mokomakin jalkojen levittäjä.
Ei ae haittaa voidaa rakastella kortsullakin vaikka sun siittäminen oiskin unelmaa 😂😂😡
Sydämeeni mahtuu vain yksi mies eikä hän valitettavasti ole kuusi ♥️
Mitä ilkeetä siinä on jos joku on raskaana?
Sehän on yhteinen haave👩
Sinä taas ? Taidat olla piisi,,?❤️
Ei mitään, eikä siinäkään et sulla on impotenssi.
Onko? Ei oo . Olen täydessä iskussa vielä. 47 v..Seisoo kun järki2😅
Ei siin oo mitään pahaa myöntää et laukesit alta minuuttiin ku viimein sait nakkis kovaksi
Kun pystyis laukeen alta minuutin. Minä olen pidempi kestosempi ainakin. puolituntia menee ainskin.
Vai impotenssi? Voi kuule..❤
Jos joku nainen haluaa vastata 185 cm 100 kg miehelle nyt on tilaisuus.
Tää naisena esiintyjä on se hehkulamppu
Tottakai kyse on samasta miehestä, ei kai täällä kovin montaa naisena esiintyvää ja itsekseen monologia pitävää miestä ole
Hyvä piisi ja soundi👍
Ei tämä nyt rakkauslaulunaan ollut. Olen pahoillani. Vielä tulee uusia.
Gud ich speeh viking spot. Sinun silmäsi ovat kuin kaksi kaunista tähteä .Ne valaisevat taivaan.❤️
Vikingirunoja ; ilman sinua rakkaani elämä olisi kuin piirakka ilman hilloa . Hahaa❤️
Asiaa sen kummemmin kommentoimatta.
MUTTA itelle jos nainen johon olen tutustumassa jossain nettideittipalvelussa laittaan otsikon viestin esim torstaina niin se tarkoittaa yleensä f*ck you eli lopetan itse yhteydenpidon siihen.