Campus.fi-lehti

Postiluukusta tipahti kaksi kappaletta kyseistä lehteä, ja koska taloudessamme asuu vain yksi teekkari, olin vähän ihmeissäni. Noh lähempi tarkastelu osoitti, että myös insinööriopiskelijoille on alettu kyseisestä lehteä lähettää. Olin kuolla nauruun, kun tajusin että teekkareiden ja insinööriopiskelijoiden lehtien ero oli etusivulla kaksi sanaa ja sisällössä neljä sivua.

Mukava ylläri, Acacom on sitten päättänyt rahastaa kunnolla. Säälittävää tehdä opiskelijoille lehteä jossa ei kyetä edes artikkeleita kirjoittamaan kumpaankin. Tajuan oli samaa artikkelia, mutta kun lähes koko lehti oli täysin identtinen sisällöltään. Noloa noloa.
1426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyseistä lehteä tulee myös meille tradenomi-opiskelijoille. Ja kyseinen lehti, jos mikä, syyllistyy harhakuvien luomiseen AMK:n korkeakoulumaisuudesta. Ihan hävetti itseänkin lukea sitä. AMK on AMK ja yliopisto on yliopisto. Pitääkö kustantajienkin vielä ruveta hämmentämään sitä? Toivottavasti joku puuttuu asiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt teekkari kirjoitti:

Postiluukusta tipahti kaksi kappaletta kyseistä lehteä, ja koska taloudessamme asuu vain yksi teekkari, olin vähän ihmeissäni. Noh lähempi tarkastelu osoitti, että myös insinööriopiskelijoille on alettu kyseisestä lehteä lähettää. Olin kuolla nauruun, kun tajusin että teekkareiden ja insinööriopiskelijoiden lehtien ero oli etusivulla kaksi sanaa ja sisällössä neljä sivua.

Mukava ylläri, Acacom on sitten päättänyt rahastaa kunnolla. Säälittävää tehdä opiskelijoille lehteä jossa ei kyetä edes artikkeleita kirjoittamaan kumpaankin. Tajuan oli samaa artikkelia, mutta kun lähes koko lehti oli täysin identtinen sisällöltään. Noloa noloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu