Pietarsaaresta lähtöisin oleva hampurilaisketju Friends & Brgrs etsii parhaillaan työntekijöitä Kokkolaan avattavalle ravintolalle.
Hakuilmoituksia on jo julkaistu sosiaalisessa mediassa ja ketjun verkkosivuilla. Työntekijähaku nostattikin esimerkiksi Facebookin puskaradioissa pohdintaa, mihin päin kaupunkia uusi pikaruokaravintola perustetaan.
Ketjun ryhmänjohtaja Henna Nousuniemi kertoo Keskipohjanmaalle, että uusi ravintola tulee keskustan ulkopuolelle Kokkolan Heinolaan, osoitteeseen Mestarintie 10. Kokkolan toimipisteestä tulee ketjun ensimmäinen autokaistaravintola.
– Kokeilemme meille uudenlaista autokaistakonseptia, eli ravintolaan tulee sali istumapaikkoineen ja lisäksi autokaista. Olemme pitkään etsineet liikepaikkaa Kokkolasta, ja tämän konseptin ansiosta pystyimme katsomaan paikkoja vähän laajemmaltakin alueelta, Nousuniemi sanoo.
Uusi ravintola avataan Kokkolaan ensi talvena. Henna Nousuniemen mukaan tarkkaa avajaispäivämäärää ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti toimipiste saadaan auki viimeistään helmikuussa.
Kokkolan ravintolaan haetaan noin 20 työntekijää: ravintolapäällikköä, vuoropäälliköitä ja ravintolatyöntekijöitä.
Yrityksellä on kokemusta kaupungista jo muutaman vuoden takaa, sillä vuonna 2019 ketjulla oli myyntikoju keskustan kävelykadulla. Ketju on jo pitkään viestittänyt toiveistaan laajentaa myös Kokkolaan.
Suomalainen ravintolaketju Friends & Brgrs on perustettu vuonna 2014 ja laajentanut toimintaansa vuosien aikana ympäri maata.
Ketjulla on nyt ravintoloita Espoossa, Helsingissä, Oulussa, Pietarsaaressa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Hyvinkäällä, Vantaalla, Lahdessa ja Kuopiossa. Tänä vuonna yksi uusi ravintola avataan vielä Turun Länsikeskukseen.
Osa KPK Media mainosverkkoa
sunnuntai 20.11.2022 | 11:59TILAA LEHTI
Joko luit?Kadonneiden vaalimainosten mysteeri selvisi, tekijä sai tuomion
SuosittelemmeMikko Annalan kisamatka Floridaan muuttui dramaattiseksi sairaalareissuksiUUTISETOdotus päättyy: hampurilaisketju Friends & Brgrs avaa ravintolan myös Kokkolaan, autokaista ja sali käyttöön viimeistään helmikuussa
Friends & Brgrs
Katariina Poranen Su 20.11.2022 klo 11:42 | päivitetty su 11:46
Keskipohjanmaa
Pian avataan Friends & Brgrs Kokkola
22
1917
Vastaukset
- Anonyymi
Autokaista vähän ihmetyttää…
- Anonyymi
Autokainen nyt ihmettelee vähän kaikkea.
- Anonyymi
Kuka näitä roskaruokapaikkoja tarvitsee?
- Anonyymi
Eräs kansanedustaja ainakin.
- Anonyymi
Mustalaisekki syö ABC Heinolankaarteen Hesburgerissa usein ja pitävät kovaa meteliä. Autokaistalla pystyy myös ammuskelemaan jos joku heittää hetulaa, hah hah haaa!!!...
Porvoolaiselle Esa Åkerlundille luettiin tänään syytteet heinäkuisista autokaistatapoista. Syyttäjä vaatii Åkerlundille 15 vuoden vankeusrangaistusta kolmesta taposta.
Avoauton viidestä matkustajasta kaksi selvisi hengissä: takapenkillä istunut mies sekä hänen autoa kuljettanut tyttöystävänsä, joka odotti lasta. Takapenkillä tyttöystävänsä takana istunut mies kertoi poliisille heinäkuisen yön tapahtumista.
"Olimme viettäneet illan Näsin Krouvissa. Lähdimme arviolta kello 2.00 Krouvista McDonald'siin syömään. -- Taaksemme autokaistalle tuli odottelemaan ruskea Toyota Land Cruiser. Kun huutelimme tilauksiamme, näin automme takana liikkuvan varjon ja keskipeilistä, kuinka vaaleatakkinen mies liikuskeli automme takana.
Kohta tämä vaaleatakkinen huusi meille "Onko teillä jotain ongelmia!" - tai vastaavaa. -- Emme noteeranneet hänen huuteluaan, vaan jatkoimme omia asioitamme."
Tämän jälkeen Åkerlund ja toinen mies olivat tulleet auton apukuljettajan vierelle seisoskelemaan. He kysyivät auton moottorin kokoa.
"(Uhri 1) kertoi heille moottorin koon. Tuolloin mustalainen alkoi kuulostaa riidanhaluiselta, haukkui moottorin pieneksi ja kertoi, kuinka heidän Toyotallaan voisi vaikka vetää automme yli. (Uhri 1) ei välittänyt heidän huuteluistaan vaan lisäsi auton radion hieman ääntä.
Sitten tuo mustalainen alkoi kysellä, olisiko jollain meistä tulta. Juuri ennen tuota kysymystä tuon mustalaisen valkolainen ystävä siinä vieressä oli sytyttänyt tupakan omalla sytkärillään. (Uhri 1) vastasi, että eikös sinun kaverillasi ole tulta. Tällöin mustalainen sanoi, että se loppui juuri. Muistan nähneeni tuolla mustalaisella kädessä jonkinlaisen stiletin tai veitsen, siis jonkun sellaisen kiiltävän teräaseen.
Sitten yhtäkkiä tuo mustalainen läppäsi (uhrin 1) silmälasit pois hänen päästään. Tällöin (uhri 1) isona miehenä ikään kuin pomppasi pystyyn autosta ja löi tuota mustalaista kasvoihin. Mustalainen horjahti taakse päin ja (uhri 1) istahti takaisin autoon. Mustalainen tuli vielä jotain huitomaan siihen (uhrin 1) viereen ja soitti suutaan. Samalla myös (uhri 2) oli noussut autossa seisomaan, ikään kuin menisi tarvittaessa auttamaan (uhria 1). Tällöin tuo mustalainen lähti juoksemaan takaisin sinne Toyota Land Cruiserilleen."
Kuljettajana ollut nainen näki Åkerlundin kädessä olleen mustan esineen ja varoitti muita.
"Kaikki tapahtuikin sitten todella nopeasti. Minä nousin välittömästi autosta. Samalla tuo mustalainen olisikin jo taas siinä (uhrin 1) vieressä ja silloin näin, kuinka hän ampui yhden laukauksen (uhria1) rintaan. (Uhri 1) rojahti auton jalkatilaan ja minä ja (tyttöystävä) lähdimme juoksemaan sinne taaksepäin. mustalaisen auton suuntaan kohti Näsin ABC:tä."
Pariskunta kuuli välittömästi takanaan vielä noin kolme laukausta. Jonoon oli tulossa taksi, jota pakenijat varoittivat menemästä jonoon. Tämän jälkeen he suuntasivat viereisen huoltoaseman pihalle. He varoittivat myös pihalla olleita asiakkaita sekä huoltoaseman henkilökuntaa ja menivät sisälle turvaan. Erään todistajan mukaan huoltoaseman pihalla oli jonkin verran nuoria ampumisen aikaan.
Muutaman minuutin kuluttua he näkivät ruskean Land Cruiserin kaahaavan pois hampurilaisravintolan pihalta. Poikaystävänsä kanssa paennut nuori nainen ihmetteli poliisille myöhemmin, miten pienestä kaikki alkoi. Kukaan autossa olleista ei tuntenut Åkerlundia tai muita autossa olleita entuudestaan.
"Meillä ei ollut mitään riitaa romanien tai tämän irokeesipään kanssa. (Uhri 1) oli ainoa, joka edes puhui heille. Lukuun ottamatta, että minä sanoin heille siitä tulesta. Minä hoidon tilauksen ja musiikki soi, joten en ole kuullut kaikkea keskustelua, mutta mielestäni mitään riitaa ei ollut. En keksi syytä sille, että romanimies ampui. Romanimiestä ei kukaan uhannut mitenkään."- Anonyymi
Onko tämä Åkerlund ABC porukassa nyt, kokkolassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä Åkerlund ABC porukassa nyt, kokkolassa?
Tarkoitatko, että omistta ABC:tä? Ei jos ei ole asiakasomistaja.
- Anonyymi
Tuskin on Kokkolassa. Tämähän osaa ampua osumia ja täällä osuvat vain talon seiniin.
- Anonyymi
Naapurin mustalainen ammuskeli pihalla jollakin tussarilla, ei ollut edes kova ääni ja toinekin mustalainen oli paikalla ja yhdessä tuumivat, että onko tässä jotain vikaa, kun ei oikein meinaa paukkua.
Vai oliko ilotulitteita, en ottanut selväää.
- Anonyymi
Lessupulju
- Anonyymi
Sehän kertookin kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän kertookin kaiken.
Selittäis tätä ”ahkeruutta”.
- Anonyymi
Onko suomi lihaa? Snellmanni Pietarsaaresta oli eilen käräjillä naisen ampumisesta onko se samoja tyyppejä?
- Anonyymi
Kaikkea paskaa. Ei ole ihmekään, että kakarat voivat pahoin, ja turpoavat kuin valtuuston puheenjohtaja. Todellinen esimerkki lapsille, ihana kansanedustajaehdokkaamme, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Viljaa, lihaa, kasviksia. ihan tavallisia ruoka-aineksia siis. Noudattaako ressukka sitten jotain ihme ituhomohippi-ruokavaliota, vai millä se on paskamahansa kasvattanut!
- Anonyymi
Hidas palvelu.Teineillä jotka eivät osaa teettävät työt.En asioi enää.Kerta riitti .
- Anonyymi
Kallista samalla hinnalla saat monipuolisen lounaan.
- Anonyymi
Palkkaisivat nopeammin työskenteleviä henkilöitä.Kestää liian kauan .
- Anonyymi
No alkaahan näitä nakkikioskeja olla jo riittävästi.
- Anonyymi
Mäccäri, saa etuja sekä prismassa samalla.
- Anonyymi
Hinta laatusuhde ei kohillaan.
- Anonyymi
Olen vegaani, hah hah haaa!!!...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754