"Kansa ymmärtää velkaongelman Marinia paremmin"

Anonyymi-ap

40

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Milloinkahan iltapäivälehtien lukijoitaan nuoleskelevat toimittajat uskaltaisivat kertoa kipEän totuuden: millään "leikkauksilla" ei budjetti pystytä tasapainottamaan, vaan veroja tulla korottamaan.

      • Anonyymi

        Koskinen ainakaan ei uskalla pysyä totuudessa

        ""EVAn tiistaina julkistaman kyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta haluaa julkisen velkaantumisen kuriin leikkaamalla menoja – ja heti. Vain neljäsosa turvautuisi veronkiristyksiin."

        Kyselyyn osallistuneet olivat leikkauskohteista aivan samaa mieltä kuin Marin. Koulutuksesta, sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta ja puolustuksesta ei leikkaisi kukaan.

        Verot tulevat aivan varmasti nousemaan ja niin pitääkin. Koskinen voisi kertoa Kokoomuksen puolueohjelmassa lukevista epäsuorien verojen korotuksista, jotka tulevat nostamaan muutenkin inflaationkorottamia hintoja entisestään. Suurimmalle osalle suomalaisia muutaman euron tai kympin ansiotuloveron alennukset eivät merkitse mitään hintojen nousuun verrattuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja verojen nostaminen tulisi tuhoamaan talouden lopullisesti. Jo nyt suurin osa suomalaisista on leikkaamassa rahojen käyttöä. Tuon jälkeen loputkin leikkaavat rahojen käyttöä ajaen kaupat ahdinkoon.

    • Anonyymi

      Eikö poitrukki Koskinen voisi siirtyä Verkkouutisiin, siellähän ei journalismista tarvitse välittää mitään.

    • Anonyymi

      Persu 🤡 jakaa juttu mitä ei ymmärrä, että porvaritoimittaja veti taas mutkatsuoriksi.

      • Anonyymi

        Demaria taas vi#uttaa sananvapaus. Kommarivaltiossa ei näitä juttu julkastaisi.

    • Tuossa kirjoituksessahan alijäämäksi ennustetaan 8 miljardia mutta tuon kirjoituksen jälkeen on tullut 700 miljoonaa hoitohenkilökunnalle ja 300 miljoonaa maatalouden tukemiseen. Se on taas miljardi eli nyt 9 miljardia vaikka ei koko tilikausi ole vielä alkanut.

      SS hallituksineen ei siis osaa hoitaa taloutta kestävällä tavalla! Budjetitkin paukkuvat jo ennen voimaan tuloaankin!!

      • Anonyymi

        Kuinka kiivaasti oppositio on ollut noita vastaan? En nyt muista yhtään puheenvuoroa keskustelusta, jossa olisivat suoraan sanoneet, että ei...

      • Anonyymi

        No ennusteet on ennusteita, mutta vasta laskemalla menot ja tulot saadaan lopullinen summa, eikä juorulehdistä löydä totuutta ensinkään.

        SS viittaa edelleen natsisaksaan ja se sinun pitäisi alkaa jo tajuta! Vai perin tyhmä oikeistolainenko olet ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meillä SS = Saamaton Sanna!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ennusteet on ennusteita, mutta vasta laskemalla menot ja tulot saadaan lopullinen summa, eikä juorulehdistä löydä totuutta ensinkään.

        SS viittaa edelleen natsisaksaan ja se sinun pitäisi alkaa jo tajuta! Vai perin tyhmä oikeistolainenko olet ?

        Tänään meillä, SS = Sohlo Sanna!

    • Anonyymi

      Kansa ymmärtää, mutta Sanna ei. Ei Sanna taloudesta mitään ymmärrä.

      • Anonyymi

        Jopa demareiden enemmistö (55%) ymmärtää velkaongelman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa demareiden enemmistö (55%) ymmärtää velkaongelman.

        Eihän meillä mitään velkaongelmaa edes ole. On vaan velkapelottelu ongelma oikeistolla, joka pelkää, että tulee toinen oppositiokausi tämän perään.

    • Anonyymi

      Yksi skenaario voi vielä kaataa kokoomuksen, jättääkö bilekohu sittenkin jälkensä demareihin? Näin politiikkaa tuntevat ennakoivat vaali­tulosta juuri nyt https://www.is.fi/politiikka/art-2000009211117.html

      ON SUURI HÄPEÄ JOS TUOTA TÄMÄN KAUDEN PÄÄMINISTERILLE OIKEUTETTUA ARVOVALLAN PILKKAAMISTA OTETA ÄÄNESTETTÄESSÄ OTETA HUOMIOON KOSKA ULKOMAILLAKIN ASIAAN ON REAKOITU!
      EI MITENKÄÄN KUULU PÄÄMINISTERILLE ETTÄ RIEHUU JULKISELLA ESTRADILLA MISSÄÄN OLOSUHTEISSA JULKISESTI " HUMALASSA TAI JAUHOISSA " ESITTÄEN VIATONTA TEINIÄ. USEAAN OTTEESEEN KAUDEN AIKANA JOS MISTÄKIN SAANUT PALAUTETTA.....ANNETTU ANTEEKSI KUN ON TYTTÖNEN EIKÄ AINA TULE EDES VIRKAPUHELIN MUKAAN KUN ON BILETYS MIELESSÄ. TEKSTIVIESTEIN HOITAA VALTAKUNNAN TÄRKEIMPIÄ ASIOITA.....ENNEN KUULUMATONTA KÄYTÖSTÄ, MUTTA KUN ON TEINI JA HEIDÄN KUJEET!

    • Se on "kansan" äärimmäisen helppo huudella, kun ei ole minkäänlaista vastuuta mistään. Sitten kun kysytään jotain konkreettista varjobudjettia, niin mitään realistista vaihtoehtoa ei löydy, vain pelkkää populismihöttöä.

    • Anonyymi

      Yksinkertainen asia lopulta kyseessä. Hyvinvointiyhteiskunta perustuu sille periaatteelle, että kaikki työikäiset ja työkykyiset käyvät töissä ja maksavat veronsa, kuten pitää. Mitä enemmän on tukien varassa eläviä, niin sitä vähemmän on valtiolla tuloja ja sitä vähemmän on rahaa käyttää palveluihin.

      • Anonyymi

        Juuri näin ja tätä ei SDP:n sosialistit ymmärrä. Liiallinen velalla eläminen tuo tullessaan täydellisen laman ja köyhien määrä moninkertaistuu. Mutta mitenpä tollodemarien päähän mitään järkevää uppoaa.

      • Anonyymi

        En usko, että vaikka 100 % kävisi töissä niin se ei tuottaisi valtiolle juurikaan enempää, sillä vain hyvin pieni osa heistä saisi niin hyvää palkaa, jolla edes tulisi toimeen ja taas olisi valtio tukemassa heitä ja se tietää menoa ei tuloa, siis koko työllisyys prosenttien lasku on turhaa, mutta saahan siitäkin sitten joku toimeeentulonsa.

        Suomessa on menty aivan liian paljon yrittäjien ehdoilla tukemalla aina kun yrittäjät jotakin pyytää. Yksinkertainen asiahan tämä on, kyseessä on ääretön ahneus, aina vaan enempi ja enempi, vaikkei tarvitsisikaan.

        Tosiaan kokoomus haluaa leikata tuista ja laittaa valtion maksamaan osan tai mieluummin kokonaan palkan ja ottaa velkaa verohelpotuksiin rikkaille. Talousosaamistako ? Ei vaan silkkaa tyhmyyttä.

      • Ei perustu. Täystyöllisyys ei takaa minkäänlaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Jos se olisi totta, Neuvostoliitto olisi ollut kaikkien aikojen paras hyvinvointiyhteiskunta. Siellä oli aina täystyöllisyys ja vähän ylikin.

        Kalifornian osavaltio voisi olla sellainen, joka on hyvinvointivaltion toiminnallinen ideaali silloin, kun tavoitellaan sitä hyvää taloudellista perustaa. Siinä täystyöllisyys ei suinkaan ole mikään tie onneen, vaan korkea työn tuottavuus. Kun työn tuottavuus on korkea se luo mukanaan myös matalapalkkatyötä. Mutta silloin, kun valtiossa on suhteellisen paljon korkean tuottavuuden työpaikkoja, se menestyy muita paljon paremmin, vaikka työttömyys olisi muita valtioita suurempikin.

        Jos yhteiskunnassa on esim. paljon korkean teknologian ja korkeaa koulutusastetta edellyttäviä työpaikkoja paljon, se voi hyvin. Jos taas työpaikkojen osuus on suuri vaikkapa maatalouselinkeinossa tai matalan koulutuksen ammattialoilla, surkeasti menee.

        Siinä olet kyllä oikeassa, että tukien varassa eläminen huonon huoltosuhteen vuoksi, on ongelma. Toisin sanoen väestön vanheneminen on ongelma myös korkean tuottavuuden maissa. Sen vuoksi on tärkeää yrittää houkutella osaavaa ulkomaista työvoimaa ja poistaa esim. kotihoidontukijärjestelmät, mikä kannustaisi naisia enemmän töihin ja uramenestykseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En usko, että vaikka 100 % kävisi töissä niin se ei tuottaisi valtiolle juurikaan enempää, sillä vain hyvin pieni osa heistä saisi niin hyvää palkaa, jolla edes tulisi toimeen ja taas olisi valtio tukemassa heitä ja se tietää menoa ei tuloa, siis koko työllisyys prosenttien lasku on turhaa, mutta saahan siitäkin sitten joku toimeeentulonsa.

        Suomessa on menty aivan liian paljon yrittäjien ehdoilla tukemalla aina kun yrittäjät jotakin pyytää. Yksinkertainen asiahan tämä on, kyseessä on ääretön ahneus, aina vaan enempi ja enempi, vaikkei tarvitsisikaan.

        Tosiaan kokoomus haluaa leikata tuista ja laittaa valtion maksamaan osan tai mieluummin kokonaan palkan ja ottaa velkaa verohelpotuksiin rikkaille. Talousosaamistako ? Ei vaan silkkaa tyhmyyttä.

        Suomessa ei kannata korkean työllisyysasteen varjolla harrastaa sellaista politiikkaa, missä työllisyyden painopistettä siirretään matalapalkkatyöhön. Sen sijaan koulutusta, tutkimusta, tuotekehitystä sekä kotimaisia ja ulkomaisia investointeja pitää saada lisää. Kun Suomeen pyritään synnyttämään korkean tuottavuuden työpaikkoja, niistä jää silloin paljon enemmän veroihin maksettavaksi ja heikentyvää huoltosuhdetta paikkaamaan.

        Kaikenlaiset akkuklusterit, vetytalouden edistäminen, vihreän siirtymän teknologiahankkeet ja muu hyvää osaamista vaativa teollisuus poikii korkean tuottavuuden työpaikkoja ja parempaa hyvinvointia kuin matalapalkkatyö. Matalapalkkatyötä tarvitaan lähinnä heikosti koulutetuille vanhemmille ihmisille, josta koituu silloin se hyöty, että työttömyyskustannukset vähentyvät ja ihmisten osallisuus yhteiskuntaan paranee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko, että vaikka 100 % kävisi töissä niin se ei tuottaisi valtiolle juurikaan enempää, sillä vain hyvin pieni osa heistä saisi niin hyvää palkaa, jolla edes tulisi toimeen ja taas olisi valtio tukemassa heitä ja se tietää menoa ei tuloa, siis koko työllisyys prosenttien lasku on turhaa, mutta saahan siitäkin sitten joku toimeeentulonsa.

        Suomessa on menty aivan liian paljon yrittäjien ehdoilla tukemalla aina kun yrittäjät jotakin pyytää. Yksinkertainen asiahan tämä on, kyseessä on ääretön ahneus, aina vaan enempi ja enempi, vaikkei tarvitsisikaan.

        Tosiaan kokoomus haluaa leikata tuista ja laittaa valtion maksamaan osan tai mieluummin kokonaan palkan ja ottaa velkaa verohelpotuksiin rikkaille. Talousosaamistako ? Ei vaan silkkaa tyhmyyttä.

        Yritysten ahneus on varmasti yksi syy ongelmiin. Verosuunnittelu (lue veronkierto) on yski tähän liittyvä asia. 90 miljoonaa on valtio finnwatchin mukaan menettänyt verotuloja muutamien yritysten ansiosta.

        "Finnwatch laski suurimpien sähkönsiirtoyhtiöiden verovälttelyn maksaneen Suomelle 90 miljoonaa euroa vuosien 2015–2019 aikana."

        Tuohon kun lisätään kaikki muutkin yritykset, niin iso summa kyseessä.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Ei perustu. Täystyöllisyys ei takaa minkäänlaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustaa. Jos se olisi totta, Neuvostoliitto olisi ollut kaikkien aikojen paras hyvinvointiyhteiskunta. Siellä oli aina täystyöllisyys ja vähän ylikin.

        Kalifornian osavaltio voisi olla sellainen, joka on hyvinvointivaltion toiminnallinen ideaali silloin, kun tavoitellaan sitä hyvää taloudellista perustaa. Siinä täystyöllisyys ei suinkaan ole mikään tie onneen, vaan korkea työn tuottavuus. Kun työn tuottavuus on korkea se luo mukanaan myös matalapalkkatyötä. Mutta silloin, kun valtiossa on suhteellisen paljon korkean tuottavuuden työpaikkoja, se menestyy muita paljon paremmin, vaikka työttömyys olisi muita valtioita suurempikin.

        Jos yhteiskunnassa on esim. paljon korkean teknologian ja korkeaa koulutusastetta edellyttäviä työpaikkoja paljon, se voi hyvin. Jos taas työpaikkojen osuus on suuri vaikkapa maatalouselinkeinossa tai matalan koulutuksen ammattialoilla, surkeasti menee.

        Siinä olet kyllä oikeassa, että tukien varassa eläminen huonon huoltosuhteen vuoksi, on ongelma. Toisin sanoen väestön vanheneminen on ongelma myös korkean tuottavuuden maissa. Sen vuoksi on tärkeää yrittää houkutella osaavaa ulkomaista työvoimaa ja poistaa esim. kotihoidontukijärjestelmät, mikä kannustaisi naisia enemmän töihin ja uramenestykseen.

        Korkea teknologia tarvitsee myös työntekijöitä, joten työllisyydestä siinäkin on kyse. Toki jos työntekijä saa huonoa palkkaa, niin ei ole silloin varaa ostaa tuotteita, joita yritys valmistaa tai palveluita, joita toinen yritys tarjoaa. Kotitalouksien ostovoimaa ei siis myöskään voi aliarvioida yhtälössä. Raha ei pyöri jos ihmisillä ei ole varaa.

    • Anonyymi

      Aivan, kansa ymmärtää, koska kansalla on enempi velkaa, mitä kansa ei pysty maksamaan ja siksi paniikki päällä, mutta se helpottaa kun käy apteekista hakemassa rauhottavia lääkkeitä, sillä paniikki lähtee, mutta velka ei.

    • Anonyymi

      Kuka uskoo iltapaskojen trollausta. Todellisuudessa kansa ei halua oikeiston haluamia leikkauksia koulutukseen, terveyteen eli soteen eikä työttömyysturvaan eikä sosiaalietuuksiin. Tästä on tehty tutkimus.
      Ottakaa selvää asioista, älkää luulko.

      • Taitaa olla juuri näin. Kun ihmisiltä kysytään, että leikatoonko, niin vastaus on että leikataan vaan. Mutta sitten kun aletaan kysyä kohta kohdalta, että mistä leikataan, mieli voi alkaa muuttuakin. Jokainen haluaa leikata sieltä, mikä ei kolahda omaan nilkkaan.

      • Anonyymi

        Jos valtiolla ei ole rahaa, niin vaihtoehdot on vähentää kustannuksia tai sitten ottaa lisää lainaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos valtiolla ei ole rahaa, niin vaihtoehdot on vähentää kustannuksia tai sitten ottaa lisää lainaa.

        Tai korottaa veroja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos valtiolla ei ole rahaa, niin vaihtoehdot on vähentää kustannuksia tai sitten ottaa lisää lainaa.

        Lainanottoa ei käytännössä voi enää lisätä entisestä. Lainaa joudutaan ottamaan, mutta enemmän ja enemmän ei voi joka vuosi ottaa. Jolloin jäljelle jää verojen nosto tai kulujen leikkaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lainanottoa ei käytännössä voi enää lisätä entisestä. Lainaa joudutaan ottamaan, mutta enemmän ja enemmän ei voi joka vuosi ottaa. Jolloin jäljelle jää verojen nosto tai kulujen leikkaukset.

        Eli sen jälkeen suomalaiset leikkaavat kulutustaan ajaen suuren määrän yrityksiä konkurssiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sen jälkeen suomalaiset leikkaavat kulutustaan ajaen suuren määrän yrityksiä konkurssiin.

        Tasapainoilusta on kyse. Yritykset eivät halua maksaa palkkoja, vaan haluavat minimoida palkkamenot ja maksimoida voitot. Kotitalouksien ostovoima vähenee, eikä tuotteita osteta. Ammutaan siis omaan nilkkaan, jos maksetaan liian huonoja palkkoja.

        "Aikansa suurimpiin kapitalisteihin kuulunut Ford oivalsi, että lama-aikaan yleiset irtisanomiset ja palkkojen alennukset pahensivat yleistä talouden lamaannusta. Ja että hänenkin olisi turha jatkaa autojen valmistusta, ellei kansalla ollut varaa niiden ostamiseen.

        Hän tajusi, että teollisuuden kustannusleikkaukset olivat yhtä kuin työvoiman tulojen leikkauksia, jotka olivat omiaan heikentämään kotitalouksien ostovoimaa ja koko kansantalouden kysyntää. Siksi hän tajusi myös sen, että tie talouden toipumiseen ei löydy kustannusleikkauksista vaan palkkojen, ostovoiman ja kysynnän kasvusta."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sen jälkeen suomalaiset leikkaavat kulutustaan ajaen suuren määrän yrityksiä konkurssiin.

        Leikkauksia voi kohdentaa monella eri tavalla. Ja veronkorotukset voi kohdentaa monella eri tavalla. Lainat täytyy jollain aikataululla joka tapauksessa maksaa. Ja nousevat korkokulut täytyy joka tapauksessa maksaa.

        Yksinkertaisesti nykyisellä tulopohjalla ei nykyisen kaltaista hyvinvointivaltiota pysty pitämään pystyssä.

        Helpointa rakenteelliset leikkaukset ja veronkorotukset tai edes maltillinen lainanotto olisi ollut tehdä tämän hallituksen aikana, kun talous muutoin ollut korkeasuhdanteessa. Seuraava hallitus voi joutua tekemään kipeitä päätöksiä taantuman tai heikon talouskasvun aikana.

        Nyt on liian paljon otettu velkaa.

    • Anonyymi

      Kuka tahansa ymmärtää velkaongelmaa Sannaa paremmin.

      • Anonyymi

        Rinteen Antista en ole täysin varma.

    • Anonyymi

      Tämä on juuri näin.

    • Anonyymi

      Kyllä kansa tietää,!

    • Anonyymi

      Mihinkä ne 40 miljardia on uponneet, mitkä tämä hallitus on velkaa ottanut?

      • Anonyymi

        Ihan syömävelkaa ottanu demarit. Eli mitään niillä rahoilla ei saatu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan syömävelkaa ottanu demarit. Eli mitään niillä rahoilla ei saatu...

        Höpö höpö. Tarpeeseen ne tuli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      375
      1860
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      49
      1577
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      208
      1270
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1056
    5. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      918
    6. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      48
      712
    7. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      67
      711
    8. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      256
      707
    9. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      101
      678
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      46
      640
    Aihe