Voiko painajaisunet selittyä sillä

Anonyymi-ap

Että yksilö voi olla paha luonteeltaan?
Olen nähnyt painajaisia ihan pikkulapsesta saakka. Ennen kiusatuksi joutumisia näin runsaasti painajaisia. Ja kuten sanoin , tulin kiusatuksi myöhemmin kaikissa kouluissa ja olin kaiken lisäksi jokapäiväkiusattu eli siis pitkäaikaiskiusattu. Se on vahingoittanut psyykettäni. Olen lisäksi erityisherkkä , hieman autistinen ja adhd oireileva sillä aina ei ajatus pysy mukana esim kun kirjoitan tekstiä niin en jaksa välttämättä keskittyä 100% tarmolla. Itse en koe olevani paha, en ainakaan valvetilassa, mutta ehkä öisin paha puoleni pääsee esille unitilassa. Voisiko siis painajaiset selittyä tuolla tavalla vai uskotteko että painajaiset selittyy enemmän (loogisemmin) syy ja seuraussuhteesta?? Mä kerran otin yhteyttä ennustajaan ja se oli joku nettipaikka ja en siis puhunut ennustajan kanssa mutta syötin boxiin syntymätietoni, syntymäpaikkani ja kellonajan jolloin synnyin niin sitten sain vastauksen että edellisessä elämässä oisin ollut itävaltalainen nainen joka on kokenut pitkäkestoista henkistä väkivaltaa uskontopiireissä. Muistan kun synnyin niin hyvin pienenä koin semmosia tuntemuksia että kaikki ei ole psyykkeessäni kohdallaan kun koin elämisen tuskaa , tyhjyyden tunteita, ulkopuolisuutta ja traumaattisia tunteita vaikkei mua oltu vielä silloin edes kiusattu. Vois sanua että oon syntynyt jo hieman puutteellisena eli puutteellinen psyyketaso, hermostorakenne mahdollisesti puutteinen koska hermostun aika herkästi eli saatan uupua henkisesti melko pian, sosiaalisia ongelmia on myös ja on kaksi psykiatria todennut minun olevan aspergeria poteva ihmisyksilö ja epäilen vahvasti että olen myös erityisherkkä ja jotakin keskittysmishäiriötäkin voi olla, vaikka ei mulla välttämättä ADHD;ta ole, mutta sinne suuntaan.

27

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki näkee painajaisia. Ei se mistään pahuudesta kerro. Lapset näkevät usein painajaisia koska eivät vielä ymmärrä jäsentää maailmaa eli mikä on todellisuutta ja mikä kuviteltua. Myös herkkyys vaikuttaa siihen miten ymmärrämme asioita eli se voi vaikuttaa sinun kokemukseesi painajaisista. Kun asiat vyöryvät päälle erityisherkillä niin se on stressaavaa ja näyttäytyy sitten unissa painajaisina. Niitä painajaisia voi yrittää myös opetella käsittelemään eli kun näet niitä niin voit käskeä ne poistumaan siellä unessasi. Sanot että te olette pelkkää unta. Nämä edelliset elämät jne ennustukset ovat pelkkää huijausta. Älä usko niihin. Muokkaa oma elämäsi ja luota itseesi.

      • Anonyymi

        mua ei ole diagnosoitu erityisherkäksi mut epäilen että oon


      • Anonyymi

        oon joskus unissani sanonut tai ymmärtäny unitilassa että se on vain unta.


      • Anonyymi

        Noituus kyllä aiheuttaa pelon tunnetta ja sekavuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mua ei ole diagnosoitu erityisherkäksi mut epäilen että oon

        Ihminen on hengellinen olento riippuu uskonnosta mikä henki. Tee ristin merkki vaikka pahvista seinälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noituus kyllä aiheuttaa pelon tunnetta ja sekavuutta.

        Kerro lisää. En käytä huumeita, en polta tupakkia ja en juo alkoholia ja ruokavalioni on hyvä mutta mietin sitä kun mulla on asperger niin aspergeriuteeni liittyy semmosia erikoisia puheitakin välillä vai meinaakko että kyse ois siitä että minut olisi joku noituuteen vienyt että olisko talossani joku paha henki?? Pikkulapsesta asti oon ollu puheissani välillä erikoinen. Lapsenmielinen niinku. En nyt välttämättä sekava kuitenkaan. Pelkoja on ollut paljon mut aika lailla ne selittyy sillä kun mua on henkisesti kiusattu. Toki tuo viestisi on mielenkiintoinen ja siksi haluan lisää kysyä nyt sinulta. Kirjoitin alemmas unikokemuksistani että joskus öisin on tunne että joku painaa mua selkään ja yrittää viedä peiton minulta tai heiluttaa peittoani. Onko siis joku paha henki talossani? En jaksa ihan uskoa tommoseen vaikka periaatteessa se on mahdollista koska minä uskon fyysisen elämän jälkeiseen elämään koska minulla on lähinnä 100% varma todiste siitä kun lemmikkikissani kuoli 19 vuotiaana niin se siirtyi toiselle tasolle ja se on täällä koko ajan minun kimpussani koska se oli niin tärkeä minä sille ja kissa minulle. Voisin melkein siis laittaa pääni pantiksi että fyysisen elämän jälkeen on myös elämää eli se tarkottaisi sitä että emme käytännössä kuole koskaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noituus kyllä aiheuttaa pelon tunnetta ja sekavuutta.

        Enkä jaksa uskoa että paha henki olisi talossani koska jos se olisi niin todennäköisesti se olisi ehkä ajanut mun kissani pois täältä jo(kissani siis ei ole täällä fyysisessä maailmassa mutta siirtyi toiseen maailmaan eli henkimaailmaan). Kissani kuoli tammikuussa 2020. Tai sitten se paha henki ilmestyy aina taloomme yöaikaan. Olen aika henkinen ihminen ja uskon tosiaan siis henkimaailmaan. Oon semmonen ihminen, että saatan sulkea kaikki laitteet pariksi tunniksi ja syventyä hiljaisuuteen ja rauhaan. Kävelylenkki tekee myös hyvää. Mitä tuulisempi sää , niin sen suurempi nautinto minulle ja pakkastakin saa olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noituus kyllä aiheuttaa pelon tunnetta ja sekavuutta.

        Ja tulin juuri äsken siihen päätelmään(looginen päätelmä!), ettei henkimaailmassa joku henki pysty painamaan mua selkään eikä pysty peittoa heiluttamaan. Käytännössä se on mahdotonta. Ei voi pitää paikkaansa että joku henkimaailmassa pystyisi tekemään noin, en usko. Henkimaailma on kuitenkin minusta totta ja oon siitä käytännössä melkein 100% varma. =)


    • Anonyymi

      Teetkö itse unessa pahaa, vai tehdäänkö sinulle pahaa?

      Jos et halua tehdä pahaa, et mielestäni ole paha.

      • Anonyymi

        En halua tehdä pahaa. Mut unissa usein taistelen eli väkivaltaakin on unissa. Usein tuhoan ne jotka yrittää tehdä minulle pahaa. On ollut myös sovittelevia unia joissa uni ei muutu painajaiseksi &tappeluksi vaan sovitteleviakin unia on ollut. Oon itse tulkinnut nuo taistelu-unet suotuisiksi uniksi siinä mielessä koska pystyn voittamaan usein tai lähes aina vastustajan. Toisaalta olisi kivempi nähdä erilaisia unia. Joskus ne on niin voimakkaita unia että herää siihen kun sydän on hieman kipeä kun on unen aikana iskenyt paniikkihäiriökohtaus. Joskus henki ei meinaa kulkea kun on nähäny painajaista johon herää. Yksi yö tässä äskettäin kurkku meni ihan kuivaksi kun oli niin raju painajainen jossa mulle tapahtui jotakin pahaa jossa kiusaajat kontrolloi minua pakottamalla minut jonnekin koulua käymään. Heräsin siihen kun oli tukehtumisen tunne ja kurkku oli menny ihan kuivaksi. Olin kai kuivunut hieman mutta otin vettä ja paniikkilääkkeen ja meni pian ohi se olotila. Mietin jo että pitäskö soittaa ambulanssa että onko kehoni kuivumassa että oonko syöny liian vähän tai jotakin. Ei siitä aiheutunut minulle kuitenkaan mitään. Koskaan niissä väkivaltaunissa en aiheuta kenellekään väkivaltaa mielin määrin että aina on joku semmonen taistelutilanne minä vs joku joka tahtoo minulle pahaa. Usein voitan ne.


      • Anonyymi

        Semmosiakin painajaisunia on jossa susilauma yrittää jahdata minua. Sitten on tuttuja ihmisiä tai tuntemattomia jotka tahtoo minulle pahaa. Mulla on kokemusta kaikista kouluista pitkäaikaisesta henkisestä väkivallasta kun minuun kaikissa kouluissa kohdistettiin joka päivä henkistä väkivaltaa. Lisäksi taidan olla erityisherkkä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Semmosiakin painajaisunia on jossa susilauma yrittää jahdata minua. Sitten on tuttuja ihmisiä tai tuntemattomia jotka tahtoo minulle pahaa. Mulla on kokemusta kaikista kouluista pitkäaikaisesta henkisestä väkivallasta kun minuun kaikissa kouluissa kohdistettiin joka päivä henkistä väkivaltaa. Lisäksi taidan olla erityisherkkä.

        Katsojan woodoo wicca noitia ympärillä etsi onko ovessa vaalean ruskeaa hennaa ulkoovella tai joku nukke esine mikä voi olla loitsujen woodoo. Yksinkertaisesti vain viet sen sinne tai siihen suuntaan mistä se tulikin. Kirous palaa takaisin. Ilkeimmät laittaa ruokiin hormoneja syöt kuin hevonen tai huumeita olet pihalla. Tahdoton. Katso hiukan mitä syöt juot.Karkin näköisiä huumeita on.Laita sängyn alle uusi testamentti.Kertoo kuka on pomo.Hävitä kaikki noita esineet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En halua tehdä pahaa. Mut unissa usein taistelen eli väkivaltaakin on unissa. Usein tuhoan ne jotka yrittää tehdä minulle pahaa. On ollut myös sovittelevia unia joissa uni ei muutu painajaiseksi &tappeluksi vaan sovitteleviakin unia on ollut. Oon itse tulkinnut nuo taistelu-unet suotuisiksi uniksi siinä mielessä koska pystyn voittamaan usein tai lähes aina vastustajan. Toisaalta olisi kivempi nähdä erilaisia unia. Joskus ne on niin voimakkaita unia että herää siihen kun sydän on hieman kipeä kun on unen aikana iskenyt paniikkihäiriökohtaus. Joskus henki ei meinaa kulkea kun on nähäny painajaista johon herää. Yksi yö tässä äskettäin kurkku meni ihan kuivaksi kun oli niin raju painajainen jossa mulle tapahtui jotakin pahaa jossa kiusaajat kontrolloi minua pakottamalla minut jonnekin koulua käymään. Heräsin siihen kun oli tukehtumisen tunne ja kurkku oli menny ihan kuivaksi. Olin kai kuivunut hieman mutta otin vettä ja paniikkilääkkeen ja meni pian ohi se olotila. Mietin jo että pitäskö soittaa ambulanssa että onko kehoni kuivumassa että oonko syöny liian vähän tai jotakin. Ei siitä aiheutunut minulle kuitenkaan mitään. Koskaan niissä väkivaltaunissa en aiheuta kenellekään väkivaltaa mielin määrin että aina on joku semmonen taistelutilanne minä vs joku joka tahtoo minulle pahaa. Usein voitan ne.

        Onko sinua uhkaillut joku muu uskontoinen nimittäin sitä tapahtuu että pahoissa hengissä liikkuu ihmisiä nykyään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinua uhkaillut joku muu uskontoinen nimittäin sitä tapahtuu että pahoissa hengissä liikkuu ihmisiä nykyään.

        Ja polta noitakirjat hindukirjat ja kabbala sekä muu mikä liittyy noituuteen tarot kortit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsojan woodoo wicca noitia ympärillä etsi onko ovessa vaalean ruskeaa hennaa ulkoovella tai joku nukke esine mikä voi olla loitsujen woodoo. Yksinkertaisesti vain viet sen sinne tai siihen suuntaan mistä se tulikin. Kirous palaa takaisin. Ilkeimmät laittaa ruokiin hormoneja syöt kuin hevonen tai huumeita olet pihalla. Tahdoton. Katso hiukan mitä syöt juot.Karkin näköisiä huumeita on.Laita sängyn alle uusi testamentti.Kertoo kuka on pomo.Hävitä kaikki noita esineet.

        Tiedoksi sinulle se, etten käytä päihteitä. En käytä alkoholia, en polta tupakkia enkä käytä huumeita. Ruokavalioni on hyvä&monipuolinen. Mitä tulee noituuteen josta mainitsit niin en usko siihen, mutta toisaalta olen nähnyt tässä 10 vuoden aikana semmosia unia, että joku heiluttaisi peittoani ja joskus on yritetty viedä peitto minulta ja olen joutunut puristamaan täydellä voimallani peiton nurkasta. Tuollaisia unia en näe kovin usein, mutta aina silloin tällöin. Uskoisin että ne on vain unia eikä johdu noituudesta. Mutta onhan ne kieltämättä pelottavia unia kun tulee mieleen silti että mitä jos sillä hetkellä makuuhuoneessani käy joku paha ihmishenki kiusaamassa minua. Joitakin kertoja on myös tapahtunut unen aikana semmosta että joku painaa mua selkään ja sitten pari kertaa olen taistellut sitä vastaan ja yhdellä kerralla kun taistelin vastaan niin se lopetti sen selkään painamisen. Vähän pelottava kokemus oli tuo uni. Saattaa olla että en ole edes ollut unitilassa kun näitä tällaisia asioita on tapahtunut öisin. En oo varma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsojan woodoo wicca noitia ympärillä etsi onko ovessa vaalean ruskeaa hennaa ulkoovella tai joku nukke esine mikä voi olla loitsujen woodoo. Yksinkertaisesti vain viet sen sinne tai siihen suuntaan mistä se tulikin. Kirous palaa takaisin. Ilkeimmät laittaa ruokiin hormoneja syöt kuin hevonen tai huumeita olet pihalla. Tahdoton. Katso hiukan mitä syöt juot.Karkin näköisiä huumeita on.Laita sängyn alle uusi testamentti.Kertoo kuka on pomo.Hävitä kaikki noita esineet.

        Olen toki henkinen ihminen eli uskon kyllä henkimaailmaan. On mulla kokemustakin siitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsojan woodoo wicca noitia ympärillä etsi onko ovessa vaalean ruskeaa hennaa ulkoovella tai joku nukke esine mikä voi olla loitsujen woodoo. Yksinkertaisesti vain viet sen sinne tai siihen suuntaan mistä se tulikin. Kirous palaa takaisin. Ilkeimmät laittaa ruokiin hormoneja syöt kuin hevonen tai huumeita olet pihalla. Tahdoton. Katso hiukan mitä syöt juot.Karkin näköisiä huumeita on.Laita sängyn alle uusi testamentti.Kertoo kuka on pomo.Hävitä kaikki noita esineet.

        En tosin jaksa uskoa että joku henkimaailmassa joku joka haluaa mulle pahaa, voisi pystyä painamaan mua selkään tai heiluttamaan mun peittoa niin se ei kuulosta kovin järkeenkäypältä että henkimaailmasta pystyisi tekemään noin. Eihän se voi mitenkään pitää paikkaansa mun mielestäni että henkiolento pystyisi painamaan mua selkään tai heiluttamaan peittoa. Mietin tossa nyt tuota unikokemustani. Kuten sanoin niin uskon kyllä henkimaailmaan kun mulla on siitä käytännössä 100% varma todiste. =)


    • Anonyymi

      Näen myös paranormaaleja unia. Saatan myös nähdä unia joissa saan paljon voimaa eli saatan pystyä lentämään eli paranormaali uni ja lisäksi saan voimaa paljon eli jos joku yrittää tehdä pahaa minulle unessa niin pystyn kukistamaan sen heti. Näin unta jossa armeijan porukka kidnappasi minut ja vei armeijakeskukseen mutta koska minulla oli yliluonnollisia voimia niin pelkällä tahdonvoimalla ja yliluonnollisella voimallani kävelin armeijarakennuksen seinän läpi ja kun olin ulkona rakennuksesta niin lensin noin 100 metrin korkeuteen ja lähdin kotiin päin mutta sitten vauhtia oli niin paljon että löysinkin itseni tyynivaltamereltä mutta koska minulla oli yliluonnollisia voimia niin vältin tippumisen mereen ja palasin takaisin ja löysin sitten kotini. Näin kerran unta jossa olin kaupassa ja puhuin sielä yhdelle naiselle että mulla on yliluonnollisia voimia ja hän ei uskonut sitä mutta sitten sanoin että odota hetkinen ja sitten nousin ilmaan noin metrin korkeudelle ja tein ilmassa voltin ja silloin nainen säikähti siten että juoksi karkuun. Joitakin kertoja oon nähnyt unta jossa oon mennyt ajassa taaksepäin(ilmeisesti aikakoneen avulla) ja palasin vuoteen 1994 koulun penkille jossa kohtasin kiusaajani joille kerroin että tulen tulevaisuudesta eli elän vuotta 2022 mutta tulin tänne menneisyyteen vuoteen 1994 kohtaamaan teidät kiusaajani ja kertomaan mitä te aiheutitte minulle eli aiheutitte minulle sen että psykiatri myönsi minulle vuonna 2014 takuueläkkeen henkisten ongelmien takia sekä synnynnäisten ongelmien(asperger syndrooma) ja halusin tulla kertomaan sen että kiusaaminen ei ole koskaan järkevää puuhaa. Sitten sanoin että lasken nyt kymmeneen sekuntiin jonka jälkeen katoan paikalta. Ne ei uskoneet mua mutta sitten kun laskin kymmeneen niin poistuin paikalta eli uni siirtyikin uuteen univaiheeseen eli hyppäsin takaisin vuoteen 2022.

    • Anonyymi

      Kerron lisää itsestäni nyt; olen semmonen vapaa sielu. Symbolisesti olen lintu. Olen ihminen mutta muistutan enemmän lintua joka lentää taivaalla korkealla. Väri joka kuvaa minua eniten on ehkä sininen, mutta myös vaaleanpunainen(feminiininen väri) ja vihreä kuvaa minua. Luonteessani on vähän kaikkia eri puolia. Voin olla itsepäinen mutta heti tunnin kuluttua voin olla itsepäisen vastakohta. MuttA itsepäisyys ei ole hallitseva ominaisuuteni sillä olen melko joustava ihminen eli huomioin hyvin toisen mielipiteen, en toki aina, sillä mielelläni haluan pukeutua siten miten itse haluan mutta otan silloin isäni mielipitteen huomioon jos isä ahdistuu &hermostuu pukeutumisestani koska isäni on vanha joten en halua hänelle aiheuttaa lisäharmia jolloin kunnioitan isäni tahtoa. Sama asia usein myös telkkariohjelmissa eli annan isäni katsoa mitä hän haluaa. Olen heikko(sen takia olenkin takuueläkeläinen) ,mutta on myös minussa luonteen vahvuutta. Ehkä unimaailmani kuvaa sitä sisäistä voimaani(onko se sitten pahuutta vaiko ei niin aivan sama = ei vois vähempää kiinnostaa). Valvetilassa en ole koskaan joutunut tekemisiin poliisien kanssa. Voisi sanoa että olen elänyt melko kiltisti mutta oli minulla yhdessä vaiheessa elämääni sosiaalisessa mediassa hankala vaihe. Voisi sanoa ihan kriisiksi. Kun mulla oli paha olo niin purin sosiaalisessa mediassa pahaa oloani muihin ihmisiin. Sain siihen psykologiltani työkalut avuksi purkaa ongelma ja prosessi oli tarkka ja pitkä mutta se koulu piti käydä läpi ja lopulta onnistuin siinä että pahin kriisi meni ohi, kiitos upean älykkään puheterapian ja lääkkeiden. Käytän mielialalääkkeitä mutta käytän niitä järkevästi eli en syö niitä liian isoja määriä ja kuten aiemmin sanoin, en käytä huumeita, alkoholia ja tupakkia.

      • Anonyymi

        Syntymähoroskooppimerkkini on härkä ja mun nouseva merkki on neitsyt ja kuumerkkini on kauris. Äitini horoskooppikartalta oon perinyt paljon kaksosen ja skorpionin piirteitä ja isäni kartalta oon perinyt eniten ravun piirteitä. Ei minussa kai härkää ole eniten eikä kaurista, mutta todennäköisesti minussa eniten on skorpionia(henkinen merkki, syväulotteinen,mietteliäs, usein taipuvainen juuri henkisiin asioihin, psykologia, henkimaailma, yleensäkin analyyttinen ajattelu, vahva tunnemaailma, hitaat energiat, kärkäs, pisteliäskin, huonoja puolia nuo) ja kaksosta(nopea , liiankin nopea välillä että meinaa energia loppua kun nopeutta liikaa, sen oon huomannut usein että kaksosen ylinopea energia saa mussa vallan tai sitten härän tai skorpionion hidas energia usein aiheuttaa sen ettei saa kaikkea aikaiseksi mut toki siihen vaikuttaa myös masennustilani ja tyhjä olo ja kaksoset merkkiä kuvastaa myös moniulotteinen luonne eli kaksoset merkissä on monia eri luonteenpiirteitä kuten minussa on). Neitsyt ilmenee minussa tarkkuutena. Aika ajoin liiankin kovana tarkkuutena. Härkä minussa esiintyy eniten hitaina energioina. Rapu näkyy minussa eniten siinä että huomioin toiset hyvin, mutta toisaalta huonona rapupiirteenä aika ajoittainen kova valittaminen.


    • Anonyymi

      Tulkitsen uneni aina positiivisiksi. sillä voisin tulla muuten pian hulluksi. Ei välttämättä kovin heikkopäisten ihmisten nimittäin kannata tulkita unia negatiivisiksi koska voi pian tulla hulluksi/seota. ?????
      Tossa oma filosofointini tuosta aiheesta. Niin että mä kuitenkin silti uteliaisuuttani silloin tällöin kyselen unistani näillä palstoilla ns asiantuntijoilta että mitä mieltä olette unistani. Kuitenkin pidän oman pääni mutta uteliaisuuttani kyselen.Onhan se kieltämättä mielenkiintoista lukea eri näkemyksiä. Unia voi tulkita eri tavoin. Esimerkiksi nuo voimalliset uneni joissa koen yliluonnollisia voimia, voivat selittyä ihan muulla kuin vahvalla ydinminällä kun pohdin tuossa äsken sitä että ydinminäni voi olla hyvin vahva, mutta kyllä nuo voimalliset unet voi selittyä muillakin uniteorioilla. Eikö vain? Valvetilassa en oo tekeny kovin pahoja juttuja 40 vuoden aikanani. Ei ole rikosrekisteriä esim. Yhdessä välissä oli se kriisi jolloin purin pahaa oloani muihin sosiaalisessa mediassa, mutta siinäpä ne pahat teot oikeastaan on. En käytä huumeita, alkoholia enkä tupakkia ja itsehillintää löytyy. Ihmisille en ole ollut vaarallinen elämäni aikana. On niitä paljon semmosiakin ihmisiä jotka pelottaa eli jotka voi olla muille vaarallisia.

    • Anonyymi

      Se että tulkitsen aina uneni positiivisiksi ei johdu siitä että oisin itsepäinen vaan johtuu siitä että olen realistinen ja mietin omaa henkistä hyvinvointiani sillä jos alkaisin ottamaan unet kirjaimellisesti ja tulkitsisin ne siis kielteisiksi niin siinävoisi käydä siten, että henkinen terveyteni voisi romahtaa rajummin.

    • Anonyymi

      Painajaiset tulee elämän painajaisten luomina. On kokemusta, pari kertaa viikossa painajaisia, vuosien ajan, kun ulkoinen tilanne on ollut vastaava.

      • Anonyymi

        No varmasti se menee noin kuten sanoit ,muttei minulla ne väkivaltaiset unet ainakaan mene niin että valvetilassa oisin tehny tai miettiny semmottii. Tosin valvetilassa mulla on pelkotiloja mitkä varmaankin heijastuu sitten unitilassa.


    • Anonyymi

      Siihen kun lyödään pikkuaivoinfarkti, verenpaineen nousu ja pakollinen työttömyyskortistossa roikkuminen päälle, niin helvetti on valmis.

      • Anonyymi

        Sairastelu on valitettava kyllä tuttua minullakin. Olen siis AP aloituspostaaja. Mulla on mm vakava masennus johon lääkkeet ja traumoihin ja pelkoihin tarvin myös toista mielialalääkettä ja lisäksi kolmantena lääkkeenä joudun popsimaan paniikkilääkettä ja neljäs lääkkeeni on rauhoittava lääke. Onneksi rauhoittavaa ja paniikkilääkettä ei turhan usein tarvi käyttää. Jos olotila menee paniikkiin hieman, niin usein käy myös niin ettei tarvi ottaa pilleriä jos oire on lievähkö. Onneksi olen välttynyt aivoinfarktilta ja verenpaineen nousulta. Mä tein ruokavalioon pientä remonttia toissa syksynä ja sen ansiosta kolesteroliarvoni tipahti aika paljon ja oon fyysisesti ihan terve mikä johtuu esim hyvästä ruokavaliosta, mut toi henkinen puoli onkin sitten toinen juttu. Jaksaminen niinku ylipäänsä. Teen sitten kotityötä tai olen toimettomana, niin aina sama yhtä tyhjä ja masentunut olotila. Eikä saa helposti nautintoa mistään. Yleensä vain on se tyhjä ja poissaoleva katse.


    • Anonyymi

      Että yksilö voi olla paha luonteeltaan?

      Ei todellaan voi!!
      Ei yksilö ole paha jos näkee painajaisia.Se kuuluu meidän aivojen toimintaa,että puramme päivän aikana tulleet ahdistukset pois jotka kuormittaa.
      Esim.elokuvista minä saa joitain unia mutta on ollut,että taistelen pahaa vastaan ja voitan.
      Kaikki kuuluu elämään tai sitten miten ajattelet/rakastat yms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe