Missä Perussuomalaisten ehdokkaat olivat

Anonyymi-ap

Missä Perussuomalaisten ehdokkaat olivat Suomussalmella? Haloo.

Äänestin persun kunnanvaltuustoon. Nytkin olisin harkinnut, jos listolla olisi ollut sopiva. Ku ei ollut yhtää ehokasta. Huonoa markkinointia puolueelta seuraaviin vaaleihin.

Pihlajamaa ei kuulu kirkkoon, eikä näin kirkollisveroa maksele. Olisihan niitä muita pitänyt löytyä. Voi voi, huonosti hoijettu homma.

äänestäjä

Ps. tämä muistetaan

8

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhdyn edelliseen puhujaan.

      Amen

    • Anonyymi

      Jospa niistä kukaan ei ole kirkon jäsen, niin ei voi olla ehdokkaana.

      • Anonyymi

        Kirkollisverolla kehitetään kuntaa, ja sen palveluja.

        Uskovainen


    • Anonyymi

      Mie en ymmärrä, miksi politiikka pitää ees sotkea kirkkoon. Mielestäni kirkko ja politiikka on melko kaukana toisistaan.

      • Anonyymi

        Kirkko on valta instanssi joka on jo keskiajalta toiminut kuninkaiden rinnalla .Kirkolla on ollut omistuksia myös Suomessa .Tuolloin puhutaan ns. Piispan pyölistä eli ns. piispan pöytä jonka alle kuului omistuksissa viljelmiä joissa toimi mm. vuokraviljelijöitä. Tuosta suoritettiin veronkantoa samoin kuin kuningas kantoi veroja . Kukaan ei elä pyhästä hengestä eikä toimintaa harjoiteta ilman rajoitusta. On myös käyty ns, pyhiä sotia joiden pyhyys on verisyydessään kyseenalaistaa itse aatteen. Kirkko ja politiikka on hyvinkin sidokkeita ja se näkyi mm. pappien vaikutusvallassa ja valta lähtöisissä kirjauksissa rivien välissä Suomessakin. Näet ihmiset ovat karkeasti ottaen tulonlähteitä ja kun yksilö astuu vapauden polulle lakkaa hän olemasta sitä .Ruotuun asetus työmieheksi kirjauksin näkyy mm. kirjauksessa inhyses eli loinen ,jota on mieluusti papinkirjoissa viljelty vaikka yksilö olisi irtautunut opinteille pyrkien itsenäiseen toimeentuloon ja sen myötä parempaan. näet tällöin hän lakkasi olemasta hyödynnettävissä, mutta kirjaus kyllä muuttui kunnioitettavaan suuntaan kun tuosta loukusta onnistui hankkimaan itselleen yhteiskunnallisen aseman .
        Näet Suomessa kuin muuallakin elettiin sääty yhteiskunnassa jossa papit ja kuninkaan miehet eli kuninkaan aateloimat olivat ylintä kastia.

        Tosiasia on että uskoa on käytetty vallan välineenä karkeasti .sillä uskontoa harjoittavat ihmiset joita usko ei itsessään pyhitä.


    • Anonyymi

      Nykyään länsimaissa kyllä, muualla yllättävän lähellä.

    • Anonyymi

      Hyvä idari, vaalit meni jonka jälkeen aloitat kyselyn, haloo onks valoo?

    • Anonyymi

      Ei ollut .Päinvastoin. Taas nousee sähkön hinta ja se on lopputulema siitä kun on äänestetty näitä joilla ei ole minkäänlaista taitoa valtion eteenpäin viemiseen ja sen talouden hoitamiseen. On myyty se mitä on irtisaatu ja paikattu budjettia sillä. Sen lopputulemana ja ilmatopolitiikan painottamana on nyt sitten tultu tähän. Kiittäkää niitä jotka ovat olleet näitä toimintoja myymässä a Suomea alaspäin ajamassa ja koettakaa jatkossa katsoa ketä äänestätte. Vanhat puolueet ovat meidät tähän johtaneet ,eivätkä johda meitä siitä pois leikkauspolitiikalal jossa hyvä jaetaan ulkoiselle taholle maasta ja toimiteet ajetaan alas terveydenhuoltoa myöten kuten on tapahtunut. Poliittisella saralla ei ole toista puoluetta jolla olisi voimaa muuttaa suuntaa ja asioita Suomessa kuin Perussuomalaiset ,mutta jos olette tyytyväisiä nykymenoon ja hintoihin ,niin siitä sitten vain samaa rataa äänestämään uurnilla. Kaikki äänet jotka menee muualle kuin näille jotka Suomen alasajoa harjoittavat on Suomen puolesta.

      https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/caruna-nostaa-sähkönjakelun-hintoja-vuodenvaihteessa/ar-AA14pcuk?li=BBr5KbI

      https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1016
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe