Qatarin kunniakonsuli Ville Tavio

Konsulit ovat yleensä yhteiskunnassa arvostettuja henkilöitä.
Turussakaan ei montaakaan konsulia ole tällä hetkellä.
Turussa avataan vuoden alusta Qatarin konsulin virasto
Oatarin kuningashuone on pyytänyt Ville Taviota, johon he ovat luoneet lämpimät taloudelliset suhteet, uudeksi Suomen kunniakonsuliksi.
29113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Borat mäkynen olisi myös hyvä noin ulkoisesti. Kalapuikkoviikset yms.

Äänestä

Konsulaatin osoite
Käsityöläiskatu 7 A

Äänestä
  • Turkulaiset saavat ylpeitä uudesta konsulista Ville Taviosta, jonka toiminnan painopiste, viimeisten lausuntojen mukaan on, ihmisoikeuksien edistäminen.

    Äänestä

Thurkulaihnen mammonan edustaja saanut olutta ja tussua Qatarissa?😁😁

Äänestä
  • Sai puoluepiiri ainakin toimiston vuokranmaksajan

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sai puoluepiiri ainakin toimiston vuokranmaksajan

    Ville Tavion konsulin virksa taitaa olla ensimmäinen konsulin virka puolueessa.
    Todistaa, että me olemme hyväksyttyjä suomalasisressa yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ville Tavion konsulin virksa taitaa olla ensimmäinen konsulin virka puolueessa.
    Todistaa, että me olemme hyväksyttyjä suomalasisressa yhteiskunnassa.

    kyllä se tälläisen tavallisen äänestäjänkin itsetuntoa parantaa, kun Perussuomalainenkin kelpaa konsuliksi, yleensä ne on olleet ruotsinkielisiä herroja.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    kyllä se tälläisen tavallisen äänestäjänkin itsetuntoa parantaa, kun Perussuomalainenkin kelpaa konsuliksi, yleensä ne on olleet ruotsinkielisiä herroja.

    Konsuli Tavio on osoitus, siitä,ettei persut ole mikään pölhöpuolue, kuten vastustajat ovat yrittäneet sitä leimata.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    kyllä se tälläisen tavallisen äänestäjänkin itsetuntoa parantaa, kun Perussuomalainenkin kelpaa konsuliksi, yleensä ne on olleet ruotsinkielisiä herroja.

    herra se Taviokin on, monen sukupolven porvariperheestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    herra se Taviokin on, monen sukupolven porvariperheestä.

    Tavion suku on monen polven äärioikeistosuku, Lapuanliikkeen muiluttajia.
    Äärioikeistopuolue Perussumalaisetkin eduskunnan puoluekartassa on.
    Jotkut tyhmemmät duunarit sitä Turussa äänestää

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tavion suku on monen polven äärioikeistosuku, Lapuanliikkeen muiluttajia.
    Äärioikeistopuolue Perussumalaisetkin eduskunnan puoluekartassa on.
    Jotkut tyhmemmät duunarit sitä Turussa äänestää

    Turhaan demarit muita syytätte kun itse olette kokkareitakin oikeammalla, jaelleet kymmeniä miljardeja rikkaille, köyhille vain leikkauksia. Isänmaallisuus ymmärrettävästi on kauhistus teille äärisuvakeille, islamin ja sharialain kannattajille.

    Äänestä

Demari Skinnari päihitti Tavion,.Skinnari tekee kauppaa, ja kävi kylässä ja kutsui kaverinsa Suomeen suuri jalkapallomaa on Suomen hallituksen ystävä,ja tärkeä kauppakumppani..

Äänestä

Paljonko demarit ottaa lahjuksia vai antavatko peräti miljardeja talousapua rikkaaseen Qatariin kuten Italiaan?

"Suomen ja Qatarin kauppasuhteet ovat monipuoliset ja niitä pyritään edelleen kehittämään. Esimerkiksi lentoyhteyksien vuoksi Qatar on Suomelle tärkeä kumppani nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa.

Näin arvioi Suomen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) jalkapallon miesten MM-kisaisäntää poliittisesta näkökulmasta."
https://www.is.fi/mm-futis/art-2000009223458.html

Äänestä

Hyvä kirjoitus ja vieläpä totta.. Raha ratkaisee. 🤑

Äänestä
  • Oikein, raha ratkaisee, siksi persut on oikealla

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Oikein, raha ratkaisee, siksi persut on oikealla

    Oikein, raha ratkaisee, siksi perussuvakit ovat kokkareitakin oikeammalla, tyttöhallitus lahjoitellut miljardeja rikkaille enemmän kuin koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Oikein, raha ratkaisee, siksi perussuvakit ovat kokkareitakin oikeammalla, tyttöhallitus lahjoitellut miljardeja rikkaille enemmän kuin koskaan.

    Onko Ville Tavio ainoa suomalainen politiikko, joka on kiinnostunut silvotuista sukupuolielimistä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Onko Ville Tavio ainoa suomalainen politiikko, joka on kiinnostunut silvotuista sukupuolielimistä ?

    Politiikon kannattaa erikoistua määrättyyn alaan ja sen jälkeen heitä kutsutaan alan asiantuntijaksi

    Äänestä

peru8nat8i

Äänestä
  • Perussuvakit haluaa Suomeenkin sharialain, hirveitä natseja. Tanskassa ja Ruotsissa sentään jo viisastuivat.

    Äänestä

Iranilaismies juhli oman maansa tappiota – ammuttiin kuoliaaksi
Törkeästi ylireagoineet Iranin turvallisuusjoukot tappoivat miehen auton äänitorven käytön takia.

Äänestä

Älä luota vieraan apuun. Hän on kuin tuulispää kylmänä päivänä.

Äänestä

Perussuomalasten valitsema käräjäoikeuden lautamies Hannu on tuomittu kuudesti 19 rikoksesta. Rikosoikeuden asiantuntemuksesta on etua tuomittaessa päätteli Perussuomalaisten valtuustoryhmä.

Nuhteettomuus on nynnyyttä eikä meriittii.

Äänestä
  • Parhaillaan hallituksessa istuvat ministerit demareista ja kepusta ovat saaneet vankeustuomion oikeudessa,että semmonen tappaus..Tuomiot on kärsitty, niin mikä on sun ongelma?

    Äänestä

  • Persuissa on diili, jokainen halukas pääsee lautamieheksi sitoutumalla antamaan lautamiespalkkiosta 90 % puolueelle.

    Äänestä

  • Perussuvakeissa on diili, jokainen halukas pääsee lautamieheksi/naiseksi sitoutumalla antamaan lahjuksista 90 % puolueelle. Siltä ne suvakkifemakkojen antamat tuomiot vaikuttaakin.

    Äänestä

Tämä Tavio tuntuu olevan vain tärkeilevä "pikkumies".

Äänestä
  • Pidän Taviosta, hän pukeutuu asiallisesti, mielestäni solmio pitää olla julkisuudessa.
    Mökillä voi olla vaikka verkkareissa.

    Äänestä

  • Ei tarviotse ainakaan kymmenen sentin korkoja kuten pikkytyttö marin :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Konsulit ovat yleensä yhteiskunnassa arvostettuja henkilöitä.
Turussakaan ei montaakaan konsulia ole tällä hetkellä.
Turussa avataan vuoden alusta Qatarin konsulin virasto
Oatarin kuningashuone on pyytänyt Ville Taviota, johon he ovat luoneet lämpimät taloudelliset suhteet, uudeksi Suomen kunniakonsuliksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu