Liikenteestä vähän

Anonyymi-ap

Ihmetyttää nää autoilijat jotka ei vieläkään hallitse kiertoliittymissä ajoa. Otetaan esimerkiksi tää vanhin liikenneympyrä/kiertolittymä Oikokadun kupeessa. Siinähän on tarkoitus ajaa siten että jos kierrät sitä vaikka aikomuksena jatkaa Lappeenkadulle niin Valtakadun kohdan jälkeen siirryt heti oikealle kaistalle ja siitä Lappeenkadulle.
Suurin osahan siinä ajelee siten että vasta Lappeenkadun kohdalla siirrytään pois sieltä sisäkaistalta. Ja kun suojatiellä on kulkijoita niin koko liittymä on jumissa kun nää kääntyjät on siellä sisäkaistalta tulppaamassa kulkemisen myös Lauritsalan suuntaan.
Sama kaistanvaihto pitäis tehdä myös kun poistutaan liittymästä Oikokadulle.
Ei pitäisi olla vaikeaa mutta kun näkyy olevan.

4

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä kuinkahan sitä sitten pärjää jossain oikeassa isossa kaupungissa, kun täällä maalla jo tökkii ajaminen.

      • Anonyymi

        Joo, synnyin sota-aikana Linnoituksessa olleessa synnytyssairaalassa. Nyt samassa rakennuksessa toimii Linnoituksen Krouvi. Kirjoitin lyseosta v. 1962 ja armeijan kävin Rakuunoissa v. 1962-1963 . Lalli oli samaan aikaan, mutta eri Eskadroonassa.
        Armeijan jälkeen yritin jatkaa Lappeenrannassa , mutta ajat olivat ankeat ja pakko oli ottaa Lappeenrannasta hatkat.
        Nyt eläkeläisenä ja maailmaa nähneenä en muuttaisi synnyinkaupunkiini takaisin mistään hinnasta. Koska kaupungissa yhä asuu sukulaisiani olen siellä tietysti joskus käynyt. Lappeenrannan liikenteestä on pakko sanoa. hoh, hoijaa, maalla tosiaan ollaan !!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, synnyin sota-aikana Linnoituksessa olleessa synnytyssairaalassa. Nyt samassa rakennuksessa toimii Linnoituksen Krouvi. Kirjoitin lyseosta v. 1962 ja armeijan kävin Rakuunoissa v. 1962-1963 . Lalli oli samaan aikaan, mutta eri Eskadroonassa.
        Armeijan jälkeen yritin jatkaa Lappeenrannassa , mutta ajat olivat ankeat ja pakko oli ottaa Lappeenrannasta hatkat.
        Nyt eläkeläisenä ja maailmaa nähneenä en muuttaisi synnyinkaupunkiini takaisin mistään hinnasta. Koska kaupungissa yhä asuu sukulaisiani olen siellä tietysti joskus käynyt. Lappeenrannan liikenteestä on pakko sanoa. hoh, hoijaa, maalla tosiaan ollaan !!

        Kyllähän se niin on täällä ollaan olevinaan niin suurkaupunkilaisia, no tuntuuhan Lappeenranta suurelta kun käydään muutama kerta vuodessa ajelemassa Lemillä ja Savitaipaleella.


    • Anonyymi

      Useampikaistaiset liikenneympyrät on kiellettävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe