Voisitko seurustella etnistä syntyperää olevan ihmisen kanssa tai ulkomaalaisen?

Itse kyllä voisin hyvinkin, eikä syntyperällä ole väliä tai jos olis ulkomaalainen. Tindessä olen jutskannut muutaman ulkomaalaisen kanssa ja jotenkin ovat helpommin lähestyttäviä, kuin jotkut suomalaiset, joilta saa nyhtää joka sanan hohtimilla. Tietty välimatkaa on liikaa, eikä siitä mitään tule, jos ei muuten asu Suomessa. No jokainen on tietysti oma persoona ja yksilö, mutta useimmilta naisilta puuttuu aloitekyky ja ovat flegmaattisia.

25

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voisin hyvin, mikä ettei ja olenkin seurustellut. Flegmaattiset ja aloitekyvyttömät ei innosta kuitenkaan sen enempää kuin suomalaisissakaan. Välimatka voi tulla käytännön esteeksi ja tuleekin yleensä.

    • Anonyymi

      Mikäpä sen estäisi periaatteessa, deittisovelluksissa tulee varsinkin vastaan. Mainittu välimatka on se ongelma ainakin tässä iässä, kun ei enää kannata aloittaa suhdetta jolla ei lähtökohtaisesti ole tulevaisuutta.

    • Anonyymi

      Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat monesti täällä vain vuoden pari työkomennuksella tai vastaavaa ja sitten lähtevät kotimaahansa. Vai maahanmuuttajiako tarkoitat, hehän eivät useinkaan liiku näissä piireissä.

      • Anonyymi

        Tämä juuri. En yleensä törmää missään ulkomaalaisiin.


      • Anonyymi

        Monesti myös tulevat jo valmiin perheen tai parin kanssa.


      • No en tietenkään tarkoittanut mitään maahanmuuttajia, koska muslimeille lesbous ei ole mahdollista. Ihan vaan heitin tälläisen kysymyksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesti myös tulevat jo valmiin perheen tai parin kanssa.

        Aika vähän tosiaan törmää ulkomaalaisiin, jotka olisi tulleet tänne jäädäkseen. Jos taas alkaisi jotain tuhansien kilometrien päässä asuvan naisen kanssa, tapaamisista tulisi äkkiä ongelma eli ei kannata aloittaakaan.


    • Anonyymi

      Off topic mutta mun kokemuksen perusteella naiset ei ole aloitekyvyttömiä jos ovat kiinnostuneita. Aloitekyvyttömyys kielii siitä ettei kyseistä naista kiinnosta.

      • Anonyymi

        Sori, mutta olen vähän eri mieltä.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Kiinnostuneena naiset ovat kyllä aktiivisia..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori, mutta olen vähän eri mieltä.

        Mulle ainakin on kiinnostuneet naiset ehdottaneet treffejä, soitelleet ja viestitelleet aktiivisesti. Sama toisinpäin myös. Mikä estäisi, jokainen panostaa tavoittelemiinsa asioihin ja ihmisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle ainakin on kiinnostuneet naiset ehdottaneet treffejä, soitelleet ja viestitelleet aktiivisesti. Sama toisinpäin myös. Mikä estäisi, jokainen panostaa tavoittelemiinsa asioihin ja ihmisiin.

        Mun kokemuksen perusteella enemmän on kyse siitä, että naiset on tosi valikoivia siinä kenestä kiinnostuu kuin aloitekyvystä. Useinhan vaikka bileissä yms. ei tule yhtään uutta paria, vaikka olisi kymmeniä toisilleen uusia tuttavuuksia paikalla. Sama jossain deittisovelluksessa, monilla korkea kynnys aloittaa mitään koska ei vain kiinnosta sillä lailla ainakaan niukan profiilin perusteella. Sit kun joku ihastuu/kiinnostuu, se on aloitteellinen heti ja satsaa juttuun paljon aikaa ja energiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun kokemuksen perusteella enemmän on kyse siitä, että naiset on tosi valikoivia siinä kenestä kiinnostuu kuin aloitekyvystä. Useinhan vaikka bileissä yms. ei tule yhtään uutta paria, vaikka olisi kymmeniä toisilleen uusia tuttavuuksia paikalla. Sama jossain deittisovelluksessa, monilla korkea kynnys aloittaa mitään koska ei vain kiinnosta sillä lailla ainakaan niukan profiilin perusteella. Sit kun joku ihastuu/kiinnostuu, se on aloitteellinen heti ja satsaa juttuun paljon aikaa ja energiaa.

        Mitä kiinnostuneempi sitä aktiivisempi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kiinnostuneempi sitä aktiivisempi.

        Näin se menee.


    • Anonyymi

      Kaikkihan me ollaan vaan ihmisiä katsomatta väriin tai mistä tullaan

      • Anonyymi

        No ei kait kukaan ole muuta väittänytkään ja et tajunnut kysymyksen pointtia.


    • Anonyymi

      Miehenä ulkomaalaisen naisen kanssa seurustelu kiinnostaa.
      Kulttuureja on erilaisia.
      Joukossa voi olla pettymyksiä ja iloja.

      Olen niin ikään huomannut sen flegmaattisuuden kanssa,
      että mitä Suomessa olisi itsestään selvää, niin muualla ei ole.

      Ne ovat vaikeita asioita kulttuurien vaihdot, punnita totuus.

      Ulkomaalaisen kanssa on mielenkiintoista kyllä, jos hän on avoin vain.
      Tai jos itse on riittävä vastaanottamaan kaikkea.

      Ongelma syntyy jos jompikumpi alkaa vetää omaan pussiin liikaa.
      Se voi syntyä taas kerran erilaisista kulttuureista.
      Siksi pitää olla tavallista enemmän suvaitsevainen yli äyräiden....alistuvainen mutta terveellä tavoin.

      Sitten tulevat vanhemmat, jotka eivät ymmärrä lapsensa valintoja ja usein vanhemmilla on liikaa valtaa lapsiin, varsinkin monessa ulkomaalaisessa kulttuurissa, jossa lapset ovat vanhempiensa pomppupalloja. Säälittäviä ovat tältä kantilta katsottuna jotkut ulkomaalaiset nuoret. Eivät itsenäisiä.

      Joissakin kulttuureissa puuttuu kokonaan vaihtoehto kuin 'mennä ulkomaalaisen kanssa naimisiin'. Ikään kuin geneettisesti puuttuu sellainen valinta ja kestää pitkään avautua.

      Moni kulttuuri on hyväksikäyttäjä tai enemmän kuin pohjoismaalainen. Ihmisten mielessä on suora hyväksikäyttö, toisesta hyötyminen, taistelu.

      Ja on vähän vapaita matkustajaa tai ei yhtään, koska jokainen hakee jotakin parempaa. Voi joukossa olla puhtaita seikkailijoita, mutta kuka niitä pidättelee Suomessa kun maailmaa on iso?

      • Anonyymi

        Ehkä Suomi hämmentyy, että kuinka paljon maahanmuuttajaa tulee Suomeen, jotka haluavat hyötyä maasta kaikin tavoin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Suomi hämmentyy, että kuinka paljon maahanmuuttajaa tulee Suomeen, jotka haluavat hyötyä maasta kaikin tavoin

        Pitää olla iso syy, miksi lähteä ulkomaille ja jättää suku, perhe, kotimaa taakse.

        Vierailla voi kolmekin vuotta, mutta kuka tahtoo jäädä asumaan vieraalle planeetalle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla iso syy, miksi lähteä ulkomaille ja jättää suku, perhe, kotimaa taakse.

        Vierailla voi kolmekin vuotta, mutta kuka tahtoo jäädä asumaan vieraalle planeetalle?

        Onko helpompi lähteä etelästä pohjoiseen kuin pohjoisesta etelään?
        Silloin pohjoismaalaisilla on etunsa, että saavat vieraita helposti.

        Onko helpompi lähteä lännestä itään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko helpompi lähteä etelästä pohjoiseen kuin pohjoisesta etelään?
        Silloin pohjoismaalaisilla on etunsa, että saavat vieraita helposti.

        Onko helpompi lähteä lännestä itään?

        idästä länteen....

        länsi olisi kamchatka ja itä etiopia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää olla iso syy, miksi lähteä ulkomaille ja jättää suku, perhe, kotimaa taakse.

        Vierailla voi kolmekin vuotta, mutta kuka tahtoo jäädä asumaan vieraalle planeetalle?

        Aika monikin on jäänyt asumaan vieraaseen maahan.


    • Anonyymi

      Miehen mennessä muslimi naisen kanssa naimisiin itse muuttuisi muslimiksi ,mutta korvaukseksi saisi naisen omakseen.

    • Anonyymi

      Miksipä en. Riippuu vähän mistä roikkuu.

      Jasu

    • Anonyymi

      Totta kai voisin, muuta hirvittää jos tulis ero muslimin kanssa. Olisko minulla mitään turvaa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      85
      7681
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      75
      7555
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      166
      6079
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      55
      4986
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4169
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3900
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      3612
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3547
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      104
      3242
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      17
      3169
    Aihe