Elämän tarkoituksen luulisi olevan kaikille selvä kun niin yksinkertaista.

Elämän tarkoitus on opetella tutustumaan itseensä, ja siinähän me ei tulla ikinä valmiiksi, vaikka eläisimme kuinka vanhoiksi.

Itseen tutustuminen on esim. sitä, että oppii käsittelemään omia tunnetilojaan, ymmärtää mikä tunne miltäkin tuntuu, ja miksi tuntuu juuri sellaiselta.

Masennuksen kanssa on vähän sama juttu, että yrittää ymmärtää mikä mahtaa masennuksen saada aikaiseksi, ja yrittää käsitellä, miksi juuri se joku asia masentaa, ja voisiko asialle tehdä jotain, ja mitä voisi tehdä.
Tärkeää on myös se, ettei ala liikaa taistella masennusta vastaan, vaan hyväksyy, että juuri nyt tuntuu tältä kuin tuntuu.
Tavallaan kääntyminen masennusta, masentunutta mieltä vastaan, tekee olotilasta vain entistä kurjemman.
Useimmiten masennukset kuitenkin tulevat ja menevät, ottavat vallan joksikin aikaa, ja ajan myötä taasen vähän hellittävät.
Harva ihminen on koko ikänsä jonkin syvän masennuksen vallassa. Vaikka synkimmällä hetkellä voi tuntuakin siltä, että no niin, siinä se elämä nyt oli.

Mitä paremmin oppii itseään tuntemaan, helpottaa se ymmärtämään omaa itseä, omia tuntemuksia ja ajatuksia.
Eikä se todellakaan tarkoita, että pitäisi pystyä parhaaseen, eikä tarvitse yrittää sen enempään kuin pystyy.
Itselleen on hyvä antaa myös aikaa.

Monetkin mielen ongelmat olisivat paremmin hallittavissa, jos ymmärtäisimme omaa itseämme enemmän, ja ehkä tarkemminkin.
Sen takia olisi tärkeää tutustua itseensä. Ja kaikkein vähiten välittää mitä muut sanoo, etenkin jos kyseessä on jonkinlaista arvostelua.

Tällaisia maallikon ajatuksia, en tiedä oliko mitään järkeä, omakin tutkimusmatka on edelleen vaiheessa.

Nyt on parhaillaan mielenterveysviikko.
Jokainen on tärkeä ja riittää sellaisena kuin on. Hyvää viikkoa!

no yleensä ihminen kuolee jossain vaiheessa. Se on kyllä tosi asia.Olet aivan oikeassa ettei kauheesti näe 200 vuotiaita tuolla kaupungilla.

Kyllä vain. Se polku kai se tarkoitus. Kuolleella ei enää tarkoitusperiä.

Miksi on koko elämä, eikö se siis ole täysin turha vaihe? Jotenkin sairasta käydä täällä kärsimässä ja pyristelemässä.

Onhan elämä loppujen lopuksi aika mielenkiintoinen matka.
Matkan varrella tulee vastoinkäymisiä, mutta kyllä hyviäkin asioita tapahtuu.
Toisaalta, mitä enemmän tapahtuu, muodostuu elämä jollain lailla rikkaammaksi, ei tarvitse ainakaan ihmetellä ettei ikinä tapahtuisi mitään.
Elämässä täytyy olla haastetta, että se tuntuu edes joltain.