persut ja VKK, aikovat työllistää työttömät vaalilupauksissaan Olli Hakalan(vkk,) näkemys olisi mukava kuulla tosin jos Ollia näkyy tekemässä vaalityötään ison yleisön edessä, asiaa voi toki kysyä silloinkin mutta jos nyt saisi jo vastausta.
Miten puolueet
Anonyymi-ap
4753686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 475
Vanhimmat
Onko persut ja VKK vaaliliitossa.
Tekivät sen Liisalla ja menivät jatkoille käviksen penkeille juhlimaan.
Voi noita aatten miehiä ja naisia kyllä nyt saadaan vihdoin Suomi nousuun jytky rytky jytky aamen.
80% persu/entiset persu vkk:laiset ovat baarissa istuvia asiakkaita pohtimassa hallituksen korottamia ruuan ja bensan hintaa. Osa työssä käyvät mulkoilevat perintörahoja juovia työttömiä. Uskikset ajelevat verovähennyksiin laitettavilla autoilla polttoaineineen ohi baarien kateellisena katsomassa heidän mielestään Jumalatonta menoa. Kotiin päästyään rukoilee Venäjän Putinia Jumalan ruoskana hävittämään nämä juottolat. Rukouksen päätteeksi käy kaapilla juomassa kossua ja käyvät nurkan takana vetämässä tupakkaa ja sitä ajatellen näkemiään baarin asiakkaita.
Ainakin VKK:ta äänestämällä avautuu ryssän tie Suomeen. Ollikin voi sitten ajaa taxillaan rajalta raittiita uskovaisia ryssiä, aivan kotiinsa saakka Poriin. Paluukuormassa viedä sitten pesukoneen ja aggregaatin, sekä dark winteriä varten keräämänsä hätä ruoka ja juomavarastonsa, eikä sitä yksinäinen VKK:llainen mitään tekisikään, kun muu perhe olisi raiskattu ja tapettu Jumalaan tahdonmukaisesti ryssän toimesta. Aamen.
Siis äänestäkää Olli Hakalaa(vkk,) niin vapaudutte omaisuudesta ja yrittämisestä. Tilalle saatte olla isänmaallisia Venäläisiä myös saaden käydä kolmessakin työssä vuorokaudessa eläkkeelläkin. Työ on ilomme, jos ei niin voi kulkea portista jossa lukee työ vapauttaa lainattuna Saksan keskitysleirin portin testistä. Myöskään orjamaana ei kenenkään enää tarvitse käydä naapurimaan kauppaa, koska sen saa suhteessa entiseen ostaa venäjän siirtomaana "omasta" maastaan yllin kyllin ja kalliimmalla, jos sille vaan löytää enää edes käyttöä. Anus Turtiainen(vkk,) edelleen eduskuntaa lainattuna pikku Ollin käyttämän Paasikiven 1939 rukouksen saattamana.
Olli Hakala voisi "väitellä" asiasta litteän maan teorian kannattajat vanhoillislestadiolaisen Venni Härkösen kanssa live striimillä.
Niiden kannattaa tehdä vasemmistolaista pinikki työllistämistä. Määrätään jokainen työtön 0-tunti työlliseksi. Näin saadaan työllisyysprosentti hyväksi, vaikka työtuntien määrä ei nousekaan.
LUKEKAA niin tiedätte, Eli nyt Kuukleen : suomenuutiset.
Hihhulit katsoo myös pornoa. Suurin osa autisteja, narsisteja ja egoisteja.
Miten säälittävä pitää olla, että ensin laittaa itse kysymyksen itselleen ja sitten saapuu ikäänkuin salaman iskusta siihen vastaamaan?
Ainoa jota kiinnostaa ollin mielipide ylipäätänsä mihinkään, on olli itse.
Hakala tietää kaikesta kaiken, onhan Olli lukenut raamattua ja nyt usean eri poliittisten puolueiden kautta Jumala on johdattanut Ollin VKK puolueeseen edellisen persujen jälkeen. Näistä puolueista VKK on kiihdyttänyt vasemmalta duunari perheen Jeesuksen myötä, Venäjän myönteisemmäksi.
Tietääkö Arabi Jeesus, edes missä on Suomi.
Olli bannaa eikä vastaa siihenkään, että tiesikö Jeesus maapallolla olleen dinosauruksia, tai siis löytyykö raamatusta mainintaa tästä.
Ollin uskonlahko ei kuullosta uskottavalta🤣🤣🤣🦜
Dinosauruksia ei ole ollut olemassa siinä mitassa mitä ihmiskunnalle on valehdeltu.Smithsonianin kellareissa on luita joita ei saa nähdä tai tutkia muut.Kipsivalokset ovat museoissa, aitoja ei ole.
eräitä lajeja joiden on valehdeltu kuolleen sukupuuttoon on edelleen keskuudessamme ja on aina ollut.Coelacanth olikin elossa joessa, vaikka sen piti olla 65 miljoonaa vuotta sitten sukupuuttoon kuollut.
nykyisten "fossiilien" eli aitojen luiden tutkiminen toisi sen faktan esille, ettei miljoonia vuosia sitten ollut mitään dinosauruksia, vaan fossiilit ovat tuoreahkoja luita joiden ikä on muutama tuhat vuotta.siksi ne ovat smithsonianin persiissä lukkojen takana.Muuten kävisi faktaksi että luomiskertomus on totta, ei evoluutio joka edelleen on todistamaton teoria.
Väität tekstin löytyvän raamatusta, no huh huh.
Entä mammutit. Oliko niitä, tai ei ne Arabiassa ollut mutta mainitseeko raamattu sen, vai onko joku salaliittoteoria tähänkin.
Mammutteja on edelleenkin.Amiraali byrd videokuvasi niitä lennollaan.
Niin niin niin ja kuvamateriaali jälleen kerran laitettu lukkojen taakse, ettei evoluutiota jouduttaisiin kirjaamaan olevaksi raamattuun.
virallinen yhdysvaltain armeijan lento. kirjoihin ja kansiin laitettu tieto amiraali byrdin lennolta.Evoluutio on valetta.tutkipa hieman amiraalin puuhia
Tuo oli hyvä. Tosiaan hörhöille jotka vihaavat arabeja sekä muita ulkomaalaisia tiedoksi että Jeesus tosiaan oli arabi ja islamin uskoinen
. Kristinuskosta ei ollut tietoakaan.
Olli ei ymmärrä asiaa että, toiset on hänen lähetyksessä myös kysymässä Ollin näkemyksiä asiaa mutta Olli kokee että, tälläinen on häiriköintiä ja maalitusta. Viimeksi Olli ilmoitti että kanavansa on vain Ollin raamatun tulkintojen julistuskanava jossa ei edes toiset uskovaiset saa keskustella asioista tai kyseenalaistaa mitään mitä Olli löhetyksissään puhuu.
Tuollainen yksi mies aina oikeassa ja hänen tulkinta on mukamas ainoa virallinen on kyllä todella omituinen.
"Muuten kävisi faktaksi että luomiskertomus on totta, ei evoluutio joka edelleen on todistamaton teoria."
Miten ihmeessä tuo muka todistaisi luomiskertomuksen todeksi? Mitä todisteita sille muka on? Ei mitään.
Joukko uskishörhöjä kuvittelee että evoluutioteoriaa kritisoimalla todistetaan luomiskertomus todeksi. Ei se niin toimi. Vaikka evoluutioteoria todistettaisiin virheelliseksi, niin se ei todistaisi että luomisteoria on fakta. Edelleenkin sille luomisteorialle pitäisi olla todisteet, joita ei jostain syystä ole.
Kannattaa myös tutustua sihen mitä termi teoria tarkoittaa tieteellisessä kontekstissa. Evoluutioteorialle on suuri määrä todisteita, mutta luultavasti sinä et ole edes yrittänyt tutustua niihin. Pyörit vain jossain kreationistien ja muiden hörhöjen sivuilla ja poimit sieltä "todisteesi".
Tuo on kyllä ihan höpöä. Islam sai alkunsa 600-luvulla. Kannattaisi ehkäö hieman tutustua historiaan ennen kuin höpisee ihan mitä sattuu.
Jeesus oli juutalainen.
Olkaa nyt järkeviä kaupunginhallitus töppää pahan kerran kun alkaa ihmisiä estää laittamasta aurinkopaneeli katoilleen jopa purkaa entiset. Hävytöntä. Itse sanon purkakaa ydivoimala. Sillä siitähän tässä on kyse. Kellä osakkeita. Syylliset löytyy sieltä.Kuluttajat maksaa sähkölaskussa ydinvoimalan rakentamista. Jotkut ottaa voitot. Katsokaa mihin sormi odottaa.
Miten tämä liittyy kaupunginhallitukseen. Vielä vähemmän ydinvoimaan. Ota nyt asioista ensin selvää ennen kuin kirjoitat noita salaliittoteorioita.
Laita paneeli muualle kuin katolle.Teet erillisen telineen talon viereen jos satut asumaan esim. maalla ja tilaa on.Katolle ei koskaan kannata asentaa jossain vaiheessa tulee vesi sisään aina.
Olli Hakala(vkk,) teki uskonlakonsa jäsenille tunnustuksen alkoholismistaan ja tupakanpoltosta perjantai Tube lähetyksessä. On ne Saatanan johdatukset vaan voimakkaammat mitä on Jumalan. Ainakin Ollin tapauksessa. Diu diu diu diu ja pienet sille.
Olli ei lähde tuomitsemaan uskovaisena, vaan antaa vakavan varotuksen esim, Kokkolan puumalle🤣🤣🦜
Ollille tiedoksi uteliaisuuteensa ja maalliseen kateuuteensa.
Mikä on papin palkka?
Keskimääräinen kuukausipalkka tehtävänimikkeelle Pappi on 3 917 euroa kuukaudessa. Palkka oli yksityisellä sektorilla 3 917 € (1905 yksittäistä palkkaa). Keskipalkka perustuu koko maan palkkatietoihin vuodelta 2021. Keskipalkka kasvoi 39 € (1,0 %) vuodesta 2020 vuoteen 2021.
Kappalainen palkka eri työnantajilla
Pk Seutu Kappalainen 1 palkka noin 3 429 - 4 191 €
Helsingin Seurakuntayhtymä Kappalainen 1 palkka noin 3 366 - 4 114 €
Seurakunta Kappalainen 1 palkka noin 3 449 - 4 215 €
Tulee lapsuuden muistot mieleen, kun mentiin kakarana diu diu dui diu,
Vieläkö papit ja kappalaiset kuuluvat lahtari porvaristoon, Nais ja homo papitkin???
Olli anoo anteeksi antoa ihmisiltä vaikka synnit tulisi tunnustaa Jumalalle (ei ihmiselle tai ihmisille) ja rukoilla riippuvuuksista eroon pääsyä Jumalalta.
Välillä Olli myöntää epätäydellisyytensä mutta toisinaan hänen puheensa voidaan ymmärtää siten kuin hän psykologisesti laittaisi itsensä muiden yläpuolelle.
Melkoisia palkkoja sellaisille, joilla ei ole minkäänlaista tulosvastuullisuutta, eikä pakkoa puhua totta.
Voi vetää vaikka mitä satuja ja palkka juoksee.
Erotkaa kirko(i)sta!
Persut on valeoppositio, jokainen joka politiikkaa tutkii kulissien takaa tietää sen. Pienpuolueet paljon parempi vaihtoehto jos tarkoitus on Suomea nostaa.
Meidän äiti tekee parempaa ruokaa, kun teidän äidit yhteensä. Toisin sanoen demarit eduskunnassa ajavat ihmisten asiaa ja näiden hyvinvointia paremmin kaikkien puolueena.
Suomi ei nouse minnekään vaalipetos on voimissaan meilläkin.Ennakkoäänestyksen takia ehtivät hyvin "säätää" hieman saatuja ääniä.Youtubesta oli poistettu todisteita esitelleen video.Samaa patskaa kuin jenkkilässä nyt taas kävi.
Ei ole kuvattu. olisi voinut olla kuvattu. Venäjällä vaalit käydään aina rehellisesti, vieläpä vieraalla maalla Ukrainassa. Ukrainan pahat sedät sitten vaan tulevat ja kumoavat vaalituloksen, heittämällä valloittajat pois, omilta vaalimailtaan.
Nyt ryssä on alkanut jalostaa zombiesotilaita, ei taida Suomen Putinistit hurraata huutaa asiasta. Sota Ukrainassa saattaa olla hyvinkin pian ohi. VKK puolue siitä tiedosta ei tunnu olevan kovinkaan iloinen.
Miksi vitussa pitää poistaa toteaminen VKK puolueen innostus rysän valtaamisesta Suomen ja epäillyn siihen VKK puolueen päästä samalla raiskaamaan ja käyttämään huumeita vapaasti. Lähteitä näihin löytyy YouTube Olli Hakalan(vkk.) Minkä minä sille voin ettei Olli tule kertomaan näkemyksiään oikaistakseen käsityksen VKK puolueen linjauksista yhdessä Anu Turtiaisen kanssa.
Olli toivoo lempinimekseen VKK paskatuuletin ja se on tämän muka viinaa ja tupakkaa vetäjän uskovan mielestä Jumalan mielenmukaista. Vai ymmärsinkö nyt oikein pikku Ollin Tube alku lähetyksen.
Olen ymmärtänyt uskossa, edes korkeimpaan voimaan on mahdollisuus parannukseen viinasta ja tupakasta, puhumattakaan uskosta Jumalaan. Ei kovin ole Herra Ollia, johdatellut pois näistä maallisista synneistä.
Mitä jos, Jumala onkin vain tekosyy rahastamiseen hyväuskosilta näille paskatuulettimille.
Vaikeaa on pazkatuulettimia puolustaa, totuus sattuu ja syvältä. Äänestäkää kuitenkin VKK:ta.
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?213809
"Parin viimeisen vuoden aikana politiikka on muuttunut lähinnä vitsiksi ja moni kokee, että ainoa toivo muutokseen on äänestää seuraavissa vaaleissa pienpuolueita, kun isommat puolueet ovat osoittautuneet pettymyksiksi."
Monet on nykyisin tuota mieltä.
Hakala pyrkii taas tulemaan esiin ja pyllistelemään porilaisille niin että pasko haisoo!
Kuulemma oli muutama päivä sitten VKK Pori perustamiskokokuksessa ollut mukana. Haha!
Eipä enää vaihtoehtoja ollut kun on monessa puolueessa jo käynyt. Sellainen pikku-olli se!
Olli ryypännyt viinaa oikein urakkalla viime torstaina että naama ihan punoittaa antabus kuuristq sekä parta ajamatta. Väsynyt nuudeli koko tyyppi. Silti vaan tubessa rääkyy keikkuupi!
SDP on paras puolue! Myös vasemmistoliitto ja vihreät on hyviä. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen blogikirjoituksia. Niissä on tiukkaa faktaa puolueiden tekosista. Hän on kuitenkin lukenut lakia joten tietää mistä kirjoittaa!
Hakalan laki ei ole mikään sana! Yksinkertaista!
Eikö tuo suurnarsisti pöly-olli jo voi jäädä pois sivuun tuosta jostain missä ei oikeasti ole mitenkään mukana saati vaaleilla valittuna eli Hakala ei ole minkään sortin poliitikko prkl! Hän vain esittäå ja ylläpitää kulissejaan tuon VKK homman takia. Viimeisiä viedään Ollin suhteen! Kimmo Toroska yhtä rasittava puuukkeli kans!
MÄÄ EN TAAS JUUTUPESTA VIITTI PALJON MITTÄÄ MUUTA KUUNNELLE KON JUST TÄTÄ OLLIA.
Nii ja Esa Mäkipäätä myös, kai porilainen hänkin on.
Toivotaan että, paremmin kuin nykyinen hallitus.
Mitä toivotaan.
Tuo Hakala haluu vaan parempiin pihvipöytiin isojen poikien kanssa Raatihuoneen kellariin sekä tutkia Porin päättäjien tekemiä syntejä.
Pikku-Ollihan on tuomittu Satakunnan Käräjäoikeudessa syksyllä 2015 tuomittu some kirjoittelusta joka johti kunnianloukkaukseen. Muistaakseni sai sakkotuomion ja 3kk ehdollista. Sellainen mies se siellä huutelee pikku pieruissa tämä Ruosniemen lakupaavi itse. Pröööt!
Eikö saanut lisäksi korvata vastapuolen vaatimat korvaukset muutamilla tuhansilla euroilla. Aika hyvin kymmeniä vuosia uskossa olleelta Ollilta, toisen kunnianloukkaus rikoksesta.
Juu tuli kyllä korvausvelvolliseksi. Olikohan jotain kynppitonnin muistaakseni. No loppuikä jo siinä ulosottoon jos ei lyhennä. Näin Suomessa hommat menee jos todetaan rikoskumppaniksi myöskin. Yhteisvastuu säilyy.
Mikä on kun ei.... Miksi oikeudentuomarit tekevät aina vääriä tuomioita ja Jumalakin Ollia kohtaan mieleisiään päätöksiä, vasten Ollin tahtoa todistetusti, kuten aina. Entä tuleeko VKK puolue Ollia kiusaamaan. Kirjoita yksi, jos kyllä. Kirjoita kaksi, jos mielestäsi ei. Ollikin voi osallistua kaikilla persoonillaan.
Yksi👍🦜
Kaikkien kannattaisi käydä lukemassa Uuninpankkopoika Saku Timosen blogikirjoituksia. Facebookista löytyy. Kirjoittaa aina pelkkää asiaa. Hän on kuitenkin lukenut lakia joten tietää mistä kirjoittaa.
Menkää ja kysykää Rakkolaiselta miten se asia oikein meni niin Olli ei näe enää nälkää. Ruotsalaisia hapansilakoita kontti täynnä tulossa Porin Ruosniemeen. Bon apetit Olli-Pekkanen!
Kuka on Rakkolainen. Alkaako Olli sillikauppiaaksi🤣🤣🤣🦜
Olli pelotellee Suomen lopulla ja tuomitsee muut pelottelijat. Onko kaikki muumit VKK Ollilla laaksossa.
Tarviiko edes kysyä.
Eikös tämä Olli pelannut aikoinaan jalkapalloa PPT:ssä?
Jos on, niin on todennäköisesti Ollin mielestä kiusattu pois seurasta.
Rakkolainen on se ukko joka oli Ollin kans käräjillä.
Mistä Rakkolainen Ollille hermostu, että piti käräjille mennä.
Kumpi voitti käräjät ja mikä oli aiheena? Virtsarakkovaivat vai?
Olli joutui ihan omaa syytään niihin käräjille.
Tuo Rakkolainen oli Porin Kaupungin työntekijä joka kirjoitti kaikenlaisia juttuja porilaisista päättäjistä ja virastoista. Olli jakoi niitå kaikkia nimiä ja juttuja sitten innoissaan facebookissa.
Mitä vittua! Olli ei nyt sitten olisikaan ensin väittämänä VKK ehdokkaana ensivaaleissa, vaan joku olematon tukijäsen.
Jumalan ruoska Putinin sotakoneet yskii ei ole niistäkään VKK tukeman Ollin povaamisille enää uskottavuutta. Käykö niin ettei Jumala kykene tuhoamaan Suomea ryssää hyväksi käyttämällä kuten Olli on antanut ymmärtää.
Kusettaja-Hakala. Ensin esittää jäsentä, sitten ehdokasta ja vielä jälkeen VKK Pori yhdistyksen perustajaksi. Ei juma miten sairaan kipee höpö ukko.
Olli "metsästää" vapaamuurareita. Tukemassaan VKK puolueessa on ainakin Niko “Junnu” Giansanti, tuore Maltan ritari. Missään en ole Ollin kuullut tuomitsevan Junnua vapaamuurarina, näin Olli ajaa selvästi kännissä uskonmiehenä kaksilla rattailla. Tule nyt perustelemaan paskatuuletin asioitasi, tai lopeta nolaamasta oikeasti aitoja uskossa olevia.
Miksi paskatuuletin ei vastaa onko ryyppy jäänyt päälle.
Ford autoon jää ryyppy päälle. GM viidakon legenda, Ford ei ole auto, eikä piika ihminen.
Helposti, kaikki vastikkeelliset tuet muutetaan terveille kansalaisille vastikkeelisiksi ja niitä voi saada vain tekemällä yleishyödyllisiä töitä kuntien, kaupunkien ja valtion palveluksessa kansalaisen osaamisen ja taitojen mukaan. Ellei muuhun ole, niin voi kerätä vaikka risuja ja roskia kuntien, kaupunkien ja valtion omistamilta alueilta ja metsistä.
Onkohan Olli tänään klo 17 aikaan vielä kuinka krapulainen ja rähjääntymyt naamataulu? Itsesäälissä elävå taksari ei oo kyllä valttia. Paskan tärkee lätinä käy ja kuolinkellot soi!
Suosittelen kaikille Uuninpankkopoika Saku Timosen blogikirjoituksia. Niistä saat oikean kuvan asioiden kulusta. Hän on kuitenkin lukenut lakia joten tietää mistä kirjoittaa.
Pressut työllistää! SDP ei työllistä ketään. Suuri on ero! SDP lupaa vain kurjuutta velkarahalla.
Jaaha jaaha. Miten tämä persujen ihme työllistäminen tapahtuu.
Kirjoittaako Jori Eskolin vielä blogia?
Voi hellanduudeli mitä piperrystä ja vallan himoa siellä aikovat synnyttää?🤣😂😅
Vantaalla ko?
Ääntä perkele! taisi olla bpogin nimi?
Asuuko natsitonttu vielä Mikkeli ssä? Varis verkoston mukaan kyllä! Osaako joku vahvistaa?!
Elo kapina! Kapina elo! Kaloepina...
SAFKA suomen antivfasistinen komidea. DanK
Kumisilmä-jari on legenda!!!
4 kk päästä on jo vaalitkin ohi niin sitten nähdään kenen eväitä Olli Hakala vielä syö kun ensin kitisee ja vinkuu kun ei äänet riitä eduskuntaan. Piipertäjä vois sit siihen jo vihdoin lopettaa...
En ymmärrä noita hörhöjä kuten Olli. Olli on hyväksymässä Suomen valloittamisen Jumalan mielenmukaisena. Kuitenkaan sitten koronarokotukset ei ole Jumalaan mielenmukaisia, vaikka hörhöt väittää sen lisänneen kuolleisuutta maailmalla eikä itse korona puhjetessaan. Ukrainassa kaatuu ryssää kuin heinää. No nyt sitten, mitä meni ottamaan ryssä koronarokotteen, joka ei tai on Jumalan mielenmukainen tuote. Myös edelleenkään vielä yksikään Ollin povaama asia ei ole toteutunut, eikä toteudu.
Tutkimus: Suuryritykset pitävät Suomen velkaantumista hallitsemattomana.
SUOMALAISET suuryritykset ovat huolissaan valtion velkaantumisesta, kertoo OP:n suuryritystutkimus.
Tutkimukseen vastanneista yritysjohtajista yli 97 prosenttia piti valtion velkaantumista hallitsemattomana.
Katsokaa nyt saatana noita oikeisto persuja mitä ne höpisee. Jos Purra, Turtiainen ja Orpon, annetaan hallita Suomea, on se köyhän kohtalo keskituloisille ja mitä luulette, miten käy niiden tulevien vähäisen toimeentulon alapuolella oleville. Suomi ei ole ainoa maa joka ottaa velkaa kansalaisten hyvinvointiin.
Kuka sitten ajaisi yritysten etuja jollei mainittu kolmikko. Palkkoja laskemalla kikyttäen ja työttömiä kyykyttäen aktiivimallia käyttäen ja irtisanomisen suojaa madaltaen, terveys palveluja siirtäen yksityisille yrityksille kaatamalla soten. Kiitos myös jo etukäteen VKKn, luovuttamista Suomen maista Tsaariksi itsensä nostamalle Putinille.
Tunnetko sinä Dan koivulaalson?
Mitä sinä sillä vastauksella tekisit,paljonko sinä olet muuten työllistänyt.
Työllistän aika monta avustajaa. En kylläkään itse maksa heidän palkkoja. Te maksatte. Iso kiitos teille kun olette mukana yhteisissä talkoissa. Suomalaisten etua kumminkin ajattelemme.
Tota noi nii...
Hakalan taksipalvelu on perseestä viikonloppuisin! Ollin Humalan sanaan voin enää todella luottaa kun krapulapaskat väänsi tielle.
Nyt näkyy muuten Satakunnankadulla olevan VKK puolueen mainokset ikkunoissa kiinni.
Oliko myös suomen lippu pystyasennossa, risti väärinpäin ja Venäjän vaaka asennossa värit oikeinpäin. Vitun Putinisti VKK.
Ihme kun on ikkunat ehjät. Persut naapurina samassa rakennuksessa niin kyllä vituttaa!
Blm on nyrkki pystyssä!
Hesassa Putinin Helsinki ilman natseja väki liikkeellä...
AZOV, on FAKTUAALISESTI NATSEJA....
Putinin masinoima Helsinki ilman natseja. Miten nämä saavat vapaasti vielä kulkea Suomessa?
Putinilla on kädet veressä, tai siis muiden ryssien kädet Ukrainassa, niin eivät ehdi vielä valloittamaan Suomea. Kuulemma aseetkin on käymässä vähiin lännen teknologia kaupan loputtua.
Heti 200 000 työpaikkaa kun kaikki tummat lähetetään kotiinsa.
Kyllä olisi paljon tyhjiä pitsa kiinteistöjä ja asuntoja sekä käytettyjä autoja se jälkeeen myynnissä. Siinä näiden asunto/auto keinottelija alojen persut taputtaisivat käsiään.
Persujen ajama maatilojen karja ja viljely tukeminen, saisi myös kolauksen.
Paljonko näitä oikeisto persuja, olisi pitsan vääntäjiksi tilalle.
Mikä on Olli Hakalan vastuu tästä kurjuudesta?
Olli ei pitsaa väännä. Valittaa vaan Suomalaisten kiusaavan sitä ja syö 600-700 euron kuukaudessa maksavia vaihtoehtolääkitystä, taxin ratissa. Minä en ainakaan tiedä yhtään vaihtoehto mielialalääkettä joka korvaisi klotsapiinin.
Lukeeko raamatussa jossain kohtaa lääkkeistä, tai paremmin niiden käyttämättömyydestä.
Pihalla pimeää ja kylmää, nyt on "lääkkeille" käyttöä.
Helsinki ilman natseja!
Jaa on vai. Eikö edes persuja ,vai sama asia.
Vai helsingin natsit... näytä yksikin natsi sieltä et takuulla löydä ainoatakaan.
kommareita sen sijaan on pilvin pimein, ja siksi tämä maakin syöksyy suohon.tavjakin oli stasin porukoita ja lipponen.
Sen tiitisen listan saisi jo julkistaa niin kansa voi sitten miettiä kuka kuuluu linnaan (ei presidentin) ja kuka ei.
natseista puheen ollen, azov pataljoona on nimenomaan noita heilaajiasi joita kovin kaipaat.azov pataljoonan koulutti amerikan armeija.yhteiskuvia heilausten kera on pilvin pimein jaossa, sekä videota.
kaikki kommarit, tulisi kuljettaa rajalle, laittaa "ei saa palauttaa" tarra pemppuun ja potkaista toiselle puolelle kommaroimaan.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000009253669.html
Kiuru näyttää Hakalalle että Jumalan sana ei pääse läpi millään ilveellä eikä irvistelyllä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b21e460e-a6c8-4286-9cd9-e020370f9e02
Vetoaa nuo toisetkin fundamentalistit näköjään Jumalan tahtoon - VKK täynnä rienausta!
Ei paljon iloksi muuta VKK on entiset persut.
Varis verkosto ottaa vallan! Turha väittää muuta.
Niin kauan kuin Hakala on mukana VKK porukassa, ketään ei Satakunnassa saati sitten Porissa liity mukaan toimintaan millään tavalla!
Mää taas en viitti juutupesta paljon muuta kuunnella kun just tätä Hakalaa.
Niin ja Esa Mäkipäätä myös, Hänkin kuuluu olevan porilaisia.
Olli on sanonko....
koklasin kuunnella Mäkipäätä, puhuu melkein paremmin kuin Olli konsanaan ;-)
Sää oletkin itte Hakala niin siksi säääää kuuntelet ittees ja ketään muuta ei kiinnosta sua kuunnella.
Hän on mun, hän on mun lökäpöksyni mun, ujo laiha ja muutenkin arka. Laulaa Anus Turtiainen(vkk.) Vai onko. Ei ole vielä kuulunut Ron Jeremias Hakalaa valitun VKK ehdokkaaksi, siis Olli Hakalaa ei ole ehdokkaana.
Saatanalliset säkeet.
Valta Kuuluu Kremlille =VKK puolue kutsuu Putinin valloittamaan rukouksillaan Suomen.
Persut ja liike nyt tekivät vaaliliiton Porissa.
Mitä se tarkoittaa.
Kaksi oikeisto, keskustalaista puoluetta. Toinen Nato ja toinen Venäjä myönteinen.
Missä tahansa narsisteja onkaan niin siellä ollaan tukkanuottasilla, erikoista että näitä vammaisia saa toimia politiikan parissa päättämässä yhteisistä asioista.
Näin on. VKK sekoittaa uskonnon politiikkaan huuu huuuh. Salaliitto teoria ei kuulu politiikkaan.
Näin se vaan on.
Onko sekin VKK pikku Ollin vaatimus liittyä Venäjään.
Paavo Lipponen SDP.
Juu ja Anton Rönnholmi.
Iltaa Antonillekin.
On pikkuOlli, vaikeaa saada kalasteltua sinulle ääniä, kun et yhtään itse ole mukana vaikuttamassa. Oletko alkanut häpeämään VKK puoluetta, vai ne sinua.
SDP = Suomi Denatsifikoidaan Putinille.
Olli voisi antaa vaalilupauksen, jossa eduskunnan on aloittavan istunnon aina Jumalanpalveluksella ja istunnot on sisällöltään oltava myöskin pelkästään Jumalan mielenmukaisia, sekä Venäjän Putinin. Aamen.
Joulusaunavihdat on Ollin omissa pöksyissä!
Rönnnholmi
No ni! Nyt se Olli Hakala(vkk,) myrkyn lykkäsi, arvostelemalla Tupe lähetyksessään entistä työnjohtajaansa.
Olli käytti yksipuolista "totuutta" työnantajaansa vastaan, joka antoi laillisen irtisanomisen Ollille Porin kaupungilta. Ei se Olli niin mene väittämälläsi tavalla taaskaan tämäkin.
Myöskään nyt ei vastapuoli pääse asioita oikaisemaan, muuta kuin raastuvan kautta.
Se mainostamasi kellosta saadun myyntinä joulurahaksi, kun nyt ei riitä alkuunkaan oikeudenkäynti kulujen ja korvausten kattamiseen hävinneenä. Näin se vaan menee.
Kerros Olli, mitä se edellinen kunnianloukkaus korvaukset sinulle tuli maksamaan. Miksi nyt haluat maksaa lisää väittämällä sinun saavan oikeutta käydä 10 vuotta jälkikäteen asioilla kokonaisvaltaisesti, tänään tehdyllä kunnianloukkauksellasi. Ei se että joku on vapaamuurari oikeuta sinua sen kunniaa loukkaamaan. Että näin neuvottuna putsaa itse kanavasi, tai laita se kiinni levittämästä rikollista asiaa.
Jos Olli on uskovainen kuten kertoo niin miksi monet Porin seudun uskovaiset katsoo että, Olli on vain tekopyhä hurskastelija? Miksi Olli riidoissa monien uskovaisten kanssa ja estää jopa SirSeikoshan seuraajia aktiivisemmin uskovaisten pääsyn lähetyksiinsä. Ja bannaa uskovaisia jopa aktiivisemmin kuin niin "papukaija parvia". Olli ei tästä debatista tosin tiedä koska Olli puolestaan estetty heidän platformeistaan.
Olli kirjoittaa omia lisäysiä raamattuun ja puhuu alistavasti muista uskossa olevista. Olli selittää raamattu kädessä Putinin voivan pelastaa Suomen.
SDP = Suomi Denatsifikoidaan Putinille. Vihervasurit on jo aloittanut työnsä kremlille Helsinki ilman natseja toimilla.
Taksi Ollilla rahasta ei taida olla kiinni kun vähän väliä kuin heräte ostoksina hankkii autoja hetken mielijohteesta. Eihän sillä se sporttinen mersukaan kauan ollut kun oli vaihtanut toiseen autoon. Mutta on hänellä useampia hienoja autoja tiluksillaan.
Hyvin menee mutta menköön. Kuitenkin Ollin mielestä kaupankassa johtaa Suomen hallitusta huonosti ja ylpeänä sanoo muille, tehkää paremmin kuin hän, jos osaatte.
Miksi niitä 80 luvulla sanottiin, oliko ollut auto-koijareita.
Olli toimii Jumalan mielenmukaisesti. Ostaa kellon 300 eurolla ja myy käytettynä samaan hintaan "saadakseen" itselleen joulu rahaa? Elääkö Olli avioliiton ulkopuolista elämää, vai onko politisoinut sen, kun kutsuu puolisoa hallitukseksi.
Siis Hakala on oikeesti entinen autojobbari. Mutta siitä on jo paljon aikaa kun Olli itse oli täysin tavallinen tallaaja ja maallikko. Totuus velvoittaa tuotakin käytettejen kaarojen myyjää
Entä se nyt avioliiton ulkopuolinen elämä Jumalan silmien edessä, vetäen myös tupakkaa ja juoden viinaa.
Allahia pääsee kellariin piiloon, sinne se ei näe. Ollin kannattaisi kääntyä Islaminuskoon, sopisi tuo jumalaton tupakan ja viinan läträys paremmin. Mikä parasta, niin voisi olla monta "hallitusta" samaan aikaan. Siitäkö minä, minä lahko johtaja Olli kovasti pitäisikin.
SDP on paras puolue!
SDP on hoitanut kaikki kuntoon Suomessa. Eihän tänne enää muita puolueita tarvita?
Voiko toisin väittää ja jos, niin perustelut sille.
https://laitonlehti.net/2022/12/18/hulluuden-huippu-vkk-ei-vielakaan-kerro-eduskuntavaaliehdokkaidensa-nimia-kotisivullaan/
Hakala ei vieläkään ehdolla :D Pelkkä höpö höpö ukko ja kipeä fundamentalisti paska, Leikin loppu
En usko heilauttavan jälkeen jäänyttä narsistia.
Olisiko paskatuuletin saanut jälleen kerran potkut, nyt VKK:sta.
Johan se Olli siellä VKK:ssa, olikin. Onko seuraava Harkimon LiikeNyt.
Pori on menettänyt kuuluisuuksia, kuten Ahlaisten Heikki, linkku Veksa, Porin Matti, mutta on meillä sentään vielä Pikku Olli.
Luulisi kaikkien äänestävän SDP tä. He ovat kuitenkin saaneet laitettua kaikki asiat Suomessa kuntoon.
Itse olen
Aktiivisesti mainostanut SDP tä. Toivottavasti myös loputkin suomalaisista tulevat järkiinsä ja äänestävät tätä kaikkien suomalaisten puoluetta.
Hölmöjen haihattelijoiden hyväveli puolue sehän on Porissa vuosikymmenet nähty.
Ei olisi porissa näin hyvin asiat mikäli SDP ei olisi ollut vallan kahvassa.
Hei. Olen kiinnostunut SDP:n toiminnasta. Mitä kautta saisin lisätietoa puolueen toiminnasta. Ja miten pystyn liittymään puolueen toimintaan? Saanko osallistua talkoolla heidän toimintaan?
Mene ihmeessä ottamaan lääkkeesi mahdollisimman pian ettet sekoa.
Komppaan. Sdp oli kyllä kahvassa kiinni.
Nyt alkaa jyrkkä alamäki. Sanokaa mun sanoneen. Kykypuolue ja muut jätesäkkiväet ajaa kaupungin konkurssiin.
Kiurukin vehkeiltiin ulos valinnoista!
Sammakkoleivos joutaa kaatopaikalle
Miksi persuista eroitetiin kolme valtuustonjäsentä.
Ismo Läntisen vitutuksen jälkiseuraamus. Äänestivät väärin palloiluhallin rakennuksesta
Hehe-heh ku sää ootki tyätön kato, mää oonki töis, palkkaaki tullee oikee tuet €9/pvä
Äänestä SDP tä jatkossa. Ei tarvitse enää valittaa huonosta palkasta. SDP on duunareiden, pienituloisten ja kaikkein huonoimmassa asemassa olevien asialla.
Muistakaa että Hakala syö myöskin teidän äitien ruuat! Jääkaapin tyhjennyksen Suomen mestari
Bingolappu Simo muistaa myös kans äänestää!
Paskatuulettimelle on tärkeämpää saada kerjäämällä kerjäten Tubessa yläpeukaloita, kuin VKK:lle ääniä vaaleissa.
Olli Hakala(vkk,) arvostelee vahtimestarina, kaupankassa pääministeri Sanna Marinia (sdp.) Kyvyttömyydestä hoitaa Suomen asioita.
Mene nyt muualle keskustelemaan itsesi kanssa. Nyt on tärkeämpää keskustella kuinka saataisiin kaikki äänestämään SDP:tä. Älä tule enää jankkaamaan näitä olemattomia asioita joilla ei ole mitään merkitystä. Toivottavasti loputkin ihmiset tulevat järkiinsä ja äänestävät SDP tä.
Nooh. Minä tuon vaan esiin näiden oikeistolaisten foliohattu käyttäjien näkemyksistä valittajina itseään vastaan. Persu ja VKK:n köyhät äänestäjät kuvittelee kehitysapurahan tulevan heidän tililleen suoraan, jos se lakattaisiin maksamasta kehitysmaihin. Jos sen kaikki maat lakkaisivat maksamasta, niin arvatkaas ketkä tulisivat vielä suurimmissa määrin pyytämään turvapaikkaa Suomesta, sen jälkeen.
SDP:stä sitä ääntä on pidettävä. Kyllä jokainen terve järkinen huomaa kuinka mallikkaasti asiat ovat nyt hoituneet. Pitää saada loputkin äänestämään demareita. Oletko persu vai vkk kun kokoajan mainostat heitä?
Vappusatasta odotellessa ei ole vielä näkynyt tilillä?
Ensin pitää olla eläkkeellä ja jos on niin nyt tulossa lisäksi 6,8 prosentin korotus.
Tuo satanen tulee kaikille joille Rinne sen lupasi! Älkää kirjoitelko valheita! SDP on ainoa puolue jonka lupauksiin voi luottaa!
Näin se on. Joku vaan kertoisi mihin tarvitaan hämmentäjä puolueita persuja ja vkk:ta. Olli on kymmeniä vuosi uhonnut olevansa kaikki tietävä poliitikko, tällä kertaa vkk:n riveissä. Nyt on vain käynyt niin, ettei Olli halua niitä oppimiaan viisauksia jostain syystä muille kertoa.
SDP ja vasemmistoliitto ajaa työläisten asioita. Koskaan ei duunarin asiat ole olleet paremmin kuin tämän hallituksen aikana.
Tämän kyllä olisi jo aika AY- liikkeet alkavan myös huomaamaan .
Ollin touhut loppuu taksihomma jo konkassa sekä VKK ehdokkuus poistetaan. Parempi näin
Kallista yrittämistä kieltämättä.
Vaan olinhan tuota minnäin jo 1960 luvulla VPK. n poikaosastossa.
Tämä Vkk-puolue vaikuttaa varteen otettavalta vaihtoehdolta 👍
Runkkareita ringissä🙏
VKK=valta kuuluu kansalle. Näinhän sen pitäisi olla!!!
Joko on Olli Hakala vkk vaali listoilla.
Hakalan matalan kavala älykkyys se nyt vaan ei riitä kuntavaaleissa saati edes kirkkovaakeissa. Puhumattakaan tämä kitisijä eduskunnassa lihoamassa ja syömässä meidän laskuumme "Jumalan sanan" nimissä selitellen kuin joku doping hiuhtäjä. Muuttakoot Olli tuonne Israeliin!
Olli on jumalan mijäs.
Tuo VKK vaikuttaa todella varteenotettavalta vaihtoehdolta! Verrattuna noihin vanhoihin puolueisiin joissa suhmuroidaan rahaa omiin taskuihin.
Perussuomalaiset nousi gallupissa jo toiseksi!
Ikää ja rahaa on sen verran pelkästään omalla kohdalla, ettei enää väliä onko oikeisto vallassa. Lääkäriin pääsee hyvin yksityiselle ja lääkkeet saa edelleen apteektista. Voin jopa äänestäkin nyt eläkeläisenä perussuomalaisia takinkääntäjiä, koska aivan sama kun liitytään kuitenkin Natoon vielä tämän hallituksen alkamalla tavalla. Työläisiä ja köyhtyviä sairaita voi tulla sääli joka on sekin se sääli sairautta, jonka perussuomalaiset hyvin jo tietääkin.
Mutta voiko Persuihin luottaa? https://keskustelu.suomi24.fi/t/17680822/kovaa-persukritiikkia-tampereelta
Ei ole pelkoo että persut olis hallituksessa vaikka voittaisi vaalit pystyyn koska muut puolueet eivät mene kimppaan persujen kanssa näin tämä politiikka on Suomi nimisessä tasavallassa.Samaa vanhaa rataa m tullee menemään poliittinen teatteri jatkossakin ja pressan vaaleissa samoin Sauli on poikkeus mutta sen jälkeen tulee taas naurettavia pellejä saatte nähdä.Maailmassa pitää olla kansalle huvinsa muusta viis.
Petteri orpo jo kertoi voivansa helposti persujen kanssa olla hallituksessa.
Teatteriahan se on, kaikki.Turha edes kuvitella että yksikään puolue olisi oman kansan etua ajamassa.
Persut on jo monenkin, koska taas on entisen SMP linjoilla.
Miten ihmeessä suomalaiset ovat rikastuneet demari hallituksen aikana, äänestääkseen kokoomusta ja oikeisto perussuomalaista.
"Olli Hakala
Jokohan Suomen esivallassa olisi tullut aika takaisin puolueettomuudelle ja
Itsenäisyydelle & Paasikivi ja Kekkosen linjalle? Takaisin aika myös
presidentti Kyösti Kallion tyyliseen radiorukous puheeseen 6.12.1939, sekä
turvassamme Raamatun Sanaan & Psalmiin 50:15 vanhan käännöksen?
-Jokohan vihdoinkin Suomessa olisi kollektiivisesti aika aidon totuuden,
jokapäiväisen saatanallisen manipulaation ja valehtelun sijaan?
Siksi Satakunnasta 58 vuotias perheellinen autoilija -Satakunnan Olli-
eduskuntaan 2023!"
Syvä syvä huokaus.
Olli eduskuntaan! Saadaan 50:15 perustavia psalmin lakeja suomalaisille ja varsinkin vapaamuurareille.
Olli on jo toivottanut ryssän Suomeen, miksi perustaa uutta hallitusta, kun sen Putin kuitenkin itse tekee.
Missä Ollin ja VKK:n vaalilupausten faktat.
Voi luoja mitä poppoota on VKK väellä. Suoraan helvetistä revitty, herra armahda ja suojele näiltä puupäiltä meitä.
Olishan se hauskaa kun saataisiin joku uusi luupää motkottamaan ja teatteria sekoittamaan.Aiemmin oli tony halme, ja on ollut mikko "poppaloora" alatalo, kaikenlaisia vitipää ozaneita jne, essay ähhh kävelijä jne jne pellejä.
Tarvittaisiin pellekerhoon uusi pelle, mielisairaalan osastolta suoraan mutisemaan kun ei tämän maan asiat miksikään muutu Suomea ohjataan EU:sta muutenkin joten lisää pellejä vaan.
Ollia ollaan siitä varten yritetty politiikan terävämpään kärkeen, juurikin viihdyttäjäksi koska ei siitä mihinkään muuhun ole. Kuka hullu mustaa raamattua levittävää pelleä tosissaan voi ottaa.
Äläpäs ny, mää en juutupesta paljon muuta kuuntelekkaan kon just tätä Ollia.
Niin ja Esa Mäkipäätä tietysti myös, porilaisia hänkin.
Olen aikaisemmin äänestänyt kokoomusta mutta nyt tutustuttuani VKK puolueeseen taidankin äänestää heitä!
Kokkareesta Putinisiksi. Onneksi olkoon.
Mun piti laittaa tähän väliin jotain, mutta unohdin kokonaan mitä se oli.
Tammikuussa 2021 Black Lives Matter -järjestö voitti Olof Palme -rauhanpalkinnon.
Mitä siihen sanot kun A-ryhmä oli Varisverkoston ohella Helsinki Ilman Natseja -mielenosoitusten tukijana? Tapahtumien viestinä oli, että tukijat haluavat "Helsingin ja Suomen ilman natseja". 2000-3000 osallistujaa keränneessä kulkueessa liehui punamustia anarkistilippuja.
Niin, ryhmä osallistui 2014 itsenäisyyspäivänä järjestettyyn Luokkaretki lähiöst linnaan -mielenosoitukseen, jossa tapahtui paljon vahingontekoja, kuten toistakymmentä autoa vandalisointiin ja useiden kauppojen ikkunoita tuhottiin. Tunnetuimmassa kuvassa mielenosoituksesta nuoret heittävät pyörätelineen kaupan ikkunaan.
Niin kauan kuin joudumme osoittamaan mieltämme natseja vastaan, tarvitaan siihen meidän kaikkien panos!
Hyvä että ennen vaaleja tuli totuus esiin uutisissa ettei ne muutamat ukrainalaisetkaan työllisty Suomessa vaikka haluaisivatkin, muista moniosaajista puhumattakaan. Oikeistovihervasut rummuttavat että meillä on työvoimapula
AFA-vihollinen-siat-triangeli näyttäisi siis olevan avainasemassa. Kun poliisi suojelee natseja demoissa, AFA joutuu tappelemaan poliisin kanssa, mikä johtaa AFAn marginalisoitumiseen ja jatkuvaan katutappeluun!
Dan Koivulaakso antoi esimerkin "mukilointimatkalla" olevien natsien kimppuun käymisestä odottamatta sitä, että "rasistinen poliisilaitos" ehtii tutkia asian.
Sinä, normaali nuori: älä ole natsi-trolli, vaan kuuntele Li Anderssonia! – Natsi vaanii sieluasi!
Se oli paha kun Olly Hällakaa oli Puuvillassa ja lähti kuin ilmestyskirjan peto sen yhden miehen perään ja huusi rasisti haukkuja hei rasisti haukkuja. Näin sellaisen videon joskus aiemmin. Onko Pori paikka?
Vikat blokit suurdemossa vasta liikkeelle ja joudun lähtemään jo kotimatkalle. Mahtava tunnelma, huhut sanovat 100-200k osallistujaa!
Mikkelissä asuu natsitonttu!
Saksan kommunistipuolue KPD perusti puolisotilaallisen Antifaschistische Aktion -järjestön, josta Antifan nimi tulee. Rahoituksensa KPD sai Stalinin johtamalta Kominternilta.
Niin ja Suomen Antifa perustettiin Vasemmistonuorten toimistolla vuonna 1994 ja venäläismielinen Suomen Antifasistinen Komitea vuonna 2009!
Pikku VKK Olli hoi vastauksiasi odotellaan. Miten parannat omasta mielestäsi työllisyyttä toimeentulonsa Suomessa.
Antifa hyväksyy väkivallan käytön ja he naamioituvat katutappeluita varten.
Kommunistien KPD-puolueen vaaleja 1932 varten perustama Antifaschistische Aktion, josta Antifan nimikin tulee. Sen oli määrä olla natsien SA:n tapainen puolisotilaallinen tai miliisijärjestö.
-Osa meistä lähti tänään iltapäivällä vuorille harjoittelemaan. Olemme valmiita lyömään jokaista natsia, joka seisoo tiellämme! Tässä me olemme ilman naamioita… Mitä aiot nyt tehdä?
Toukokuussa olimme mukana järjestämässä Helsinki ilman natseja fest-keikkaa Helsingin Lepakkomiehessä.
Mitä raamattu siihen sanoo.
"Paljon on ollut puhetta siitä, että äänestämällä ei voi vaikuttaa, mutta näissä vaaleissa ainakin vielä kannattaa yrittää sitäkin vaihtoehtoa. Jos mahdollisimman paljon ääniä saadaan kanavoitua pois isommilta puolueilta ja siirrettyä joillekin rauhantahtoisille ja järkevää politiikkaa tekeville pienpuolueille, niin silloin tilanne näyttäisi paremmalta, eikä suunta jatkuisi niin huonona mihin nykyisen eduskunnan toimesta ollaan jouduttu."
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?220731
Tuon kirjoituksen perusteella Olli on oikeilla jäljillä. Onkohan Persuihin mennyt usko jo monelta muultakin?
Ollin mielestä pienpuolueille sataa myrsky paskaa tuulettimeen.
VKK puolueen Ano Turtiainen on yllättäen ilmoittanut puolueensa äärivasemmistolaiseksi pitääkö paikkaansa.
Satakunnan pikku Olli Hakala(vkk,), aloittaa myöhästyneen vaalikampanjan kyselemällä vaalityö apua lahkolaisiltaan. Hiljaa vanhaa pannaan ja oikein vanhaa ei panna lainkaan, sanoo vanha raamatullinen sananlasku.
Kumpi vastustaa natseja väkevämmin Antifa vai Putin. Samalla puolella näyttävät joka tapauksessa olevan.
Varisverkoston kotisivuja, huomaa sanojen ”natsi”, ”uusnatsi” ja ”fasisti” toistuvan jokaisessa artikkelissa kymmeniä kertoja. Tekstejä ei selvästikään ole tarkoitettu kenellekään, jolla on rahtunenkin itsenäistä ajattelukykyä. Ne pyrkivät vain paukuttamaan oikeaa oppia tajuntaan maanisella toistolla. Ne ovat etäällä jopa tavanomaisesta poliittisesta propagandasta ja lähestyvät uskonlahkojen retoriikkaa.
Viesteissään Koivulaakso kutsui poliiseja sioiksi ja pasifismia vakavaksi mielenhäiriöksi. Hän peräänkuulutti ”erittäin brutaalia antifasistista toimintaa” ja ”taktista väkivaltaa” ja oli huolissaan siitä, että ”räikeästi rasistinen” poliisi ”suojelee natseja”.
”TAVALLINEN IHMINEN ei mene kertomaan itsestäänselvyyksiä. Kuten sitä, että ihmisoikeus kuuluu kaikille. Siksi keskustelupalstoilla meuhkaavat vain hullut”, sanoo bloggaaja Jori Eskolin!
Kutsun sinutkin rakentamaan SKP:tä, joka on avoin niin jäsenten kuin muidenkin mielipiteille ja kokemuksille.
Tule mukaan voimistamaan SKP:tä, jonka toiminnassa yhdistyvät työväenluokan kansainvälinen solidaarisuus ja Suomen kansallisten etujen puolustaminen, luokkataistelu ja vastuu koko ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudesta.
Kaikista näistä syistä sanomme tänäänkin Kommunistisen puolueen manifestin tavoin: Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
SKP vaatii työntekijöiden irtisanomissuojan lainsäädännöllistä parantamista joukkoirtisanomistilanteissa. Tarvitaan vähintään irtisanomisajan palkan päälle maksettava puolen vuoden palkkaa vastaava irtisanomisraha. Lisäksi valtiovallan velvollisuudeksi tulee määrätä perustamaan korvaavia työpaikkoja tarjoavaa valtion omistukseen jäävää tuotannollista tai palvelu- tahi muuta toimintaa.
En löytänyt montakaan viitettä Leninin. Oletko hylännyt hänen oppinsa liittyen kommunismiin? Täytyykö etsiä marxilais-leniniläistä ideologiaa muualta vai onko SKP:ssä vielä tilausta tällaiselle?
Pidämme edelleen toiminnassamme vahvasti mukana Leninin ajattelua ja teorioita. Onhan jo pelkästään ajatus kommunistisesta puolueesta peräisin Leniniltä. Samoin hänen ajatuksensa kommunistisen lehdistön roolista ovat myös nykypäivän valossa kiinnostavia ja tarpeellisia.
https://www.valtakuuluukansalle.fi/wp/olli-hakala/
Hahaa viikon naurut sain täällä kahvilassa kun nettiä selasin. Voi juma kun on väsynyttä ja elämään kyllästynyttä "vaalitekstiä" taksikuskilla. Tää tyyppihän on ihan täysi vitsi! Raviradan hevosetkin jo nauraa tolle luopiolle.
Onneks SirSeikosha ja kumppanit perkaa tuon väsyneen hapankaalin pois tunkiolle mätimään.
Olli bannaa kaiken keskustelun kanavaltaan. Kerranhan eräs uskovainen kyseli jostain asiasta. Niin Olly vastasi vain että, hän on niin kauan tutkinut raamattua ettei häntä pidä tulla neuvomaan. Tuo uskovainen jatkoi että, tunteehan saatanakin raamatun hyvin. Niin siitäpä sitten bannit. Tämä muistaakseni tapahtui ennenkuin tuo tubettaja aloitti nuo perkauksensa.
Miksi Olli on jotenkin riidoissa monien uskovaisten kanssa? Ja kovasti korostaa miten kaikki seurakunnat on väärässä ja katsoo niidenkin liittyvän vapaamuurareihin joista jatkuvasti puhuu, suorastaan saarnaa.
SirSeikoshan kanavan sisältö vaikuttaa olevan muiden haukkumista sekä valeoppositio Persujen mainostamista. Ei olis paljo varaa muita haukkua jos käsitys politiikasta on niin huonoa että Persuja luullaan oikeaksi oppositioksi.
Olli Hakalan naamataulu poistettu VKK puolueen Satakunnan ehdokaslistalta näköjään tänään. Hurraa!!!!!! Se oli muuten sitten siinä se.
Mää en pualestani taas juutupesta viitti paljon mitään muuta kuunnella kon just tätä Ollia.
Nii ja Esa Mäkipäätä, porilainen okso.
Mäkipään ruokareseptit ovat aivan ihania kaikessa pelkistetyissä muodoissaan.
Mäkipään jutuissa on sentään jotain järkeä ;-)
Vihreät, vasemmistoliitto ja SDP OVAT Parhaita!
Veronmaksajien piikkiin kokoamaan luku- ja kirjoitustaidottomia niin paljon että koko maa luhistuu. No demarien ay-siipi ei kuulu tuohon porukkaan.
Otetaan velkaa lisää. Sitä ei tarvitse maksaa takaisin totesi joku tolvana!
Kuulin että mikäli nykyinen hallitus jatkaa vielä seuraavan kauden niin ottavat maan kaikki työttömät eduskunta avustajiksi!
Kuulin tänään juttua kaupungilla että Hakala lopettanut vaalihommat ja taksipalvelunsa nyt kokonaan. Kiitos Jeesus! Tämä on ihanaa!
Jostain syystä ei ollut uutinen, on jo alusta lähtien tiedetty asia. Yrityksen kaatuminen on tosin vielä toteen näyttämättä joka kylläkin tulee tapahtumaan jossain kohtaa. Aamen.
Eskolinko täällä kirjoittelee?
Akin Lakiapu sanoo miten Hakalan tulee elää!
Furuholm kertoo pikku-ollille suorat sanat!
Eipä siitä saunomisesta Olli mitään ymmärrä valitettavasti. Köyhä yrittäjä Olli kun on.
Olli jätti muhkean puoluetuen saamatta erotettuna VKK puolueen vaali ehdokkaana, jatkaen kuitenkin tuki jäsenenä muille VKK puolueen ehdokkaille? Miten Olli nyt jatkaa uskottavasti uskossa Marinin ja hänen muodostavan hallituksen arvostelua, osa aika Taxi yrittäjänä.
Kumneli hahmo o hakala Freemasonin todistajan terveiset: freemason exite steissön good vibrations 33* aste gangbang twink suomi-finlandia joo jatkakaa eikä irvistellä 🧻
Puheissa köyhä kuten Viheraho mutta kun jotain tarvitaan kyllä rahulia löytyy!
Missä kaikki oravat on? Oletteko nähneet oravia? Ashok Pottu
Oletko mitä mieltä uudesta translaista?
Emmääny siitä translaista sillai tiedäkkää, mut just niinku täältä juutupesta en muuta viitti juuri lukeakakkaam kon just tätä Ollia. Nii ja sitä onkse Esa Mäkipäätätä myös. kuuluu olevan ihan porilaisia myös.
Olli erosi VKK:sta koska VKK vastusti trans lakia.
Itse laitoin mös Esan ruokaojeiden mukaan sapuskaa itselleni, siis niin hyvää etten sanotuksi saa.
Olli latasi" patterinsa" eli ilmeisesti otti lääkkeensä ja alkoi kuitenkin siten sitten eduskunta ehdokkaaksi VKK:n riveissä. No hienoa, nyt saamme nähdä sitten miten saarnamies Olli lukee raamatusta Jeremian kirjasta lakia auttamaan vähäosaisia Suomessa ja helpottamaan Putinin tuloa Suomeen poistamaan Suomi 33 asteen vapaa muurareista. Toivotaan tämän komposti vartijan ymmärtävän oman mädännäisyytensä seuraamukset. Ei mulla muuta.
Jos tämä Olli on osa-eläkkeellä mielenterveys syistä ja toissijaisesti psorin takia? Vaikuttaa kovin hermostuneelta ja kokee tarvetta puhua vapaamuurareista ja on sellaisista kovasti kiinnostunut kun joka lähetyksessä omissaan ja toisten sekä chateissa heistä puhuu🤔
Miten niin jos on mielen terveydellisistä syistä estynyt työn teosta "patterien " aika ajoin loppuvan siksi vetoapua kaivaten jopa omassa Tupe lähetyksessä. Tämän kaltaisia KANSANEDUSTAJIA Suomi kaipaa eikö niin ja oikein Anus Turtiainen rukoillen pyytämään alkamaan jopa kahteen kertaan. No huh huh uskoon ken tahtoo.
Ollin uusi lempinimi on komposti keisari🦜
No jo on miten haisevia on noi Ollin lempinimet. Paska tuuletin, komposti keisari, VKK ehdokas...
Miks vitussa Olli lähtee kuluttamaan aikaansa VKK vaali ehdokkaana, lukemalla äänestäjille Raamattua. Mielestäni ehdokkaiden kuuluisi olla tietoisia Suomen kansalaisten asioista ei Jeesuksen tekemisistä historian kirjoista, kuten ei Suomen historiasta, ne kuuluvat kouluihin ja koulut eduskunnalle jne...
Jos vain saataisiin yksiki 33:n asteen rappari ulos kaapista kertomaan asioista nii mää luulen et se ratkaisisi paljo. Suosittelen edellee vahvasti et lukisitte kaikki Jeremiaan kirjan ja psalmi 50:15 on hyvä muistaa iha ulkoa. Terveisiä täält Noster kaupunki Porista.
juhani julin kertoi jo aikanaan mutta joutui ihka yksin ollessaan aivan vahingossa kuulemma jonkun laitteen alle ja kuoli.kukaan rappari ei tietenkään auttanut siinä mitenkään jotta juhani lopettaisi puhumisen.ei.
juhanin haastattelu on youtubessa vielä kuulemma.
Uuninpankkopoika Saku Timoselta kuulee aina totuuden!
Muuta en edes lue!
Koko VKK puolue on huoltokatkolla. Eipä ketään jäänyt sinne enää Satakunnan vaaliehdokkaaksi.
Yks suurin kusettaja porukka koko VKK. Suuri puhallus ja puhina rahasta. Tulee jäämään rappiolle sanokoot ne profetiat mitä hyvänsä siis!
Selittäjät tuhoo itse itsensä näiden vaalien aikana
Kyllä näin on! Uuninpankkopoika Saku Timonen on paras!
SdPSdPSdPSdP
Kiuru näyttää Hakalalle että Jumalan sana ei pääse läpi millään ilveellä eikä irvistelyllä, ja toivottavasti Dan Koivulaakso lähtisi presidenttiehdokkaaksi.
Tai Ron Jeremias Hakala.
Onko Ollin mielestä VKK:n valheet Jumalan mielisiä.
Suurin osa työttömistä on työhaluttomia /vailla työkykyä . Kukaan ei voi heitä työllistää jos siitä pitäisi maksaa jotain , hehän on sosialitoimen ongelma
Jos se on Jumalan tahto, niin se on hyvä silloin ainakin Ollin mielestä.
Paskatuulettimelle on tärkeämpää saada kerjäämällä kerjäten Tubessa yläpeukaloita, kuin VKK:lle ääniä vaaleissa. Juuri tämän takia olenkin Dan Koivulaakson porukassa!
Olet siis kansanpetturi. Vihervasemmiston äänestäjät ovat isästä perkeleestä.
Minä en äänestä vihreitä, mutta mistä väite kansanpetturi vihreiden äänestäjissä. VKK:ssa on koko isänmaan Suomen pettureita luvaten luovuttaa Suomi raukkamaisesti ryssälle Jumalan nimissä .
Omistaako Olli Hakala(vkk,) Jumalan valtakunnan.
Olen alkanut tulla seuranta tulokseen VKK ja Varsinkin siellä Ollin olevan lähinnä kerettiläinen 33 asteen vapaa muurari.
Unohdin muuten mainita että Dan Koivulaaksossa on presidentti ainesta!
Onko joku aivopesty Ollin kupla lahkolaiseksi.
Mutta joo mielestäni Dan Koivulaakso ja anarkia on ok!
Joo joo, silloinhan Olli Hakalan Jeesustelu on anarkiaa myös jonka kyllä allekirjoitan isänmaallisena ja itsenäisenä suomalaisena.
Lisätään vielä että olen vihervasemmistolainen ja ylpeä siitä!
Saat olla, ei huono.
Tai siis tarkoitin että saan olla.
Ketä nyt mahdetaan tarkoittaa.
Komposti keisari Olli ei vaan vaalityötään laiskana jaksa tehdä..
... ja pahoittelut kaikille että sekoilen itsekseni. Viikonloppu alkoi taas liian aikasin...
Etkö saa veto apua Tupe lähetykseesi kertomaan 15:15 Paavalin kirjasta tai mikä vittu se nyt olikaan.
Anteeksi taas kaikille. En tiedä mitä olen taas tehnyt.. En voi sille mitään että olli Hakalasta on tullut minulle pakkomielle.
Lasketaan joukolla montako kertaa Olli käskee tutkimaan Tupe lähetyksessään asioita. Liberaali humanismi okkultistina uudestisyntyneenä 33 asteen vapaamuurarina VKK politiikkaa vihtahousun raamatunopeilla jota Suomen valtamedia pitää totena, mutta Venäjän media ei.
Ollin lähetys alkoi räväkästi omalla kehulla🦜
Ja lisään vielä että en voi elää päivääkään ilman Ollia. Minulle on kehittynyt viharakkaus suhde. Minä olen samalla lähetystaajuudella varmaankin...
Minä ainakin kuuntelen Ollia, koska Ollin aikana VKK:ssa on alkanut tuhatvuotinen valtakunnan rakentaminen, joka Putinin johdolla on ryssää käyttämällä Jumalan ruoskaksi sen Putini teoillaan Olli nimennyt.
Olen myös sanoittanut reterikin Lindan uudestaan. Sen nimeksi tuli Olli.
Aloitin kuuntelemaan häntä sen jälkeen kun ufot sieppasivat minut toissa jouluna uudellakoivistolla. En ole sen jälkeen saanut Ollia pois mielestäni.
Salen kassa väitti että minun kuuluisi olla pöpilässä kun kerroin kuinka intensiivisesti seuraan Ollin edesottamuksia. Ei ilmeisesti ymmärtänyt että asiakas on aina oikeassa!
Ja lisäksi minulle humanoidit avasivat ”Kaikkiallisen Rakkauden lakeja”, ja ne kertoivat aatteekseen ”ymmärryksen lain”. Ajattelen, että humanoidit saattavat olla tarkkailijoitamme ja kasvattajiamme.
Mihin on Ollin Ruotsilta vaatimat sotakorvaukset jäänyt.
Voisiko joku ystävällisesti kertoa minulle? Vai pitääkö minun taas vierailla humanoidina kaupungin taidenäyttelyssä?
NEKÖ SANNA MARININ SALAAMAT SADATTUHANNET PIILOTYÖTTÖMÄT.
EIHÄN NIITÄ PITÄNYT TYÖTTÖMIÄ OLLA.
Humanoidi soitti eilen ovikelloa täsmällisesti sovittuna aikana. Hän (se?) seisoi ovella vailla pöyhkeyttä ja korulauseita, kädessään S-Marketin muovipussi. Humanoidi esittäytyi ja ojensi lahjan. Se oli luomukaurahiutalepaketti. Silloin tiesin että minun on taas kunneltava Ollin Tubea! Kehui kyllä alussa itseään niin kuin aiemmin mainitsin.
Ehdotan että Persut lupaisivat vappusatasen hoitajille :D
Humanoidit käskivät minua seuraamaan Tupe lähetystä!
Olli eläkeläisenä tietää sen lupaaman vappurahan saaneensa.
Jatkan vielä kommenttiani että tiedän teidän asettuneen vapaaehtoisesti kanaviksi. Tiedän, että monet olentoryhmät ovat jo ottaneet teihin yhteyttä ja vielä useammat tulevat sen tekemään. Teidän kaltaistenne työ on ehdoton edellytys sille, että sivilisaationa selviätte kehityskulun pahimmista karikoista.
Aivan, jotkut kutsuvat sitä raamatunsanaksi jonka Olli lahkolaisineen tulkitsee sen tulevaksi maailmanlopuksi ja näin pelotellen normaaleja ihmisiä ja siten yrittäen muuttaa politikkaa.
Eli tämä on mielestäni keino jolla taistelemme persuja sekä VKK:ta vastaan. Väitän että Olli ei tule pärjäämään humanoidien viisaudelle.
Kertokaa voiko tulla valituksi, tai ylipäänsä hakeutua työkyvyttömänä kansanehdokkaaksi, kuten on nyt Olli tekemässä.
Tämä tietona lisäten Ollin tietävän, ettei lankea syntiin ahneena nostaen kansanedustajan etuja ja työkyvyttömyyseläkettä samaan aikaan. Se on faktaa, ettei Ollia tulla valitsemaan vaan toimimaan vaan kuitenkin VKK Anuksen vasallina, eli palvelijana.
Ja tämä kaikki on faktaa koska Siriuksen lähettiläät ovat kanssamme, heidän valonsa on sininen. Tosiaan tiedän että Ollia ei valita koska olen saanut oikean taajuuden humanoidien kanavaan jossa minulle kerrottiin paskatuulettimen tulevaisuudesta. Mitä VKK tähän mahtaa puolueena reakoida.
Ollille maistuu kaffee ja kampaviineri. Terveydelliset syyt saivat väistyä päätöksenä alkaa VKK riveissä kansanehdokkaaksi.
Se ei kai ole Jumalan vastaista eihän.
VKK on kusettanut porukkaa mutta Olli ei näe eikä ymmärrä mistään mitään. Narsisti kun saa tilaa leikkiä ja olla esillä kuin esikuvansa niin on pahemman luokan nuoleskelija hyypiö tuo Olli. Nyt etsii hyödyllisiä ihmisiä yhteislistaan joka toimii vain ja ainoastaan hänen ehdoillaan. Hakalan laki on kuin suoraan Hammurabin lakikirjasta. Piho on profeetta ja Turtiainen jeesusteleva. Levelin valta kasvoi. Nyt VKK on erehtymätön Opa räppi gangsta puolue...
Ja Leveli on Ollin vihaama vapaa muurari no huuhuu.
No Hakalan pakko sietää ja olla hiljaa kun Slim ja Junnu vetää nyt johtoja eikä häntä pyydetty tehtäviin. Voi Pikku Ollia kun ei päässy Anon selän taa piiloon lentäviä kakkuja ja vihanneksia :D Vallan puute se ketuttaa miestä
Onko tuon Ruosniemen Paavalin kamelitaksi firma vielä pystyssä? Ja mistä vaalirahoitusta?
Harrastus autoilu on kallista, mutta onko Olli naimisissa, vai rahoittaako mahdollisesti avovaimo.
Olli ei raamatusta paasaamiseltaan, nyt vain yksinkertaisesti kykene tekemään politiikka vaan uskoo Jumalan sen rukoiltaessa tekevän.
Voisiko Olli kertoa, miksi Jumalan senkin Olli paskatuulettimen puolesta pitäisi tehdä ja miksi vitussa noita VKK hörhöjä pitää antaa persuista sikistä mädättämään asiallista Paasikivi, Kekkosen aikaista politiikan tekemistä.
Kyllä kait tuo vielä naimisissa on. Mistä muuten tuo asunnon muka Porista saisi? Paitsi Musa/Pietniemi tai Pihlapubin vierestä hahaa!
Kyllä kait tuo vielä äitini kanssa naimisissa on. Mistä muuten tuo asunnon muka Porista saisi? Paitsi Musa/Pietniemi tai Pihlapubin vierestä hahaa!
Voisiko Olli tai joku muu kertoa minulle olenko terve?
Olli ei ole kykeneväinen sit kertomaan omalta työkyvyttömyyteen johtavalta sairaudeltaan.
Olli ja äitini eivät ole kykeneväisiä sit kertomaan omilta työkyvyttömyyteen johtavilta sairauksiltaan.
Harrastus autoilu on kallista, mutta onko Olli naimisissa, vai rahoitaako mahdollisesti avovaimo vai kenties minun äiti.
Olli ja isäni ei raamatusta paasaamiseltaan, nyt vain yksinkertaisesti kykene tekemään politiikka vaan uskoo Jumalan sen rukoiltaessa tekevän.
Voisiko Olli kertoa, miksi Jumalan senkin Olli paskatuulettimen puolesta pitäisi tehdä ja miksi vitussa noita VKK hörhöjä pitää antaa persuista sikistä mädättämään asiallista Paasikivi, Kekkosen aikaista politiikan tekemistä.
No Hakalan pakko sietää ja olla hiljaa kun äitini, Slim ja Junnu vetää nyt johtoja eikä häntä pyydetty tehtäviin. Voi Pikku Ollia kun ei päässy Anon selän taa piiloon lentäviä kakkuja ja vihanneksia :D Vallan puute se ketuttaa miestä
Onko vallanhalu Jumalan mielenmukaista.
Hakalan käsikirjoitetun Raamatun mukaan!
Olli ja äitini ei ymmärrä asiaa että, toiset on lähetyksessä myös kysymässä Ollin ja äitini näkemyksiä asiaa mutta Olli ja äitini kokee että, tälläinen on häiriköintiä ja maalitusta. Viimeksi Olli ja äitini ilmoittivat että kanava on vain Ollin ja äitini raamatun tulkintojen julistuskanava jossa ei edes toiset uskovaiset saa keskustella asioista tai kyseenalaistaa mitään mitä Olli ja äitini löhetyksissään puhuu.
Tuollainen yksi mies ja nainen aina oikeassa ja heidän tulkinta on mukamas ainoa virallinen on kyllä todella omituinen.
Hakalan taksi ei vastaa puheluihin lauantaina koska kuvittelee että ihmiset on päissään. Ihme hörhiäinen tuolla ajaa tyhjä. Menis patu bingoon!
Ollin vaalitulos on jo tiedossa Porissa!
En ymmärrä noita hörhöjä kuten Olli ja äitini. Olli ja äitini ovat hyväksymässä Suomen valloittamisen Jumalan mielenmukaisena. Kuitenkaan sitten koronarokotukset ei ole Jumalaan mielenmukaisia, vaikka hörhöt väittää sen lisänneen kuolleisuutta maailmalla eikä itse korona puhjetessaan. Ukrainassa kaatuu ryssää kuin heinää. No nyt sitten, mitä meni ottamaan ryssä koronarokotteen, joka ei tai on Jumalan mielenmukainen tuote. Myös edelleenkään vielä yksikään Ollin ja äitini povaama asia ei ole toteutunut, eikä toteudu.
Ollin hapatukset ei toteudu vaikka itse Saatanaa komppaakin ja ryssä kuolee lyijyyn Hyökkäys sodassa Ukrainassa.
Olli ja äitini on jo toivottanut ryssän Suomeen, miksi perustaa uutta hallitusta, kun sen Putin kuitenkin itse tekee.
Sitä tässä ollaankin pohdiskeltu. Luojalle kiitos, ettei tämänkaltaiset uudesti syntyneet idiootit kuten Olli Hakala(vkk,) pääse Eduskuntaan päättämään asioita.
Sitä tässä ollaankin pohdiskeltu. Luojalle kiitos, ettei tämänkaltaiset uudesti syntyneet idiootit kuten Olli Hakala(vkk,) ja Äitini pääse Eduskuntaan päättämään asioita.
4 kk päästä on jo vaalitkin ohi niin sitten nähdään kenen eväitä Olli Hakala ja äitini sekä isäni vielä syövät kun ensin kitisevät ja vinkuvat kun ei äänet riitä eduskuntaan. Piipertäjät vois sit siihen jo vihdoin lopettaa...
Olen ymmärtänyt uskossa, edes korkeimpaan voimaan on mahdollisuus parannukseen viinasta ja tupakasta, puhumattakaan uskosta Jumalaan. Ei kovin ole Herra Ollia tai Äitiäni, johdatellut pois näistä maallisista synneistä.
Mitähän Olli tai Äitini tähän vastaa.
Hiivatulehduksen aiheuttaja on lähes aina emättimessä muutenkin tavattava Candida albicans -niminen hiivasieni, joka on yltynyt liikakasvuun. Hiivatulehdukselle altistavat esimerkiksi raskaus, antibioottien tai ehkäisypillereiden käyttö, diabetes tai heikentynyt vastustuskyky. Myös tiukat vaatteet ja esimerkiksi hengittämättömät kuukautissuojat voivat lisätä oireilua. Emättimen hiivatulehduksen laukaisevaa tekijää ei aina kuitenkaan tunnisteta.
Tähänkö tyyliin.
https://www.youtube.com/watch?v=Y32YS-ANT3w
Mitähän paskatuulettimet Olli tai Äitini tähän vastaavat?
Olli ja äitini toimivat Jumalan mielenmukaisesti. Ostavat kellon 300 eurolla ja myyvät käytettynä samaan hintaan "saadakseen" itselleen joulu rahaa? Elääkö Olli ja äitini avioliiton ulkopuolista elämää, vai onko politisoinut sen, kun kutsuu puolisoa hallitukseksi.
Onkohan Olli ja äitini tänään klo 17 aikaan vielä kuinka krapulainen ja rähjääntymyt naamataulu? Itsesäälissä elävåt taksarit ei oo kyllä valttia. Paskan tärkee lätinä käy ja kuolinkellot soi!
Olli ja äitini ryypäsivät viinaa oikein urakkalla viime torstaina että naamat ihan punoittaa antabus kuuristq sekä parrat ajamatta. Väsyneitä nuudeleit tyypit. Silti vaan tubessa rääkyy keikkuupi!
En usko heilauttavan jälkeen jääneitä narsisteja.
Sen on suurin osa todennut Ollista.
Sen on suurin osa todennut Ollista ja äidistäni. .
Muistakaa että Äitini ja Hakala syö myöskin teidän äitien ruuat! Jääkaapin tyhjennyksen Suomen mestarit
Sekä Suomen mestari uhriutujana, ja sitä lajia kohta saame Ollilta kuulla lisää🦜
Sekä Suomen mestari uhriutujina, ja sitä lajia kohta saame Ollilta ja äidiltäni kuulla lisää🦜
Oletko sinä Ollin emännän lapsi.
Olenko minä Ollin emännän lapsi.
Olli ja Äitini toivoo lempinimekseni paskatuuletin ja se on tämän muka viinaa ja tupakkaa vetäjän uskovan mielestä Jumalan mielenmukaista. Vai ymmärsinkö nyt oikein pikku Ollin ja Äitini Tube alku lähetyksen.
Jos tämä Olli on osa-eläkkeellä mielenterveys syistä ja toissijaisesti psorin takia? Vaikuttaa kovin hermostuneelta ja kokee tarvetta puhua Äidistäni ja on Äidistäni kovasti kiinnostunut kun joka lähetyksessä omissaan ja toisten sekä chateissa Äidistäni puhuu🤔
Ollin yhdeksi nettikiusaajaksi nimeämä Tommi.t kuuluu "seksikultti uskontoon eli mormoneihin sehän väitti jossain lähetyksessä että, hänen uskonyhteisönsä olisi ainoa oikea.
Olli kuvittelee väitteissään olevansa aina oikeassa.
Saarnamiehet nyt vaan ottavat maailman kaikkeuden omakseen, kuvitellen siten saavan mammonaa kuoleman jälkeen hienoja autoja ja kauniita naisia.
Saa nähdä montako VKK vaalimainosta, edes omaansa Olli on pystyttämässä vaalienalla. Relekoi todennäköisesti Emels ja Muunnetulle totuudelle nämä hommat itse istuen ABC kahviossa ostamassa äänestäjiä itselleen kahvi kupillisen kahvia ostettuna kuten viime vaaleissa.
Lahjonta on syntiä Ollin mielestä, varsinkin jos sen tekee vapaa muurarit😂😂🤣🦜
Olli on jo vuosia meitä vapaamuurareista valaissut ja vieläkin kulkee omilla jaloillaan. Ei se näköjään saatanakaan siten olemassa ole, joten ei sitten ole Jumalakaan....
Olli kysyi tässä vastaus...
Pienet peräpukamat usein selviävät ilman hoitoa tai kodinhoitoa ja elämäntapamuutoksia.
p
pinppi puoli (@) ja sit peräpuoli (Q) pienet peräpukamat ja pykämät
Se on nämä Juhani Jullin plörinät.
Ex vapaamuurari Juhani Jullille, kävi Jumalan mielen mukaisesti, jos Olliin on uskominen ja miksi ei olisi.
VKK Olli, myöntää omassa sunnuntai Tube lähetyksessä käyneensä irvistelemässä, erään toisen tubettajan kanavalla tämän promilleista. Ooo,no huuhuuh.
Älä tee niin kuin minä tee, vaan miten minä sanon sen tehtävän👏👏👏Olli. Se on Jumalan mielen mukaista.
Jos ei osaa pitää Tube lähetystä siistinä bannaamalla keskustelijat, niin se pitää pistää kiinni. Joopa joo neljän miljoonan kultti ja vittulan väki.
Olli tekee hyvää työtä kun vapaamuurareista varoittelee ihmisiä.
Varoittelee itse keksimistään asioista foliohattu päässä kansanedustaja ehdokkaana 👏👏👏
Koomisinta asiassa myös VKK:ssa on vapaamuurareita, eikä Olli varoittele niistä, vaan kertoo tuntemattomista, joita ei edes ole olemassa. No demokratia on hyväksyä myös persut josta näitä pienpuolueita sikisee heikentämään Suomen politiikkaa jatkuvilla takinkäännöillään.
Väitän Ollin olevan Putinistin lakeija, joka on syytä julistaa Suomen petturiksi.
"Putinin mukaan lännessä on menty jopa niin pitkälle, että Jumalasta suunnitellaan tehtävän "sukupuolineutraali".
Mistä Putin tietää Jumalan sukupuolen🤔😉
Saarnamies Olli voisi asiaa avata, kun tuon raamatun niin hyvin tuntee.
En väitä saarnamies Ollin kuuluvan tietää, vaikka niin väittääkin. Se nyt olisi vain vähintä minkä se asiasta voisi kertoa, mikä Jumalan tahdon olevan, kun Olli senkin väittää tietävänsä raamatusta tutkimalla, vaan ei saarnamiehenä sitä meille kerro.
Nyt on persu ja VKK:lla tekemisen meininki. Ykkös prioriteetti on Jumalan sana vietäväksi eduskuntaan Putinin siunaamana.
Hakalan vaalijuna eli siis taksi pyörii kylillä
Mitä koiruuksia sillä mielessä. Vaalilahjonta, lahjotusten kerjääminen, vai veronkierto tälläkin kertaa.
Aitoa oikeaa kusettamista.
Jonkun tulisi ilmiantaa Olli, koska hän käyttää kaupallista Radio Patmosta hyväkseen vaalityössäänkin kuunteluttamalla Radio Patmoksen Ahvio lähetyksiä suorana. Radio Patmos varmasti haluaisi, että nämä lähetykset kuunneltaisiin heidän kautta, eikä Ollin varastamina Ollin youtube kanavalla! Ahvio on kalvinisti, ja tämä asia on käsitelty mm. Ilkka Vakkuri youtube-kanavalla. Olli siis kuunteluttaa sellaista materiaalia, jossa puhutaan sellaisia uskonkin asioita, joita Olli on itse useasti kertonut vastustavansa. Ei taida olla ihan "penaalin terävin kynä "tämä Olli, kun ei edes tuota ole oivaltanut?
Penaaliin vertaus osu ja upposi.
Miksi ihmisen lapsen pitää, niin kovasti mainostaa omaa yksinkertaisuuttaan. Mitä Ollikin tietäen vajaavaisuutensa, menee vielä Jumalan selän taakse siitä huutamaan yrittäen tehdä mm, pääministeri Sanna Marin(sdp,) epäpäteväksi ilman argumentteja.
Radio Patmokselta vois joku osaava kysyy et tukeeko se ja tää Juha Ahvio VKK:ta ku Olli joka streemillään tubes laittaa Ahvion kuulumaa Olli Hakala kanavallaan. Mää luulen et siihen loppus Ahviot Olli kanaval. Radio Patmos löytyy googlella🦜
Olli väittää kysyneensä luvan Ahviolta itseltään. Selviäisi se sekin valhe jos lupaa ei olisi saanut.
Onko Olli maksanut teosto maksut.
Tätä isänmaan petturia mielestäni voi aivan hyvin nimittää pelleksi. Annettakoon kuitenkin äänestäjien päättää siitä. VKK joko hyväksytään tai sitten ei.
Vaalilupaukset...kuin nistien lupaukset ett oyan viimeisenkerran, no, ellei kuole. Li Anderson lupas TV:ssä, ajattelemattomasti, että on valmis laittamaan lapsensa Varissuon eskariin ja kansakouluun! Seurattava asia...vaikkakin epäteilua lapselle.
Olipa kerran Olli
Olli oli aina ollut hyvin intohimoinen uskonnollisista asioista ja hän oli vakuuttunut siitä, että hänellä oli erityinen kyky erottaa hyvä ja paha. Hän oli myös erittäin aktiivinen somessa ja erityisesti Youtube-kanavallaan, jossa hän jakoi raamatunlauseita ja opetuksia.
Eräänä päivänä Olli huomasi, että häntä kritisoidaan somessa, kun hän oli jakanut kuvan, jossa oli teksti "Lukekaa Jeremiaan kirjaa". Kritisoijat sanoivat, että tämä oli loukkaavaa muita uskontoja kohtaan, ja jatkuva tuputus ei ollut ok. Olli ei voinut hyväksyä tällaista käytöstä ja hän alkoi kutsua näitä ihmisiä pilkkanimellä "papukaijat".
Kritiikki somessa jatkui ja Olli tuntui olevan jatkuvasti vainottu. Ollin "irvestelijöiksi ja papukaijoiksi" nimeämät henkilöt väitti, että Olli vain toisteli samoja mantroja, ilman että ymmärsi edes niiden merkitystä.
Olli ei voinut antaa anteeksi näille "papukaijoille" ja hän jatkoi heidän pilkkaamistaan päivittäin somessa. Hän uskoi, että hänen uskonsa vaati häntä puolustamaan Jumalan sanaa, eikä hän voinut hyväksyä minkäänlaista erimielisyyttä.
Olli oli myös mukana pienpuolueessa, jossa oli ihmisiä, jotka olivat täysin eri mieltä hänen kanssaan uskonasioissa. Tämä aiheutti ristiriidan Ollin uskon ja poliittisten näkemysten välillä. Hän uskoi vakaasti, että hänen puolueensa oli ainoa oikea vaihtoehto ja että kaikki muut puolueet, jotka eivät olleet Venäjän puolella olivat harhaoppisia.
Olli oli kuitenkin erittäin tietämätön uskonasioista ja hänen tietämyksensä rajoittui vain muutamaan raamatunlauseeseen. Hän toisti usein, että ihmiset lukisivat Jeremiaan kirjaa ja psalmia 50:15, mutta hän ei voinut selittää näiden raamatunkohtien merkitystä.
Kaiken kaikkiaan Olli oli hyvin ristiriitainen henkilö, joka väitti olevansa hyvin uskovainen, mutta joka ei kyennyt antamaan anteeksi muita mielipiteitä. Hän uskoi, että häntä vainottiin jatkuvasti, vaikka todellisuudessa häntä kritisoidaan vain hänen sanomisistaan. Olli oli myös poliittisesti aktiivinen, mutta hänen tietämyksensä oli rajoittunut ja hänen poliittiset näkemyksensä olivat ristiriidassa hänen uskonsa kanssa.
itse puolestani en juuri muuta luekkaan juutupesta kun juurikin tämän Ollin jutustelua
niin ja Esa Mäkipään ruokaohjeita tietty myös, porilainen hänkin
Työllistääkö nuo työperäitä maahan muuttoa ajavat puolueet Suomalaisia?
Työttömiä puhutaan olevan 350 000 hujakoilla ja työelämästä syrjäytettyjä 140.000.
Puoli miljoonaa kansalaista työtä vailla ja maassa ei muka ole osaajia ja maata kalvaa työvoimapula. Uskooko joku vielä tosissaan tuohon?
Väestönvaihto ashkenazi juutalais mafian toimesta on käynnissä euroopassa. googleta vaikka barbara lerner spectre, george soros, bill gates, 13 ashkenazi juutalais sukua.maailman rikkain porukka joka ohjaa kaikkea suomessakin.
Davos, on paikka jossa "eliitti" tapasi päättämässä asioista joita maailmassa tullaan seuraavaksi tekemään.Sinua, tai ääntäsi ei kutsuttu eikä haluta kuulla.
tulossa on seuraava leikkipandemia jonka tarkoitus on sama kuin edellisen testiversion.
Vai niin ja missä ja millainen on tämä "leikkipandemia".
Pandemiaahan ei ollut, vaan oireet tulivat "rokotteesta" jonka menit ottamaan koska uskoit median pelotteluja pandemiasta.
Me, jotka emme kyseistä piikkiä ottaneet kuljimme kokoajan maskitta hengittäen raikasta ilmaa emmekä sairastuneet missään vaiheessa.
Hyvä pointti, rokote heikensi monen immuniteettia.
Ainaski Pori kaupungil saaraa paljo tyäpaikkoj. Lisätää mittatekniko virkoi TPK:L. Ei missää muual makset yli 3500€ kuukaures teknikoil. Poris jopa yli 4500€. Oispa kiintoisaa nähdä ainutlaatuinen osaaminen. Onko vilppiä veronmaksajien ylläpitämässä järjestelmässä? Kuuluisiko MOT tai SK:n rehellinen tutkinta. Päteviä mittausteknikoita on kuulopuheiden mukaan ollut vielä 1990-luvun alussa. Nykyisien ammattitaitoa ei ole mitenkään, millään keinolla todistettu....valepaperit? Kyse on meidän rahoista.
Kaupunki värvää kaikki epäonnistuneet! 2000-luvun alussa jollain jumalan ihmeellä palkattiin osastopäälliköksi henkilö joka ei ollut edes velkasaneerauksessa! Vasta jälkeenpäin...ja siitähän se shopping alkoikin. Kotiniemen myöntämillä luvilla ostettiin ja ostettiin laitteita mittaukseen kilipaa. Kouluttamaton mittamie sai valtaa jipponsysteemiin moilanen. Samaa uskonlahkoa kaikki päätöksentekijät. Muut idiootteina kuin tsaarin pelossa, ilman järkeä joka on Porissa puuttunut jo kotvan ajan
Olli Hakala(vkk,) tietää Kotiniemen olevan vapaa muurari.
Tietää myös VKK eduskunta ehdokkaissa olevan vapaa muurareita. Tosin Olli puolustelee puolue toveriaan, sen olevan joku vähäisempi loosi joten se on siten Jumalan mielen mukainen🦜
Kaikki on Jumalan mieleistä VKK Olli kuplassa, mikä ei ole Ollin vastaista.
Mihin muuten Oly on kadonnut täältä Suomi24 palstoilta copypasteamasta julistuksiaan? Hänellä on pitkä historia täällä kirjoittajana. Vai kirjoittaako nykyään ilman nimimerkkiä vaikka kuin juudas kaiken kysyttäessä kieltääkin?
Juurikin näin se tekee, muuten työkyvyttömyyseläke puolikas täyttyisi ja Kela ottaisi eläkkeen pois.
Rehellistä pienpuolueiden politiikkaa joka sataa kristillisten laariin.
Olli mädännyttää kristillisiä arvoja väittämällä asioita joita ei pysty mitenkään todentamaan todeksi. Elikkä kaikki mitä suustaan suoltaa on mädäntämistä.
Taivaanisä hoitaa käyttämällä Ollia ruoskanaan. Suomalaisten ihmisten kärsiessä Ollin luuloista kaikenlaista kärsien kokeneena.
Ikävä kyllä Sanna Marin(sd) on miljoona kertaa parempi poliitikko mitä Olli Hakala(vk) tai kukaan VKK:ssa ja sen Jumalakin tietää vaikka Olli ei tiedä.
Olli tyytyy maalittamaan muita ja itkemään kuin vauva, kun tulee itse takaisin maalitetuksi.
Niin mutku mutku minull irvistellää tekopyhyydestäni pyhyäää...
Jos on tekopyhä, niin on tekopyhä. Mitä sitä valittaa ja itkee.
"Eniten rikoksesta tuomittuja ehdokkaita on Ano Turtiaisen (vkk) johtamalla Valta kuuluu kansalle -puolueella (25).
Hakala Olli (vkk) Satakunta 2015 Kunnianloukkaus 30 päiväsakkoa."
Mitä vittua! Onko Jumalan, Paasikiven ja Kekkosen mielenmukaista.
Jumala antaa anteeksi, mutta Paasikivi, Kekkonen ei. Ottakaa selvää lukemalla Jeremian kirjasta neljänmiljoonan väestä ja vapaa muurareista näistä internetin vaeltajista jotka ulkovaloilla leikkivät.
Jos ei hyväksy rikoksesta tuomittuna sanan vapautta, niin voi laittaa saitin kiinni. Eikä ainakaan lähde pyrkimään tekopyhänä eduskuntaan, eikä politiikkaan muutenkaan.
Kaikki on irroitettu konsentista ja 180 astetta käännettynä, laillinen irtisanominen ja tuomio kunnianloukkauksesta on Kokkolan puuman ja tämän papukaijojen irvistelyä asiasta, kun laillisuutta pitäisi katsoa kokonaisvaltaisesti huomioiden lapsena puulelujen jääneen patterinväliin ja joutuen kulkemaan liianpienen pipon kanssa, joutuen sen sitten vanhemmalla iällä korvaamaan foliohattuun estämään vapaa muurarien, menninkäisten ja ydinsäteilyn hyökkäyksiltä🦜
Valta Kuuluu Kansalle✊
Mustat pantterit👏
Tuleeko tänään YouTubesta Ollia ja Ahvioo vai VKK vaalilupauksia
Olli Tube livessä arvostelee ammattimaista polisia ja yleistä syyttäjää, kun poliisi ei tutki Ollin tekemiä rikosilmoituksia. Pitäisikö Ollin osoittaa rikostutkijalle rikos tutkittavaksi. Ei pelkkä väite 33 asteen vapaamuurarien palvovan Saatanaa ole rikos.
Vladimir Putinista annettu pidätysmääräys. Jumalan ruoska ja minkä Olli sille voi, huonona profeettana. No ei ainakaan ryssä heti hönki Suomen rajan yli valloittamaan Suomea käyttämällä samaa syytä mitä käyttää Ukrainassa, Putinin Tsaariksi pääsyyn.
Olli Hakala(vkk) haukkuu Alma median ja kuitenkin ruinaa lahjoituksia laittaa vaikka Satakunnan Kansan takasivulle oman kuvansa. Vaatimattomana ja nöyränä uskossaan, Olli jakaa nimikirjoituksia kuin rokkitähti, ja suivaantuneena asian kääntämistä Ollin omasta mielestään muka nöyryyden mukaista vaalikampanjaa seuraten, yhteenkään vaaliehdokkailta tehtyyn kysymykseen Olli ei ole vastannut, vaan siteerannut samaa raamatun tekstiä jokaiseen kysymykseen. Olli "mitä noin omin sanoin" tämä sinusta nykyisen hallituksen arvostelijana olisit parempi, kuin mm, pääministeri Sanna Marin(sd,) jota myös pelkäksi kaupanmyyjäksi arvostelet. Olet varmaan erittäin pidetty pienipalkkaisten työntekijöiden keskuudessa, kuten kaupan kassalla olevien myyjien. No osapäivä sairauseläkeläisenä taxi yrittäjänä sinulla on siihen varaa 500 euron vaalibudjetilla. Sanonko.
Pienpuolueiden tentissä kun kuunteli diibadaapaa tuli mieleen että samaa porukkaa kuin Pori TPK mittaus-ja karttaphomot. Pori nousuun leukoja loksuttamalla ja muilta kuulluilla ideoilla. Tyhjää moottoriturpasössötystä vielä muka virallisesti öhöm öhöm, kuin kakarat.
Suomiko tarvitsee VKK:ta tai EU:sta eroa hakevia persuja. Omasta mielestäni en tarvitse.
Nyt valmistautumaan lähtemällä Puuvilaan vaalitenttiä tekemään ehdokkaalle 96, jos se ei osaa vastata mihinkään ei se ole Jumalan vika, se on vaan hyvä asia ho hoh hoo. Olli on Suomen toivo, joka ei narsismistaan tahdo toipua. Sillä sairaudella työkyvyttömyyttä kohennetaan ja saadaan Suomi nousuun.
Olli on ilmoittanut olevansa perheellinen. Kysymys Ollille. Tuleeko perhe kannustamaan perheenpäätä VKK skriinille Puuvillaan.
Miten Olli noin omasta mielestäsi meni Puuvillassa. Oliko fanittamasi Laura Huhtasaaren(ps,) peränmuodot nahkahousuissa parantunut viime näkemältä.
Kehut Olli politiikkaa paljon seuranneena ja sanonut siitä jotain tietävän, mutta yllätitkö Laura Huhtasaaren, SK tekemässä gallupissa saanut suosio. Minut toisaalta yllätti, toisaalta ei tietäen, kuka persuja yleensä äänestää, kuten samoin VKK:ta.
Luitko VKK Olli isä meidän rukouksen montakin kertaa Puuvillassa ja montako sait käännytettyä uskoon. Miten niin politiikka ei ole uskottavaa.
Muuten hyvä, mutta Olli ei edes tiedä mikä on pääministeri ja mitkä on sen tehtävät. Ollin mielestä sen on vapaa muurari metsästäjän pesti. Mutta ei, ei se Olli valitettavasti ole niin. Pääministerin pesti on ajaa Suomen kansalaisten etuja. Muutenkin Olli osoittaa VKK puolueen olevaan munaton, vaatiessaan Sanna Marinin(sd) metsästävän vapaa muurareita vieläpä Ollin omasta puolueestaan "Maltan Ritari" Junnun. Mutta ei taida pullamössö Olli pystyä puheensa mittaisiin töihin, edes Sannalle asiaa esittämään, niin syyttää siitä sitten Sannaa omasta kyvyttömyydestään.
Nyt modet tarkkana, papukaijaparvi ilkkuu pääministerille kolmannesta kerroksesta.
https://www.youtube.com/watch?v=3WuupnFpnAA
Miksi valittaa, jos ainoa ongelma on vapaa muurarit ja 50:15 eikä sille itse mitään voi.
VKK Olli Hakala 69. Aitoa oikeata Ollin totuutta, jolla voi muuttaa jopa raamatun tekstejä omanmukaiseksi.
Kyllä noiden hihhulien kelpaa.
Alkaako kohta Tubesta kohta Ollin jorinat, vai pelkkää Ahvioo, Ollin ollessa niin niin väsynyt kovan vaalikiertueen päätteeksi. Miksi Olli ei vaan laita lähetystä kokonaan kiinni, säästys voimat lähettämästä omalla kanavalla muiden lähetyksiä.
Ollii hei Ollii.
https://www.youtube.com/watch?v=g7MyKUO30wI
Olli on pyytämällä pyytänyt vaalikampanja apua. No nyt sai ja huolella. Ja ei kun infrasaunaan aggregaatti käymään antamaan yhteen infrapuna lamppuun virtaa, sekä ledilamppuun jolla käristyy makkarat. Hura huhahei!
Kiitä nyt Olli nöyrästi SisSeikohsaa näkyvyydestäsi ko, Suomessa.
Älä enää tätä virhettä tee Olli, siitä voi tulla sanomista.
https://www.youtube.com/watch?v=gUVedunsjLs
Onko Olli tietämätön, vai tyhmä. Itse veikkaan VKK porukan olevan kaikki jälkimmäisiä, vitsi vitsi.
Nyt jos koskaan on pikku Ollilla aihetta uhriutua kohta vaalit on ohi ja Ollilla on vielä silloinkin housut kintuissa. Ho hoh hoo🦜
Olli taitaakin kohdistaa katseensa kuntavaaleihin, tietämättä vielä minkä puolueen mandaatilta.
Olli on liian tuttu kuntapolitiikassa, ei saa itseään mihinkään puolueeseen.
Toisaalta noin kovaa tekopyhyyttä suoraan nähtynä ei Porin Kaupungin valtuustossa vielä olisi ollutkaan, Ollin päästessä hihhulien äänestämänä valtuustoon.
Onko hihhuli salaliittoteoreetikko.
Voi se olla sekin, kuten Ron Jeremia Olli Hakala 69🦜
Eikö Seikosha tiedä Persujen olevan valeoppositio vai maksaako joku Seikoshalle siitä papukaijan roolista?
Sirseikoshalle maksusta en tiedä. Olli nyt pitäisi kaikesta saada iso rahallinen hyöty mahdollisen helpolla tavalla. Papukaija parvi ainoastaan tuo esiin "itkijänaisen" Ollin kyseenalaiset väitteet mm, ydinvoimaloiden säteilyvuodoista, koronarokotteisen haitoista Putinismista jne...
Nyt en ymmärrä. Miksi poistetaan mielipiteitä Ollista, vai onko sana vähä-järkinen joka takia poistetaan. Aika outoa sanan vapautta.
Nooh, se nyt on vain Suomi 24 moden vähä-mielissyyttä samaa mitä Ollillakin.
Kaikill neuvostoliiton ystäville sähköä 10c/kwh
Ennevanhaan kommunistit saivat vaalirahoitusta ryssiltä Moskovasta, nyt taitaa Suomalaiset uskonlahkot elää samaa idioottimaista utopiaa ja maanpetosta? Linnaan jokainen.
Suomalaiset voisivat pirruuttan kysyä helluntalaislta, lestadiolaisilta ja jehovilta esim. että missä viipyy solidaarisuus ja vapaaehtoinen apu UKRAINAAN? Pitäisi olla suomalaista kulttuuria???
Joko Olli on ratkaissut työttömyys ongelman Suomesta.
Millä ajatuksella. Rukoilemalla vai.
Ei uskoisi, että on vaalit Sunnuntaina.