voi itku

kävi niin että ihastuin ja olen naimisissa ja ikääkin on..
71357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toiset ihastuvat joka päivä mutta pitävät tunteensa kurissa! Ei ole järkeä rikkoa pitkää suhdetta.

Äänestä

Istu hetkeksi ja odota. Jospa se menee ohi.

Äänestä
  • sen kummemmin. näin ravintolassa kun puolison kans käytiin. pusuteltiin tanssilattialla. se miksi näin kävi johtuuu siitä, että meidän suhde ihan platoninen jo kohta vuoden. kavereita ollaan tai kämppiksiä. rakkaus on muuttunut kiintymykseksi yms. liittoon kuuluu väkivaltaa, ei enää jos en provosoi. tämän ihastuksen nimen tiedän mutta siinä kaikki. en halua menettää..seksin en usko palaavan liittoon. ei huvita. ajattelin soittaa 118... en tosin enempää halua siitä ihastuksesta mutta.. no, tässä oli vähän lisää. siis todella vähän vain. eikä ole ketään, ei ketään kelle voi kertoa. ei tasan!!!

    Äänestä

  • sillä en tunne kirjoitti:

    sen kummemmin. näin ravintolassa kun puolison kans käytiin. pusuteltiin tanssilattialla. se miksi näin kävi johtuuu siitä, että meidän suhde ihan platoninen jo kohta vuoden. kavereita ollaan tai kämppiksiä. rakkaus on muuttunut kiintymykseksi yms. liittoon kuuluu väkivaltaa, ei enää jos en provosoi. tämän ihastuksen nimen tiedän mutta siinä kaikki. en halua menettää..seksin en usko palaavan liittoon. ei huvita. ajattelin soittaa 118... en tosin enempää halua siitä ihastuksesta mutta.. no, tässä oli vähän lisää. siis todella vähän vain. eikä ole ketään, ei ketään kelle voi kertoa. ei tasan!!!

    ei löytynyt 118:sta kun on siis nähtävästi prepaid..eli se siitä sitten.. huokaus

    Äänestä

  • sillä odottavan aika on piiiiiiiiiiiiiiiiitkääääää

    Äänestä

....

Äänestä
  • semmoinen keski-ikäinen täti joka varsin kirjoittelen milloin milläkin tyylillä --tietyistä syistä... noo, eipä väliä mitäpäs iloa sitä elämässä tarttis ollakaan =((((....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hohoijaa kirjoitti:

kävi niin että ihastuin ja olen naimisissa ja ikääkin on..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu