TOP10 Syyllisinä pidetyt syyttömät

Anonyymi-ap

1. Nils Gustafsson - Mies, joka oli syytteessä parhaan kaverinsa ja kahden tytön murhista, eli Bodomin kolmoismurhasta. Edelleen puolet kansasta uskoo Nilsin syyllisyyteen. Nilsin vammat olivat kuitenkin niin vakavat, että hän ei olisi kyennyt surmatöihin ja DNA osoitti, että Nilsin nukkumapaikalla teltassa oli runsaasti Nilsin valumaverta, mikä tarkoittaa sitä, että NG sai vammansa sisällä teltassa omalla nukkumapaikallaan. Teko ei myöskään sovi 18-vuotiaan suutuksissaan tekemäksi. Tekijä oli lyönyt yhtä uhreista, 16-vuotiasta Irmeliä 15 kertaa puukolla niskaan ja masturboinut samalla tekopaikalle. Tekopaikalla olleesta spermasta on saatu DNA, eikä sen omistajaa ole vieläkään löydetty.
Ainoat näytöt Gustafssonia vastaan on ollut väite siitä, että Gustafssonin kengät olivat murhaajan jalassa ja kahden naistodistajan kertomus ja väite siitä, että Gustafssonin vammat olisivat olleet lieviä. Oikeudenkäynnin jälkeen ulkomaiset laboratoriot löysivät Tuulikki Mäen roiskeverta kenkien sisäpinnoilta, mikä teki mahdottomaksi sen, että kengät olisivat olleet kenenkään jalassa murhien aikaan. Myöskään Gustafssonin vammat eivät olleet lieviä ja kaksi naistodistajaa todistettiin valehtelijoiksi.

2. Runar Holmström - Mies, joka oli syytteessä Tulilahden kaksoismurhasta, vaikka asui 500 kilometrin päässä murhapaikasta, länsirannikon Munsalassa. Profiloinnin mukaan tekijöitä murhilla oli kaksi ja he asuivat murhien aikaan hyvin lähellä murhapaikkaa ja olivat sidoksissa paikkaan. Holmström tappoi itsensä vankilassa ja poliisitutkinta lopetettiin tämän jälkeen. Poliisi on myöhemmin esittänyt, että oli virhe sulkea Tulilahden murhien tutkinta Holmströmin itsemurhaan. Ainoat näytöt Holmströmiä vastaan saatiin yhdellä epämääräisellä automatkalla, kun vaasalaiset "erikoistutkijat" veivät Holmströmin ajelulle. Väitetysti Holmström oli tuon matkan aikana tunnustanut murhat. Epäilyä on sen puolesta, että tunnustuksia olisi vauhdittanut esimerkiksi pään painaminen veden alle ja lupaukset tämän lopettamisesta, mikäli Runar tunnustaa murhat.

3. Hans Assmann - Yleisön suosikkiepäilty, jota tykätään epäillä milloin mistäkin henkirikoksesta. Assmann ei kuitenkaan tappanut Suomessa ketään ja hän on itse luonut itselleen tämän murhaajan maineen tunnustamalla kaikenlaisia henkirikoksia, jopa sellaisia, jotka eivät edes olleet henkirikoksia. Poliisi ei usko Assmannin tappaneen ketään. Assmann väitti myös olleensa KGP:n vakooja, mutta asia on tarkastettu ja se on paljastanut sepitteeksi sekin.

4. Kauko Kanervo - Pappi Kanervo oli isojokelaisten ja laajemminkin alueen maalaisten suosikkiepäilty Kyllikki Saaren murhasta aikana, jolloin ei kestetty sitä, että tekijä olisi ollut tavallinen paikkakunnalla asunut rahvaan edustaja ja haluttiin väkisin, että tekijä olisi ollut, joko isokenkäinen, tai sitten ulkopaikkakuntalainen. Näitä epäilyjä Kanervoa kohtaan on herätellyt jälleen henkiin Teemu Keskisarjan kirja Kyllikki Saaresta. Pappi oli kiinnostunut nuorista tytöistä, mutta hän ei surmannut Saarta. Poliisilla on ollut tapauksessa lähes alusta asti vahva epäilty, jonka syyllisyyttä 2000-luvulla tehty profilointi on vahvistanut.

5. Torsti Ossian Koskinen - Koskinen tuomittiin Pirkko Ryhäsen murhasta kummallisen, sepitetyn tarinan perusteella. Tarina oli samankaltaista tuubaa, mitä Nils Gustafssonin syytteiden tueksi kehiteltiin 2003-2005. Tapauksessa on vahvat silminnäkijähavainnot miehestä, joka ei ollut Koskinen, mutta nämä havainnot jostain syystä sivuutettiin vähän, kuin Bodomin tapauksessa sivuutettiin havainnot kello kuuden miehestä.

6. Martti Kulonen - Tunnusti tappaneensa Sylvi Saastamoisen ja tuomittiin taposta, mutta perui tunnustuksen ja selvitykset asiassa osoittivat miehen syyttömyyttä. Kun oikea tekijä tunnusti Saastamoisen tapon, kulonen vapautettiin vankilasta. Oikea tekijä kuitenkin perui myös tunnustuksensa ja tapaus on edelleen selvittämättä.

7. Heikki Ristikankare - Netin mielenterveysongelmaisten suosikkiepäilty Piia Ristikankareen katoamiseen. Myös poliisi on tutkinut Heikin osuutta.

8. Makkaratehtailija Berger - Tämä Berger leimattiin huhuissa Sirkkka-Liisa Valjuksen murhaajaksi ja hänestä tuli lehtimiesten suosikkiepäilty. Valjuksen murhannut henkilö oli kuitenkin 100% varmuudella saksalainen merimies.

9. Seija Kekkosen aviomies - Seijaa ei tappanut hänen miehensä, mutta moni on pitänyt tätä miestä syyllisenä aina tästä taposta lähtien.

10. Susanne Lindholmin tapauksen norjalaismies - Tämä ei todellakaan tappanut Susannea, mutta on ollut jonkinlainen nettidekkarien suosikkiepäilty.

1

441

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

      ❤️ ­­N­­­y­­­m­f­­o­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17645240U

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1480
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      65
      791
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      62
      710
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      675
    7. Kuinka lähellä hän asuu?

      🤗
      Ikävä
      52
      670
    8. 76
      576
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      568
    Aihe