Kulli kovana katselin kuinka vaimoani naidaan, olenko outo?

Anonyymi-ap

Epäilykseni alkoi sattumalta, kun päivällä oli satanut vähän lunta ja ja harjasin puutarhanauolelta rappusilta sitä pois, ihmettelin tuoreita jälkiä nurmikollani joista päättelin jonkun tulleen päivällä sisään terassin kautta.
Olin varma ettei ne olleet omiani ja kovin ne mäyttivät tosi osokokoisiltakin, ainakin 45 numeroisilta, en maininnut niistä vaimolleni. Päättelin että joku rivitalostamme oleva naapuri oli käynyt meillä kun vaimoni oli ollut päivällä kotona viettämässä vapaapäivää vuorotyössä kun oli. Kävin itse töissä kolmesti viikossa ja loput oli etätyötä. Aikani pohdittuani tajusin että pikku vaimoni pettää minua päivisin kun olen 100 kilsan päässä töissä ja päähäni iski ajatus että laittaisin pari pientä näkymätöntä kameraa makkariin kun vaimoni olisi poissa. Tulin perjantaina kotiin ja otin kameroista muistikortit ja sulkeuduin työhuoneeseeni niitä katselemaan vaimoltani salaa ja heti tärppäsi, joku pani pikku vaimoani joka viikko perjantaisin.
Ensin kuului vain kuinka terassin oveen koputettiin ja oven suljettua kuului englantia puhuvan miehen keskustelua johon vaimoni vastasi ja englanniksi mutta sitten alkoi tapahtua. Molemmat tulivat makuuhuoneeseen ja jo matkalla olivat isoimmat vaatteet pudonneet pois ja vaimollani vain mustat pitsihousut yllään oli vähän hämärää ja miehen kalu hedilui melkein senttien päässä kamerasta ja selvästi näin kuinka kiimatippa venyt nytkähtelevästä kullinpäästä.
Ja kirosin ääneen, miehen kalu olikin aivan musta ja melkoisen iso ja käyrähkö, vaimoni otti sen pieneen suukkuunsa tottuneesti ja alkoi imemään sitä posket lommolla, näki ettei ollut ensimmäistä kertaa suukussa, niin varmat olivat otteet. Imutus jatkui melko kauan ja kohtahan vaimoni oli selällään sänkymme päädyssä jalat harallaan pystyssä, nyt meni mies vuorostaan imuttamaan pillua, näkyi vain musta kikkarapää joka kuuluvasti lutkutti pikku vaimoni pillua. Vaimon jalat tärisivät ja varpaat olivat aivan kippurassa, taisi jo alkaa ensimmäistä orkkua alkaa pukkaamaan äänistäkin päätellen. Mies lopetti lutkutuksen ja nyt vasta näin kuinka hemmetin isoa kullia kohta vaimoni alkaa saamaan, pussitkin olivat nyrkkini kokoise. Olin tosi kiukkuinen ja meinasin välittömästi kutsua vaimoni katsomaan, mutta sitten huomasin kuinka tilanne alkoi muakin kiihoittamaan, kullini oli jo aivan jäykkänä, oudolta tuntui. Vaimoni oli edelleen jalat pystyssä ja miehen noustua huomasin kuinka pillu selvsti kiilsi ja klitorinkin nöpötti pystyssä kuin pikkusormi. MIes asetteli kulliansa pillun huulille ja kasteli tatin vaimoni kiimaliemellä ja alkoi painamaan kullia hitaasti sisään, vaimo ynisi kiimassa ja nythän ne jalat vasta väpättivätkin kullin alettua hitaasti painumaan pilluun syvemmälle.
Kullin ollessa täysin pohjassa, vaimoni koitti työntää miestä taaemmaksi, varmaan pitkä ja paksu kulli vähän sattui ensityönnöillä, huomasin kuinka timmissä kunnossa äijä olikaan, melkoiset lihaksetkin. Kullin kiihdyttäessä tahtiaan isot pussit alkoivat pitämään melkoista pauketta mäiskähtäessään vaimoni peppuvakoon, vaimo oli selvästi saamassa kunnon orkkua, upotti kyntensä miehen selkään ja alkoi antamaan vastatyöntöjä minkä voi kun iso äijä oli lukinnut pienikokoisen vaimoni alleen.
Paukutus jatkui ja jatkui ja tarkensin lähikuvaan josta kohta näkyi kuinka miehen siemenputki alkoi nytkähtelemään lastin lähteässä sykäyksittäin vaimoni pillunperälle. Mies karjaisi kuuluvasti kun lastia tyhjennettiin, vaimon jalat tärisivät melkoisesti, taisi tehdä melkoisen gutaa parhaillaan ja kullin ollessa täysin pohjassa purskahteli paksua spermaakin jo uloskin. Olin kauhuissani jos vaimoni on unohtanut pillerit ja kohta meillä olisi tumma kikkarapäinen vauva tulossa. Nythän vähän nolotti, kullini oli aivan kovana ja olin niin kiihoittunut näkemästäni, että lähdin välittömästi wonkaamaan pillua vaimoltani joka otti parhaillaan pyykkiä pesukoneesta, halusin heti naida ja revin nopeasti sortsit vaimoltani ja työnsik kullini raakana vaimon kuivahkoon pilluun joka tosin kastui melko nopeasti. oli tosi kiihoittavaa kun ajattelin kuinka pillussa oli vain tunteja sitten työstänyt kiimainen vieras kulli, laukesin melkein heti ja kyllä vaimoni ihmetteli mikä muhun oli oikein mennyt. Panon jälkeen vaimo ripusti pyykkiä narulle ja ne mustatkin pikkuhousut jota vaimo pyöritteli kädessään, varmaan katseli oliko pillun kiimaliemita housuista häipyneet.
Mietin paljastaisinko vaimon pettämisen, mutta päätin katsella vähän aikaa joskos päiväsessiot jatkuvat useinkin, olin kuitenkin saanut selville että se äijä on kaupunkiimme tullut korisjoukkueeseen pelaamaan hyvällä palkalla ja vaimonikin kävi usein otteluja katsomassa. Oli ollut siskonsa kanssa hiljattain kapakassa, sieltäkös oli äijän löytänyt? Asui vuokralla viereisessä rivarissa, oli lyhyt matka tulla tyhjedntämään kassinsa meille päivisin. Oli taas perjanta ja olin töissä, ajattelin kuinka taas pikkuvaimoni saa mustaa makkaraa sisäänsä, jotenki se kiihoitti ja jouduin vetämään usein päivällä käteen. jatkuu...

11

13965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten heräsin

    • Anonyymi

      Wauuuu!!!
      Meillä vaimo jos saman tuon, niin olisi lähtö taipaleelle !!

      • Meillä sovittiin että pääsen liukkaille.


    • Anonyymi

      Kului pari viikkoa ja huomasin kuinka joka perjantai iltapäivällä sama juttu toistui kahdelta ja siitä sainkin idean ja lähdinkin töistä aikaisemmin ja hiivin yläkertan toiseen makuuhuoneeseen ja kuuntelin kuinka viereisewssä huoneessa äänistä päätellen pannaan lihaa piilooon, kuului melkoinen mäiskintä ja vaimoni huuto orkkua saadessaan.
      Odotin oikeaa hetkeä ja kun mies äänistä päätellen poistui taas terassiin menevästä ovesta huhuilin kuuluvasti vaimolleni että tulinkin aikaisemmin töistä, oletko päikkäreillä.
      Siellähän hän makasi torkkupeiton alla ja oli juuri ehtinyt vetää hätäisesti pikkuhousut jalkaansa, eikä ollut ehtinyt edes alapesulle, huomasin kuinka koko huone tuoksui spermalle. Riisuiduin nopeasti ja sanoinettä haluaisin vetästä pikaiset päiväpanot, kullini oli täydessä seisokissa ja vedin torkkupeiton pois nopeasti, vaimo oli melkoisen yllätynyt ja piti tiukasti jalkojansa yhdessä ja koitti käsillänsä peitellä pimppiään joka varmasti oli tosi käytetyn näköinen.
      Ensin kieltäytyi antamasta, mutta aikansa wongattuani suostui viimein ja aloin riisumaan pikkuhousuja jotka olivat melkoisen rähmäiset miehen spermasta, en ollut huomaavinaan ja sanoin vain että oli varmaan nähnyt märkii unii päikkäreillä, juu, juu sanoi vain ja oli tosi nolon näköinen. Ei meinannut millään aukaista jalkojaan ja lopulta ne kuitenkin avautuivat ja huomasin kuinka käytetyn näköinen ja rähmäinen koko pillu olikin, karvatkin aivan spermassa ja pillunhuulet hohkasivat tummanpunaisina ja taisi klittakin vielä nöpöttää, En ollut huomaavinaan moista ja kullini vain kovettui entisestään kun katselin vaimoni pillua joka oli justiinsa saanut melkoista kullia sisäänsä ja vähän sieltä valahti tuoretta spermaakin vielä.
      Olet tosiaan nähnyt päikkäreilläsi märkiä unia, sanoin ja ihailin vielä kiimapillua ja sen turvotusta, juu, taisin nähdä, sanoi hiljaa, työnsin varovasti kullia sisään ja kylläpäs tuntui jälkiliukkaat hyvältä.
      Oli se melkoisen kiihoittavaa, kun huomasin kuinka yllättynyt vaimoni oli ja en montaa iskua ehtinyt antaa ja laskin spermalastini entisen päälle.
      Kehuin vaimolleni, kuinka kiimainen ja liukas hänen pillunsa olikaan ja pahoittelin että olin lauennut niin nopeasti ettei ollut ehtinyt mukaan ja sanoin että oli mulla yllätyskin mukanani, olin käynyt sexsiliikkeessä ja nostin yllätykseni vaimon näkyville.
      Vaimon ilme oli melkoinen kun näytin melkoisen paksua motoroitua tekokullia joka oli tuetysti pikimusta ja paukutin sillä alavatsaa ja pikkusen työnsinkin sitä sisään.
      Vaimo oli tosi yllättynyt ja levitti vaistomaisesti jalkansa mustan kullin nähtyään, saanko laittaa sitä vähän sisääsi, kysyin ja hitaasti työnsin sitä kiimapilluun sisään, vaimo huokaisi ja säädettyäni sen värähtelemään ja tekemään edestakaista liikettä automaattisesti, huomasin kuinka alkoi tekemään hyvää jalat vain vapisivat kun orkkua alkoi pukkaamaan. Sääsin pikkuhiljaa sitä voimakkaamalle ja siitäkös riemu syntyi, oli hienoa katsella kun vaimoni silmät kiinni nautti tekokullista jossa oli mitä omituisempia toimintoja. Tämän jälkenhän pillu oli melkoisen turvonnutkin ja vaimo uupuneena meni vessaan alapesulle ja sieltä tullessaan tokaisi, että oli äskein saanut parhaan orkun ikinä - mahtoikohan tajuta vihjeeni, ainakin pallopoijan käynnit harvenivat ja loppuvuodestä sen sopimus umpeutui ja lähti takaisin, mutta mustaa kullia vaimoni edelleen saa, heh.

      • Mutta hyvä novelli. Hienosti kirjoitettu.


      • Anonyymi
        virtasenposti kirjoitti:

        Mutta hyvä novelli. Hienosti kirjoitettu.

        Kiihoittava tarina, liekö ollut totta, mutta kyllä teinipilluni kostui ja hain netistä "mustaa makkaraa" ja sormetin tunnin itteäni ja nyt on tuolinikin märkänä orkun jäljiltä.
        Ensikerralla laitan pyyhkeen alle, heh.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiihoittava tarina, liekö ollut totta, mutta kyllä teinipilluni kostui ja hain netistä "mustaa makkaraa" ja sormetin tunnin itteäni ja nyt on tuolinikin märkänä orkun jäljiltä.
        Ensikerralla laitan pyyhkeen alle, heh.

        Aina oppii uutta. Ei mikään käsipyyhe siis.


    • Anonyymi00040

      Itellä ei varaa tuollaisiin kameroihin ollut, mutta tuli äänitettyä vanhalla puhelimella minkä jätin sängyn päätyyn piiloon. Vaimoni oli päivät kotona, oli ihmetellyt kun välillä kovasti kyseli kuinka lapset ovat koulussa sinä ja sinä päivänä ja että juuri ennen noita päiviä siivoili innokkaasti. Kun sitten kuuntelin tallennetta niin eka jutteli jonkun kanssa video puhelua jossa pyyteli kehuja meikkaukselleen, puhelun jatkuessa mies pyysi näyttämään rintoja ja kehui niitä vuolaasti, toki pillustakin mutta tähän tuo ei suostunut. Yht, äkkiä vaimo ilmoitti et äiti tulee kylään kohta ja pitää lopettaa, ajatteli et voi vittu tätä anpin vauhkoomista en kestä. Mut jäin kuitenkin kuunteleen, yllätyin kun ovikello soi. Ei ollut anoppi, kuului suutelua ja törmäilyä, tuut nyt tänne ja sängylleselvästi tultiin. kunnon kiihkeä naintihan siitä tuli, ja mehukkaat keslustelut panon jälkeen

    • Anonyymi00041

      En ole nähnyt, kun vaimoani naidaan, mutta sillä silmällä häntä on ahmittu. Eerik on insinööri, tärkeä toimen mies niin kesäteatteriyhdistyksessä, paikallisen autoliiton toiminnassa, urheilukentän hallituksessa, muun muassa, niin kuin minäkin. Tavallaan olen hänen assistenttinsa, autonkuljettajansa, juoksupoikansa. Meille on vuosien mittaan kehittynyt intiimi, luottamuksellinen suhde, yhteisten molemminpuolisten palvelusten merkeissä. Jossain vaiheessa kuin huomaamatta hän luiskahti, voisi sanoa änkeytyi meille, minulle ja vaimolle saunakaveriksi. Olen siitä tavallaan ilahtunut, ylpeäkin uhkeasta, kauniista vaimostani, jonka näin luovutan Eerikille silmäniloksi ja selänpesijäksi. Eerik on meitä kymmenisen vuotta vanhempi, naimisissa tahollaan, ja kuvittelen, että hän meillä saunottuaan, rentouduttuaan reippain mielen kotiutuu omansa vaimonsa hoitoon. Onhan häneltä hartiat hierottu, tukka ja selkä pesty, ja etupuolikin, tottuneesti vaimo pesee mulkunkin. Ja minä, kuumana kuin hellakoukku, kalu paisuneena minullakin, seuraan sivusta tilannetta. Koituuhan se iloksi meillekin. Sokerisetä, niinhän voisi joku ilkeästi sanoa, mutta olkoon tämä kumminkin meidän oma pieni salaseuramme. (Nimi muutettu)

    • Anonyymi00042

      Vaimo sanoo ettei kullini ole koskaan muulloin niin kova kun silloin kun häntä nai vieras. Kulli seisoo kivikovana koko ajan kun vaimoa naidaan. Kivaa työntää kivikova kulli luikkaille.

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      165
      2982
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      114
      2274
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      76
      1959
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      47
      1713
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1607
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      15
      1411
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1394
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      72
      1246
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1235
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      10
      978
    Aihe