Jokainen kerta, kun käyn postilaatikolla, niin odotan siellä näkeväni kirjeen häneltä.
Siellä lukisi hänen kiinnostuneen ja toiveesta tutustua. Olisi hänen numero, että voisin laittaa hänelle viestiä. Vihdoinkin pääsisimme tutustumaan toisiimme.
Jokainen kerta, kun kuljen kotini ulkopuolella, toivoisin hänen tulevan vastaan, ehkä joku kerta me uskaltaisimme pysähtyä keskustelemaan. Tai ehkä jopa jatkaa matkaa samaan suuntaan.
Kun menen nukkumaan, kuvittelen hänet viereeni ja aamulla, kun herään, mietin millaista olisi herätä hänen kainalossaan.
Miksi se unohtaminen on niin vaikeaa? Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että toisella ei ole tunteita? Miksi niitä tunteita pitää kuvitella toisella olevan, vaikka kaikki merkit näyttää muuta?
Siellä lukisi hänen kiinnostuneen ja toiveesta tutustua. Olisi hänen numero, että voisin laittaa hänelle viestiä. Vihdoinkin pääsisimme tutustumaan toisiimme.
Jokainen kerta, kun kuljen kotini ulkopuolella, toivoisin hänen tulevan vastaan, ehkä joku kerta me uskaltaisimme pysähtyä keskustelemaan. Tai ehkä jopa jatkaa matkaa samaan suuntaan.
Kun menen nukkumaan, kuvittelen hänet viereeni ja aamulla, kun herään, mietin millaista olisi herätä hänen kainalossaan.
Miksi se unohtaminen on niin vaikeaa? Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että toisella ei ole tunteita? Miksi niitä tunteita pitää kuvitella toisella olevan, vaikka kaikki merkit näyttää muuta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lopeta jo ja jatka elämää