Pyllistys! Miten voi tuon ikäinen nainen olla noin pissis ja lapsellinen? Hoh hoijaa...
Sofian kylppärikuva.
Anonyymi-ap
2784399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 278
Vanhimmat
Sofiaa ihailevan Seiskan juttu on taas niin Sofia-myönteinen. Ensiksikin tuo ei ole mikään aamukuva vaikka onkin pyjama päällä. Sofiaa kuvattiin hänen sarjassaan tuo asu päällä lähes kaksi vuotta sitten, näkyi Maaguksen videossa. Seiska ei mitenkään huomioi eikä mainitse sitä että vanha kuva ja vielä kuvattuna Kivenlahdessa, vaikka täytyyhän Seiskan nyt se asia huomata. Vai ovatko niin Sofia-huumassa että eivät tajua.
Toki sellainenkin mahdollisuus on että Sofia on pettynyt koska halusi antaa valheellisen kuvan että olisi tällä hetkellä Stefun kiinteistössä Kivenlahdessa, eikä Seiska tehnytkään sellaista juttua kera kysymysmerkin.
Ei kyllä siellä on asuu Kivenlahden asunossa vuokralaiset, ei se voi sinne mennä noin vain pyllistelee vaikka kuinka haluaisi.
Ei ole mitenkään eikä kenenkään mielestä hyvä kuva, 33 vuotias nainen pyllistää takapuolen omas instas.Nauravat toimituksessa ja pilkkaavat tahallaan naista.
Kamalaa, onko Sofiallakin takapuoli selän puolella kuten muillakin?
Kaikkiko pyllistää peilin kautta otetuissa kuvissa?
Varmasti siellä instassakin ainoa joka pyllistelee :D
Olet/olette kyllä naurettavia tuossa kateellisuudessanne/katkeruudessanne Sofiaa kohtaan, (vaikuttaa yhden kirjoittajan horinalta.)
Ja kun ei seiskallakaan ole mitään negatiivista sanottavaa Sofiasta, sekin näkyy harmittavan.
Tyypillistä "koulukiusaajien" käytöstä yrittää saada kaikki haukkumaan yhtä henkilöä, kun pääpukarilla on paha olla.
Sofialla oli pari vuotta sitten oma kuvaaja Kivenlahdessa (näkyi sarjassaan) kun noita kuvia otettiin. Ei siis mitään peilin kautta itse kuvattuja juttuja. Taisi olla samaa aikaa kun asuntoa kuvattiin Seiskaa varten mutta sitten ennen julkaisuja tuli otsikko että Stefu heitteli Sofian laukut ikkunasta mäelle ja Stefun kaveri poimi pakettiautolla Sofian ja tavaransa saunakammariinsa.
Kun on lusikalla annettu ,niin ei voi kauhalla vaatia.
Sama kuka nuo kuvat otti, mutta peiliin päin hän on ja selkäpuoli näkyy takapuolinneen ekana. Ei tuossa kuvassa mitään laukkuja näkynyt eikä pakettiautoa :D
Mitä jargonia laskettelet?
Mikä ihmeen sairaus tuota naista vaivaa, kun haluaa kuvata aina tuota persvärkkiä? Ei ole ihan terve, säälittävä!
Luulen että Sofialta on myös poistettu alemmat kylkiluut kirurgisesti, että saadaan vyötärö näyttämään kapeammalta ja samalla on takalistoon lisätty silikoniilmpalntit.....aika hurjalta näyttää.
Tuo kehon muokkaus kirurgisesti on jo sairautta.
Höpö höpö. Mistä pitikään olla kateellinen? Ranta-ahosta, katiskasta vai kenties miljardööri Lukesta ? Äärettömän väsynyttä tämä kateuskorttisi. Etkö mitään muuta keksi ? Yritä tai lakkaa tyrkyttämästä tätä. Kukaan täysjärkinen ei kadehdi ryvettynyttä, itsensä totaalisesti nolannutta hahmoa. Ei yksikään.
Isot on implantit Sofialla pyllyssä, voi raukka on niin alentunut tolle horo tasolle
Kuka on sanonut että kateelliset ovat täysjärkisiä?
Eihän Sofialla ole moneen vuoteen ollut mitään noita, mitä luettelelit, kyse on kokonaisuudesta.
Ei Sofia ole itseään nolannut mitenkään eikä ole myöskään ryvettynyt, nuo ovat teidän keksimiänne juttuja.
Pari viimeistä avomiestä kyllä ovat nuo hommat hallinneet Sofiankin edestä, mutta syytönhän Sofia niitten hölmöilyihin on.
Turhaan yritätte Sofian pääle mitään työntää, oikeasti tervejärkiset osaavat ajatella asioita ja elämää, eivätkä kadehdi muita.
Vosu lumppukasa heitettiin jo moneen kertaan pihalle onko lesboksi ruvennut?
Sofialle eivät maksa, Sofia ei itsekkään maksanut vuokriaan.
Sulla ei kans ole koskaan muuta kun tuo kateuskortti. Kerro nyt ihmeessö mistä Sofialle pitäisi olla kateellinen???
Taitaa nainen aina rakastua renttuihin, mekö siihenkin ollaan syyllisiä. Sun logiikan mukaan, ilmeisesti. Kai ihminen lähes heti huomaa, mikä kukakin on miehiään. Silloin normaali ihminen jatkaa elämäänsä yksin, eikä roiku rahapussin perässä, epäsopivassa liitossa.
Sofiahan on kullankaivaja, jota nimitystä hänestä eräskin ihminen käytti.
Ei Sofiakaan enään niin nuori ole, että pitäisi hänen käytöksensä lapsellisuuden piikkiin pistää. Yrittää elää glamour elämää, vaikkei rahat riitä mihinkään, Tulisi maanpinnalle ja olisi hiljaa pelastaisi itsensä nolaamatta enempää , koska hänhän on ihan naurun aiheena.
Siis ihmeessä
Sinä sait kauhalla jossa oli reiät niin meni kusi läpi. Hyvä niin. Jäi sitten lusikallinen sitä varten että sait kirjoittaa edellisen,
Kateellinen siitä että toinen kuvailee itseään vessassa pyjama housut pers'vaossa? Just...🤦♀️
Ilmeisesti kaikki hesan vessat on kierretty kun julkaisee vanhoja kuvia.
Tuonmallinen perunasäkki peppu ei ole enään muotia
Ihanko Nakkia siteraat, sen sanahan on lakisi, vai :D
Kateellisuuden piikkiin nuo kaikki haukkumiset menee, väitätpä mitä tahansa. Tutkistele itseäsi ja aivoituksiasi, niin ehkä huomaat sen.
Ihminen voi kaiken ikää elää juuri niinkuin itse haluaa,( jos ei oikeasti vanhana dementoidu tai sairastu pahasti, silloin joutuu toisten hoivattaksi.)
Eli Sofiakin on vielä nuori kaikilla mittapuilla.
Miksi pepunkin pitäisi olla muotia? Onko sinun peppu aina muodinmukainen?
Yleensäkin koko muoti asiassa kuin asiassa on perseestä, kai nyt jokainen tietää mieltymyksensä asioihin, oli sitten kyse vaatteista, kehonosista tms. ja pitää sellaisia, mistä itse tykkää.
Esim. minua ei ole koskaan mikään muoti kiinnostanut, oma tyyli säilyy kaikessa. Eikä varmaan montaa muutakaan kiinnosta.
Yltääkö hän lipittämään omaa vittuaan? Ois naiselta aika moinen suoritus.
Sulla vaan jatkuu tuo kateuskortti, minun ei tarvitse olla kateellinen Katiska morsiamelle.
Etkä sitten vieläkään vastannut, mistä pitää olla Sofialle kateellinen????
Nuoriksi luokitellaan max 29 vuotiaat. Sofiahan on jo 32 v vaiko 33 v. , tuossa vaiheessa yleensä ihmisellä on jo AMMATTI, perhe ehkä lapsiakin ym. ym.
En arvosta rikollista ihmistä joka vieläpä elää miesten siivellä, eikä itsellään ole yhtään mitään. Esittää jotain muuta mihin todellisuudessa on varaa. Tai no joo uloottovelat....onhan hänellä jotakin....
Niin, pitäisikö olla kateellinen siitä, (niin kuin joku jo kirjoitti) kun Sofia" kuvaa itseään vessassa pyjama housut pers'vaossa? " (Kiitos lainasta) Justiis.....
Hehtaariperse nyt ei kenellekkään sovi.
Kylkiluista en tiedä, mutta silikooniimplantit on ainakin. Stefuhan joskus pisti oikein kuvan kera, arvet persposkien alla, aika häjyt... Kaikkeen se ihminen ryhtyykin..
Sofua on niin tyhmä ettei edes itse huomaa. Tehnyt itsestään aivan valehtelevan pellen.
Mutta mitäs nyt siihen sanot kun perseen kuvaaminen kielletään. Milläs Soffi nyt sitten elää. Olet sä melkoinen satuja kertova tyyppi. Jos sulla ei ole muuta kuin heittää tuo kulunut kateuskortti, olet tosi idiootti. Kukaan ei ole kateellinen tuolle velkaiselle valehtelijalle. Itse möhlinyt elämänsä. Sofialla ei ole mitään sellaista, josta voisi olla hänelle kateellinen.
Nukkuukin varmaan puhelin kädessä. Aiia pelle on tuo Soffi.
Taitaa olla Seiskan agentti. Kertoo kavereiden juttuja mitä tekevät.
Kas kun ei logolaukkuja ottanut kuvaan.
Ja on ruma vartalo. Perse on liian iso kroppaan.
Lopeta jo tuo satuilusi. Jos olet noin sinisilmäinen, niin siitä vaan. Toivottavasti silmäsi joskus avautuvat. Pahaa on tehnyt ja haukkunut tv-ohjelmassaan ihmisiä. Onko tuo naikkonen muka fiksu. Ei ole.
Mitä sinä kadehdit ihmisiltä? Nähtävästi rahaa ja omaisuutta, kun väität ettei Sofialla ole mitään mitä kadehtia. Sofialla on ok tulot, kauneus ja rehellisyys, joka useimmilta puuttuu. Noilla pärjää pitkälle.
Ja noita asioita kadehditaan kummasti. Eipä tuo Sofia ole paljon möhlinyt, erehtynyt vain ihastumaan/rakastumaan vääriin miehiin, taitaa moni muukin tehdä niin.
Mitenkäs esim. vaatteita kuvataan takapäin, kun niitä esitellään, mihin se perse laitetaan siksi aikaa?
Kuinka tuo Sofian perse niin kaivelee, kun on hänellä on kuitenkin peittävä pyjama päällä, eikö muitten perse kaivele, kun pyllistelevät kankut paljaana naru vaossa kiinni? Milläs nuo pyllistelijät sitten elää?
Kateutta tuokin näyttää olevan Sofiaa kohtaan. Piste.
Ei ole haukkunut edelleenkaan ketään. Eikö saisi kertoa ukon ryppäämistääkään ja sotkemista, kun itse lähtee hotelliin rauhaan ja kaikki ihmettelee, miksi
? Sekin on mielestänne haukkumista, pitäisi vain kehua ja olla kiitollinen ja siunattu kaiken aikaa.
Rehellisyys asioissa ei taida kuulua ominaisuuksinne, kaikki piilotellaan ja peitellään, vai?
Sofia sentään on yläpuolella tuollaisen ja kertoo tosiasiat haukkumatta ketään.
Hyvä Sofia, olet paras!
Onko Sofia sängyssä kylmä kuin kuollut lahna maalla, miehet kävi heti alusta lähtien vieraissa niin kuin Stefan .Samoin haukkui Sofia Niko Ranta -Ahoa, että se on käynyt huorissa ?
Ja kaikki nuo miehet ovat olleet jotain rikollisia. Toinen asia tuo Sofian pyllistely,antaapa vanha piian pyllistellä vielä kun voi ja on Seiska joka kuvaa.Ehtoopuolella on jo tuon naikkosen pyllistelyt.
Miten ei ole Sofian vika? Niko oli pitkään käyttämättä huumeita, mutta Sofian kanssa alkoi niitä käyttämään ja myös alkoi ottaan alkoholia, kun Sofia ei tykännyt siitä, että Niko oli raittiina. Stefan alkoi käyttämään huumeita Sofian kanssa ollessaan, samoin alkoi jokapäiväinen Alkon käyttö. Juhlia riitti tämän marokkolaisen prinsessan kanssa, joka kuvassa on viinalasi kädessä tällä naisella. Aikansa kutakin, kun Stefan viimein huomasi, että mihin sontaan hän on kätensä pistänyt ja heitti prinsessan ulos Ikea kasseineen. Paras teko Stefanin elämässä.
Vertaa Sofian kuvaa muka missinä ja nyt, niin huomaat, että kylkiluut on alhaalta poistettu. Tavallinen tantta on ollut nuorena ja iso maha, ei mikään kaunotar koskaan.
Työkalu kuvaus!
Kannattaisi vaihtaa koko pääkoppa, kun se on nytkin eri osista tehty. Hiukset, tekarit, poski ja leukatäytteet, nenän monet muotoilut, kulmakarvat, botokset, ym. Ei muuta kuin pää uusiksi ja oikeat aivot.
Onhan toi nyt naurettavaa, julkaista instassaan vuosien vanhoja kuvia.
Miksi takapuoli on pääosassa kuvassa.
Se on mitä kukakin vahtaa. Kyllä mulla oli ekana tuo asu katseen kohteena, sitten kasvot ja se takapuolikin näkyi kuvassa kuvassa mukana.
Kylläpä joitakin ärsyttää taas Sofian kauniit kuvat :D
Mites, kun jotkut lapsuuskuviakin julkaisevat instassaan, nauratko ihan kippurassa, kun niin vanhoja kuvia uskaltavat julkaista?
Varmaan ratkeat.
Rahaa sen saatava jouluksi, vanhat pers kuvatko myy?? Ale hoi
Jollain saatava rahaa, vaikka perseellä pitää tienata. Eipä ole löytynyt uutta miljonääri elättäjää, vaikka miten pyllistelee.
Taitaa Sofialla olla rahaa enemmän kuin sinulla, milläpä elätät itsesi, kun kuvittelet, että Sofiakin joutuisi noihin hommiin?
Ei ole edes kuvat enää hyviä. Heikkolaatuisua ja pimeitä.
Kaksi eri asiaa. Ei ole suotavaa tuon ikäisen muijan vakoaan esitellä. Vai oliko rahapulassa? Miksei mene pornofilmiin. Saisi äkkiä velat maksuun.
Sofia muijalla ei ole kun velkaa. Jos sillä olisi rahaa niin tuskin olisi velkaa.
Kuka tuon ikäiseltä kieltää jotain? Missä näet vaon tuossakin kuvassa, mä näen haalarin yöasuna. Sinä et näköjään tiedä edes pornosta mitään, eihän tuossa kuvassa ole mitään pornoon viittaavaakaan :D
Miten hermosi kestävät jo aiemmin mainitsemiani narubikineitä vanhempienkin naisten päällä, kun niissä paljas perse näkyy ja jo vaatteidenkin läpi näet vaon?
Tiedätkö jotain faktaa Sofian veloista vai vanhojen tietojen mukaan elät?
Kerro paljon on ja oikeaa tietoa.
Heruttelukuva Stefulle. Sofiahan ajatteli eron olevan väliaikainen. Joulu tulossa eikä Stefu tullutkaan noutamaan, ku exät nii rakastaa Sofiaa. Stefu kulkee omia polkuja, Sofia jumittaa menneissä. Niin epätoivoista lokilta
Sehän lähetteli niitä kesällä 2017 Stefulle ja oma aviomies oli mukana. Martina sitten hieman tukistikin. Sofian aviomies meni tekemään yksin avioerohakemuksen.
Onkohan stefu saanut takaapäin? Eiku se olikin pikkuruinen joka tykkäsi OTTAA takaapäin :)
Vai Esko ämyri?
Aloitus ja nämä kirjoitukset kuvaavat lähinnä kirjoittajan omaa pahaa oloa, katkeruutta, yksinäisyyttä ja tyytymättömyyttä omaan elämään.
Palstapsygologi tekee päätelmiä kommentoijista 😂
Siltä tuo vaikuttaa ja miten monessa ketjussa noita mantroja hokekaan. Toivottavasti edes jouluna hänelläkin olisi muuta tekemistä kun yrittää keksiä Sofiasta jotain negatiivista kirjoittamista.
Hölö hölö, ei ole katkeruutta - elämä on ihanaa kun saa arvostella some-tyrkkyjä - hii hooooooo!
Tuo kommentti kertoo sinusta kaiken ja negatiivista vain. Koeta parantua.
Tavattoman surullista.Niin nää kirjoitukset kuin Sofian elämäkin.
Olet idiootti. Älä esitä fiksua kun et ole.
Sofia on pahin tyrkky ja rahaton. Muut kyllä tekevät työtä. Näin olemme äänestäneet.
Hyvä vitsi :D
Tätä samaa hokee tuo valepsykologi/selvännäkijä joka ketjussa, missä Sofiaa kommentoidaan.
Näissä vanhoissa pyjamakuvissa Sofialla taas kauhea raskas meikki kasvoillaan,
taitaa nukkuakkin meikki päällä.
Se ei voi mennä saunaan kunkumi ja perse sulaa penkkiin
Joku kirjoittaa, että Sofialle ollaan kateellisia. Mistä? Mielestäni viettää aika kamalaa elämää. Ei mitään stabiilia ja koko elämä muiden varassa. Kenenkään naisen ei pitäisi noin elää.
Kateellinen ihminen näkee toisessa ihmisessä vain huonoja puolia.
Sofia elää ihan ikiomaa elämäänsä, ei kadehtijoiden ankeaa elämää.
Mistäs tiedät miten ankeaa elämää kommentoijat tai Sofia viettää? Toi on sun mielipide. Oot aika mentalisti ku näät joka suomen kolkkaan, Utsjoelta Hankoon ihmisten elämät.
Ja sinä olet tietävinäsi, että viettää ankeaa elämää, niin et ole muka kateellinen :D
Vähemmän ankeaa tuo Sofian elämä on. Ihan hänen haluamaansa elämää.
Sofia kun yhdenkin kuvan instaansa laittaa niin jo on akkalauma tai ainakin yksi niistä haukkumassa kymmenillä viesteillä.
Martina voi huorata rikollisten kaa kun kulissit muka pydessä
Ilmoitettu!
Sofan kunniaa voit loukata mielinmäärin, niinkö? Onko Sofia liian suloinen ja kaunis, niin et voi sietää siksi häntä? Rumista naisista viis.
Minä, joka kirjoitin tuosta kunnianloukkaus kommentista, en puutu Sofian tekemisiin ja olemisiin, ei kuulu minulle. Ylipäätään harvemmin täällä kommentoin, joskus lueskelen ja ihmettelen suuresti, kuinka tällaisia kirjoituksia voi vielä v. 2022 kirjoitella kenestäkään.
Terve ihminen ei tuollaisia kenestäkään kirjoittele.
Ei ole totta. Sofialta puuttuu kokonaan elämänhallinta. Ei osaa hoitaa edes raha-asioitaa. Ihmisellä pitäisi olla aivan oma koti. Kuuluu jo perusasioihin. Ei voi elää Suomessa irtolaisena.
Tehty Ilmoitus.
Taisit mennä liian pitkälle.
Et puutu muiden kunnianloukkauksiin, kuin yhden ihanteesi. Eli muita saa mielestäsi loukata mielinmäärin, asia selvä.
Tehty Ilmoitus. Odottele vaav haastetta.
Tehty ilmoitus myös poliisille!
Ei pidä sotkea Martina huora juttuihin koskaan, on aina ollut työ elämässä ja jos Sofia on haukkunut Stefan huoraksi se ehkä pitääkin paikkansa.
Sinäkö yksin voit haukkua ja solvata Martina joka päivä, millä oikeudella? Joku laki sinullekin on. Taidat olla samaa sukua tämän katiska morsiamen kanssa, joten on kunnia asia, kun saa oikeudessa istua ja nostaa pöydälle logolaukku, joka huumerahoilla on ostettu.
Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Eli henkilö X, joka katsoo että hänen kunniaansa on loukattu, ottaa yhteyttä poliisiin. Poliidi tutkii, siirtää syyttäjälle. Ja joka sitten katsoo, toteutuuko rikoksen tunnusmerkit.
Noin niinkuin lyhyesti. Jos ymmärrät.
Sinä voit tehdä vaikka kuinka monta ilmoitusta, mutta ei ne mihinkään johda.
Enkä edes usko, että tehtailisit. Kunhan möyhyyt. Mutta se on tosi, että kenenkään kunniaa ei saa loukata.
Sinulle tiedoksi; Kukaan ei ole minun ihanteeni, mutta osaan kyllä erottaa mikä on asiallista kommentointia ja mikä menee yli. Myöskin tiedän mikä on kunnianloukkaus!!!
Tuonhan pitäisi tietää jokainen kommentoija, koska kommentoija vastaa aina viimekädessä omista kommentoinneistaan.
Mistä tiedän mihin olen puuttunut, älä vääristele asioita, äläkä minun kirjoituksiani.
Ylipäätän en seuraa juuri ketään, Sofiaa kaikkein vähiten, miksi silloin puuttuisin hänestä kirjoitettuihin kommentteihin. Juurihan tuossa kirjoitin en puutu Sofian tekemisiin ja olemisiin. Lopeta sä viattomien ihmisten syyttely, kun et kerran tunne kommentoijaa.
Kunhan tarpeeksi moni tekee ilmoituksen, poliisi tutkii asian!!! Siis mitä useampi ilmoittaa asiasta poliisille, asia tutkitaan!!!!
Kannattaisi jokaisen täällä kirjoittavan vähän miettiä mitä kirjoittaa.
Kenenkään kunnia ei saa loukata!!!!
Kaunis nainen. Ja kiva että aloittanut uuden nyrkkeilyharrastuksen.
Sofia mitään harrasta,senkun käy ottamassa itsestään kuvia,siinä on sen harrastus.
Voimia ja jaksamista sinulle.
Sofia istui Hangossa hevosen selässä ja sanoi että mitä jos aloittaisi taas vanhan harrastuksen. Sofia Levillä opetteli laskettelemaan ja sanoi että on aikaisemmin lumilautaillut mutta ei lasketellut. Eikä se sujunutkaan vaikka kahdet uudet lasketteluvetimet esiteltiin ja Stefu hankki sukset ja opettajan. Sitten Sofia päätti aloittaa pyöräilyharrastuksen ja Stefu hankki kalliin maantiepyörän. Taisi kerran sillä ajaa ja palasi takaisin vanhaan Jopoon. Ei muuten olisi Joposta tietoa mutta kun Seiskassa oli kuva kun kaksi poliisia sakotti Sofiaa kun oli ajanut väärään suuntaan Jopollaan. Muuten, nekin sakot oli menneet ulosottoon.
Sofia ei harrasta mitään urheilua eikä muuten osaa edes uida. Outoa sikäli, kun yleensä nuoret harrastavat ainakin yhtä liikuntalajia.
Olen kanssa miettinyt et osaako uida? Aina vain kahlailee tai ottaa "brunaa". Polkupyörällä sakot, ei osaa lasketella, ei uida... Vittu jos se sen kortin sais hommattua ja Ferrarin niin en menis enää ovesta ulos.
Sofia ei ole nuori, elähtänyt Lontoon ilolintu.
Ei Sofia koskaan ajokorttia edes saisi, sen verran t....ä.
Mites autoilijan lukematon määrä sakkoja, meinaa varmasti sitä, ettei osaa ajaa autoa.
Entäpä, jos osaa uida, mutta ei halua uida?
Eikä kaikkea ole pakko osata, hän osaa fitness-hommat (kuntosalihommat), se riittää ja kroppa pysyy kauniina. Kävely siinä lisäksi.
Eihän Sofia olekaan pakkomielteinen tuossakaan asiassa, kuten jotkut.
Mm. Mun sukulaismies 40v, ei osaa uida, rannalla asunut ikänsä, ei vaan tykännyt siitä lajista.)
Ihanko naisesta tulee ilolintu, kun lyhyitä seikkailuja on? Itse olette varmaan umpeenkasvaneita nunnia, ette ole saaneet miestä rumuutenne vuoksi.
Ja kun kaunis nainen on miesten ihailun kohteena, niin hirvittävä kateus iskee nunniinkin.
Sofia voi valita miehistä haluamansa.
Juu, seikkailuita hyvinkin...tulee mieleen tuo, Lontoo ja ylipolven saappaat.....
Nunnaksi ei ole koskaan tarvinnut ryhtyä, ihan on hyvä ammatti, ihana aviomies ja lapsiakin, jopa omaisuutta kertynyt ihan kiva määrä. Kauneuttakin löytyy, kukaan ei ole koskaan rumaksi haukkunut, päinvastoin. Koskaan ei ole tarvinnut ketään kadehtia, itse olen kyllä ollut kateuden kohde. Mutta mitä tuosta, minähän en sille mitään voi, aihetta en moiseen ole koskaan antanut. Ihminen, jolla on huono itsetunto, usein sortuu kadehtimaan muita.
Tokikin Sofia voi miehensä itse valita, valinta vaan näyttää osuvan aina johonkin renttuun. Niin, miksi naiset aina rakastuu renttuun???
Miksi ei ole koskaan saanut oikeaa, sivistynyttä, opiskelun myötä kunnon ammatin omaavaa miestä. Siksi, kun hänellä itsellään ei ole minkäänlaista koulutusta, ammattia ei mitään. On vain leikelty, täyteaineita oleva keho, elämäntavat eivät kovin kaksiset, rikokset päälle. Samaa lajia ovat olleet miehetkin.
Voi luoja noita Sofian ihailijoita, eikö osa istu linnassa ja osa odottaa tuomioita, niinkuin hän itsekkin.
Kauniita kuvia kauniista naisesta. Ette voi sille mitään vaikka kuinka haukkutte.
Vanhoja kuvia, kun kaikki uudet kuvat on niin pimeitä ja epäselviä. Pitäisikö ostaa uusi puhelin, mutta mistä maksaja....
Ei nyt mennä kivikaudelle, jota aikakautta Sofia ihannoi, koska sanoi että "tykkää kun miehet jahtaa sillä tavalla kivikautisesti",
mutta mennäänpäs Kalevalaan: "Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisältä, akanoita alla kuoren".
Täällä näyttää nuo rumat kakut olevan silkkoa sisältä.
Hieno toi Kalevala siteeraus ! Sopii aika moneen nykytrendin mukaiseen naiseen.
Kauniita kuvia mutta tuo ei ole lähellekään sitä oikeaa Sofiaa. Olisi oma itsensä ja vähentäisi meikkiä niin olisi huomattavasti paremman näköinen.
Jep, Sofialle ei sovi kova meikki, hän on niin nuorekas ja söpö ilman pakkelia.
Mutta kun on tottunut meikkaamaan, niin ei varmaan osaa olla ilman meikkiä.
Mun sedän vaimo on sellainen ihminen, on kuin nukke vielä yli 70v.
Sofia on jo juopon näköinen. Turha täällä sinun kehua.
Sofia on tunkkaisen näköinen meikattuna, aivan liian kova meikki.
Sofiahan aloittaa milloin minkäkin harrastuksen, muttei jaksa keskittyä mihinkään.
Kaikki hänen harrastuksensa loppuu lyhyeen, hyvä kun ehtii edes aloittaa...
Hui kuinka järkyttävää, en ymmärrä, tuskin pystyn elämään tämän asian kanssa!
Voimia sinulle
Sinä se jaksat näitä "kauhistelevia" kommenttejasi ihan johdonmukaisesti. Mikäli haluat Sofiaa tsempata (joka hienoa), mutta yritä nyt jotain muuta kuin noita puuduttavia lauseparsia.
Mistä tietäisi pitääkö jostakin asiasta, jos ei edes kokeile sitä?
Yksi harrastus on jota Sofia rakastaa, ryyppääminen. Alkolle hyvä mainos!
Aloittajan kanssa samaa mieltä. Todella kauhean lapsellista pissis toimintaa. Sofia on jo keski-ikäinen, luulisi muut asiat kiinnostavan kun bilettäminen Teatterissa ja itsensä esittely
No kukas se melkein vuosikymmenen vanhempi kahden lapsen äiti olikaan, joka bailasi Ibizalla intiaanipäähine päässä pakarat vilkkuen ja sitten meni sukkanauhoissa yökerhoon 40v nainen! Epätoivoista. 🙄
Et ole vieläkään asiaa näköjään ymmärtänyt, vaikka kuinka monta kertaa asia kerrottu sulle. Toivottavasti viimeisen kerran; Martinan hyvät ystävät olivat järjestäneet Martinan syntymäpäivät. Ei Martina niihin ollut ohjelmaa itse järjestänyt.
Sä olet kyllä tavallisen tyhmä ja todella tosikko, taidat todellakin olla tosi vanha ellet jopa vanhus. Tuossa Ibitza reissussa ei olut mitään epätoivoista. Epätoivoinen näytät olevan ihan sinä itse.
Miksi TAAS kerran sotket kahden lapsen äidin Sofian kylppärikuva ketjuun. Hänellä ei ole mitään tekemistä Sofia ketjussa. Ymmärrätkö????
Eikö ollut halua tai kanttia katsoa peiliin ja pukeutua fiksummin. Onko hän joittenkin "ystävien" orjuudessa. eikö kukaan leiki hänen kanssaan, jos ei tee kuten käsketään.
Kanalauma.
Samaa roska porukkaa niin Martina kuin Sofiakin, onhan näitä liuta muitakin peruskoulun käyneitä tolloja.
Someduunareita.....heh heh heh
Et sä nyt sitten näköjään ymmärtänyt asiaa, sitä vähän arvelinkin!!! Kirjoitat näin "Onko hän joittenkin "ystävien" orjuudessa. eikö kukaan leiki hänen kanssaan", Ei voi kun nauraa sua, olet tavallisen pahvi, en ole eläissäni noin tyhmän ihmisen kommenttia lukenut. Tuossahan lukee selvästi ystävät järjestäneet syntymäpäivät. Tajuutko sä syntymäpäivänä voi jopa pukeutua naamiasiasuun taikka bikineihin ym... ym... Aivan kun sä kääntäisit ja vääntäisit selvät asiat päässäsi ihan solmuun. Todellaa outoa.... Joten, pitäisiköhän sinun siirtyä "seniorikerhoon", voi olla että siellä jaksettaisiin sun höpötyksiäsi, siellä saattaisi olla sinun vertaisiasi ihmisiä.
Kommentoija ei oikein pysy ajan hermoilla, eikä yhtään huumoria. Nuo syntymäpäivät on järjestetty huumori mielessä, etkö ymmärrä???? .Vanhainkoti saattaisi olla oikea paikka sulle, sillä olet aika pahasti tippunut yhteiskunnan rattaista...
Pilkunnussija, äidinkielenopettaja, esimies, peruskoulu, mitä lie milloinkin esittää, rassukka muuta ei osaa. Samaa sössötystä päivästä toiseen....
Esittelee itseään paskahuussissa ja hississä ja rappukäytävissä
Kyllä ikää on tädillä, joka jaksaa kehua Sofiaa, mutta ei kannusta tätä opiskelemaan, että saisi oikeita töitä.
Ai voi, ihanko alusvaatteet ja inkkaripäähine (loukkaus kulttuurille) ovat naamiaisasuja?
Eikö aikuisella ihmisellä ole järkeä kieltäytyä tuollaisesta? Ei näköjään. Eli "ystävien" mieliksi on tehtävä, vaikka miten tyhmiä juttuja.
Sä et kyllä tajuu mitään. Oletko sä ihan terve vai muuten vain vanha tantta? Oletko koskaan ollut esim. polttareissa, voi verrata jopa synttäreihinkin???? Tai sulle taitaa olla turha selittää, et kuitenkaan ymmärrä. Suosittelen todellakin sinua menemään sinne "seniorikerhoon", siellä saatetaan sinua ymmärtää, jos sielläkään....
Ei siellä persvako näkynyt. Soffi ei osaa pukeutua. Pissisvaatteet sina päällä.
Outo tyyppi on. Ei varmaan edes ymmärrä polttareita. Komeat oli puitteet ystävät järjestänyt Martinalle. Kiitos ystävät.
Persvaon näyttö on kyllä jo häpeen puolella. Hyi helvetti Sofia.
Missäs sellaisen persvaon näit? Eikö osannut oikeanlaista flanellimekkoa yöksi laittaa päällensä? Olikin vain kaunis haalari.
Kirjoittajalle 13:36 27.11. Sinusta saa sellaisen kuvan, että olet tooooosii vanha. Vain vanhukset eivät ymmärrä tuollaista....tai jälkeenjääneet... Sulle on jo monen kertaa selvitetty noista synttäreistä ja sen kun vaan jatkat.... Sekin osoittaa, että kysymyksessä vanhus....
Persvakoon ne pyjamahousut oli vedetty, ja persettäis tais kuvata, niin kuin yleensä muutenkin. Perse takaa, perse sivulta, perse sivulle, perse makaa....
Sopii hyvin vanhan ihmisen kirjoitukseen, flanellimekko....
Ihana Sofia ja ihana pyjama! 🥰❣️👑
Kummallinen maku.... vanha pyjamakuva, kun ei ole mitään uutta mielenkiintoista kuvamateriaalia. Surkea kuvan laatu uusimmissa kuvissa, ei taida filtterikään enää toimia...
Sofia lyhyt jalkainen kassi Alma.
Miten se vaikuttaa pyjamaan ja sen kauneuteen, jos kuva ei ole juuri äskettäin otettu?
Eikös teillä riitä haukkumista vanhoissakin kuvissa ja vaikkei olisi edes kuvia, niin samoja juttuja hoette aamusta iltaan ja omat keksimänne asiat siihen päälle.
Taitaa olla vihakirjoittaminen, koskee se sitten Sofiaa tai Martinaa, tämän yhden henkilön ainoa sisältö elämässä.
Juu ei hän pitkä ole. Kesän lopulla kulki täällä Etu-Töölössä kuvaten koko ajan itseään. Meidän porukalla oli naurussa pitelemistä, valitettavasti.....
Kuinka harva pers’vako, kun on housut syvällä siellä kiinni. Tuoko on nyt seksikästä, kun housut on kiinni mustassa takareijässä.
Miksi pitäisi olla hevosen kokoinen. Ei ole naisella kaunista liika pituus, lyhyet ovat söpömpiä.
Enpä sanoisi noinkaan, mielestäni pitkät, hyvän kropan omaavat ovat In...
Sofia on tuollainen persjalkainen, normaali suomalainen matami, levennetyllä ahterilla.
Lyhyt tai pitkä, kumpikin hyvä kunhan kroppa on jokseenkin sopusuhtainen. Ykisuureksi pumpattu persus on koominen ihan minkä pituisessa kropassa tahansa.
Tuskin Sofian reikä on musta (jos sinulla nyt niin sattuukin olemaan), ja harvassa persvaossa ei pysy housut vaan tiukassa pysyy. Käytä nyt edes vähän sitä aivosoluasi!
Sofia kävi ennen valkaisussa, mutta nyt ovat rahat loppu. Sofia on marokkolainen, eikä vaalea ihminen, eikä sinisilmäinen, niinkuin me suomalaiset.
On niin paljon kokoa, et kyllä tuonne vakoon voi tunkea. Tiukka tuo hänen peffansa ei kyllä ole, kompressorilegginsseillä pysyy jotenkin koossa. Silti toinen poski roikkuu.
Sofua ei ole missiainesta. Liian lyhyt ja iso perse.
Oletko samanlainen melkein alasti ihminen kuin Sohvi.
Ai, sinä uskot niitä yhden hoidokin juttuja valkaisuista :D Voi reppana. Sofia on puoliksi ihan suomalainen geeneiltään. Mullakin on kauniit ruskeat silmät vaikka olen täysin suomalainen (skandinaavi), onneksi ei ne hailakat siniset kuten monella on.
Sinulla on kauniit ruskeat silmänaluset.
Rahapussia odotellassa pyjama päällä....jos joku menis koukkuun...
Sopeudu💩
Kumma kun pitää persvakoon kaikki tunkee...mahtaa olla housut paskassakin
Jospa katsos ei ole muuta mitä sinne tunkisi, voihan asia olla joskus niinkin .
Ei kaikilla ole niinkuin sinulla, kyllä se ryppynaru pitää vielä tuon ikäisellä.
Mahtaako vaan pitää...
Sofian Niko rakas viettää tänään synttäreitä, mitähän on ostanut lahjaksi on kaiketi mennyt käymään vankilassa ihan paikan päälle onnittelee elämänsä suurinta rakkautta.
Kiltti ja upeassa kunnossa oleva nuori Sofia on sympaattinen maailmanmestaruuden voittanut fitnesstähti. Arvostan Sofiaa, sen sijaan erästä keski-ikäistä ex-laulajatarta en.
Saako nauraa 😂😂😂😂😂😂😂😂👏.
Mitä muuta asiaa arvostat fitness on ok asia.Kiltti ihminen ei valehtele kaikkia asioita ei hauku ex- puolisoita ei istu polisivankilassa ei käytä huumeita ei elä vuosia miesten rahoilla.
Toi Soffeli on jo niin last season ettei mitään rajaa. Noi vessakuvat niin ällöjä, miks toi ylipäätään viihtyy noissa vessoissa, hyi yök. Sit noi poseeraukset, eripari p'ersposket pääosassa, jokin pakkomielle kenties. Tyylitöntä ja moukkamaista. Ennenkaikkea noloa ton ikäiseltä.
Jokaisella on omat ihanteet ja saaneet ne vanhemmiltaan,moni lapsi on syntynyt kotiin missä on huumeet ja rikollisuus aivan normaalia elämää.Kun katsoo tilastoja miten lapset kärsivät mielenterveys ongelmistaan ja joutuvat pois kotoa jo lapsena laitoksiin.
Samoin. Antaa muutamien kiehua kateudessaan. Laittaisi Sofia kauniita kuviaan tuutin täydeltä, niin raukoille jotain uutta haukuttavaa. Mitä kauniimpana hän on, sitä enemmän katkeria haukkumaviestejä pukkaa.
Ei hän mitään ole haukkunut, tuo teidän ymmärrys asioihin on jäänyt aika vajaaksi.
Sofia on kiltti, sille et voi mitään.
Kyllä sinne tutkintavankeuteen voi joutua kuka tahansa, jos joku läheisistä töppää.
Ovatko kaikki silloin tuhmia, jotka joutuvat kuulusteluun ja tutkintavankeuteen, kunnes asia on saatu tutkittua niin pitkälle, että voi vapauttaa.
Ajattelehan, se voi olla tuo hyvä vessan peili, miksi jotkut tykkäävät kuvata siellä. Ihmeellinen asia, siitäkin täytyy jurnuttaa :)
Entä se mm jälkeinen elämä, arvostatko sitäkin????
Minä en arvosta Sofiaa.... minun arvostukseni kohdistuu täysin toisenlaisiin ihmisiin kuin Sofia.
Hänellä ei ole mitään meriittejä mitä arvostaisin.
Tuota samaa kateuskorttia sä vaan viljelet. Etkö jo pikkuhiljaa ala uskomaan, ettei Sofiassa ole mitään mitä pitäisi kadehtia. Onhan se hyvä, kun sulla on edes yksi idoli, Sofia, jota kehua!!! Minun idolini on aivan toista luokkaa yhteiskunnassa kuin Sofia on.
Kirjoitat " voi olla tuo hyvä vessan peili", aika hauskasta. Soffille se on aina tuo vessan peili, vai eikö rassukka omista muuta peiliä..... no joo....oh hoijaa....
Kukahan nyt oikein ymmärtää asioita väärin. Ei ihminen voi noin tyhmä olla kuin Sofia. Puhuu täyttä potaskaa , ei tiedä, eikä koskaan nähnyt mitään Rantiksestakaan.
Sofia on täysi pelle, yrittää esittää jotain Glamour elämää, vaikkei ole varaa sellaiseen. Ulosottovelkainen lokki.
"Sofian kiltti, Sofia ei ole tuhma.. ". Oletkohan sä nyt aivan oikealla palstalla ?
Kyllä raukkoja on jotkut ihan muut, kuin täysin syystä Sofiaa "oudoksuvat". Raukkoja on sinisilmäiset tyypit, jotka ostavst Sofian, tämän patologisen valehtelijan, tarinat.
Sofia ei osaa kuin valehdella joka asiassa,täys luuseri koko akka.
Nuori???? 33 vuotias.....
Ei tiennyt että Niko käytti huumeita 😂 puhelimessa oli huutanut että käytät aineita kokoajan ja minua syytät juomisesta .Kiltti hyvin rehellinen nainen.
Sofia on 32- vuotias ja kyllä sen ikäinen on vielä nuori. Naisten elinajan odote on 85 vuotta.
Tiedoksi sinulle; YK määrittelee nuoriksi kaikki 15–24-vuotiaat ja Suomen nuorisolain mukaan nuoria ovat kaikki alle 29-vuotiaat.
Mikäli jotain nuorisoetuja, alennuksia, tai muita nuorisojuttuja haluaa, niin ikäraja päättyy 25 vuoteen. Sen jälkeen lasketaan aikuiseksi, ja pitää maksaa täydet hinnat.
Mitä ihmeellistä Sofian elämässä on ollut. Hiukan vauhdikkaampi kuin nössöjen elämä, mutta siinä kaikki. Ei hän ole kenellekkään mitään pahaa tehnyt.
Minulla ei ole idolia ollut koskaan. Lopettakaa sittenSofian kadehtiminen, niin ei tarvitse kortteja montaa pakkaa heitellä.
Näyttää kiusaajille olevan kova paikka, kun kaikki ei hauku Sofiaa ja ole kiusaajajengissä mukana. Tyypillistä koulukiusaajatason toimintaa, laumassa kiusataan, mutta kukaan ei saisi puolustaa.
Olen, mutta te haukkujat ette taida olla. Täällä tuskin kiusaajapalstaa on tarkoitettu mihinkään osioon, mutta sitäkös kiusaajat älyävät. Ovat niin täynnä omaa pahaa oloaan, kunhan johonkin oksennuksensa heittävät.
Turhaa yrität mitään järkevää noille kirjoittaa, ei uppoa. Paljonhan se olisikikin, jos jotain edes tietäisivät.
Iän puolesta 32v on vielä nuori ilman lakipykäliä, nuoriaikuinen, jos helpottaa hiukan.
Hän ei ole keski-ikäinen, eikä vanhakaan. Se siitä.
Taitaa se patologinen valehtelija löytyä ihan muualta.
Mara 45 v
Ja tämä kiltti huumevastainen sai kuitenkin tuomion. Eli oikein roistojen kanssa, käytti huumerahoja ja kaipaa edelleen sitä seesteistä onnellista aikaa.
Niinhän se oli, et Sofia ei vaan muista, eikä ole koskaan mitään nähnyt.....
Juu, paljon kokenut 32 v aikuinen..., silti mitään ei ole jäänyt....
Eihän sun tarvitaan. Sofia on tuomittu nainen ja istunut poliisivankilassa. Velat painaa. Onko siinä mitään kehumista. Itseään voi syyttää huumejutussa ja sakoista. Kuka vielä arvostaa.
Onko persvako kuva muka kaunis. Ei ole.
Olis voinut lähteä suhteesta pois. Kyllä oli tyhmä kun raha vaan veti. Nyt saa kärsiä.
Ei kaikki nuoret joudu poliisin kirjoihin. Sofia on joutunut. Pahaa on tehnyt ja paljon. No, Karma on kostanut ja vielä tuli Katiska ja tuomio. En arvosta ihmistä joka elää muiden kustannuksella eikä silti saa velkojaan maksuun. Kerto sinä.
Kyllä sitä saa haukkua. Niihän se itsekin haukkuu muita. Ja kehtaa vielä vielä valehdella. Koita sinä edes kertoa kuinka tärkeää on, että luottotiedot on kunnossa. Turha kehua!
Ei pidä paikkaansa. Sofia on möhlännyt oikein todella elämänsä jo tuossa iässä.
Varmaan häviää kokemusten puolesta monelle muulle. Ja nuorenahan se on koettava /kokeiltava asiat, että on vanhana, mitä muistella.
Ei tule katkera vanha mummo, kun ei ole elänyt itse, vaan kierinyt kateudessa ja katkeruudessaan toisia kohtaan koko ikänsä.
Näin näyttää moni täälläkin oleva tekevän.
Taitaa monta ihmistä painaa hiukan isommat velat tällä hetkellä, Sofialla ei niihin nähden ole kuin pikkuriikkiset velat, jos edes onkaan. Ei faktatietoa ole näkynyt missään.
Jos hovin päätöksessä on hylkäys rahanpesuun, ei syytön mitään asianajopalkkioitankaan joudu maksamaan, valtio ne maksaa.
Voi kamala, ihanko on tutkintavankeudessakin istunut, moni istuu ja on istunut ihan oikeassakin vankilassa ja tulee istumaan jatkossakin...mutta, kun Sofia, järkyttävää! :D
Voisi olla kaunis sekin, mutta kun mä en näe persvakoa kuvassa. Muilla ihmisillä ei taida olla persvakoakaan vaikka miten pyllistelisivät, vain Sofialla pyjaman alla on, jessus sentään.
Niinhän hän lähtikin, kun aika oli kypsä.
Ei Sofia ole tehnyt kenellekään pahaa, sinä voit pitää tuon karmasi ihan omanasi.
Eikös ole ihme ettei kaikkien nuorten tai ihmisten elämä kulje samaa rataa?
Kaikilla ei ole samanlainen elämänkaari.
Kaikki eivät sairastu samoihin tauteihin, kaikki eivät ole samoissa töissä/työttöminä, kaikki eivät syö samanlaista ruokaa, kaikki ei puhu samaa kieltä, kaikilla ei ole sama elämänkatsomus/uskonto, kaikki eivät asu samassa paikassa, kaikki eivät ole samaa sukupuolta, kaikki eivät ole kateellisia, kaikki eivät ole katkeria jne.jne.jne.
Miten tuostakin yli pääsee?
Sinä valehtelet varmasti enemmän kuin Sofia, haukutaanko sinua yhtä paljon joka vaatteestakin? Minä en ole Sofian kanssa keskusteluyhteydessä, en ole koskaan edes nähnyt livenä häntä, asun liian kaukana.
Mutta voisin kertoa, että luottotiedotonkin pärjää siinä missä muutkin. Heitä on sen verran Suomessakin, eikä mitään ongelmia minkään asian suhteen ole monellakaan.
Kadehtimen, kadehtimen, samaa sössötystä tämä jatkaa. Eikö sulle vieläkään ole tullut selväksi, ettei kukaan kadehdi Katiska-morsianta. Sulle on se jo sata kertaa kerrottu. Vastausta vaan ei ole tullut, miksi pitäisi kadehtia Sofiaa???? Kerro yksikin syy??? Sitä odetellassa...
Höpöhöpö....Mikäs sä olet täällä arvostelemaan kirjoittajia???? Näytät suoltavan pahaa oloasi ulos. Jokaisella saa olla oma mielipide, myöskin Sofiasta. Kaikki vaan ei hänestä pidä. Katos kun, joku tykkää tyttärestä, joku äidistä!!!
Mitähän järkevää tuossakaan kirjoituksessa oli, ei mitään.
Sofiahan on 32 vuotias aikuinen.
Vanha mummo se taitaa siellä kirjoitella. Kateus ja katkeruus vaan hänellä mielessään. Voi voi sentään, puolustaa vielä jotakin Marokkolaista ..... , lokkia, käärmettä....vai mitä se Stefu sanoi...
Itsekin eläneenä (37v), ei ole kyllä koskaan tarvinnut rikollisiin ja huumeporukoihin sekaantua, eikä miesten elätettäväksi, eikä ylipolven saappaita pukea päälle, eikä miehiä viihdyttää., eikä olla ulosottovelallinen ... ym. ym...
Juu, pikkuriikkiset velat.... Ran maksanut yhdet ulosottovelat, Stefu vissiin toiset....kuka maksaa kolmannet....taitaa tulla vielä lisää...
Niin lähti kun Rane joutui istumaan, silti pyysi vielä elantoa Ranelta....vaikka oli jo Stefun kans....
Minusta ihmisen pitäisi elää tulojensa mukaan, ettei luottotiedot menisi. Jokaisen tuo asia pitäisi ymmärtää, niin lapsellinen ei pitäisi olla kukaan.
Sinun arvostuksellasi ei taida olla mitään virkaa.
Martina täytti 40 vuotta. Turha sinulle on sitä sanoa, kun sinulla on jo unohtunut tuo Ojalan laskuoppi, olet sitä luokkaa, kun kiertokoulua kävit ja keskeytit, niinkuin Sofia, joka ei saanut edes autokoulua läpi. Pöljää porukkaa.
Veronmaksajat nuo rötöstelijäin oikeusjutut joutuu maksamaan, niin myös Sofian asianajopalkkiot, näin elää myös tämä kadehdittu Sofia. Pers’kuvia vaan lisää, että saa uusia rikollisia katiskaan.
Älä valehtele. Sinä tunnet oikein hyvin Sofian ja hänen perheensä, sillä olet hänen lähisukulainen. Tiedät tarkalleen kaiken ja nyt yrität valehdella, että et ole häntä nähnyt. Sinulla on aina ollut samat kujeet, kuin Sofialla, sinut tiedetään oikein hyvin. Rikosten puolustaja.
Taasen valehtelet, olet Sofian lähisukulainen. Puolustat huumeiden käyttäjiä, puolustat ihmisiä jotka istuu vankilassa, puolustat rikollisuutta, niitä jotka käyttää huumeiden myynnistä saatuja rahoja, haukut ja panettelet päivästä toiseen Martinaa ja hänen perhettä. Olet todella säälittävä.
Fitnesstähti.......heh, heh... Katiskamorsian....Kullankaivaja....
Lässyn, lässyn juttuja... ei voi kiillottaa enempää....
Kuka tahansa ei tutkintavankeudeen joudu, hölmö.
Kai ihmiset osaa valita sentään seuransa oikein,
kaikki vaan ei siihen kykene.
Aivan turhaa lässytystä sulta, ota järki käteen ja ajattele järjellä,
äläkä tunteella.
Miten niin ei voisi olla kuva Kivenlahdesta vuokralaisten talosta. Juurihan Sofia kaakatti baarin vessassa että häntä ei kiinnosta mitä muut ajattelevat. Ja se on nähty, on parkkeerannut peffansa vaikka kenen kotiin. Nicon perhe joutui potkimaan pois, samoin Stefu ja luulen että hyvin moni muu.
Mutta taitaa Stefu lle nyt olla tarjolla tämä kuva. Oisko leidillä rahan tarve.
Tietysti on rahan tarve.
Sofia on sanonut asiaa, juuri noin täytyisi ajatella jokaisen, eikä elää toisten mielipiteiden mukaan. Olen Sofian kanssa täysin samaa mieltä ja sanoisin itsekin noin.
Kyllä Sofialla olisi paljonkin korjattavaa elämässään. Ei pitäisi jahdata muiden miehiä eikä pitäisi olla tuomiota huumeista ja rahanpesusta. Ei pitäisi haukkua isäänsä kun ei ole todisteita eikä ehkä kannattaisi haukkua niitä muitakaan keitä jatkuvasti haukkuu. Kyllä joskus pitäisi ottaa ensin se malka pois omasta silmästä. Ehkä itse ei näe mutta kyllä muut näkevät että korjattavaa olisi paljon. Sofian äitikin sanoi Sofialle sarjassa puhelimessa että tehtyä ei saa tekemättömäksi kun puhuivat Ranen ajasta ja Ranesta.
Tarkoitat kai Stefua muiden miehillä. Mistäpä tiedät miten paljon Stefu on jahdannut viestitellyt Sofialle jo vuosia, kun oli jo ihastunut paljon aiemmin? Aika luonnollista se on viestitellä Sofiankin tutulle miehelle, vai mitä.
Miten vuosia sitten tapahtuneet muutat ja korjaat elämässäsi?
Rahanpesusta ei ole lainvoimaista tuomiota, eikä nähtävästi tule, sen hokemisen voitte sitten kai lopettaa.
Bilehuumeen käyttö yli 2 vuotta sitten Sofian tekemänä on nykyisin yleisempi tapa ihmisillä kuin alkon ottaminen . Ettepä ole huolissanne lasten huumeiden käytöstä, mutta kun Sofia on kai kokeillut, niin voi herran jumala, ette pääse siitä yli millään.
Mites Haber ym. , niitten kokan käyttäminen ei haitannut ja teidän loppuelämäänne sotkenut?
Sofia voi rehellisesti kertoa, mitä on kokenut kenenkin taholta elämässään, siinä ei teidän jurputukset auta mitään.
Totuuden kertominen ei ole haukkumista edelleenkään, mutta muutamien näköjään vaikea kestää. Varmaan itsellänne paljon "pimittämistä" asioissa, kun kaikki täytyy kaunistella ja esittää muille niin hyvää ja kiitollista.
Sun selityksiä ei usko kukaan. Ihan turha selitellä tuomioita positiivisiksi asioiksi.
Sofia muutti myös Niko N asuntoon ennenkuin entinen ehti viedä tavaroitaan pois. Eikä se Stefu niin ihastunut Sofiaan ollut koska vaikka olivat jo tammikuusta 2020 tapailleet niin Stefu kuitenkin vei Tirin karaokebaarista toimistolleen maaliskuussa 2020. Kyllä se Sofia oli vain yksi pettämiskaveri Stefulle mutta sitten Stefulle tulikin yllätyksenä että Martina tällä kertaa otti eron. Olihan Stefu pettänyt aikaisemminkin mutta Martina sanoikin Päivärinnan ohjelmassa että Sofia oli liikaa. Sofiahan oli Martinan vihaaja ja Martina tiesi sen ja kaikki ulkopuolisetkin sen näkevät vielä tänä päivänä. Stefu teki aika tempun kun sellaisen käärmeen toi pilaamaan perheen elämää.
Sofian on elämänhallinta aivan nolla pisteessä. Ei saa edes omaa kotia itselleen. Odottelee vaan rikasta miestä joka taas elättäisi hänet. Nyt taitaa olla jo vähän haastavampaa hakea. Kaikki Lontoon ajat tullut esiin.
Etkö muuta osannut vastata? En kyllä odottanutkaan järkevää kommenttia.
Eli Martina oli Sofian vihaaja eikä toisinpäin, kuten yrität taas kääntää. Ja kantaa kaunaa edelleen Sofialle.
Mites nyt ei huudeta, etteivät vieneet tavaroitaan kerralla pois, mutta kun Sofialta vähän jäi pakattavaa seuraavaksi päiväksi, vaatteita pääasiassa, niin jo oli meteli päällä. Muille sallittu jättää tavaransa lojumaan toisen asuntoon, mutta Sofialle ei, taas kerran noin.
Pikkuhiljaa näkyy paljastuvan tuo yhden ihmisen (Sofian) vainoaminen asiassa kuin asiassa.
Kerro miksi jätti vaatteita Sofia Stefanin asuntoon jos kerta olisi oikeesti halunut erota. Muutto auto pihassa ja nainen jätti vaatteet autoon viemästä niitä sinne. Ei ollut oikeasti edes muuttamassa pois, mutta Stefan näytti miten lopullinen muutto ja ero tehdään
Näin ne asiat oli, että Sofia oli Martinan vihaaja, satun nyt tietämään tuon (en ole sama kommentoija, jolle tuon osoitat).
Tuota samaa asiaa on jauhettu muissakin ketjuissa, jopa samoin sanoin, ketä jaksaa kiinnostaa....samoja hölötyksiä....
Aika huvittavaa muutenkin tuo Sofian muutto, iso muuttoauto ja Sofialla muutama Ikean kassi.... Mahtoi muuttomiehillä olla hauskaa....
Eikös se Sofia sanonut muuton olevan väliaikaista???....
Ei Sofialla ole mitään muuta kuin yksi jakkara ja miesten ostamia vaatteita ja muutama laukku. Tyhjä muuttoauto, jossa muutama nyssäkkä. Vasiten jätti Stefanin asuntoon retkuja ja soitti Seiskan paikalle, että sai Stefusta inhottavia kuvia lehtiin. Täytyy olla ihmisen kiero Stefulle joka pari vuotta häntä elätti ja juotti.
Muuton piti olla vain tv - ohjelman takia ja hämäystä täysin, mutta Stefan teki lopullisen eron ja heitti naisen pois kokonaan elämästään.
No vuosia sitten oli kirjoitus , että Sofia on jäänyt henkisestä tasoltaan paljon jälkeen.Onhan se huomattu ei osaa ottaa vastuuta mistään asioista, aina elänyt vain miesten elättinä .
Montako vuotta Sofia piti Nousiaisten Nikon asunnossa romppeitaan, ennenkuin sai nootin, että roskiin menevät, jos ikeakassit eivät häivy. Eihän tuo Sofian elämä ole ihan järkevää, käyttää ihmisiä hyväkseen.
Mistä sä keksit noita juttuja, aika kova mielikuvitus sulla. Niin. mistäpä sä tiedät miten paljon Sofia on jahdannut Stefua viesteillään. Stefuhan näytti myös nuo viestit Martinalle mitä Sofia oli lirkutellut. Stefu mitään ollut ihastunut aiemmin, Sofiahan piti olla vain bilekaveri ja p....jana.
Minä en hyväksy minkäänlaista huumeiden käyttöön, olkoonkin bilehuumetta tai ei. Meinaatko jos joku toinen käyttää bilehuumetta, niin Sofiakin saa/voi käyttää???? Lapsellista ajattelua. Ei minun vaan ole koskaan tarvinnut bilehuumetta käyttää, vaikka olenkin Hesan yössä bailannut ja Espanjassa jopa asunut.
Haberhan myönsi käyttäneen , Sofia vaan ei, jäi kiinni poliisin kuuntelussa... Sofia ei ollut koskaan nähnytkään eikä kuullutkaan mitään. Vaikka itse puhelimessa Rantikselle puhui aineiden käytöstä....
Perseellä voi iskeä jännä miehiä... Työkalu...
Jos Sofialta otetaan pois tekotissit, pers’implantit, meikit, isot tekarit ja hiuslisäkkeet, niin hän olisi tavallisen, työttömän, pienen miehen näköinen, ei kovin häävi, oikeastaan säälittävä. Kaikki on keinotekoista, ei mitään luonnollista.
Olisiko vähän niinkuin sinä? Turha luulo😂
Sofia olisi entistä kauniimpi ja te entistä kateellisempia.
Menehän katsomaan peiliin, eiköhän teitä ole kaksi sinä ja Sofia, sinä olet Sofian täti, joka on ollut eläkkeellä aina.
Mistä kohdasta Sofia on kaunis ?
On🤣
Niinhän Sofia on rakennettu feikki, luonnollisuus kaukana...
Eipä ole kovin kaukana, jätät vain nuo luulosi asioista pois, niin totuuskin tulee esiin.
Feikkilehtihän se on tunnetumpi noista asioista.
Mitkä luulot....ei luulot vaan tiedot!!!! Nuorempana Sofia olikin nätti ja luonnollisen näköinen, meni pilaamaan itsensä pistoshoidoilla, botoxilla, silikooneilla ja implanteilla....
Luonnottoman näköinen.... Katsoo jotain vanhaa kuvaa ja nykyistä, on kuin yö ja päivä...
Mitä te onnettomat noita kuvia sitten katsotte?
Olette heidän orjiaan! 🤣
Kukahan mahtaa olla kenenkin orja???
Se joka seuraa julkkiksia pakonomaisesti vaikka ei edes pidä heistä on julkkisten orja, sitähän nämä haluavat teidän olevan.
Suurin osa tänne kirjoittaneista on ilmiselvästi heidän orjansa ja vielä kateellisia heille.
Oletko tosiaan julkkisten orja ja kateellinenkin vielä ???? En minä vaan ole kenenkään orja, eikä tarvitse edes kadehtia ketään.
On sairasta.Mutta tollaset ihmiset yleensä lopettaa itsensä kun huomaa ettei ookkaan mitään.
Ettekö te onnettomat osaa laittaa linkkiä?
Tåmähän se onkin se maailman tärkein uutinen.
Kävikö Sofialle niin että kaikki on sen hylänneet, kun Stefan Therman heitti sen vaatteet ikkunasta kadulle.Mediassa ei yhtään muuta kuin negatiivisia asioita kirjoitettu naisesta.
Stefun aikana Sofialla oli vain Stefun tuttuja naisia ystävinä. Nyt nämä näyttävät kaikki kaikonneet. Kelly on Stefun kaverin naisystävä ja nyt näyttää Kellykin kadonneen. Sofia kaveeraa nykyään sellaisten kanssa jotka jollain tavalla ovat olleet tekemisissä ja tunteneet Ranen, kuten Sonja Aiello esimerkiksi silloisen poikaystävänsä kanssa.
Oletko kovinkin paljon tekemisissä Sofian kanssa kun tiedät kaikki hänen ystävänsä?
Mikäs ihmeellinen kuva tuo nyt on? Muistaakseni näin kuvan, jossa eräällä rouvalla oli bileissä bikinihousut persvaossa ja inkkaripäähine päässä.
Sofialla vai??? Aloitus oli ainakin Sofiasta!!!
Sofian herkkupyllystä visa-kortin valintaan.
Kumpi olisi parempi 🤔 Plutuksen- vai Crypton visakortti?
https://vaurastuviisaasti.webnode.fi/sijoitusvinkkeja/
Viimeinen käyttöpäivä meni jo ja sen tietää Sofiakin. Tuksun sanoin "ei näin läskiä persettä kukaan enää osta". Sofialla on käynnissä kuntokuuri visan saamiseksi mutta ei muutu varvastelemalla persjalkainen gasellijalkaiseksi. Eikä muutu kalsea golddiggerin luonne kauniimmaksi.
Tämmöisiin todella tärkeisiin ja kaikkia kiinnostaviin aloituksiin tulisi aina kun se on mahdollista liittää mukaan linkki siihen kuvaan jota aloitus koskee.
Lämpöä ja positiivisuutta elämäänne❤️
Sofia julkaisee vain vanhoja kuvia ja Seiska hehkuttaa että "Sofia pikkujouluasussa". Voi voi sentään!
Rakkautta ja hyväntahtoisuutta sinullekin!
Sofia on pornokulttuurin kasvatti. Sellainen mitä pornokulttuurin kuluttajat naisesta toivoo. Olkaa nyt onnellisia. Siitä saatte💩
En ole kylppäri kuvaa nähnyt,mutta on outoa ettei perseen esitteleminen julkisesti ole tuomittavaa. Jos sellaisia mies julkaisisi, niin varmaan tuomittavaksi tulisi💩
Sofiasta ja entisistä misseistä on kuvia kasvoista, kuinka ovat muuttuneet gekkosessa on kuvat monesta naisesta.
Ennen takapuolen pyllistäminen tarkoitti haistattelua ,jos ei pitänyt jostain henkilöstä. Et siinä sinulle paskainen . ☹️
Sohvin kuvia. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Uijjuma-Sofia-Belorf-tiukassa-pikkujouluasussa-Vain-sinulle/1180578
On vanhoja kuvia ja jalat on kummasti kuvaan kasvanut pituutta.
Tuo toinen kuva ihan tärähtänyt, kuinka kehtaa julkaista tuollaista materiaalia.
Jalat on tosiaankin pitkä, hänellä kun on ne töppöjalat.
Öö.en selaa. Ei kiinnosta💩
Te sofian kylppäri kuvia kyyläävät olette samaa kun sofia itse💩
Pelkkää💩
Ja tuollaisia pefakuvia vois heittää kuka vaan,mutta kuka vaivautuu...💩
Mitenkään sen kummemmin kritisoimatta, on pakko sanoa, etten parhaalla tahdollanikaan voi ymmärtää, miksi "seurapiireissa" liihottelevat nuoret, kauniit naiset ottavat itsestään valokuvia pääosin ravintoloiden wc - tiloissa?
Toki luulisi löytyvän vähän mukavampia ja edustavampiakin kuvauspaikkoja.
Muuten joudutte näyttämään kasvaville lapsillenne kuvia laupinkien WC - tiloissa otettuja kuvia äidistä pyllisyelemässä runsas rintavavistus rottingilla kaupungin vessoissa.
Ottakaa nyt järki käteen ja julkaislaa hieman tasokkaampia kuvia itsestänne.
Nimimerkki Tissit ja takapuoli piiloon
Pitäisin kyllä tärkeämpänä suomen kielen oikeinkirjoituksen osaamista ja esimerkin näyttöä siitä lapsillemme!
Kuka tuonluontoista naista katselisi. Siis sen ällön Pultsu Stepun lisäksi. Ja jopa stepu heitti sen pellolle.
Noh, ehkä sinulla ei ole varaa arvostella...
Meinaakko että ihmiset täällä on persjalkaisia, huumeilevia, rahanpesijä-golddiggereitä. Tai että sellaisille oltaisiin kateellisia.
On joillain arvot pahasti vinksallaan.
Jokaisella on...
Laita kuva niin arvostellaan.