Ja Kainuun Kehyskuntien "päättäjät" äänestäjineen alistuneet lammaslaumamaisesti saattohoidettavaksi lääkityksittä.
Sähkön siirtohinta.
Sähkön siirtohinta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ILTALEHTI Uutiset Politiikka
"Miksi kunnat repivät voittoa sähköyhtiöillä? Professori syyttää ahneudesta
Professori Jari Stenvall: ”Kuntapäättäjissä on ahneutta”."
.....,.....
Virkein osa kainuulaisista nuorista on aina huomioinut Kainuun perspektiivittömyyden ja äänestänyt jaloillaan kertaluontoisesti. Eniten 1960-, 2000- ja 2010-luvuilla.
Asia joka ei ole aiheuttanut reaktioita "kuntapäättäjissä", muulloin kuin aluevaalien etkoilla.
Mitä lääkkeiksi kainuulaiseen sähkösyöpään?
Virkeimmät eläköityvätkin kun jo äänestävät jaloillaan, myös pysyvästi.
Loppuu pian äänestäjät Kainuusta.
Samalla sähkösyöpä liitättää Kainuun takaisin Oulun määräysvallan alle.
So. vielä enempi metsien parturointia, tuulimyllyjä, kaivoksia, petojen suojelua, päällysteteiden sorastuksia, teollisten työpaikkojen ja koulutustarjonnan yms. siirtämistä Ouluun.
Nuasjärven poistovirtaus kasvaa moninkertaiseksi, kun sähkön hinta on korkealla. Kuinka kuntalainen hyötyy tästä?
Mielenkiintoinen kysymys.
Jäänee ilmeisesti vastauksetta?
Sähkön hinta kimpoaa ylös aamuisin kun sattumavoimaloiden rupelit sattuu pyörimään laiskasti tai ei lainkaan. Samanaikaisesti sähkönkuluttajat heräävät kuluttamaan sähköä.
Kuntien valtuustot ja hallitukset ovat reagoineet ilmiöön ja sallivat rakentaa lisää sattumavoimaloita kuntiinsa. Mitä järkeä!?
Järki on siinä että jatkossa sattumavoimaloista saadaan kunnalle verotuloja esim kiinteistö- ja maapohjaveroina. Näillä varmoilla verotuloilla turvataan kuntien valtuustojen ja hallitusten rahoitusta ja katetaan osin kuntahenkilöstöjen palkka- yms. rahoitusta. Siinä hötyvät osapuolet.
Ikävä vaan että sattumavoimapuistoja varten tarvitaan kalliita sähköverkkolaajennuksia ja maantieverkostoja, joiden kustannuksista suurin osa kerätään kiireellä "sähkönsiirtomaksuina" nykykuluttajilta. Suurten ikäluokkien rippeet mukaan lukien. Kiire on, maaseudun nopeasti autioituvat talot on siitä osoituksena . Samalla paljastuu kuukausittaisten ylikorkeitten sähkön "siirtomaksulaskujen" teho maaseudun autioittajana.
Autioituneet maaseutukylät Kainuussa, vesivoimaloiden ja tuulivoimapuistojen katveissa, - huvittava näky, Sotkumosta ja Kajaanista katsoen?
Kaikki muut saavat rahaa, mutta eivät ne maanomistajat, joiden maalla kulkee voimalinjat.
Tuulivoiman rakentajat pitää velvoittaa rakentamaan säätösähköä.
Toisin sanoen atomivoimaloita.
Yksi Vuokatinvaaran sisuksiin?
Kajave Oy - alansa ykkönen !
yle.fi/a/74-20004142
"Yhtiökohtaiset siirtohinnat, syyskuu 2022
Pientalo, sähkökiuas, ei sähkölämmitystä, pääsulake 3x25 A, sähkön käyttö 5 000 kWh/vuosi
Kalleimpia olivat Kajave Oy, Järvi-Suomen Energia Oy, PKS Sähkösiirto Oy, Kuoreveden Sähkö Oy, Savon Voima Verkko Oy, Parikkalan Valo Oy, Caruna Oy, Lankosken Sähkö Oy, Okun Energia Oy ja Kokemäen Sähkö Oy.
Yhtiö snt/kWh
Kajave Oy 16,87
Järvi-Suomen Energia Oy 16,14
PKS Sähkösiirto Oy 16,06
Kuoreveden Sähkö Oy 15,33
Savon Voima Verkko Oy 15,21
Parikkalan Valo Oy 14,35
Caruna Oy 13,54
Lankosken Sähkö Oy 13,51
Okun Energia Oy ...,...
Tästä helpommin faktoja laajemmin:
https://yle.fi/a/74-20004142
Tulossa tavallinen, kallis tammikuu 2026.
Paikoilleen jämähtäneitten tuulihärpäkkeitten lapoja pitää lämmittää atomi- ja vesivoimalla sekä tuontisähköllä.
Siirtomaksulasku huipussaan.
Ennuste kahdelle viikolle. On tyyni nyt, ei tuule nyt ja tuulikin on tyyntynyt...
Pakkasta tasaisesti -20 kahtapuolen.
https://www.foreca.fi/Finland/Kajaani
Datakeskuksia/digikonesaleja odotellessa...