Sisä-Suomen poliisille

Anonyymi-ap

Tämä koskee rikosvahinkokorvausten maksamista. Erään poliisin kanssa oli n. 10 vuotta sitten puhe 2 miljoonan euron maksamisesta jos alan auttamaan rikosten uhreiksi joutuneita ihmisiä koska heille ei voi suoraan antaa isoja määriä rahaa. Olin silloin niin lapsellinen ymv että vain naureskelin ja haistatin vitut. Taisi olla niukkuuttakin niistä varoista ja en ollut suoraan rahan tarpeessa. Poliisi välillä ilmoitti että nyt rahaa taas on mutta en ylpeyttäni ottanut niitä vastaan.

Nyt on asiaintila toisenlainen. Paljastin pitkältä ajalta hyvin vakavia rikoksia julkisuuteen koska niin oli vain tehtävä. Tosin asiat ovat niin vanhoja ettei niiden puiminen enää oikeudessa tuota juurikaan mitään hyvää. Asiat eri aspekteineen ovat jo julkisuudessa ja merkittävien vaikuttajien tiedossa.

Elämäni on tällä hetkellä kuitenkin täysin merkityksetöntä ja päämäärätöntä. En ole pystynyt keskittymään työntekoon enkä oman elämän rakentamiseen juuri mitenkään kovan uhkailun ja pelottelun vuoksi jotka liittyvät juuri noiden rikosten paljastamiseen. Asun miten asun ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä aiheutuneet pakko-oireet ovat sellaiset, että työntekoon on hyvin vaikea keskittyä.

Olen toisin sanoen vuosia joutunut toimimaan oikeusjärjestelmän ja poliisin sijaisena. Tämä on ollut henkisesti hyvin vaativa urakka ja olen joutunut salaamaan vakavia rikoksia hyvin pitkään, koska niistä ei ole ollut todisteita niin niiden paljastaminen olisi ollut jokseenkin turhaa. Nyt kaikki on kuitenkin tuotu julkisuuteen ja yleisön sekä viranomaisten tietoon.

Tulisin tarvitsemaan myös noita varoja läheisteni suojelemiseen ja mahdollisen vartijan palkkaamiseen. Torpedot seuraavat minua vähän joka paikkaan minne menen asioimaan tai harrastamaan. Luulen, että näin tulee olemaan varmaan koko loppuelämäni ajan.

Minun täytyy elää esimiehen ja upseerin elämää loppuun asti. Enää ei voi kääntyä takaisin.

Sijoitan varat täysimääräisesti osinko-osakkeisiin ja setelikone käynnistyy tätä myötä. Näistä tuotoista voin avustaa tuhansilla euroilla kuussa rikosten kohteiksi joutuneita ihmisiä yhteistyössä poliisin kanssa. Itse en enää valtavasti tarvitse rahaa. Olen jo rellestämisen kokenut ja kasvanut aikuiseksi. Nyt on aika auttaa muita.

Toivoisin poliisilta yhteydenottoa tämän asian tiimoilta nyt ennen joulua!

17

910

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sisä-Suomen poliisilaitokselle huomautus: rikosilmoituksia ei käsitellä summaarisesti.

    • Anonyymi

      Vain lääkörin ohjeen mukaisesti otettu lääke auttaa...

      • Anonyymi

        Rikosilmoituksia ei käsitellä summaarisesti. Esimerkiksi 12 kpl kerrallaan. Ei vaan rikosilmoitus ja asia kerrallaan.


    • Anonyymi

      Tampereen poliisilta kummallista että haetaan kuulusteltavaksi sunnuntaina jostakin yhdentekevästä ja täysin tekaistusta asiasta mistä ei ole edes näyttöä.

      Kuulusteluja pidetään viikonloppuisin pimeällä poliisiasemalla pelottelumielessä.

      Mistä itsellesi hankit avustajan vajaan vuorokauden varoajalla ja vielä sunnuntaina? Et mistään! Samoin miten valmistaudut kun varsinkin sunnuntai on monille lepopäivä. Et mitenkään!

      Vittu mitä touhua!!

      • Anonyymi

        Valepoliisit asialla.

        Postilaatikkoon jätetään osoitteettomia Poliisin kirjekuoria ja kuulustelukutsuja.

        Todella epäilyttävää!

        Varokaa!


      • Anonyymi00013

        Pidättämiseen oikeutettu viranomainen antaa kirjallisen NOUTOMÄÄRÄYKSEN silloin, kun kuulusteluun kutsuttu ei ole noudattanut kutsua.


    • Anonyymi00007

      Vallanhimoiset ovat tyrineet asiansa.

      Siitä tulee heille seuraamuksia.

    • Anonyymi00009

      Tiedättekö mitä tapahtui tiistaina 30.7.2024 klo 11-12 aikaan päivällä Tampereen Kaukajärvelle?

      Miksi asiaa käsittelevät kirjoitukset ja artikkelit on poistettu tiedotusvälineistä?

      • Anonyymi00010

        Jos siellä on tapahtunut jotakin sellaista minkä ei haluta tulevan päivänvaloon..?


    • Anonyymi00012

      Hoitakaa pihakokouksella set pois. Kiitos.

      • Anonyymi00014

        Lähdetkö sen jälkeen kanssamme matkalle Sansibaariin?


    • Anonyymi00020

      Kaikesta päätellen tilanne on karannut käsistä.

      • Anonyymi00041

        Sami sotki asiat - täydellisesti!


    • Anonyymi00021

      Kuuleminen on myös hienoa vaikka luvattaisiin ja puuttuminen päivänselvää.

    • Anonyymi00022

      jos poliisi ryöstää multa kokoajan mikä poliisi se muka on?????????????

    • Anonyymi00042

      Mitä sille 5-vuotiaalle pojalle tapahtui Vesilahdella 1989? Suoritettiinko siitä esitutkinta?

      • Anonyymi00043

        Mihinkä tulokseen esitutkinta tuli ja missä ovat esitutkinta-asiakirjat? Eivät vain jonkin sairaalan käytävillä seilaamassa niin kuin 2024!?!


    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe