Sunnuntaiaamunhiljaisuutta, voi kuulla omat ajatuksetkin selkeinä, ymmärtäen.
Ensimmäinen adventti, Hoosianna kaikuu kirkoissa ja kyntteliköt ilmestyy ikkunoille, minullakin.
Jouluiset ajatukset tulvivat mieleen, aikatauluja ajatusten voimalla, vaikka rauhaisan joulun aion yksin viettää, on kuitenkin jotain jouluun kuuluvaa tehtävä.
Ruokaa joulun tapaan, laatikoiden survokset pakkasessa, paistilihatkin pakastin, kinkkua en osta, ehkä jonkun siivun kuitenkin ostan.
Makeaa jää varmaan yllin kyllä, sekahedelmäsopan aion tehdä, kerran vuoteen sekin herkku on saatava.
Meillä ei saunavuoroja vaihdeta ja nyt se sattuu lauantaina kohdalleni, mikä onkaan parempaa rentoutumisaatosta, kun saunanlöylyt;)
Media monella tapaa kertoo tiukkuudesta mikä tämän ajan perheillä on, auttavaa kättä tarvitaan monella taholla.
Pienikin avun antaminen kartuttaa kassaa ja ilolla on huomattava, että moni taho näitä keräyksiä hyvän asian vuoksi järjestää.
Kaupoissa voi kassin ostaa täyteen kuiva aineita ja jättää kerääjien jaettavaksi, sosiaalialan ihmisillä on tietoa kohteista, samoin diakonissat seurakunnan puolelta.
Kierrätetyt pelit ja lelut lapsille mieleisiä, itse neulon sukkia joulukuusi keräykseen, villasukat varmaan jokaisen jalkaan mieluisa lahja nyt, kun lämmityksestä pyritään säästämään.
Tuo säästäminen nyt jos koskaan on jokaisen ihmisen asia, ruokaa ei haaskata, luin lehdestä tiukan kommentin jonkun oliko rehtorin suusta, ruoka on kelvattava mitä koulussa tarjotaan, muuta ei anneta, hyvä päätös.
Kouluruoka on hyvää ja terveellistä, päättäväisyyttä siihen asiaan tarvitaan.
Nyt tuli asiaa, jonka pitäisi keskusteluun asti antaa aihetta, vai mitä?
Lupa olisi jatkaa vielä yli 3000 sanalla, mutta lopetan aloituksen tähän, jään odottamaan muita pitkiä keskusteluja;)
Mieltä nostattavaa Hoosiannan kuulemista ja joulun aikaan laskeutumista.
Jatketaanko rupatellen ?
1
209
Luetuimmat keskustelut
- 71589
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 54563
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?104535- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478
