Kun läheltä kuolee?

Tuoko todella on aloituksen pointti ?

Sittenhän tietää jo soittamattakin mitä hänelle kuuluu.
Omat kuulumisensa voi kertoa vaikka somessa, ellei ole elossa yhtään tuttavaa, jolle soittaa.

Erikoinen juttu, että kuolleille ei voi enää soittaa ? Jos voisi niin mitähän kuulumisia
odottaisit heiltä ?
Tyrmistys lievenee ajan kanssa, että kaikki on lopullista.

Tulee siitä outo tyhjä olo!
Alkaa ajatella oman elämänsä rajallisuutta!

Mutta, ilkeys voi jatkua omaan sisareen vaikka olis ikää, itse tämän kokeneena, laitoin yhteyden poikki. Mikään ei ollu hyvä tälle, vaikka mielistelin, nyt mielistelen vain itseäni. Oma elämä on nyt tärkein ja hyvinvointini.

Otan osaa !

Kuolema on aina surullinen juttu, varsinki jos joku läheinen kaveri tai sukulainen poistuu keskuudestamme,
mutta meille vanhoille on kuolema luonnollinen tapahtuma
joka on pakko hyväksyä jossakivaiheessa loppuelämää,
oijoi kun on suru,
olen kokenu jo useamman läheisen ihmisen menetykset,
viimenenki kuolema oli vastikään
ihan edeltävänä kuolinpäivänäki vielä soiteltiin, hän tiesi kuolevansa,

Niin tuttua aloittajan kanssa. Kun jotain ikävää, iloista, kysyttävää mielipidettä, arjessa sattuu, tulee spontaanisti mieleen. Soitanpa siskolle. Sen jälkeen aina surutyöhön kuuluvat pieni kaipaushetki. Hän kuoli keväällä. Soittelemiseen tottui 50 vuoden ajan, en jostain kumman syystä ole saanut poistetuksi numeroaan puhelimesta. Kun se etsiessä siinä vilahtaa, niin kuin hän vielä olisi lähellä.
Mutta ylipäätään kuolemista. On 1,5 kuukauden aikan kolmet hautajaiset. Kylläpä tippuu ihmiset likeltä.

Niin tuttua aloittajan kanssa. Kun jotain ikävää, iloista, kysyttävää mielipidettä, arjessa sattuu, tulee spontaanisti mieleen. Soitanpa siskolle. Sen jälkeen aina surutyöhön kuuluvat pieni kaipaushetki. Hän kuoli keväällä. Soittelemiseen tottui 50 vuoden ajan, en jostain kumman syystä ole saanut poistetuksi numeroaan puhelimesta. Kun se etsiessä siinä vilahtaa, niin kuin hän vielä olisi lähellä.
Mutta ylipäätään kuolemista. On 1,5 kuukauden aikan kolmet hautajaiset. Kylläpä tippuu ihmiset likeltä.

Tulevana lauantaina hautajaiset.

Etenkin,jos kuolema yllätys? Vähän aikainen jota ei kuolevakaan odottanut!

Ateistina soittaisin kohteelle

Jsuksen suuntahan 888 tai
Palkoholiaisen 666
Tv7 Turun Martinkirkon Ilpoisten piiri
.... näitä on

Näillä on suora yhteys

Onneksi olemme luterilaisessa työkulttuurissa
Eikä pai mentolaisessa taivasilo- opissa, mitävälii- opissa

Eivätkös karjalaiset saata juhlia, kun läheisestä aika jättää?
Ryyppäjäiset hautajaisten jälkeen?

yksinäisyyttä se lisää aina kun joku läheinen poistuu, ei sitä "tilalle" saa enää
samanlailla uusia ystäviä, kuin aiemmin vuosikaudet ystävyys pysynyt.
monta on, joita ikävöin ja ihan oikeasti ikävöin.

Typerintä siinä on se, että kun ja jos on tullut pitäneeksi jotakuta itsestäänselvyytenä ja tämä yhtäkkiä kuolee, niin yhtäkkiä hänelle ei voikaan enää soittaa. Itsellä tällainen ystävä hävisi oman käden kautta nelikymppisenä. Maailmassa on monta miljardia muutakin ihmistä, mutta kun se yksi puuttuu. Kukaan ei ole samanlainen, vaikka olisi muitakin ystäviä. Monesti sitä pitää tosiaan jotakuta hyvää ystävää niin itsestäänselvyytenä, että ei tajua hänen erityislaatuisuuttaan kuin vasta sitten kun hän on kuollut. Toisaalta itselläkin on ollut liuta (edelleen eläviä) ystäviä, joille on pitänyt vain kylmästi antaa kenkää jos liian hankalaksi tai kuormittavaksi on mennyt.

Itse en harrasta soittamista puhelimella..Syy minulla ei älypuhelinta.Haluan nähdä ihmiset kasvotusten olla läsnä.Puhelin minulle on vain väline jolla sovin tapaamiset,tilaan ajan lääkäriin,rokotukset ym.Jokaisella on oikeus kuitenkin surra menetystä oli kyse kuolema tai se on henkilön kanssa sukset meneet ristiin.Oli kuolemia 1-2-3? Suru on väistämättä kuolen iästä riipumatta.Itse mentin kuolemalle ihmisä elämästäni 2020-2021 yhtensä 17 kpl.2019 marras ja joulukun aikana 2kpl. 2018 1kpl. Vain esimerkki.Ääretömän tahditonta oli nuorus ystäväni Lohjalta kun miesytäväni kuollut kevät talvi hän kesällä sähköpostissa: Sinä et taida vältää ulonäöstä.Minä kävin kapajalla haluan hyvältä näytää Pentille. Värjäsin hiukset maksoi niin ja niin paljon.Kun ei kohdata kuolemaa.Helppo siinä minä haluan näytää hyvältä miehelleni ja letkautaa sinä et varmaan välitä ulkonäöstäsi?Jätin hänet taakseni.En tarvitse ihmisiä elämääni jolla yhteyden otot vain jos jotain hänelle surta tapahtunut kuin esim.kampaja tai eläkeläisi ryhmn matkat kulloinkin.Ei jakanut koskaan surujani tai tärkeitä ilosia hetkiänikanssani. Piste

Kuolema on ahdistava useimmille, on vaikea puhua, eikä oikein tiedä sanoja.
Ehkä siksi vältellään.

Kuolleesta saa puhua. Sellainen ihminen, joka on ollut pitkään elämässä mukana ansaitsee tulla muistetuksi.
Ei toinen ihminen mene rikki hyvistä muistoista.
Jos pelkää, että toinen alkaa itkemään, saahan sitä itkeä.
Beng

Kyllä se panee ajattelemaan kun naapuri kuolee.
Vaikka ei paljon oltu tekemisissä niin aloin ihmetellä miksi häntä ei näy missään.
Näin sukulaistaan, hän kertoi naapurini kuolleen.
Aina kun ajan ohi niin vaistomaisesti katson onko kotona, näkyykö valoa ikkunassa, vaikka ei enää näy kun oli yksin asuva.
Meidän asuinalueellakin keskustassa on porukka vaihtunut aika paljon sinä aikana kun olen siellä asunut.
Näin se menee, nopeasti entiset unohtuu ja uudet tulee tilalle.

Niin ensi lauantaina on hautajaiset, hautajaiset on tavallaan pakko hyväksyä, kuolema on hyväksyttävä osana elämän loppua.
Suuresta sisarus parvestamme on kuusi hengissä, hekin suurin piirtein nuorempia lukuun ottamatta siinä tilassa ettei tiedä minä päivänä lähtö. Viime aikoina keskusteluissa huomannu kuolemasta puhuminen ei ole enään vierasta, esille tullu kuka on seuraava. Ei kuolemaan tarvitse valmistautua kun ei tiedä ajankohtaa, elämä on elämisen arvoista vähän huonommassa kunnossakin, monisairaana en juuri huomaa sairastavani johtuu kun saamani hoito on kohdallaan ja mielia on positiivinen.

Olen perheestämme ainoa elossa, vanhemmat kuoli yli puolivuosisataa sitten, ja sisaret muutama vuosi takaperin.
Ikävältä tuntuu, kun ei ole ketään enää, jonka kanssa muistella tai kysellä perheemme asioista.
Lisäksi hyvät likeiset ystävät ovat jo kiviaidan sisällä kirkkomaassa.
Parasta on elää hetkessä, turha tehdä pitkälle meneviä suunnitelmia.
Ulkomaille matkuminen ei oikein kiehdo, korkeintaan laivareissu Tallinnaan, viime matkasta jo yli 3 vuotta.

Tottuuko siihen? 10v. Ei kuollut ketään. Nyt parissa vuodessa jo kolme ja lisää on liipaisimella..

Ja milloinkahan tuo tottuminen tapahtuu. Erittäin läheisen ystävän kuoleman jälkeen en kyennyt 10 vuoteen ollenkaan suremaan ja taisipa asiaan sisältyä ns.asian kieltämistäkin: halusin ajatella ettei hän ollut oikeasti kuollut, vaan ei vain halua pitää yhteyttä toistaiseksi jostakin syystä. Vasta kymmenen vuoden päästä se pamahti: oli pakko myötää itselle, että hän on todellakin kuollut. Vasta sitten alkoi sureminen, joka kesti puolitoista vuotta. Nyt vasta on totuttelua, vaikka on kuollut jo 12 v. sitten.