Vanhemmassa metsäkoneessa on servo moottorin ohjaus boksia korjattu aika monesti vesivahingon jälkeen. Tälläkin kertaa sen sain lopulta toimimaan, mutta piirilevy on aika huonossa kunnossa. Levyllä on n. 5 logiikka piiriä, operaatiovahvistin ja ne555 sekä reilu parikymmentä passiivikomponenttia, jokunen trimmeri ja transistori sekä aika leveä liitin.
Kytkentä kuvaa ei ole. Enkä oikein joutaisi tehdä.
Millä ohjelmalla tätä olisi helppo nykyaikana ruveta kopioimaan?
Tarkoitus olisi tehdä muutama täysin yksi yhteen vaihto kelpoinen jos joku muukin sattuisi tarvitsemaan.
Piirilevyn muoto pitäisi olla sama ja mielellään komponenttien paikat suurinpiirtein samoilla kohti.
Piirilevy on yksi puoleinen ja tehty läpijuotettavilla komponenteilla kuten saisi olla kopiossakin.
Ajatuksena olisi tilata valmiit levyt jostakin, kun en ole viiteen vuoteen syövytellyt levyjä kotioloissa.
En ole hirveästi perehtynyt suunnittelu ohjelmiin tai levyvalmistajien ohjelmiin, mutta minulle jäi sellainen kuva, että näihin syötetään komponentit ja kytkentäkaava niin ohjelman piirtää loput.
Levy on sen verran yksinkertainen että sen piirtäisi vaikka paintilla, mutta kun tällä kertaa tosiaan haluaisin tilata valmiit levyt jotka olisivat hieman paremman näköiset ja vaivattomammat, kuin kotioloissa tehdyt.
Piirilevyn suunnittelu manuaalisesti
Anonyymi-ap
1
196
Vastaukset 1
- Anonyymi
KiCad on tietysti parempi, mutta kyllä sen EeSchema:lla myös piirtää. KiCad-formaattia kuitenkin tueataan monissa paikoissa suoraan eikä tarvitse gerberiä tuottaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551