Ekoaarrekauppa

Olisi mukava käydä usein mutta rakennuksen haju on kauhea. Tuleeko löyhkä tavaroista vai rakennuksesta? Muuten ei vaiituksen sanaa,mahtava valikoima vaikka ja mitä.
171794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Erittäin epämiellyttävä palvelu!

Äänestä
  • Harvoin dyykkareilla asiakaspalveluun tarvittavia taitoja on.

    Äänestä

  • Jahas, sulla taas tekemisen puute. Nostat vanhoja juttuja vain mollataksesi muita. Onko nyt 5:s juttu nostettu pienen ajan sisällä ynnä kestosuosikkisi? Varsinainen Mikkelin negahöylä.

    Äänestä

Rakennuksessa ongelmia jo Lähemäen Baarin aikaan, joten hyvä sisäilma siellä on ja haju tarttuu kyllä tavaroihin.

Äänestä
  • lähemäki bar oli kiva gäy mesta!

    Äänestä

  • Eiköhän tuolla ole hometta..oli jo baarin aikaan. Haju tarttuu vatteisiin jne.

    Äänestä

En ole pitkään aikaan käynyt mutta ainakin vuosi sitten oli selvää että rakennus kärsii pahoista sisäilmaongelmista. Lisäksi kauppiaan rajustikin heittelevät mielialat toivat omanlaisensa jännityksen asiointiin: kerran ostin kauniin, vanhan pöytävalaisimen ja koko tapahtuma oli onnistunut ja kauppiaan palvelu ystävällistä. Seuraavalla kerralla käydessäni oli ilmeisen huono päivä, kysyessäni eräästä koriste-esineestä oli vastaus tyyliin "kvg" ja muutenkin tuli tunne että en ollut tervetullut asiakas. Kaupassa työskentelevä toinen mieshenkilö tarjosi silloin tietämystään ja kertoi esineestä kaiken minkä tiesi ja vähän ylikin. Päädyin ostamaan sen ja kassalla kauppias suoritti rahastuksen todella töykeästi, taisi olla niin keskittynyt johonkin tietokonehommaan että lähdin vähin äänin ulos. Liikkeessä on todella hienoa ja mielenkiintoista tavaraa mutta tuo viimeisin käyntini on saanut minut välttelemään paikkaa.

Äänestä

Huolimatta liikkeessä tarjolla olevasta laadukkaasta valikoimasta, sen välttäminen on yleistynyt. Viimeisin käynti osoittautui pettymykseksi, jonka aiheuttivat rakennuksen sisäilmaongelmat sekä myyjän vaihteleva ja ajoittain viileä palveluasenne. Kassalla koettu töykeys ja negatiivinen kokonaiskuva ovat johtaneet kyseisen paikan välttelyyn.

Äänestä
  • Homeinen rakennus jo baarin aikana, rikolliset yrittäjät. Mitä oikein odotit?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Homeinen rakennus jo baarin aikana, rikolliset yrittäjät. Mitä oikein odotit?

    ketä lähemäen baaria piti?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    ketä lähemäen baaria piti?

    Täh?
    Sama suomeksi, tai edes savoksi

    Äänestä

Mitä tarkottaa kvg?

Nimim. Lähemäen Pate.

Äänestä
  • Kaikki Vahingot Gagalla = kvg

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikki Vahingot Gagalla = kvg

    Mikä on gaga tai gagalla. Voisiko tarkoittaa jotta paskalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikä on gaga tai gagalla. Voisiko tarkoittaa jotta paskalla?

    Laydy Gagalla.

    Äänestä

  • KVG on JVG:n cover bändi.

    Äänestä

Ylihintaa romuilla ja liikaa romua. Kaupan päälle saat tuhoeläimiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisi mukava käydä usein mutta rakennuksen haju on kauhea. Tuleeko löyhkä tavaroista vai rakennuksesta? Muuten ei vaiituksen sanaa,mahtava valikoima vaikka ja mitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu