Mielipide|Muut lehdet
Aurinko voi tällä kertaa oikeasti laskea keskustalle
2:00
ILTA-SANOMAT toteaa, että keskustan puoluevaltuusto pui puolueen ahdinkoa viikonloppuna Kuopiossa pidetyssä kokouksessa.
”Puolueen pitäisi nyt hyökätä ja profiloitua uudestaan, mutta aika vain loppuu kesken ennen huhtikuun eduskuntavaaleja. Puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on varmaan tehnyt kaikkensa, mutta hallituskoalitiossa puolue näyttää jääneen vihervasemmiston apupuolueeksi, vaikka näin ei tosiasiassa olekaan: keskusta on saanut omiakin linjauksiaan läpikin, kuten joulukuussa maksettavan ylimääräisen lapsilisän.”
”Kyse on paljolti imagosta ja siitä, miten puolueen toiminta näyttäytyy julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa. Saarikon puolue ja Saarikko itse häviävät taistelun somesieluista pääministeri Sanna Marinille (sd): Marinin lähes miljoonan someseuraajan kanssa on vaikea taistella.”
”Sometaistelun lisäksi keskusta on vaikeuksissa myös ydinkannattajiensa kanssa. Liian paljon liian hankalia asioita on tullut keskustan tupailtoihin pureskeltaviksi, viimeisenä tikkinä metsien ennallistaminen.”
”Toisaalta pitäisi profiloitua vahvana hallituspuolueena omilleen, toisaalta viiden puolueen hallitusryhmittymä tietää kompromisseja, koska muuten se ei pysyisi pystyssä.”
”Saarikko on valitettavan tietoinen siitä, että mielikuva puolueen epäonnistuneesta hallitustaipaleesta sataa perussuomalaisten laariin. – – Näillä kannatusluvuilla puolueen kansanedustajista putoaa kolmannes pois, ellei tapahdu ihme – ja sellaista ei ole näköpiirissä.”
”Keskustaa on pidetty auringonlaskun puolueena vuosikymmeniä, mutta vasta nyt ollaan tilanteessa, jossa aurinko voi oikeasti laskea – ja se saattaa herättää keskustelun jopa puoluekentän uusjaosta.”
Keskusta näivettyy monella tapaa
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806