Ostinkin se kalleimman takin sitten

Anonyymi-ap

Kävin koulua Joensuussa ja asuin asuntolassa viikot ja liftasin usein viikonlopuksi kotiin maalle mennessäni säästääkseni ja kun opintolainaakin piti ottaa koitin säästää milloin mistäkin.
Usein liftattiin kaksistaan tyttökaverini kanssa, mutta nyt hän päättikin jäädä viikonlopuksi kaupunkiin ja liftasin yksin.
Äitee ja isi usein varoittelivat liftaamisesta, mutta kaikki oli mennyt tähän asti hyvin ja usein olin päässyt jonkin pariskunnan autossa, mutta nyt taisi olla kovin hiljaista ja ainoa auto joka pysähtyi ajoi noin melkein viisikymppinen mies. Alkumatka meni niitä näitä jutellessa kunnes puolimatkassa mies pysähtyi bussipysäkille ja sanoi menevänsä pikaisesti kuselle.
Oli jo alkanut hämärtämään ja mies vain seisoi auton vieressä ja paskat se mitää kussukaan, kulli kylläkin oli ulkopuolella ja kauhukseni huomasin kuinka sitä hieroi ja näytti kuin vahingossa sitä mulle. Sisään tullessa alkoi ehdoittelemaan ja vei väkisin hennon käteni ulos jääneeseen kulliin kiinni ja kyllä pelästyin tosissaan ja avasin oven ja sanoin jääväni pois tässä.
Olimme kuitenkin melkoisessa korvessa ja mies vannotti ettei koske enää muhun ja lopulta menin takaisin sisään, mutta nyt takapenkille.
Matka jatkui hiljaisuudessa kunnes taas alkoi ehdoittelemaan ja sanoi että ottaisin hänen kullinsa vain käteeni ja sanoi maksavansa siitä 50e, kieltäydyin jyrkästi, mutta samalla mietin kuinka sillä saisin uuden talvitakin jota olin usein katsellut, mutta ei ollut rahaa.
Matka jatkui kunnes auto kaarsi levähdyspaikalle ja tarjous toistui uudelleen, olin miettinyt asiaa ja sanoin että jos vain pikkasen otan sen käteeni, tästähän mies innostui ja tuli heti takapenkille viereeni. Riisui housunsa puoliväliin ja en edes uskaltanut katsoa miehen elintä, tapailin vain silmät kiinni hermostuneesti sitä.
En edes ollut koskaan nähnyt miehen kullia siinä kunnossa ja kamalan kuumaltahan se tuntui ja oli kova kuin kivi, eikä edes pieni käteni ylettynyt sen ympäri, Mies huokaili ja otti kädestäni kiinni ja neuvoi mitenkä sitä pitää liikuttaa edestakaisin, ujosti tottelin ja nyt vasta katsoin millaisessa elimessä pikku käteni oli, kauhistuin kuinka iso ja ruma se olikaan, päässä iso reikä josta tunki ulos kirkasta nestettä, onko tuo jo sitä spermaa, sopersin, ei se on vain niin innoissaan. Mies vapisi kiimassa ja jatkoin kädelläni edestakaista liikettä ja kaduin jo että olin edes moiseen ryhtynyt ja kun sen sileä pää alkoi muuttua sinipunaiseksi olin ihmeissäni.
"Saat 200e jos näytät pikkusen nuorta pimppiisi ja samalla hieroi jalkooväliäni housujeni päältä". Taas kieltäydyin heti ja sanoin että sovimme ihan muuta, mutta annoin kuitenkin periksi ja avasin farkkujeni napin ja vetskarin auki vedettyäni, mies innostui ja ryntäsi heti pilluni kimppuun. Siinä makasin takapenkillä selälläni ja vain pikkuhousut alapäässä jotka mies riuhtaisi kovaotteisesti alas ja samantien syöksyi nuolemaan nuorta pilluani, ihmettelin moista, olinhan melkoisen kokematon, mutta vaistomaisesti levitin jalkojani kun alkoikin tekemään jotenkin erikoisen hyvää, tunsin että alapääni alkoi kastumaan. Olin pienikokoinen ja mies iso korsto ja kaikki tapahtui tosi nopeasti, painava äijä oli päällääni ja puhisi kiimasta ja kohtahan tunsin kuinka miehen kuuma kullinpää oli aivan pilluni huulilla ja koitti tunkeutua sisääni väkisin, hakkasin äijän selkää ja huusin eiiiii, mutta alapääni oli niin märkänä että kulli alkoi mennä jo sisääni, parkaisin kun tunsin kuuman tatin luiskahtavan sisääni. Olinhan vielä neitsyt ja en nyt näin ajatellut sitä menettää kullin jatkaessa sisäni painumista alkoikin tuntumaan hyvltä vaikka tuntui että se halkaisee mut kokonaan.
Mies painoi kalunsa pohjaan asti ja murahteli kuinka tekee tosi hyvää ja hokesi koko ajan samaa,, nyt saa teinipillu kunnolla kullia ja huusin ettei edes kortsua hänellä ollut - lupasi ettei laske sisään ja vetää ennen sen ulos, mutta jatkoi naimista. Hitaasti veti melkein ulos kullinsa, mutta sitten alkoikin rynkyttää oikein kunnolla, sattuihan se kun äijän kulli oli kamalan paksu. Tahdin alkaessa kiihtymään aloin jo tottua siihen ja aloin saamaan ensimäistä orkasmia joka miehen kullilla tuli, en toki päässyt sen loppuun asti kun tunsin kuinka kulli alkaa sykkimään sisälläni ja kuumat spermalaukaukset tuntuvat pilluni pohjukassa oudon kiihoittavalta, et laske sissään, et laske, huusin, mutta myöhäistähän se jo oli. Äijä puhisi kuin sonni ja aina vain kulli sykki sisälläni ja veti sen hitaasti sisältäni, katsoin kuinka spermaa valui kullin reijästä vieläkin.Pahoitteli kun oli laskenut sisälleni kaikki ja puollusteli että oli tuntunut niin hyvältä, että oli unohtanut.
Katso nyt mitä teit, kouraisin pilluani jossa oli melkoinen kasa miehen paksua spermaa ja mietin että nyt sitä on pillussanikin varmaan melkoisesti. Haetaan matkan varrelta apteekista jälkiehkäisytabletti ja niin odotin autossa pillu valuttaen vieläkin sperma auton penkille. Ostinkin sen kalleimman takin sitten ja eihän se yhteen kertaan jänyt ja sama toistui usein.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. On ikävä sua

        Koko ajan
        Ikävä
        29
        2374
      2. Vielä kerran.

        Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
        Ikävä
        370
        2002
      3. M nainen tiedätkö mitä

        Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
        Ikävä
        18
        1484
      4. Pelkään suunnattomasti

        Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
        Ikävä
        52
        872
      5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

        Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
        Maailman menoa
        10
        871
      6. Mies, etko ole miettinyt

        että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
        Ikävä
        52
        783
      7. Shellin omistajan vaihdos.

        Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
        Kuhmo
        18
        700
      8. Olet ihan sairaan

        Kylmä mua kohtaan.
        Ikävä
        53
        700
      9. Mitä kuuluu

        Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
        Ikävä
        25
        679
      10. Olette kyllästyneet

        Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
        Ikävä
        135
        623
      Aihe