hyvää nimipäivää!
Pidä itsesi lämpimänä, nyt on kauheasti flunssaa liikkeellä.
Pidä itsesi lämpimänä, nyt on kauheasti flunssaa liikkeellä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mihin päin menee?
Hän on minun. T. Johanna
Sehän nähdään.
Helsinkiin menee. J
Sinnepäin, joo.
R
Tuntuu siltä, että en taida olla sen nuoren naisen silmissä kovinkaan intressAntti.
Olen yrittänyt olla hänen suhteensa pitkämielisen tolerAntti, mutta edes minäkään en jaksa olla sille huomiotta jättämiselle loputtoman resistAntti.
Siksi olenkin päättänyt olla nyt ja jatkossakin häntä kohtaan täysin ignorAntti, aivan kuten hänkin on minua kohtaan ollut.
Näin hänet tänään pikaisesti pitkästä aikaa. Näyttää ihan muiden miesten seura kiinnostavan enemmän, kuin minä. Sen olen jo monesti saanut huomata, että hänen ympärillään näyttää niitä jätkiä pyörivän.
Mutta en ole sinne sekaan tunkemassa, sillä en todellakaan aio alistua mihinkään kilpailuasetelmaan. Joko kiinnostan, tai sitten en, mutta en rupea hänen jalkojensa juuressa rähmälläni ryömimään ja rukoilemaan, että huomaa minut please.
Tai kyllä se näin miehen näkökulmasta lähinnä joku pojankloppi oli, joka hänen vierellään käveli tänään, kun näytti olevan Lidliin menossa.
Olinko se minä? J
Ei Helsingissä päinkään.
Voi kun yks Antti tietäisi mitä hänestä ajattelen. Yllättyisi kyllä😘 No tämän tarinan nainen en kuitenkaan ole, koska en ole nuori enää ja Lidlissäkään en ole käynyt.
Minkä ikäinen tai niminen olet?
Tarviiko vielä puhelinnumeronkin? No ei kai täällä voi kaikkea paljastaa. Ikä on yli 40v. Nimeäni en tänne laita.
Etpä paljoakaan paljasta, koska yli 40 vuotiaita joka kylässä useita. Nimi tietenkin niin harvinainen suomenmaassa.
No kerro itse mitä kaipaat. Vastaan sitten kyllä tai ei.
Näinkö ne nykyisin keski-ikäiset seurustelee. Taidatte jäädä tänne piiloleikkimään.
Rakas, anna anteeksi 😘😍, erehdyin nimestäsi ja nimipäivästäsi🤯 !oletko ollut tähän asti palstan panttina? 😂
No hän on suuttunut mulle lopullisesti. Silti Hyvää nimipäivää. J
Antakaa Antin olla
Ihana Antti. Odotan kohtaamista.Haluan jutella.
Pusuja sinulle. T. Johanna
Varmaan kohta nähdään ja voit puhua asiasi.
Vie tervehdys matkassasi myös Unelmalta ;)