Kolmen vuoden tauon jälkeen taas saadaan tanssia joulupäivänä ja tapanina. Tapanin päivänä on runsaasti tanssitarjontaa luvassa. Aivan mahtavaa. Aurassa näkyy olevan hyvät esiintyjät,
Nyt saa tanssia joulun pyhinäkin 2022
20
734
Vastaukset
- Anonyymi
Perinteet jatkuu, hienoa!
- Anonyymi
Warakkailla elkelläisillä on tosiaankin varaa, mistä valita. Muu väestö joutuu tinkimään huoneustojensa lämpötiloistakin vihreitten Suomen Kansan Taloudelle järkkäämien päästöhullunkiintiökauppojen takia tuhatkertaistuneitte kWh-hintojen takia, mikä on aiheuttanut sähkömarkkinoillakin hinnoottelun vääristymistä. Vihreitten nokkamiesten mielestä on kuitenkin olmut ilo havaita, että eräät sähkömarkkinatahot ovat ryhtyneet oma-aloitteisesti korjaamaan vääristymää kohottamalla kWh-siirtomaksuja, jotta ne saataisiin jälleen suiremmiksi kuin kWh-myynyimaksut, jotka ovat siis vihreän liikkeen johtoryhmän mielestä ollet jopa häbyttömänkin suuret suhteessa ennen niin mahtaviin siirtomaksuihin.
- Anonyymi
Vihreitten Suomen Kanssn Taloudelle järkkäämät kWh-siirtomaksujen hinnankorotukset ovat vihreitten joryn mukaan prosentuaalisesti kumminkin maltillisemmat kuin heidän niitä ennen järkkäämät kWh-hinnankorotukset, koska lähtöhinnatkin olivat törkeän korkeat.
- Anonyymi
Kerrankin onni suosi tätä köyhää eläkeläismummoo kun sähkölasku ei pompsahda määräaikaisen sopparin ansiosta. Soppari on voimassa 2024 huhtikuulle. Kulutuksenikin yleensä hyvin maltillista, reilusti alle 100 kWh/kk. Ei ole koskaan tarvinnut edes kilpailuttaa vaan paikallinen yhtiö aina. Kallis ei ole siirtokaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreitten Suomen Kanssn Taloudelle järkkäämät kWh-siirtomaksujen hinnankorotukset ovat vihreitten joryn mukaan prosentuaalisesti kumminkin maltillisemmat kuin heidän niitä ennen järkkäämät kWh-hinnankorotukset, koska lähtöhinnatkin olivat törkeän korkeat.
Vihreät tulevat katoamaan puoluekartalta nopiaan: vaalit on ihan kohta. Kortisto kutsuu vihreän liikkeen valopäitä. Tietysti huomattava osa vihreistä tulee silkosta ylpeyssyistä syrjäytymään g-energialuokiteltuihin röttelöihin tiettömien taipaleitten taa. Ja se on heille ihan oikein.
- Anonyymi
Eija Kantola ja Komiat Tapanintansseissa 26.12.2022 !!!
- Anonyymi
Upeaa ihana Eija ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️😘
- Anonyymi
Tapanina Auran Nuortentalolla upeat esiintyjät 🤗
- Anonyymi
Raikkua kattoo Rauhalahteen, sais sinne joku virkee pappakin tulla mummoo tanssittaa :D
- Anonyymi
Raikku on hyvä livenä.
Tanssit aina parhaat 😍
https://tanssi.net/fi/e/s461.html
Keikoilla viihtyy .. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raikku on hyvä livenä.
Tanssit aina parhaat 😍
https://tanssi.net/fi/e/s461.html
Keikoilla viihtyy ..Upeaa Raikkua 😊
https://youtu.be/WkwAhGCEdKI
Tanssijat tykkää . Rauhalahdessa miehiä riittää 😉 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Upeaa Raikkua 😊
https://youtu.be/WkwAhGCEdKI
Tanssijat tykkää . Rauhalahdessa miehiä riittää 😉Jää nähtäväks onko muita kuin paikallisia huitojia .........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Upeaa Raikkua 😊
https://youtu.be/WkwAhGCEdKI
Tanssijat tykkää . Rauhalahdessa miehiä riittää 😉Eipä ollut irtomiehiä kovinkaan paljoa, suurimman osan aikaa seisoskelivat kun eivät ronkeleina hakeneet vaikka naisia vapaana.
Yksi helmi oli paikalla <3, kiitokset ja terveiset hänelle. Sormista kiinni.
- Anonyymi
Aurassa on tapanina hyvät esiintyjät, Komiat ja Eija Kantola.
- Anonyymi
Onko Teeriharjulle menijöitä joulupäivänä? Nyt näyttäis olevan tanssit siellä.
- Anonyymi
"Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä"
Kolmen vuoden tauon jälkeen taas saadaan tanssia joulupäivänä....
Rautatie kaupunki Pieksämäki .
Joulupäivänä suurtanssit hulpeat tilat kutsuu
Viihteelle 👠👠- Anonyymi
Bändi ei houkuttele ....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bändi ei houkuttele ....
Mut minä👙ää 👄👊
Bändi muuten ihan hyvä 👍
Joulupäivänä suurtanssit hulpeat tilat kutsuu
Viihteelle 👠👠
https://youtu.be/6v5Fwx6E38s
Perinteitä vaalien - Taas nähdään 💑
Tervetuloa VIIHTYMÄÄN
Kuuleeko 🥂, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut minä👙ää 👄👊
Bändi muuten ihan hyvä 👍
Joulupäivänä suurtanssit hulpeat tilat kutsuu
Viihteelle 👠👠
https://youtu.be/6v5Fwx6E38s
Perinteitä vaalien - Taas nähdään 💑
Tervetuloa VIIHTYMÄÄN
Kuuleeko 🥂,No sinä vielä vähemmän.............
- Anonyymi
Suvi Teeriharjulla tänään 👍
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1322953- 61341
Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2201296Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J701171- 441129
- 371001
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va38991Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke133947- 47944
Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.36867