Isäni kuoli reilut 3kk sitten. Jo hänen eläessä otin ison vastuun huushollista, ok talo puulämmitys. Hän sairastui elokuussa 21 muistisairauteen joka eteni hurjaa vauhtia vieden mukanaan toimintakyvyn. Kaikki hommat jäi yksin minun vastuulle. Vanhempi siskoni ei tikkua ristiin laittanut että olisi tullut auttamaan, eikä asia ole muuttunut isän kuoleman jälkeenkään. Nyt olisi aika saada perunkirjoitus pidettyä, saatiin lisäaikaa mutta sekin homma tuntuu olevan minun vastuulla. Selvitellyt isän laskuja jne, etsinyt tarvittavat paperit perunkirjoitukseen. Siskolle annoin tehtävän sopia päivä tälle perunkirjoitukselle. Tuntuu että ei tehnyt senkään vertaa. Olen henkisesti aika väsynyt, kaiken sen surun ja ikävän rinnalle tulee ajoittain ahdistusta ja mitä enemmän yritän jaksaa tehdä kaiken yksin, ahdistus tiukentaa otetta. Siskon käytös osittain myös syy vaikkei ketään voi eikä olisi kai oikein syyttää. Sisko meinaa tulla miehensä kanssa asumaan tänne kotipaikalle jonka minä kaikkinensa hoitanut. Mielestäni tuo ei ole oikein, olisi tullut auttamaan erinäisten asioiden kanssa eikä olettaa että minä jaksaisin tehdä kaiken ihan yksin.
Raskas syksy takana
Anonyymi-ap
460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinhän se tapaa olla usein että nämä jotka eivät ota osaa ovat kuitenkin paikalla heti jos saavat jotenkin etuuksia itselleen , ja viis välittävät moraalista tai siitä etteivät ole koskaan mukana asioissa mitkä on aina jonkun toisen hoidettava .
Kirjoita ajatuksesi paperille. Sitten veistele se sellaiseen muotoon että siskosi ymmärtää asian. Hänet pitää saada kuuntelemaan. Ehkä hänelläkin on niin rankkaa että hän suojauskeinona sulkee koko asian mielestään, että mitä kaikkea sinä joudut hoitamaan. Riitely ei kannata alkuun, koska siitä tulee heti vastustus asenne päälle. Pitää saada neutraalisti toinen näkemään miltä näyttää omista saappaista katsottuna ja arvioimaan, onko oikein, onko tasapuolista...
Niin, no teidän pitää sitten varmaan vaan opetella rauhanomaista rinnakkaiseloa, tai jakaa se kuolinpesä, siihen riittää yhden perillisen tahto siihen.
Rankkaa on tiedän,olen itsekin ollut se joka joutui tähän hommaan.Nykyään kaikki on vaikeampi hoitaa kun on enempi byrokratiaa kuin parikymmentä vuotta sitten.Koeta jaksaa,kyllä se joskus on ohi ja olokin helpottuu sitten.