Satasen veto,
että Keskustan kannatus putoaa
ennen kevään eduskuntavaaleja
alle 10 prosentin.
Saamme silloin uuden pienpuolueen.
SATASEN VETO!
8
95
Vastaukset
- Anonyymi
Ei siitä vetoa kannata kenenkkään lyödä, sillä kyse on itsestään selvästä asiasta. Jo seuraavassa mielipidemittauksessa joka tulee lähipäivinä Keskustan kannatus on alle 10% . Vaaleihin on aikaa noin neljä kuukautta, tässä vaiheessa ei enää mitkään temput auta. On vihdoin aika tunnustaa, että vihervasemmistohallitukseen meno oli suuri virhe, siihen ei olisi pitänyt lähteä ollenkaan, mutta kuten Katri Kulmuni sanoi siitä olisi pitänyt lähteä viimeistään 2021 keväällä , nyt kaikki on myöhäistä. Vaaleissa tulee ennätyksellinen vaalitappio. Se tietää pitkäaikaista oppositiota. Saarikolle tulee lähtö puheenjohtajan tehtävistä. Uuden uskottavan puheenjohtajan saaminen on kiven alla. Ainoastaan seuraavan hallituksen täydellinen epäonnistuminen voi nostaa Keskustan taas nousun uralle.
- Anonyymi
Kiurukkaillahan on siellä muutama itsensä muiden ylle ylentänyt kepun "johtaja". Paras on ollut sopivasti juuri alueellisesti ns ohjaksissa,kun kepu menettää 8 vuodessa 350 000 äänestäjää. No, kiistatta Suomen ennätys kyllä. Onnea.
- Anonyymi
On se silti mukava tienata muutama satku,
jos jotkut vielä ovat itsepintaisesti sitä mieltä, että Kepu tulee tästään nousemaan mahtipuolueeksi. - Anonyymi
Kurvinen taisi jossain mediassa tuumailla, ettei Kepussa tiedetty, miten vasemmalle vihreät ja muut ovat ajautuneet.
Joku kokoomuslainen taisi twiitata, ettei sitäkään tiedetty, miten vasemmalle Kepua on luisunut.
Tai jotain sinne päin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kurvinen taisi jossain mediassa tuumailla, ettei Kepussa tiedetty, miten vasemmalle vihreät ja muut ovat ajautuneet.
Joku kokoomuslainen taisi twiitata, ettei sitäkään tiedetty, miten vasemmalle Kepua on luisunut.
Tai jotain sinne päin.A-P vie kekkuloitten äänet!
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17657270i
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Kepu on alun perin maanviljelijöiden puolue.
Maalaisliitto.
Viljelijöiden osuus ammatinharjoittajista vähenee ja vähenee, joten myös maanviljelijöiden puolueen kannatus vähenee.
Sitä paitsi maanviljelijöitä on siirtynyt aikaa myöten muihin puolueisiin, viimeksi Perussuomalaisiin ja Kokoomukseen, aikaisemmin myös vennamolaisiin Pientalonpoikiin ja Suomen Maaseudun Puolueeseen.
Kokoomus oli näillä main Kekkos-aikaan vihattu, Vennamon puolueet vielä vihatumpia.
Lisäksi opiskelemaan ja töihin muualle muuttaneista maanviljelijöiden jälkeläisistä osa on vuosikymmenien mittaan kiinnostunut enemmän muiden puolueiden kuin Kepun toiminnasta.
Näköpiiri avartuu ja tietämys kasvaa, kun myös elonpiiri avartuu... - Anonyymi
Leipää tarvitaan,
mutta kaikkien viljelijöiden
ei tarvitse olla kepulaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1242833
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2581193- 1011191
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791031Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63973Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12970- 30926
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku43857Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie40848- 42754