Ei se sinusta johtunut

Ennen tapaamistamme tapahtui jotain. Lähes 30 vuotta yhtäjaksoisesti pidin huolta perheestä ja se otettiin julmasti minulta pois. Yritin parhaani ja ehkä liikaakin. Totta oli mun tunteet sinua kohtaan, mutta tilanteeni oli mahdoton. En voi vaatia sinulta ymmärrystä asiassa, jota et ole kokenut. Yrittänyt olen edelleen, mutta en ole päässyt jaloilleni. Päivän kerrallaan yritän nyt sietää tätä, mitä tämä nyt sitten ikinä onkaan. Koen että olen hyvin yksin asiani kanssa.
1594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Perheesi otettiin sinulta pois?

Äänestä
  • Elämä on joskus kummallista. Kuin olisi kirottu.

    Äänestä

Eiköhän se toinen tuon ymmärtänyt, kun sen hänelle kerroit.

Äänestä
  • En tiedä. Ei kai ihmisiä kiinnosta.

    Äänestä

Etkö saanut suutas auki kaivattusi seurassa vai miten teidän suhde lopahti? Haluat säälipisteitä tuntemattomilta.
Aihe on dramaattinen kaikkineensa, siitä on lähdettävä.

Äänestä
  • Koet tämän trollauksen siis uskottavaksi ja kaikki kiinnittyy ihmisen synonyymiin, eli kai-vat-tu-un? Taidat olla kyseisen aloituksen kirjoittanut satusetä virittelemässä kierroksia ilman selkeää suuntaa mihinkään sinänsä🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Koet tämän trollauksen siis uskottavaksi ja kaikki kiinnittyy ihmisen synonyymiin, eli kai-vat-tu-un? Taidat olla kyseisen aloituksen kirjoittanut satusetä virittelemässä kierroksia ilman selkeää suuntaa mihinkään sinänsä🤔

    Teille kummallekin. Kaikki mikä menee yli teidän oman ymmärryksen, ei ole trollausta. Jos ei ole mitään järkevää vastattavaa, niin miksi ylipäätään vastaatte?!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Teille kummallekin. Kaikki mikä menee yli teidän oman ymmärryksen, ei ole trollausta. Jos ei ole mitään järkevää vastattavaa, niin miksi ylipäätään vastaatte?!

    minä 14.29
    Aiheet ja vaihtelevat ymmärrykset asioihin lukemalla saattavat olla väliin outoja. Itselle tais just tapahtua noin. No voi.
    Aihe ei mene millään lailla överiksi. On hyvin tuttuja monet aiheet. Raskaista aiheista on hyvä jutella ja saada itselleen jonkunlaista helpotusta.
    Kaikella on aikansa...

    Äänestä

Olet lopun elämäsi yksin ja masetuneena jos menetä muistelet aina ja et ota itse vastuuta elämästäsi nyt? Paka lähtee pesemällä paha olio puhumalla latva Lääkrille tai hoitajalle. Kukaan ei vanhaa virtäsi pidemän pälle jaksa kuunella jäät elämässäsi yksin.

Äänestä

Millä tavalla perheesi otettiin sinulta pois? Haluaisin auttaa sinua, jos vain annat mahdollisuuden.

Äänestä
  • Tulkitsen että mielikuvitusperhe sai surmansa jotenkin. Liikenneonnettomuus, koko perheen kaatanut sairaus vai jokin muu? Mutta onneksi uusia mielikuvitusperheitä voi luoda.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tulkitsen että mielikuvitusperhe sai surmansa jotenkin. Liikenneonnettomuus, koko perheen kaatanut sairaus vai jokin muu? Mutta onneksi uusia mielikuvitusperheitä voi luoda.

    Mahtaa mies tuntea itsensä nettidespootiksi

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tulkitsen että mielikuvitusperhe sai surmansa jotenkin. Liikenneonnettomuus, koko perheen kaatanut sairaus vai jokin muu? Mutta onneksi uusia mielikuvitusperheitä voi luoda.

    Montako jäsentä uudessa mielikuvitusperheessä on? Onko sateenkaariperhe vai kenties uusperhe?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tulkitsen että mielikuvitusperhe sai surmansa jotenkin. Liikenneonnettomuus, koko perheen kaatanut sairaus vai jokin muu? Mutta onneksi uusia mielikuvitusperheitä voi luoda.

    😭😭😭

    Äänestä

Ole rauhassa Piian kaikki hyvin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ennen tapaamistamme tapahtui jotain. Lähes 30 vuotta yhtäjaksoisesti pidin huolta perheestä ja se otettiin julmasti minulta pois. Yritin parhaani ja ehkä liikaakin. Totta oli mun tunteet sinua kohtaan, mutta tilanteeni oli mahdoton. En voi vaatia sinulta ymmärrystä asiassa, jota et ole kokenut. Yrittänyt olen edelleen, mutta en ole päässyt jaloilleni. Päivän kerrallaan yritän nyt sietää tätä, mitä tämä nyt sitten ikinä onkaan. Koen että olen hyvin yksin asiani kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu